PALVELUT: Julkinen, yksityinen vai peräti kansainvälinen?

Suomalaista kuntasysteemiä edelsivät 1600-luvulla perustetut pitäjät. Sunnuntaisin Jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin kirkkoherran vetämät kokoukset, joissa käsiteltiin hengellisiä ja maallisia asioita. Kirkon henkilöt vastasivat opetuksesta ja köyhäinhoidon se suoritti yhdessä kunnan parempiosaisten kanssa. Kruunun eli valtion tehtäväksi jäi terveydenhuolto ja maanpuolustus, joka kuitenkin rasitti tavallista kansaa, sillä jonkunhan täytyi lähteä sotaan ja sotia. Pitäjänmakasiineilla pyrittiin torjumaan elintarvikepulaa ennakolta.

Kuntajärjestelmään Suomessa siirryttiin 1865 annetulla asetuksella, joka takasi kunnille itsehallinnon ja samalla uskonnolliset asiat erotettiin kunnista. Ylimmäksi päättäväksi elimeksi tuli kuntakokous, johon  saivat osallistua ketkä tahansa kuntalaiset, äänioikeus oli ainoastaan nk. manttaaliin pantua maata omistavalla kuntalaisella eli käytännössä maatalojen isännillä. Virkamiehillä ei ollut äänioikeutta, elleivät he omistaneet maata.

Näin kuntasysteemimme lähti käyntiin ja sen demokratia toiminta on laajentunut vuosien saatossa melkoisesti. Aina on kiistelty kahdesta asiasta: kuka maksaa ja kuinka paljon ja kuka tekee kunnalle asetetut työt. Kuntiin syntyivät omat organisaatiot erilaisia tehtäviä varten. Samalla yhä useammat työt siirtyivät kuntien itsensä tekemiksi. Kuntaorganisaatiot mutkistuivat, jossain syntyi jopa poliittisia virkoja ja kunnan tuottaman työn tehokkuus laski. Tämä johtuu tulosvastuuttomuudesta, sillä toimintojen, joiden mennessä pieleen yksityinen yritys tekisi konkurssin, kunta voi nostaa veroja ja taksoja tai tehdä sisäisiä varojen siirtoja.

Uudessakaupungissa on aikoinaan toimittu härkäpäisesti sillä linjalla, että kunta hoitaa määrätyt tehtävät itse. Kun tämä toteutetaan periaatteella tehdään itse maksoi mitä maksoi, ovat seuraukset ikäviä. Kuntalainen, joka maksaa koko paletin, ei pidä siitä, että hän saa enemmällä rahalla vähemmän kuin naapurikuntalainen. Niinpä tyytymätön asukas vaihtaa kotikuntaa ja hänen entinen kuntansa joutuu verojen ja taksojen ollessa tapissa, ajamaan alas palveluita. Niinpä jälleen uusia tyytymättömiä kuntalaisia muuttaa muualle. Viimein ollaan siinä tilanteessa, että kunnantyöntekijöitä on pakko lomauttaa ja irtisanoa. Jokainen hoksaa ettei pitkässä juoksussa voi jatkua niin, että kunnan asukkaiden vähentyessä 18 000 15 000 heitä palvelevien työntekijöiden määrä on kasvanut tai pysyy ennallaan.

 Suorittava kunnantyöntekijä on joutunut tehottomuuskeskustelussa keskiöön. Hänen syyttämisensä on väärin, sillä eihän sänkyä voi kovin monella tyylillä pedata, ei jakaa potilaille pillereitä, saati ajaa autoa tai mättää lunta kuorma-autoon. Tavallisessa työntekijässä ei ole mitään vikaa. Vika löytyy ylempää: Kun yrityksen täytyy toimia tehokkaasti tai hommat loppuvat, voi kunta rahoittaa tehottomuutensa taksoja nostamalla, veroja korottamalla, tekemällä sisäisiä siirtoja tai jopa ajamalla alas palveluita.

Kaiken toiminnan rahoittavan kuntalaisen kannalta on aivan sama kuka palvelun tekee, kunhan se löytyy läheltä ja toiminta on laadukasta. Toisaalta kunnan ja siten myös kuntalaisen kannalta parasta on, että palveluntuottaja on omalta paikkakunnalta. Tuolloin vastuuhenkilö löytyy läheltä ja mahdolliset työntuloksena syntyneet voitot jäävät omalle paikkakunnalle.  Ja tuskinpa huonosti esim. lapsia tai vanhuksia kohtelevan, kotikunnassa toimivan, yrityksen johtaja joi kulkea rauhassa kotikuntansa kaduilla. Veroparatiisisaarilta toimivaa yritystä eivät eettiset jutut kiinnosta, vain viimeisen viivan alle jäävällä muhkealla positiivisella luvulla on merkitystä.

Toisin sanoen kunnalle jää kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa toimintojensa toteuttamiselle, joko oma kunnan tuottama palvelu tai oman kunnan yrittäjän tuottama palvelu. Jos käytetään pelkästään jälkimmäisiä täytyy, kilpailun takaamiseksi yrityksiä olla useampia. Lisäksi oman toiminnan säilyttäminen on keskeisillä toimintasektoreilla järkevää. Kunta voi käyttää yksityistä vain niillä toimintasektoreilla, joissa on runsaasti toimivia pienempiä paikallisia yrityksiä. Muussa tapauksessa kunta saattaa yllättäen huomata olevansa kartellien tai monopolien armoilla.

Kuten Uudenkaupungin valtuusto on yksimielisesti linjannut erään keskeisen sektorin, kaupunki hoitaa sen omana työnään käyttäen apuna PIENIÄ PAIKALLISIA TOIMIJOITA, on älykäs, turvallinen ja toimiva vaihtoehto. Jostain kumman syystä, valtuuston yksimielisestä päätöksestä huolimatta, kaupunkiimme nousee jatkuvalla syötöllä kansainvälisten yritysten tiloja. Nämä tilat imuroivat osittain verorahamme ja lähettävät ne veroparatiiseihin. Sopiikin kysyä: Miksei valtuusto noudata omia päätöksiään ja katsoo kohti kartellia tai monopolia kulkevaa kehitystä tumput suorina?

Isoilla toimijoilla kritiikki ei rajoitu aina palvelun laatuun vaan ongelmia löytyy myös työntekijöiden kohtelusta. Uudessakaupungissa murheellisinta lienee se, että työväenpuolueen kaupunginhallituksen jäsen ostettiin pyörittämään suurta yritystä, jossa riitti valtakunnallisesti melkoisesti ongelmia. Niin maailma muuttuu: Aikoinaan he ketkä lauloivat kansainvälistä, halusivat levittää tasa-arvoa ja hyvinvointia laajalti sekä lisätä kansainvälisen laulajien määrää. Nykyään nämä kansainvälisen laulajat haluavat yksityistää ja omia laulun itselleen sekä levittää paikalliset verovarat kansainväliseen täsmäjakeluun. 

On helppoa plus hienoa hehkuttaa omaa erinomaisuuttaan ja julistaa näennäisinhimillisyyttään pakolais- ja eutanasiakommenteissa plus keskusteluissa, mutta entäpä ne asiat joihin voi konkreettisesti vaikuttaa päättäjänä - eikö silloin mitata todellinen inhimillisyys ja se kenen joukoissa seisot sekä kenen lauluja laulat!. Tässä linkki keskusteluun Mainio Vireestä:

MAINIO VIRE KESKUSTELU