Mitättömyydet uhkaavat demokratiaa?

Lähdetään liikkeelle ihan alusta eli vaaleista. Kahdesta ehdokkaasta  ensimmäinen saa henkilövaaleissa ääniharavan aseman ja toinen ehdokas menee nippanappa läpi. Jotta molemmat ehdokkaat palvelisivat äänestäjiään mahdollisimman hyvin, he pyrkivät saamaan itselleen hyvät asemat päätäntä elimissä eli molemmat haluavat mahdollisimman paljon henkilökohtaista valtaa. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, sillä henkilövaaleissa annetaan suoraan äänet henkilölle.

Jos enemmän ääniä saanut ehdokas jää paikanjaossa vähemmälle, siitä ei voida syyttää paremmat asemat itselleen pedannut vähemmän ääniä saanutta ehdokasta. Ei ole vähemmän ääniä saaneen tehtävä pedata parempaa paikka enemmän ääniä saaneelle, silloinhan vähemmillä äänillä läpimennyt toimii vastoin häntä äänestäneiden valitsijoiden etua. Ja kuinka valtuutettu, joka ei osaa käyttää äänestäjiltään saamaa kannatusvoimaa merkittävän luottamustehtävän saamiseksi, voi tai kykenee toimimaan äänestäjiensä parhaaksi merkittävässä luottamustehtävässä?

Luottamushenkilöitä on eritasoisia ja valtaosa heistä on maan hiljaisia joojoo-tyyppejä, jotka asioihin perehtymättä noudattavat johtajiensa ohjeita. Nämä sukulaistensa, kavereidensa, työpaikkansa sekä kulmakuntansa äänillä, valtuustokaudesta toiseen, kolmanteen ja jopa yli seitsemänteen istuvat luottamushenkilöt ovat yleensä kaikkien kumileimasimien äitejä. Heidän yhteiskunnallinen statuksensa ei kestä pienintäkään säröä, siksi he ovat hiljaa ja puoluehierarkiassa noustakseen tottelevat puolueensa merkittävämpiä päättäjiä.

Joojoo-tyypeistä osa perehtyy asioihin ja ottaa valtuustoryhmässä kantaa asioihin, mutta valtuustossa he istuvat hiljaa kuin mykät räsynuket. Näiden hiljaisten tyyppien kautta ei myöskään vähimmässä määrin kanavoidu kansan tahto päätöksentekoon, olivatpa he sitten kuinka aktiivisia kansan seassa kulkijoita ja höpöttäjiä. Suoraan sanoen luottamushenkilön hyöty äänestäjille jää lähes olemattomaksi, mikäli hän ei saa suutaan auki.

Suurin osa luottamushenkilöistä ei puhu eikä pukahda. Johtajien mukaan heidän päät kääntyvät ja vaalilupaukset unohtuvat. Jopa koko ryhmän hiljaiset saattavat muuttaa kantaansa, kun vaalien jälkeen puolueen johto muuttuu. Paras tai pahin esimerkki tästä löytyy Uudenkaupungin Kokoomuksesta: Vaalien jälkeen läpimenneet valtuutetut olivat pistämässä poliisin sen esittelijän perään, kenen kaikki esitykset he edellisellä vaalikaudella yksimielisesti siunasivat. Suurin osa valtuutetuista voidaan luokitella säälittäviksi "Melker" sediksi, jotka, ilman opastusta, omin nokkineen putoavat jatkuvasti sekä nolosti veteen.

Pienessä kylässä pienet piirit miehittävät luottamustehtävät. Kun näihin piireihin pääsee, jää siellä roikkumiseen vallaton vallanhimo. Mukana pitää pysyä vaikka vain olemattoman yhteiskunnallisen statuksen vuoksi. Vallassa roikkumisen himo ja tarve ylittävät usein tavallisen kansan ymmärrystajun: Oman aseman säilyttämiseksi lähetetään nimettömiä kirjeitä, ollaan valmiita hajottamaan oman puoluetoverin perhe, allekirjoitetaan valheellisia häpäisykirjoituksia, mitätöidään oma allekirjoitus, kieroillaan, valehdellaan sekä hyväksytään muiden valheet ja syödään annetut vaalilupaukset. Luopumisen vaikeus häikäisee lukuisten luottamushenkilöiden silmät heidän omalta kyvyttömyydeltään toimia menestyksellä vastuullisessa tehtävässä.

Jos johtajia ei ole, em. tyyliset päättäjät marssivat kuin "sotilaat" hyväksyen kaiken valmistelun sokeasti jatkaen mitään oppimatta virheestä virheeseen. Samaan tilanteeseen ajaudutaan, jos luottamushenkilöjohtajien johtajuus on näennäistä ja todellinen johtajuuden sijaan he alistuvat toimimaan kritiikittöminä valmistelijoiden sätkynukkeina. Jotta tämä kuvio voi jatkua vaaleista vaaleihin tarvitaan siihen valehteleva, vaikeneva ja sumeilematta valtaa pönkittävä media. Todellisen johtajuuden puute ja median avulla vallassa roikkuvat onnettomat päättäjät ovat veronmaksajalle äärimmäisen kallis yhtälö.

Huonot päättäjät tarvitsevat mediaa eniten vaalien alla ja mitä huonommin asiat ovat sitä suurempi on median tarve. Härskeimmillään media leimaa onnettoman valtaeliitin haastajat huonoiksi päättäjiksi silkoilla valheilla; Vastoin totuutta median masinoimana järjestetään suuria, totuuden vastaisia, menestysjuhlia, joiden tähtinä häärivät valtaeliitin ehdokkaat. Jossain vaiheessa valheille tulee loppu ja onnettomien tunareiden syrjäyttäjät nousevat estradille. Median avulla valehtelijat roikkuvat vallassa viimeiseen asti, mutta valta vaihtuu väistämättä, sillä kukaan ei voi elää todellista elämää valheellista menestystä toitottavan lehden sivuilla.

Hyvät päättäjät ja etenkin hyvät johtajat nousevat lopulta esiin tiedolla ja totuudella - he käyttävät muiden rahoja yhtä vastuullisesti kuin omiaan. Huonot päättäjät ja johtajat toimivat päinvastoin ja ovat valmiita käyttämään miljoonia euroja itsekkäiden pyrkimysten toteuttamiseksi ja valmistelijoiden miellyttämiseksi. Huonoille johtajille ja päättäjille valta ja vallassa pysyminen ovat itsekkäitä motiiveja yhteisten asioiden hoitoon osallistumiselle. Hyvät päättäjät ja johtajat taasen toimivat lain mukaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi.

Jos hyvät päättäjät ovat uusia ja heitä on kovin vähän, heidän tehtävänsä kunnan talouden tasapainottamiseksi kasvaa kohtuuttoman suureksi. Heidän kolleegansa pikemminkin salaavat menneiden aikojen omat munauksensa kuin jakavat uusille hyville päättäjille tietoa virheistä, jotta ne voitaisiin korjata. Pitkälti tästä tietovajeesta  johtuen kuntien talouden tasapainottaminen tapahtuu lähes poikkeuksetta säästämällä eikä kehittämällä. Ja millä kehität kuntaa, jos siihen ei löydy eväitä luovista valmistelijoista tai kunnan kehittämiseen ei tule tietoa tai luovuutta päättäjiltä?(Aikaa sitten kirjoitettu täytejuttu, jota en jaksanut edes oikolukea)