sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Britit lähti: Suomen turvallisuus parani!

Suomi on käynyt pitkän ja katkeran tien päästäkseen nykyiseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Satojen vuosien verinen vääntö ja kalliit oppirahat maksettuaan Suomi kykeni saavuttamaan olotilan, jossa sen ja suuren naapurin välit ovat luottamukselliset ja molempia maita hyödyttävät. Viimeiset vuodet Suomen ja Venäjän välillä olivat auvoista taloudellisen kasvun ja rinnakkaiselon aikaa. Suomi ja Venäjä hyötyivät toisistaan taloudellisesti niin paljon, ettei kukaan edes  kuvitellut minkäänlaisia vihamielisyyksiä maiden välille.

Jos muistelemme Suomen ja itänaapurin välisiä viime kahinoita ja palaamme historiassa aina talvisotaan saakka, tuomittiin sodan aloittanut Neuvostoliitto lännessä. Tuolloin Suomeen oltiin sympatian lisäksi syytämässä aseapua lännestä. Etenkin Ranskassa valmistauduttiin auttamaan Suomea. Samanlaisia vaateita esitettiin myös Yhdysvalloissa. Apua olisi, mitä todennäköisimmin tullut, ajoissa, jos yksi valtio ei olisi jarruttanut Suomeen kaavailtua sotilaallista tukea - tuo valtio oli, silloinen suurvalta, Iso-Britannia.

Vasta talvisodan kääntyessä kevääksi lännen apumahdollisuus Suomelle alkoi realisoitua siinä määrin, että Neuvostoliitto pelkäsi joutuvansa, Suomen vuoksi, sotaan länsimaita vastaan. Suomea välirauhaan hoputti nääntymispisteessä taistelevan oman armeijan tila. Tästä jää jäljelle vain kysymyksiä: Miltä maailma näyttäisi nyt, jos Suomi olisi saanut jo tammikuussa apua länneltä, kuinka toista maailmansotaa olisi sodittu ja kuka olisi ollut milläkin puolella vai olisiko sota jäänyt sotimatta? Silloinen valtiomme johto noudatti Saksan ohjeita: Tehkää rauha äkkiä ehdoilla millä hyvänsä, saatte kaikki korkojen kanssa takaisin. Niinhän Suomi sai, mutta kovin vähäksi aikaa ja lopuksi maa menetti korkojen kanssa ihmisuhreja, maata, sotakorvaukset jne. .

Britannia rooli oli merkittävä siinä ettei Suomi saanut apua länneltä. Siksipä Suomi ajautui  lopulta sotimaan Saksan rinnalle ja häviämään sodan. Jo tuolloin britit ajattelivat vain ja ainoastaan itseään. He jakoivat sympatiaa, mutta välttivät sotavoimiensa vähäisintäkin uhraamista Suomen puolesta. Aivan sama mentaliteetti on briteillä EU:n suhteen. Maa liittyi kauppaliittoon eikä säädöksiä ja lakeja syytävään unioniin, jota vietiin väkisin kohti liittovaltiota. Britit halusivat vapaankaupan heille tuomia työpaikkoja eivät ihmedirektiivejä, jatkuvasti kasvavia maksuja, säädöksi, kaventuvaa päätösvaltaa omiin asioihin saati sitoutumista liiton yhteiseen puolustukseen.

Brittit ovat menettäneet suurvalta-asemansa ja maan puolustusvoimat ovat ikääntyneet kalustoltaan, mutta silti niillä on erittäin merkittävä rooli EU:n asearsenaalissa. Kun britit poistuvat EU:sta, poistuu brittien EU:n, Venäjän itseään uhkaavaksi kokema asearsenaali, Suomen maa- ja merialueilta. Jäljelle jää Venäjän näkemistä uhkista vain NATO. NATO ja Iso-Britannia tekevät juuri kuten USA käskee. Tästä brittien osalta hyväksi esimerkiksi käy IRAK:n sota, jonne em. NATO-maat hyökkäsivät tekaistuin perustein hävittäen koko valtion infran ja jopa kulttuurihistorian. IRAK:in jäi vain ISIS-tasoinen hävitys ja sekasorto, joka taasen aiheutti merkittävän osan nykyisestä pakolaisaallosta.

Brittien poistuminen EU:sta vähentää osaltaan  kiistattaVenäjän kokemaa  läntistä uhkaa ja etenkin brittien poistuminen unionista helpottaa liennytykseen tähtääviä neuvotteluja. Sekaisen ja tempoilevan EU:n sijaan venäläisten ainoaksi vastapeluriksi ja neuvotteluosapuoleksi jää NATO:a pyörittävä USA. Luonnollisesti maanosamme valtioilla voisi olla jokin rooli Euroopan liennytyksellä, mutta valtioiden yhteisenä jarruna toimii hajoamispisteeseen ajautunut EU.

Tämän päivän liennytys tarvitsisi Paasikiven, Kekkosen tai Palmen kaltaisia älykkäitä kansainvälisiä ristiriitoja ymmärtäviä uskottavia osaajia. Juuri tällaiset valtionpäämiehet voisit toimia sillanrakentajina USA:n ja Venäjän välillä. Kun niitä, ei ainakaan Suomessa ole näkösällä, on parasta pysyä hiljaa ja lopettaa uhittelu. Suomalaisten on syytä muistaa, että USA on niin kaukana, ettemme koskaan pääse sen selän taakse suojaan, kun Venäjä saa tarpeeksi päättäjiemme räksytyksestä. Suomi voisi ensimmäiseksi ottaa mallia Britanniasta ja alkaa EU:ssa ajamaan omien kansalaistensa etua. V
Kärkihankkeeksi nostaisin Venäjään kohdistuvien pakotteiden purkamisen, joka hyödyttäisi eniten Suomea. Siinä olisi hyvä puuttumiskohde, jonka korjaaminen toisi Suomeen välittömästi kymmeniätuhansia vientityöpaikkoja ja nostaisi maamme talouden kasvu-uralle.


2 kommenttia:

  1. IRAK:n sota, jonne em. NATO-maat hyökkäsivät tekaistuin perustein hävittäen koko valtion infran ja jopa kulttuurihistorian. IRAK:in jäi vain ISIS-tasoinen hävitys ja sekasorto, joka taasen aiheutti merkittävän osan nykyisestä pakolaisaallosta.
    Tämä väite ei pidä paikkansa tarkista tietosi java siinä selviä asia virheitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommentista!Vuonna 2003 USA:n ja Iso-Britannia liittouma hyökkäsi IRAK:in tarkoituksenaan hävittää maassa olevat joukkotuhoaseet ja syrjäyttää Saddam Hussein vallasta. IRAK:ssa ei ollut kyseisiä joukkotuhoaseita ja jälkeenpäin selvisi, että tämä tiedettiin hyökkäävissä maissa. Kahden NATO-maan sotatoimien seurauksena kuoli yli 650 000 siviiliä ja syntyi vieläkin maassa vallitseva sekasorto, jonka seurauksena maasta on lähtenyt ja lähtee yhä pakolaisia! Saddam Hussein hirtettiin kyseisen sotatoimen seurauksena!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!