keskiviikko 26. helmikuuta 2014

NYT ON MOMENTTUMIEN MOMENTUM!

Kari Koski otti aikoinaan valtuustossa esiin vakavan ongelman: Emme osaa muuttaa työpaikkojamme asukkaiksi! Tämä ongelma on yhä akuutti, sillä Kari Kosken avunhuutoon valtuusto vastasi silmiä pyöritellen ja suuta äänettä aukoen. Vielä vähemmän Koski sai apua saavutuksiltaan tumpeloilta virkahenkilöiltä, ketkä enemmänkin vetivät mattoa kaupungin alta kuin nostivat sitä valmistelullaan menestykseen.

Kari Koski on pois kuviosta ja jäljelle ovat jääneet äänettömät suun aukojat ja onnettomat valmistelijat eli kaupunkilaisen kannalta katsoen kirveen kiveen hakkaajat, luulon ja uskon mestarit eli loputtoman velan ja taantumuksen tekijät. Nyt täytyisi korjata Kari Kosken valtuustolle vuosia sitten esittämä ongelma. Meidän on viimeinkin otettava järki käteen sekä toimittava sen mukaan ja he, keillä järjen on korvannut usko voisivat viimeinkin poistua takavasemmalle!

Jälleen kerran synkän laman keskeltä Uusikaupunki ja autotehtaamme lähettää Suomen ainoat positiiviset kasvunsignaalit. Tähän on tartuttava konkreettisi toimin eli kaupungin on tarjottava jotain, joka muuttaa työpaikat asukkaiksi. Tämä jonkin on aivan muuta kuin kaupungin sisällä tapahtuva momentumin hokeminen, vuoron perään tapahtuva toisien haukkuminen ja sen jälkeen toistuva yhteistyön vaatiminen. Tämä on ehkä viimeinen oljenkortemme selvitä itsenäisenä Vakka-Suomen pelastajana. TÄHÄN OLJENKORTEEN MEIDÄN ON TARTUTTAVA!

Muiden leikatessa ja säästäessä, meidän on viimeinkin annettava positiivinen kehittämisen ja kasvun signaali. Positiivisilla päätöksillä pelastamme kaupunkimme asukkaiden palvelut ja katkaisemme jatkuvan verojen- ja taksojenkorotuskierteen. Meidän on oltava rohkeita positiivisissa piätöksissämme. Nyt on aika kehittää kaupunkimme elämisenpuitteita, koululaitosta, markkinoida yrittämismahdollisuuksiamme jne.. Uudenkaupungin kehittämisestä on löydyttävä kaupunkimme kaikkia puolueita yhdistävä nimittäjä. Jos jatkamme ristiriitaista siltojen polttamista ja sen jälkeistä katteetonta yhteistyön vaatimista, huomaamme jälleen kerran meille syntyneiden työpaikkojen hyödyttävän vain  naapurikuntia, joissa muuttovoitto kasvaa entisestään.

146 kommenttia:

  1. Anonyymi26. helmikuuta 2014 11.56

    Demareissa ei sanella. Ryhämäkokouksissa jokainen saa äänensä kuuluville. Siltä pohjalta ryhmä tekee demokraattisen päätöksen, joka editetään valtuustossa. Mikei Loven jätti vasemmistoliiton, jos siellä oli hybä olla. Harto mesoi ja väänsi itkua kun ei meinannut päästä hallitukseen. Varjo uhosi ennen vsltuustoa ettei ikinä hyväksy vastuuvapautta. Valtuustossa hänet pakotettiin äänestämään vastuuvapauden puolesta js suojelemaan Hartoa. Ei ole kovin demokraattista.




    Anonyymi26. helmikuuta 2014 12.30

    Loven jätti valtuuston elämäntilanteesta johtuen. Voisitko kertoa kuka on pakottanut Varjon äänestyksiä?
    Poista
    Anonyymi26. helmikuuta 2014 13.21

    Millä konstilla selkärankaa omaava ihminen pakoitetaan?



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 16.18

    Klo 11.56 on pelkkää Tarmo Kankaan oksennusta.



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 12.27

    Demareissa ei sanella. Ryhämäkokouksissa jokainen saa äänensä kuuluville.
    Tuota ei usko kukaan,
    Nimimerkillä kauan seurannut



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 13.22

    Ryhmäkokouksessa vähemmistöön jäänyt vpoi äänestää mielipiteensä mukaan vai kuinka?



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 15.09

    U:ginkin Demareissa on omat sääntönsä -kirjalliset ja ei kirjalliset. Kaupungissa on kolme eri demariyhdistystä, joista suurin pitää tukikohtaansa työväentalolla. Tällä suurimmalla on myös "suurin ääni" demarien sisäisessä hierarkiassa. Näin.
    JAa



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 15.19

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142468.HTM



    Anonyymi26. helmikuuta 2014 17.19

    hiukan enemmän uskon paikallisiin demareihin kuin kännikalan johtaman vasemmistoliiton sokeisiin puoluejohtajan perseennuolijoihin


    Eetu26. helmikuuta 2014 17.29

    On kai se niin, että demreilla ryhmäkokouksessa saa keskustella mitä valtuustossa esitetään. Olisi aika erikoista ellei olisi niin. Mutta sitten onkin se mutta, mutta... sinun pitää olla valtuustossa ryhmäsi enemmistön puolella !
    En tiedä kuinka monta demaria meillä valtuustossa on, mutta jos äänestys on ryhmässä, jossain kahvilan takahuoneessa, esimerkiksi 7-6 - se on aika paskamaista päätöksentekoa niiden kuuden vähemmistöön jääneen kannalta. Se on myös paskamaista kuntalaisen kannalta, koska ei voi tietää kumpi puoli on oikeassa noin kriittisessä äänestyksessä.
    JUURI TUOLLAISESSA TILANTEESSA ASTUU KUVAN "MAHTIDEMARIT", JOTKA OVAT MIELIPIDEJOHTAJIA.
    Valtuustossa on ryhmän vähemmistön vaikea äänestää vastaan ellei ole joku Aaltosen kaltainen, joka sanoi muutenkin 16 vuoden valtuustossa riittävän.


    Anonyymi26. helmikuuta 2014 18.30

    Demariveljet haukkuvat omiaan jos erehtyy puhumaan väärän ihmisenkin kanssa sekin on koettu.

    VastaaPoista
  2. Ei kai tuommoisista uutisista välitetä. Tärkeintä on saada irtisanomisia, palvelutasolla ei niin väliä.
    Laitilassa on jatkuvasti investoitu. Uudistettu uimahalli,koulu, säilytetty kyläkoulut keittiöineen. Se saattaa tehdä houkuttelevaksi eri tavalla kuin U:ki. Hyvä esimerkki oli Laitilan kaupungin esittelylehti, sen jaksoi lukea päinvastoin kuin Ugin Hinkutiedotteen. Siinä vasta rahaa oli tyhjänpäiväisyyteen laitettu

    VastaaPoista
  3. Älkää nyt viitsikö kokoajan mollata kaupungin päättäjiä ja hallinnon ihmisiä. Ei auta piirun vertaa, vaikka olisi millainen momentum ja millaiset päättäjät. Oikea ravistelun kohde on itse yritykset. Niin autotehdas kuin varastotalo HUB on syyllisiä siihen, että Ugissa työttömyyttä riittää. Jostain kummasta syystä nämä eräiden tahojen suunnattomasti ylistämät firmat eivät halua palkata töihinsä uusikaupunkilaisia. Aivan tavallisista duunipaikoista on kyse ja onkin aivan mahdotonta ymmärtää, miksi nuo pari lafkaa eivät löydä valtaosaa (ellei kaikkia) työntekijöitä kaupungin tuhannesta (1000) työttömästä. Koko touhussahan on vain kyse noiden laitosten pelleilystä työvoiman kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hyvä kirjoitus, mutta eipä juuri koskaan saada työttömyttä 0,1 prosentiin..ja huonoja oli keinot..

      Poista
    2. Monikohan noista lähes tuhannesta paikalistyöttömästä olisi halukas lähtemään hihnalle töihin. Onhan kotona niin mukavaa...Työhalua tarvittaisiin myös...

      Poista
    3. Jos palkkaa maksetaan , niin varmaan suurin osa lähtisi. Mutta jos korvaukseksi menetetystä vapaa-ajasta tarjotaan 10-11 e/tunti, niin eipä monikaan,,,, en minäkään.

      Poista
  4. Kyllä minun kolme kaveria jotka olivat työttäminä ja hakivat hubille töihin ja kaikki pääsivät.

    VastaaPoista
  5. Kenen kautta ja millä palkalla. Tuskin alan minimipalkkaa juuri suuremmalla. Näin toimii vuokratyöfirma ja myös autotehtaalla. Siitähän oli juttu Uudenkaupungin sanomissa muutama viikko sitten.

    VastaaPoista
  6. Silloin, kun sinne kurssin kautta haettiin ja porukkaa valittiin.
    Palkka taisi olla jotain 11 e/h en muista tarkaan. Perempi sekin kun ei mitään.
    Aina kun on työpaikka siinä sivussa voi aina hakea parempaa, ylleensä niillä on paikanvaidossa etulyöntiasema jolla on jo töitä.
    Valitettavasti näin se vaan menee.

    VastaaPoista
  7. Alle 2000 euroa kuussa ja täydet viikkotunnit. Kuka vielä kehtaa sanoa että Suomessa ei ole matalapalkkaisia töitä.

    VastaaPoista
  8. VALKOSELLE: Miksei ystäväsi Kari Koski tuonut valtuustoon sellaisia esittelyjä, että kaupunkiin tulisi asukkaita eikä lähtisi lähes 3000 pois ???????

    Vastuuvapausvaltuustossakin suorastaan puolustit Koskea.
    Ankarissa diktatuureissa on ihmisillä todettu olevan sellainen syndrooma, että puolustetaan diktaattoria ja ollaan valmiita hylkäämään mielenosoittajat, jotka diktaattoria vastustavat. M. Venäjällä on tällainen tilanne. Presidentin valtaoikeudet ovat ihan samat kuin Jeltsinille myönneettiin kriisin aikana. Myös Ukrainassa presidentillä on laajat valtaoikeudet. Perustuslaki pitäisi uusia molemmissa maissa. Milläs uusit Venäjäjällä? Putinilla on kannattajansa joita hän ruoskinut, ja jotka ovat siitä vain kiitollisia.

    Velkainvestoinneissa täytyy olla varovainen olkoon millainen momenttum tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu varmaan tarkoittaa, että kun ventissä on vaikka 15, on riskaapelia otta vielä kortti. Tulee mieleen myös kaupungin kaikkien mahdollisten laitosten ylläpito. Investointia ekin on..

      Poista
    2. Java on ovela provo, kehuu vaikka H...ä, että saa keskustelun pystyyn. Eikä kai hänellä nyt Kosken kanssa mitään erityistä ole, mitä hän itse on pari tutkintapyyntöä tehnyt. Yksi kai on yhä voimassa. Myös Koski esitteli rikostutkinnan kiusaamisesta. Poliisi tutkii yhä tapausta. On jo kolmatta vuotta roikkunut. Kuulemma vaihdetaan tutkijaa: nyt asiaa tulee hoitamaan Rainer Tähtisen rikosromaanista tuttu komisario.(en muista nimeä)
      Mutta kaikki edellä oleva on tietysti politiikan ulkopuolista loiskiehuntaa.

      Poista
  9. Ei Karman valmistus perustu vielä mihinkään konkreettiseen tietoon. Olemme lehtitietojejn varassa. Älkää nyt vielä rakentako uusia Guggenheimejä Uuteenkaupunkiin.

    VastaaPoista
  10. Mutta työvoiman vuokrafirmat saavat asiakkaiat nyt Mesrsun ansiosta. Hienoa ! Ihmetyttää, jos työvoiman palkkaminen on kallisa, miten se voi kannatta vuokrafirmalle ?
    Vastatkaapa tähän !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.imatralainen.fi/blogit/rautakoura/239204-vuokratyon-ongelmista

      Poista
  11. Tämä jatkuu ja Uki ei ole yksi kasvavista kunnista.
    http://yle.fi/uutiset/petri_kejonen_suomi_nousee_kaupunkeja_kasvattamalla/7108691

    VastaaPoista
  12. Kumpi on metropoli, Rauma vai Uki. Helsingistä johonkin HYvinkäälle on kai tuo 50 km.

    VastaaPoista
  13. Mikään ei ole muuttunut kaupungin päätäntässä

    VastaaPoista
  14. Onhan tuossa Valkosessa kaikitietävän vikaa. Kannattaisi ainakin facebookissa rajoittaa "kaikkitietävyyttään" olemalla kommentoimatta järkevien ihmisten mukana. Siltä "facebook kaverilta" menee ystävät !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri. Vahmimmalla alueellaan (kirjoittamien) ei kannattaisi joutua syrjityksi.

      Poista
  15. Kari Koski otti aikoinaan valtuustossa esiin vakavan ongelman: Emme osaa muuttaa työpaikkojamme asukkaiksi! Tämä ongelma on yhä akuutti, sillä Kari Kosken avunhuutoon valtuusto vastasi silmiä pyöritellen ja suuta äänettä aukoen.

    Kuules Java kun tilastojen mukaan kokonaismäärällisesti työpaikkojen lukumäärä on pienentynyt.
    Ei kai niitä asukkaitakaan ole silloin ollut tulossa, kun kerran ei ole töitä.
    Tuossa ole mitään logiikkaa.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommentoinnista! Facebook on 90% aivan muuta kuin politiikkaa, lähinnä edullinen tapa keskustella hyvin kaukana olevien tuttujen kanssa. Meidän politiikassa Facebookissa käyty keskustelu kuihtuu aina konkretian esiintuloon ja/tai tiedon puutteeseen. Käytännön yksilöityihin asioihin ei oteta juuri ollenkaan kantaa. Ihmiset jotka eivät osaa käyttää valtaa kaupunkilaisten parhaaksi, roikkuvat vallassa ja hamuavat sitä lisää Tältä pohjalta ei voi syntyä rohkeaa, idearikasta ja asioita eteenpäin vievää keskustelua. Aktiiviset luottamushenkilöt häipyvät keskustelusta ja ryhtyvät ns. tolkun miehiksi ja kirjoittelevat täst vinkkelist mitättömyyksiä.

    Millä tavoin minua voi syrjiä kirjoitusten, ajatusten, esitysten tai minkään muunkaan perustella? -Saan kaupasta ruokaa ja juomaa samaan hintaan kuin muutkin. Syrjään pistämisen sijaan minut on nostettu jalustalle ja miksi? Vain siksi, kuten kaikki valtuutetut ja ja virkahenkilöt tietävät, että OLIN JUHAN JA RAKEN KANSSA OIKEASSA! Pidän poliittista osallistumiseni kautta, taakse jääneenä äärimmäisen merkittävänä ja mielenkiintoisena kokemuksena. Aitiopaikalta näin kuinka niljakkaita tyyppejä heiluu, täysin olemattomin avuin ja tiedoin, vuodesta toiseen vallassa. Näin sen valheen, mädännäisyyden ja niiden takana olevat ihmiset sekä näitä ihmisiä yhdistävän mitättömyyden. Olen saanut itse kokea kuinka ystävyys muuttuu syväksi rajusti puistattavaksi inhoksi. Politiikkavuosieni aikana sain kokea paljon sellaista, mistä en uskaltanut uneksiakaan: IHMETYYPPEJÄ, IHMEELLISIÄ TAPAHTUMIA. Minua ei ole siis vähimmässäkään syrjitty vaan minulle tarjottiin ainutlaatuisia kokemuksia. Elämä koostuu kokemuksista ja niiden kanssa eteenpäin sompailu on ihmisenä kasvamista - MINULLA ON PALJON HYVIÄ OPETTAJIA! Zarathustra korosti ajatusten, sanojen ja tekojen merkitystä parempaan pyrittäessä, politiikassamme opin kuinka vaikeita asioita noiden kolmen sanan taakse kätkeytyy.

    Minä kerroin vain, sen, mitä Koski sanoi aikoinaan valtuustossa. Olen jo 2009, yhdessä Raken kanssa, kun muut katsoivat tyhjien päiden suut ammollaan, ottanut esiin kaupunkimme historiallisen voimakkaan taantumisen ja mm. työpaikkakadon(muistelkaa myllykirjettä). Kuten tuolla todetaan: mikään ei tässä kaupungissa muutu. Samat tyypit roikkuvat vallassa ja siksi kaupunkimme pienee kuin pyy maailman lopun edessä tai pikemminkin kuin lumiukko helvetin kuumuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että Koski pystyi noita nevahaapavuorelaisia ohjailemaan. Taisin erehtyä.

      Poista
  17. Kiitos java tarkennuksesta, hyvä että korjasit näin se minunkin ajatusmailma petti. Tarkoitan tuota työpaikkojen muuttamista muuttovoitoksi.
    Puhut täyttä asiaa tuossa viimeisessä kannanotossasi 18.20.
    Moni on samaa mieltä, torinkulmilla uhotaan, että taas on tehty niitä ".............." temppuja päättäjiltä.
    Sitten kun tulee tosipaikka , että olis edes mahdollista saada muutosta aikaiseksi, vetäydytään pikkuhiljaa taakse vasemmalle.
    Vähänajan päästä olis, olis olis pitännyt..
    Kun ei ole kelmi, vaikean päätöksen voi tehdä jos on hyvin perusteltu ja sen takana pyysyy ei tarvi luikkia pitkin nurkkia.
    Suurin ongelma päätöksen teossa on, joku voi suuttua jos tikkari viedään suusta.
    Lapsia opetetaan kasvattamaan pitää olla selvät rajat ja vastuu lapsen kasvattamisesta.
    Politiikan säännöt; kieroile, puukota, mielistele, riko kaikki normaaliin oikeutajuun kuuluvat säänöt ja varsinkin ollessasi nainen tirauta pari kyyneltä silmäkulmaan se puree varmasti jotka haluvat sinua kammeta valtaistuimelta saamattomuuden takia pois.

    Vain yleiskäsitteeksi tarkoitettu.

    VastaaPoista
  18. Juu-u. Uuttissi ukist pukkaa jo toistsattaa.

    VastaaPoista
  19. Pahimpia ovat Persut.Olisi aivan toisenlinen menininki ellei teitä olisi "syöty" Persuista ulos. Olitte sille Nummi/ lahtoselle liian äänekkäitä ja fiksuja. Siinäkin on iso syy kunnllisvaalitulokseen: ihmiset luulivat että muutos syntyy äänestämällä Persuja.

    VastaaPoista
  20. Niin nynnyä porukkaa olekkaan muita kuin nummen persut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ne ketkä äänestävät, tarvitsevat aina puolueen, jota äänestää. Kansalaisliikkeet tai pienryhmät ylensäkin ovat ihan kauhistus. Uudessakaupungissa hieman vielä "avitettiin" että tämä Muutos- ryhmä ei menesty.
      Ne jotka eivät käytä äänioikeuttaan, olisi ylivoimaisesti valtuuston suurin puolue. Siksi kuullostaakin aika ontolta tuo lentävä lause: ÄÄNESTÄJIEN TAHTO. Totta se tietysti on, näiden suurten ajattelijoiden (aktiiviset äänestäjät) suosioon pitää pyrkiä Yäk.
      Ensi kunnallisvaleissa aion olla mukana ja ryhmäni on viheroikeistolainen vallankumousliike. Luotan silloin akateemiseen sosiaalitaustaani. Ihmiset äänestävät mielellään myös "oppiarvoja" vaikka olisi kuinka kusipäinen aate.

      Poista
    2. Älä unta näe, Eetu...

      Poista
    3. taas joku ukilainen tosikko luuli minun olevan tosissani...relaa vähän, hei..

      Poista
  21. Jos ihmiset äänestäisivät sitä puoluetta joka kaikista eniten ajaa juuri heidän asioitaan, niin suomen puoluekartta olisi aivan toinen.

    VastaaPoista
  22. http://www.mtv.fi/uutiset/it/artikkeli/mediatutkimus--lahes-puolet-lukee-lehtia-mobiililaitteilla/3004734

    VastaaPoista
  23. Ja Arhinmäki jatkaa tavallaan
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014022818081639_uu.shtml

    VastaaPoista
  24. Arhinmäen kannattaisi nyt osallistua pilkikilpailuu nykii aika hyvin.

    VastaaPoista
  25. Kiitän vierailuista ja viesteistä! Valtuustossa ja luottamustoimissa tarvitaan kaikenlaista väkeä. Kun nämä erilaiset ihmiset ovat tyyliltään rehellisiä, avoimia, keskustelevia, vastaanottavia luovia ja hyvällä itsetunnolla varustettuja kaupunkilaisen edunpuolustajia, saavat he paljon aikaiseksi. Noilla eväillä lukeneet ja kokeneet pystyvät laihan kompromissin sijaan täydentämään toisiaan ja kasvattamaan omia lähtökohtiaan.

    Juuri Eetun kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin mukaan päätöksentekoon. Ainoa ongelma pakkaa olemaan se, että nämä kaupunkia vuosikymmeniä sabotoineet mitättömyydet jäävät, luottamustoimistaan luopumisen jälkeen, jarruiksi puoluekoneistoihin. Siellä nämä mitään tietämättömät ottavat kaikkitietävän roolin. Tätä taas monikaan normaali ihminen ei viitsi kauan katsella ja niinpä mitättömyydet jatkavat mitättömyyksien viitoittamalla tiellä.

    Jos meillä kolmella Persuissa oli varsin hankalaa tai eihän kaikki edes päässeet sinne asti. Käsittääkseni nyt siellä puhaltaa uusi raikas tuuli vai näinkö meikäläinen vain luuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuota Kokoomusta sanotaankin osto- ja myyntiliikepuolueeksi (Jarmo Virmavirran lanseeraus), uskon yhteistyön heidän kanssaan U:gissa olevan parempaa kuin esimerkiksi tämän punamullan kamnssa.
      Itse asiassa Virmavirta lanseerasi hyvän termin, sellainen puolueen on jossain määrin oltavakin.

      Poista
  26. Nummi teki suuren virheen perus-suomalaisena tai agentti joka käski tehdä näin. Ennkuin uusi valtuustokausi olin edes alkanut.
    Hoksaako kukaan minkä???? menköön sitten kokemattomuuden piikkiin, agentti ei ole kokematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persut toimii AINA puolueen edun nimissä.

      Poista
  27. Java! Onko Tuto ulkomailla? ;) Zekkaa linkkien näkyvyys ja toimivuus. Terv ybermazineboss

    VastaaPoista
  28. Kiitos täällä käynneistä ja kommenteista! Parasta ja pahinta kaupungissa voi olla Kokoomuksen ja Demari puolueen välinen yhteistyö. Tämä varsinkin silloin, kun Demari puolueen kärkenä häärivät hyvätuloiset kaikkea muuta kuin duunarit sekä kahdella pallilla istuvat virkahenkilöt ja Kokoomus nimisen puolueen johdossa häärivät liian kiireiset, asioiden perehtymiseen ehtimättömät, vaikuttajat. Sinänsä isopuolue on aina isopuolue, joka ajaa sokeasti omaa ja nokkahenkilöidensä etua!

    TuTo Hockey on tukevasti Turussa ja lisäsi eilen johtoaan kolmella pisteellä. Sen linkki ja muutkin linkit toimivat kuin Selänteen peli!

    VastaaPoista
  29. No, Tuto meinaa käräjöidä liigapaikastaan... mutta onko tietoa, ottaako autotehdas työntekijöitä suoraan työsuhteeseen ? Nimim. "pientä kinaa asiasta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyvätkö ylläolevat asiat jotenkin toisiinsa..?

      Poista
    2. kunhan viittasin Valkosen kommenttiin.. mutta vastaa nyt siihen mihin osaat? vai osatko oikein mitään?

      Poista
    3. Osaan ainakin oikeinkirjoituksen, joka sinulle tuntuu tuottavan vaikeuksia..:) Huom! En kirjoittanut osan....

      Poista
  30. Vakituisen henkilöstön lisäksi autotehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 100 vuokratyönvälitysfirmojen kirjoilla olevaa työntekijää.
    – Ilman muuta kannustamme heitä nyt hakemaan meille vakituiseen työsuhteeseen, olisihan se meille iso etu, että saisimme pidettyä talossa nämä osaavat ihmiset. Ja heidän osaltaanhan muuttuisi vain työnantaja. Jokainen vuokratyöntekijä tekee kuitenkin itse ratkaisunsa oman elämäntilanteensa pohjalta, totesi Laitala.
    Lähde: http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/600581.html

    VastaaPoista
  31. Hyvältä kuullostaa. Vaikuttaa myös vuokrausmarkkinoihin. Mutta kämppiä pitäisi olla niin kaupungilla kuin yksityisilläkin

    VastaaPoista
  32. Javalle: Kokoomuksen ja demarien akseli olisi melkoinen enemmistö. Nevahaapavuorelaiset jäisivät pimentoon, vaikka Haapavuori menisi kai pesuveden mukana. Mutta eihän tallainen toteudu, kun kahden suurimman puolueen välillä täysin erillainen näkemys kupungin tilanteesta.

    VastaaPoista
  33. Saarniston koulussa on nyt todettu ainakin yhdessä tilassa sisätilaongelma. Ja se (ongelma) on jo johtanut toimenpiteisiin. Näinkö on, Java?
    JAa

    VastaaPoista
  34. Kiitos piipahtelusta ja kommenteista! Saarniston koulun yhdessä, rajoitetussa opetuskäytössä ollessa, huoneessa on havaittu homeongelma. Huone ei ole enää käytössä ja se on myös eristetty eristetty kiinteistön muusta ilmanvaihdosta. Kiinteistössä on tehty aikaisemmin homekartoitus tms., jossa homeongelma ei ilmennyt.

    Rajoitettua tilaa käyttänyt henkilökunnan jäsen sairasteli oireilla, jotka antoivat aiheen epäillä homeongelman olemassaoloa. Tämän seurauksena Saarniston koulun kiinteistönhoitaja ryhtyi selvittämää po. huoneen tilaa ja näin homevaurio paljastui. Koulusta ei ole siirretty oppilaita muualle homeen vuoksi. Siirrot johtuvat Saarniston koulun tilanahtaudesta!

    On äärimmäisen ikävää, että valtakunnan hallitus, joka voisi asiaan puuttua, säilyttää työmarkkinat vuokratyötä suosivana. Toisaalta eipä hallituksen vasemmiston väillä väsyneiltä joskus sammuneilta ministereiltä tai pikemminkin ministeriltä voi odottaa aktiivista työväestön aseman edunvalvontaa.

    VastaaPoista
  35. Vasemmiston ministerin aika on kiitettävästi kulunut maailmanparantamisessa. Mehän pärjäämme vuokratöissäkin, mutta maailma tarvitsee apua. Ministerillä on myös ollut tarkka suunnitelma: äänet pois Vihreiltä ! Saattaa tulla vaikka puolueelle yksi kansandustajan paikka lisää. Se on sentään pitkä penni ja puolueen etu.

    VastaaPoista
  36. Vasemistolta menee loputkin paikat täällä mailmanparannus ohjelmalla.

    VastaaPoista
  37. Maksaako ammattiliitto Pro- palkkaa tälle Rinteelle, että hän voi osallistua maailman turhimpaan puheenjohtajakisaan ? Tämmöstä tää Suomen touhu on, täysin turhanpäiväistä häsläämistä - vain sen takia, että puolueen kannatusluvut ovat olleet alhaisemmatkuin muilla isoilla puolueilla.

    Näyttää tässä maassa joillakin rahaa olevan. Painukaa vittuun kestävyysvajeidenne kanssa...myös U:gin demarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samma mieltä.
      Koska kansa oikein tajuaa minne yhteisiä rahoja käytetään.
      Rehn lupasi jo apua ukrainalle ja omassa maassa käydään leikkauslistoja läpi.
      Yhtä kiinostaa maapallon homoasiat ja toista peltovariksen rauhottaminen.

      Poista
    2. Kyllä se kansannousu täälläkin vielä nähdään, Eurooppan elintaso laskee kaikenaikaa, ei tarvitse kuin Turun kaduilla kävellä, kun joka kulmassa istuu kerjäläisiä.
      Suomessa nämä kansannousut ovatkin sitten todella verisiä. Vuonna 1918 nousua johti demarit, pian ne ovat vihan kohteena, tai ovat jo, mutta näkyy vasta kannatusluvuissa.
      Ei auta vaikka joku rento, ylänappi auki kulkeva tyhjäntoimittaja kuinka kiertäisi kenttää. Yks saatanan saavutettujen etujen ylläpitäjä, joka ei centtiäkään antaisi pois 20 000 tonnin kuukaisipalkastaan.
      Kyllä niin vihaksi pistää nämä huijarit ja kahdella tuolilla istuvat vaihdevuotiset.

      Poista
    3. Valitettava tosia asia.
      Halinto paisuu kaikennäköistä tyhjäntoimittajaa roikkus ties missä ja helvetinmoisella palkalla.
      Hyväesimerkki Turku, kun nimike muuttu niin palkkakin nousi, mutta tehtäkuvakuva pysy ennalla.

      Poista
  38. Saldo on 197 ja muutos siihen tuli taas. Eiköhän tämä riitä tällä erää.

    VastaaPoista
  39. He he. Hauskannäköistä jopa älypuhelimessa ja toimii. Muutos tulee ja alkaa näkyä. Mitäs sitten tehdään tai suu pannaan.

    VastaaPoista
  40. Euroopan on helppo painostaa Venäjää kaupallisin keinoin. Lopetetaan kaasun ja öljyn osto ! Lisätään vaan tuulimyllyjä ja poltetaan risuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "energiapainostus" ei vaan onnistu. Viimeisenkin teollisuuslaitoksen savupiipun sauhu ehtyisi. Hauska idea sikses. Siitä olen sen sijaan samaa mieltä, edelleen, että suomalaisten elintaso laskee koko väestön ollessa mittapuuna.
      JAa
      JAa

      Poista
  41. Rikkoi sopimuksia tai ei, Krimillä on 99,9 prosenttisesti venäläisiä. Eikä nuo ukrainalaisetkaan muuta ole kuin slaaveja. Kieli on venäjää, eri sävyä vaan. Pitääkö Euroopan yrittää saada murheita enää Bulgarian, Romanian Slovakian ym. lisäksi ?`Turha kuvitella, että siellä päin maailmaa alettisiin elää demokratian säännöillä.
    Ukrainan on hyvä Venäjän kanssa ! Pikkuhiljaa harjoittelevat vaan demokratiaa. Eiköhän joskus vuoden 2040 paikkeilla jo saada presidentin valtaakin pienemmäksi. Sekä Venäjällä että Ukrainassa.
    Ja Suomen kauppa käy aina vaan paremmin kun toimitaan diktatuurien kanssa. Honkarakenne Oy:kin teki hienot kaupat Janukovitsin kanssa.

    Kaikenlainen arhinmäkeily pois nyt vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen suomen ei kannata ottaa minkäälista kannanottoa ko. asiaan.Koska sillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä.
      Yk on sitä varten

      Poista
    2. on sillä Euroopan Uniosissa merkitystä, oltaisiin kerrankin eri mieltä

      Poista
  42. Eilinen TS uutisoi, että kaikki autotehtaan työntekijät rekrytoidaan vuokrafirmojen kautta. Tässä kommenttiketjussa oli linkki Ukariin, jossa oli päinvastaista tietoa. Hoh-hoijaaa...

    p.s Eetulla hyvä näkökulma

    VastaaPoista
  43. Ukari kirjottaa mitä sattuu se on monesti todettu.

    VastaaPoista
  44. Vuokrafirma hakee 10 määräaikaiseen ja autotehdas 250 vakituiseen työsuhteeseen. Lähde: mol.fi

    VastaaPoista
  45. Panes JAVA juutuupista se Agit Propin kaunis melodia " Natalia " soimaan, siis alustukseksi. - Jos Valmet nyt palkkaa 300 uutta autonrakentajaa, niin viime syksynä ei sitten otettukaan 200 - 300 uutta työntekijää, kuten Plari on kertonut ?????

    VastaaPoista
  46. SI PACEM VELLET PARA BELLUM ! - Taitaa olla liikekannallepano lähellä Suomessakin ? - Ruotsin armeija (?) on jo nostanut valmiuttaan. - Nyt varmaan harmittaa, ettei olla NATOssa ?

    VastaaPoista
  47. Nimenomaan nyt on hyvä ettei olla Natossa. Se on tuo tulokulma asioihin mietittävä tarkkaan.

    VastaaPoista
  48. Erityinen kiitos aktiivisesta vierailuista ja hyvästä kommentoinneista:100 000 kirjautuminen meni rikki tässä blogissa, siihen meni vajaa vuosi!

    KIITOKSET JA MENESTYSTÄ KAIKILLE TÄÄLLÄ KÄYNEILLE JA TIETYSTI MENESTYSTÄ MUILLEKIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu bloginpitäjälle myös. Ellei ole paikkaa mihin mennä, se on huono homma.

      Poista
  49. Tarvitaan jotain piristettä pääsivulle ettei olisi niin synkkä. Näin sanottiin. Niin kai sitten. Terv ybermazineboss.

    VastaaPoista
  50. Kiitos Käynneistä ja kommenteista! Josko tällainen sininen ja punainen, mutta pienemmällä kontrastilla. Minusta kylläkin harmaa tausta on hallitsevana tyylikäs! Ehkä tekstit ja raamit voisivat olla hiukka tukevampia?

    VastaaPoista
  51. "Näin" lauantain Uudenkaupungin Sanomat. Yhä on epäselvää turkulaisille (soittivat) ottaako autotehdas suoraan työsuhteeseen ne 250 uutta työntekijää ?

    Ja siitä Jussilan ja Uudenkaupunginsanomien linjasta : tekstaripalstalle oli pantu juttu, että Muutosryhmä olisi pahoillaan, kun autotehdas työllistää !

    Tekstaripalstan pitäisi olla avoin kanava kansalaisille. Palstalla pitäisi hyvän lehtimestavan mukaan julkaista päivänpolttavia kannanottoja. Voiko siis joku "vapaa kansalainen" omasta hatustaan vetäistä tuollaisen mielipiteen? Olen varma, että jokainen ukilainen on riemuissaan siitä, että autotehdas työllistää. Miksi Muutosryhmä olisi vastaan. Varmaan muutosryhmä tajuaa, että autotehdas ei ole Kari Kosken ansiota, josta tuo tekstaripalstan juttu tietysti kumpuaa. ELI TEKSTAUS ON JONKUN POLIITIKON KÄSIALAA, jonka päätoimittaja Jussila on HALUNNUT panna kansan arvioitavaksi.

    Pitääkö sinusta Jussila kirjoittaa jo jossakin lehdessä? Haluat varmaan ansioittes arvoiset eläkepäivät.

    Muutos- 2011 kannattaja Raisiosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s. Selvyyden vuoksi. Olen muuttanut U:gista Raisioon hiljattain (ei politiikassa näkyvä)

      edellisen kirjoittaja

      Poista
    2. Verratkaa Länsi-Suonen tekstari palstaa ukariin on meinaan hiukan tasoeroa

      Poista
    3. ........... tasoeroa, mutta kumman eduksi ? - Otappa huomioon, että Ukari on Suomen toiseksi paras lehti ! - Mun mielestäni seon selvästi PARAS !

      Poista
  52. Jo on turkulaiset ja raisiolaiset yksinkertaista porukkaa jos asia ei ole vieläkään selvinnyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E selvinnyt TS:n uutisoinnin perusteella, kuulemma.

      Poista
  53. TYÖT ETSIVÄT TEKIJÖITÄ - Vakka-Suomen alue työllistää!

    Kevään suurimmat rekrytointimessut (Pestuumarkkinat) järjestetään
    Uudessakaupungissa 14.3.2014 klo 8:30 - 14:00.

    Messupaikkana toimii Uudenkaupungin Ammatti- ja Aikuisopisto Novida, Viikaistenkatu 1, 23500 Uusikaupunki.

    HUOM. Messuille on järjestetty ilmainen bussikuljetus Turusta ja Raumalta. Ohjeet ilmoittautumiseen sivun lopussa. Ilmoittautumiset 7.3 mennessä.
    Lähde rohkeasti mukaan.


    Pestuumarkkinoilla on mukana 14 työnantajaa ja tarjolla on satoja työpaikkoja. Yritykset etsivät monipuolisesti erilaisiin tehtäviin työntekijöitä, sekä vakituisiin että määräaikaisiin töihin, kesätöihin ja opinnäytetöihin.

    Osalla työnantajista on omat koulutusohjelmat joiden avulla he kouluttavat tarpeeseensa työntekijöitä, joten ammatinvaihto on mahdollinen.

    VastaaPoista
  54. Lyhyesti: seuraan edelleen melko tarkkaan, mitä kaupungin eri "palstoilla" tapahtuu.
    Ja, totta on.
    Jotkut asiat menevät kieltämättä yli oman - välillä villinkin- mielikuvitukseni yli.
    Eräs niistä oli juuri tuo yo. lauantain txt.
    Että muutoksen valtuustoryhmä on jotain tai ei ole.
    Niinpä niin. Olemme me näemmä edelleen suuri vaikuttaja yhdellä valtuutetulla ja ilman yhtäkään johto- tai lautakuntapaikkaa!
    Tämän eo. mm. Java viestitti heti txt:n sisällön kuulutuaan.
    Ei hätää. Kohta tulee Muutos.
    Liittyykö se siihen, ettei Java ole päivittänyt uutta blogialustusta viiteen päivään?
    Maaliskuista päivää, kevättä odotellessa!
    JAa

    VastaaPoista
  55. Laittoiko rehtori itse tänne oppilaitoksessaan pidettävän tapahtuman mainoksen ja samalla tunnusti tämän blogin tiedonjakajaksi muiden perinteisten ohella. Mikä jottei.

    VastaaPoista
  56. On se hyvä, että Novidan rexi on aktiivinen ja seuraa kaikkia niitä medioita, joita luetaan !

    VastaaPoista
  57. Kirjoitin tuon kommentin 11.04. Olen Muutos -2011 liikkeen aktiivi. Ukilaiset Tähtinen- Valkonen - Aaltonen eivät varsinaisesti kuulu aktiivien joukkoon, toki silloin kun istuvat valtuuston kokousta - kuka milloinkin, jos varsinainen ei ehdi tai muuten pääse. Silloin myös he tavallan ovat aktiiveja. Niin kauan ainakin, kun tämän kansalaisliikkeen tunnustavat. Ja miksi eivät tunnustaisi, Fiksut porukan kärjet ovat kirjoittaneet hyvän ohjelman, johon kannattaa tutustua.

    Muutos 2011 liikkeeseen on odotettavissa vuotoa Perussuomalaisista, myös nuorisoa vanhoista puolueista on ollut kiinnostuneita.

    Haluaisin tavata päätoimittajan, joka päästää keskeiselle aukealle julkisuuteen noin "epäukilaisen" väitteen Muutoksesta. En halua tavata siksi, että vaatisin vastineen samaan lehteen vaan pikemminkin siksi, että haluaisin katsoa silmiin miestä, josta olen niin paljon kuullut.

    Millä ansioilla hänet kutsuttiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Tampereelle? Yltiöliioitelluista uutisista vai? Toisaalta lopultakin toteutuu nuo sadat työpaikat, ei hänen eikä Kosken ansiosta, ei todellakaan. Onneksi kaupungissa on myös elinkeinovaikuttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran haluat tavata päätoimittaja Jussilan niin kokeile vaikka hänen työpaikalleen menoa. Voisit sitten kokeilla ...tarkoitan nyt kuvaannollisesti...vaihteeksi muuallekin kuin selkään puukottamista. U:gin Sanomain toimituksen sijainti ei ole salainen ja lienee avoinna päivittäin.
      - j -

      Poista
  58. Mahtaako Jussilalle yksi kerta viikossa käynti riittää kirkossa kun syntejä tuntuu olevan jo kasapäin.
    Ainakin älä sano väärä todistusta lähimäisestä.

    VastaaPoista
  59. Seuratkaapa Forsin blogia valtuuston kokouksen jälkeen. Alkaapi sivupersoona räksyttämään..

    VastaaPoista
  60. Maailman talouden kuva voi muuttua tässä vielä radikaalisti ja nopeasti. Ennusmerkkejä on ilmassa. Kun tulee riittävän epävarmat ajat niin tulee eriasteiset force major:ien sovellukset myös pinnalle. Ne voivat heijastaa nopeastikin esim. uusien autojen myyntiin ja valmistukseen. Autotehdas on ennenkin uutisoinut suurista rekrytointitarpeistaan ja maailman talous on tehnyt tarpeet osin ylimitoitetuksi. Tämä tapahtui muistaakseni Fisker Karman tuotantoa ylösajettaessa. Niistä ei liiemmin uutisoitu. Sen sijaan melko pitkän hiljaiseln jälkeen Fiskerien valmistus loppui. Nyt tilanne on oleellisesti toinen ja pahempi Ukrainan eskaloituneen kriisin takia. Nyt itä ja länsi ovat alkaneet käyttää sellaista verbaliikkaa jota ei ole kuultu sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Saatika että Venäjä toimii jo nyt toisen itsenäisen maan maaperällä jne. Joten jäitä hattuun kun puhutte vielä toteutumattomista työpaikoista. Toki tämä on vain minun mielipiteeni. Peruste tälle taisi tulla läheltä: Euroopasta. Maasta, jossa on myös ydinvoimaloita.
    JAa

    VastaaPoista
  61. Hyvältä näyttää otsikko ja tarina kertokoon loput. Taustalla on kolme kuukautta peräkkäinen tilastoissa näkyvä työttömyysasteen nousu Ukissa. Hyvältä näyttää tosiaan
    http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/paakirjoitus/601304.html

    VastaaPoista
  62. Valtuuston kokous 3.3.2014 Harto Forssin blogista kopioituna
    "
    Valtuustossa oli suht.koht. tärkeitä asioita, mutta ei ne mielestäni suuria tunteita herättäneet. Talouden toteumasta käytettiin muutama puheenvuoro. Talous joten kuten kuosissa eikä näin voida jatkaa. Sama vanha viisaus, nyt uudet valtuutetut on huomanneet talouden olevan finossa. Olen aika kauan ollut valtuustossa enkä kyllä myönnä etteikö aina ole ollut valtuutettuja jotka on ymmärtäneet talouden. Päätöksiä tehdään demokraattisesti ja monesti monet ovat olleet erimieltä. Näin vain kunnallinen päätöksenteko etenee.

    Hallintosääntöön tehtiin muutamia muutoksia yksimielisesti ja äänestämällä.Työsuhteen täyttämisessä oli esitys, että toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen voidaan ottaa vain ulkoisen hakumenettelyn kautta. Jukka Järvinen esitti täyttöä myös sisäisellä haulla. Esitys voitti 22-21.

    Henkilöstövalinnoissa valtuuston päätettäväksi esitettiin vain kj:n valinta. J. Järvinen esitti myös palvelukeskusten ja liikelaitosten johtajien valintaa valtuustolle. Tämä voitti 28-15. Lomautus esitettiin hallituksen päätettäväksi. J.Järvinen esitti päätösvaltaa valtuustolle. Tämä voitti 26-17.

    Terveystalon myyntiä Nikula esitti palautettavaksi. Äänin 31-12 käsittelyä jatkettiin. Kutila esitti ettei myydä. Myynti voitti 34-9. Valtuuston vpj:ksi valittiin Olli Laivo.

    Wala teki aloitteet kerrostalojen rakentamisesta ja Seikowin saneerauksesta. Laivo esitti maankäyttösopimuksia maaseudun rakentamisen edistämiseksi-
    "

    VastaaPoista
  63. Kuka muutoksen porukasta oli paikalla.

    VastaaPoista
  64. Halliasiamies hehkuttaa taas pääkirjoituksessaan työpaikoista ja entinen rauhanturvaaja on valjastettu aloitteiden kanssa rakentamaan ja remontoimaan. Uusia kerrostaloja ja Seikowin uudelleenrakentamsta. Kaupungissa on varmaan ylimääräistä rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko ylimääräisiä asuntoja lisääntyvän työntekijämäärän tarpeita silmälläpitäen..? Vai Laitilaanko niiden kaikkien pitäisi majoittua..?

      Poista
  65. Järvinen esitti blogin asiat valtuustossa. Java voisi olla täällä aktiivinen. Mihin hävinnyt?

    VastaaPoista
  66. Mitäs jos rakennettaisiin Tontonmäkeen parikymmentä lahoa taloa lisää, nyt kun on kerran muuttoliike saapumassa?
    Älkää nyt hyvät pättäjät ainakaan kokonaista kerrostaloa rakentako kaupunkilaisten maksettavaksi. Eikös jo ole nähty miten siinä käy?
    Ugissa on vapaita vuokra-asuntoja satakunta ja lisäksi myytäviä asuntoja saman verran. Tontteja on valmiiksi kaavoitettuna satoja ympäri kaupunkia.
    Eiköhän suurin este muuttohalukkuudelle ole huonot peruspalvelut (päivähoito, koulut, terveyskeskus, harrastusmahdollisuudet...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontonmäki on maamerkkinä kannustinlisistä (noin. 1,7 miljoonaa euroa veronmaksajille rasitetta) 10 000 euron kannustinpalkkio on kohtuullinen vahingonkorvaus suhteessa kaupungin taseeseen.
      Ai niin se tasejuttu olikin se pressuhlli, josta ei tehty vuokrasopimusta...

      Poista
    2. Viittaan anonyymin 11.35 esittämiin kahteen viimeiseen riviin ja sanon: No ei todellakaan..!

      Poista
  67. Harrastemahdollisuudet ovat hyvät.

    VastaaPoista
  68. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Järvinen teki miehen työn, hän esti häikäilemättömän porvarikoplan vallankaappausyrityksen! Porvaripuolen pitäisi arvioida omien kykyjensä riittävyyttä kaupunkilaisten parhaaksi toimimisessa. Oikealla tarvitaan muutakin kuin omahyväisyyttä ja epädemokraattista vallankeskittämistä pienelle klikille. Nyt tarvitaan yhteistyökykyä ja muiden osaamisen tunnustamista, hyväksymistä ja osaajien kannustusta: NYT ON KAUPUNGIN KEHITTÄMISEN AIKA! Harrastuspuitteet ja opetus on pistettävä ensiksi tämän päivän vaatimukset täyttävään kuntoon

    Pahoittelen, että aikani on vastakin kortilla blogin suhteen ja johan tätä on reilut viisi vuotta tullut pyöritettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu...ymmärrän hyvin että Javaa jo alkaa väsyttää, kun viisi vuotta noita samoja juttuja on pyöritellyt. Ja vuosi vuoden perään samaan sävyyn. Mitään hyvää ei missään...!

      Poista
    2. Ota esimerkkiä Forssista, tytärkin valittiin vuoden positiivisemmaksi henkilöksi.

      Poista
    3. No niin. Jo seitsemän päivää eikä vieläkään uutta blogialustusta. Onko tullut Muutos?
      ;)

      Poista
  69. Missä sarjassa tuo Jääkotkat pelaa ?

    VastaaPoista
  70. Käsitteenä venäläinen ruletti esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1937 amerikkalaisessa aikakauslehdessä julkaistussa novellissa, jossa venäläinen kersantti kertoo siitä. Erilaisista tarinoista huolimatta ei ole näyttöä, että peli olisi todellisuudessa ollut erityisen tunnettu tai pelattu juuri Venäjällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastemahdollisuuksiako tuossa kartoittelet..?

      Poista
  71. On hyvä jos Jawan valheita levittävä paskaploki hiljenee. Kukaan ei kaipaa ikuista muiden haukkumista ja negatiivisuutta.

    VastaaPoista
  72. Kukaan ei kaipaa Javan levittämään paskaa. Koski sanoi aikoinaan, että Javan ja Juhan kirjotusten vuoksi yrityksiä jäi tulematta Ukiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämä Koski saisi sitten esittää todisteita noin lennokkaasta kommentista. Joten jääköön omaan arvoonsa!
      Lisäksi.
      Joudun kyllä nyt tässä yhteydessä toteamaan, että blogitkin kehittyvät. Java enkä minä emme suinkaan ole lopettaneet kirjoittamista. Tähänkin kirjoitin tämän.
      JAa

      Poista
  73. Sanokaa nyt jo vihdoinkin mitä valheita.

    VastaaPoista
  74. En ole Aaltosen blogista löytänyt ensimmäistäkään valetta. Harmitta, että hän kirjoittaa enää vain vähän.Siellä on kunnon ihmisten kunnollista mielipiteenvaihtoakin. Näistä Valkosesen jutuista en voi oikeastaan tietää, koska ne sivuavat niin paljon päivänpolitiikan arviointi. Ne ovat pitkälti siis mielipiteitä, joita jokaiselle suotakoon.

    Kaikella kunnioituksella: KARI KOSKI JA JUHA ALTONEN OVAT NIIN VANHOJA NOKKAPOKKAKAVEREITA, että Koski voi sanoa mitä tahansa. Kuka selaisen voi tarkistaa ? Ja Koski on loistava manipuloija, varmaan hyvässä ja pahassa. Valkosen ja Aaltosen suhteen siinä pahassa, ja Ukari oli tukena.

    Toivottavasti Raumalla saa asiat sujumaan. Tiedotta ainakin kuten ennenkin: tuhansia työpaikkoja ja firmoja ulkomailta asti.

    Yksi asia on kuitenkin varma: asiallinen yritys ei jätä tulematta joidenkin blogien takia. Mutta on meille sellaisiakin tullut, jotka ovat jättäneet velkansa kaupungille pystyyn. Sitäpaitsi Fossin blogia eniten luettu on, ja siellä on ollut aika hurjaakin sananvaihtoa.

    VastaaPoista
  75. Joku kooho seikkailee kahden blogin välillä ja hihkuu tämän plogin loppumisesta. Joku valtuutettu varmaan. On sen verran kooheli, että voi uskoa ukilaiseksi valtuutetuksi. Naurettavaa...

    Sinä saat Java ihmisiä pois tolaltansa, kun vihjailet kirjoittamisen hiipumisesta. Forssin blogissa on nyt käynyt varmaan ainakin kaksi ihmistä kommentoimassa.

    VastaaPoista
  76. Täh ! Miten niin loppuu ? Minä elän, sanoi Aleksis Kivikin.
    Käykääpä muuten lukemassa Ulla Appelsin kirjoitus. Hän on Iltasanomien päätoimittaja. Saa Haglund, Stubb ja tietysti ARHINMÄKI kyytiä..tämä Forssin ihannepoika

    VastaaPoista
  77. mistä ositteesta löytyy

    VastaaPoista
  78. Mistä otetaan Kosken hävittämä 2miljoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..... kysyppäs TimoAJärvisen manipuloimalta valiokunnalta ! - Eihän kaksi ( 2 ) miljoonaa euroa ole kuin 2 % U:gin taseesta ! Ei noin pieni määrä anna aihetta nostaa korvauskanteita, eihän ??????

      Poista
  79. Halintosäännöstä täällä
    https://www.facebook.com/NikulaSeppo?notif_t=fbpage_fan_invite

    VastaaPoista
  80. Minä en ymmärrä tuota Kosken palvontaa. Soijajalostamo on merkittävin yritys, joka hänen aikanaan on kaupunkiin saatu ja siinäkin suurin ansio kuuluu Atso Vainiolle, joka tärkeissä ulkomaisten invetointien tehtävässä Suomessa.

    Kosken ongelma oli todellakin nämä blogit. Mutta vain siksi, että häntä ja hänen toimiaan arvosteltiin. Hänesä on paljon "putinia". Kosto on kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. K. Koski ei kestänyt lainkaan kritiikkiä.- Ja oliskos samaa kaliiperia hänen Merja-vaimonsakin ?

      Poista
    2. No, rouva lähti ensin tehokkaaksi katsomalleen "kiusattu uhri"- linjalle , mutta se loppui yht äkkiä. Järki kai voitti.

      Poista
  81. Kaikki reeras???
    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142469-6.HTM

    VastaaPoista
  82. On mikä puolue hyvänsä niin oma etu menee kaikkien asioitten edelle.
    Nyt tuli hallitukseen muutosta ja luulin asioitten paranevan sama peli jatkuu.
    Kokoomus halusi viedä pienpuolueiden eli kd, muutos ja skp kaikein vaikkuttamisen pois henkilö valinnoissa.

    VastaaPoista
  83. Isot puolueet toimii niin kuin isot maatkin...ainoa joka " puolustaa " vähemmistöjä on Venäjä. Siis omia kansalaisi, jotka ovat vioeraassa massa. Omassa maassa saavat pelastua ken voi...

    VastaaPoista
  84. Nykyaikaisen maailman suurin roistovaltio USA on vaihtanut likimain kaikkien Etelä- Amerikan valtioiden hallitukset ainakin kertalleen. CIA on toiminut välikätenä ja provokaattorina. Irakin miehitys oli vähintäänkin kyseenalainen, Vietnamista puhumattakaan.
    Nyt Jenkin sotkevat Eu:n ja Venäjän välejä tekopyhälla politiikallaan.
    Olen käynyt Krimillä, mielestäni se on venäläinen alue. En yhtään ihmettele, että valtaosa väestöstä haluaa eroon Ukrainan sekavasta menosta.

    VastaaPoista
  85. Vähän samaa mieltä. Krim on ihan rajalla, ja laivastotukikohta siellä. Voin vaan kuvitella mitä jenkit tekis samassa tilanteessa

    VastaaPoista
  86. Taas Ugin sanomat Huittinen kirjoitrtanut omiaan. Lukekaa kokjuristien facebookista oikaisua. ..hrrr

    VastaaPoista
  87. Hui kamala, kun olikin suuri moka toimittajalta. Onneksi kokoomuslaiset hereillä - kyllä meidän kaupunkilaisten kelpaa.

    VastaaPoista
  88. Tuliko Muutoksesta nyt kokoomuksen apupuolue

    VastaaPoista
  89. Nyt on pääasia ettei kuulu saman puolueeseen kuin Tuomioja ja Olli Rehn...

    VastaaPoista
  90. Ei mennyt sitten paputehtaan rekrytoinnitkaan ihan putkeen.
    http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2014/03/06/soijatehtaalla-lakko-vaativat-30-prosentin-palkankorotusta/20143328/12
    Alkaa hiljalleen valjeta duunareillekin,mistä oikein on kyse kaupungissa joidenkin tahojen hypetyksessä koskien paupuja, autoja ja varastointia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos meillä olisi Suomen PARAS lehti ( nyt vasta 2. paras ), se kertoisi, että
      - autotehtaalle otetaan märääaikaisia ( tai vuokrausfirmojen kautta ) työntekijöitä
      - että ennen Valmet hoiti itse logistiikan, nyt sen tekee HUB ( työpaikkojen määrän kasvu + - 0
      - että soijatehtaalla on pääasiassa baltialaisia työntekijöitä, palkka 8 euroa / tunti

      Poista
  91. Näille baltialaisilleko se vuokratalo pitäisi rakentaa?

    VastaaPoista
  92. Javan bloki on paras täältä saa rehellistä tietoa.Valitettavasti muutama demari käy täällä silloin tällöin häiriköimässä.

    VastaaPoista
  93. Wala ...lee hallitukselle ja sen puheenjohtajalle aloitteissaan

    http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20142457.HTM

    VastaaPoista
  94. Tarvitaan muutosta ja sen tekijöitä kaupunkiin. Tylsää on kun ei blogiakaan enää päivitetä. Missä se Javakin oikein luuraa?

    VastaaPoista
  95. Kiitos käväsyistä ja viesteistä! Aktiviteettini on hiukan toisaalla ja siksi laiskan panostusta näkee vähemmän täällä. On kummallista, jos kehittämisehdotukset ja huuhaahan rahan hakkaamisen jarruttaminen on haukkumista tai negatiivista. Laitan jonkinmoisen alustuksen päivän mittaan, jos ehdin.

    Minusta on hiukan outoa, jos yritys saa olla kaupungin kustantamassa hallissa ilmaiseksi vuosia. Mutta vielä kummallisempaa on se, jos joku pitää reilut sata vuotta kaupungin keskeisimmällä, kaupungin omistamalla tontilla rakennusta ilmaiseksi. Ei muuta kuin korkoa korolle -lasku perään ja sopimus jatkosta, muuten vieköön rakennuksensa pois kaupungin mailta!

    VastaaPoista
  96. Voi tokkiinsa.

    Kaupunki,kun ei omista mitään vaan kaupungin veronmaksajat ja tyhmät virkamiehet kuntapolitikkojen siunaamana hävittävät veronmaksajien rahoilla hankittua omaisuutta.

    VastaaPoista
  97. Kiitos käynneistä ja kysymästä! Kirkko.

    VastaaPoista
  98. Kaikki ukin kirkot vai?????

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!