maanantai 3. helmikuuta 2014

TONTONMÄEN TIEVERSIO ODOTTAA VALMISTUMISTA!

Tässä hyvä esimerkki ihmeellisestä valmistelusta, johon muistaakseni upposi kaupunkilaisten varoja 870 000€. Pertti Haverisen kanssa kysyimme tuon rahamäärän kohdetta ja sen käytön välttämättömyyttä. Lukuisten kysymysten jälkeenkään virkahenkilöt eivät suostuneet vastaamaan kysymyksiimme muuten kuin toteamalla rahan menevän välttämättömään ja kiireelliseen kohteeseen. Kun kysyin kuinka monta uusikaupunkilaista kuolee, jos esitettyä 870 000€ hanketta ei toteuteta, olivat virkahenkilöt edelleen vaiti, mutta sen sijaan hallituksen jäsen totesi ettei valtuutettujen tarvitse tietää tuollaista, kun hallituskaan ei tiedä kaikkea. Tämä kuvannee hyvin sitä, mitä valiokunnan korostama VALVONNAN PETTÄMINEN ON. Po. valtuuston istunnossa kuultiin lopulta mihin 870 000€ tarvittiin. Teknisenlautakunnan tuolloinen jäsen kertoi sen valtuustolle. Kaikki tämä tapahtui marraskuussa 2012 ja mikä ironisinta ja kaupunkilaisen kannalta karmeinta, välttämättömäksi ja kiireiseksi perusteltu tienpätkä ei ole vieläkään valmis! Olisiko tuolle tiehen uponneelle miljoonalle ollut muutakin käyttöä, olisiko sillä saatu jotain tai vaikkapa vältetty lomautukset?


Mitä näkyvää valmistelijoidemme esityksestä on syntynyt tällä kaudella tahikka muutaman vuoden aikana kaupunkiimme?  -Risteyksiä, teitä, katulamppuja, tyhjäksi jääneitä asuntoalueita, tyhjiä kouluja, rappeutuvia liikuntapaikkoja, Tontonmäki jne. Lähes kaikki konkreettinen mitä on tehty ja mikä on yhteensä maksanut miljoonia, ei paranna mitenkään kaupunkilaisten elämistä ja olemista. Kun kaikki edellä mainittu rahoitetaan ajamalla alas kaupunkilaisten palveluja ja viihtyvyyttä, päivän vanha päästäinenkin hoksaa toimintamme johtavan väestökatoon.

Onko maalivahdin vika, jos joukkue häviää siksi ettei hän saa kiekkoja kiinni? Se ei ole maalivahdin vika, vaan valmentajan, joka ei vaihda miestä maalilla. Aivan sama pätee meillä: Koko viime valtuustokausi munittiin kalliisti eli otettiin kaupunkilaisilta ja näin saatu kapitaali heitettiin turhuuksien tantereelle. Kukaan ei puuttunut mihinkään: Kuunneltiin selitykset, todettiin tapahtunut, jaettiin palkankorotuksia ynnä kannustilisiä ja hyväksyttiin seuraava katastrofiin johtanut valmistelu!

Kaiken takana on vastuuttomuus, oman poliittisen aseman sekä ajatussuunnan turvaaminen vaikka niiden eteenpäin viemisestä koituisi miljoonien lasku kaupungille. Hyvä esimerkki oman poliittisen ajatussuunnan tai pikemminkin vastakkaisen ajatussuunnan voimistumisen torpedoinnista on kaupunginjohtajan valinta, joka päättyi naurettavan haku/haastatteluprosessin kautta täysin kunta-alalla kokemattoman kaupunginjohtajan valitsemiseen. Nyt ollaan sinä tilanteessa, että valtuuston enemmistö alkaa olla sitä mieltä, että, ilman räjähtävää ryhdistäytymistä, johtajan vaihto on enää vain ajan kysymys.

Vastaavanlainen ellei vieläkin hämärämpi episodi käytiin sote-johtajan valinnassa. Valtuutetut eivät edes halunneet tutustua hakijoihin. Kun vieläpä luottamustehtävävalinnoissa puolueen ja kaverin etu ajaa kaupungin ja sen asukkaiden ohi, ei liene ihme, jos tämä johtaa virkahenkilövalmistelussakin kaupunkilaisen kannalta älyttömiin esityksiin - VALVONTA EI PELAA! Kelatkaapa historiaa ja katsokaapa mikä puolue on aina siunaamassa joko Kokoomuksen tai vasemmiston esittämän munauksen: KESKUSTA - SE PETTÄÄ AINA, IHAN AINA, KAUPUNKILAISET! Keskusta pitää huolen tulevista "tontonmäistä", katulamppuälyttömyyksistä, halleista ja säästöistä, jotka todellisuudessa ovat kuluja!

Nykymenolle on saatava muutos ja se ei nykyisin eväin onnistu. Hallitukselta vaaditaan joko kovia otteita tai oman rajallisuutensa myöntämistä ja sen edellyttämiä tekoja. Uusikaupunki ei voi jatkaa nykylinjalla enää seuraavaa vuotta.

38 kommenttia:

  1. Eikös tuo 870 000 ecua ole edellisen kyläpäällikön touhuja vielä ? Tiedetäänkö, että raha on mennyt oikeaan kohteeseen ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos käymisistä ja viestistäsi! Nykyisen kaupunginjohtajan aikana homma esiteltiin valtuustolle, mutta varmaankin edeltävä johtaja ja arkkitehti varmistivat tämän läpimenon puheenjohtajistossa eli haapanevavuorelaisen jojoismin ytimessä!

    VastaaPoista
  3. Tiehankkeesta oli suunnitelmat ainakin jo vuoden 2012 alkuvuodesta. Tuolloin laskelmoitiin isompia liikennevirtoja Uki-Laitilan väliselle tielle ja tarkemmin sen osuudelle entinen Betorantien/ Rautavalimon liittymä- Hepokarin satama. Nyt liikennevirta on muuttunut osittain (pienentynyt) paikasta Betorantien liittymä-Laitila Porin suuntaan tuontisoijapapujen myötä.

    VastaaPoista
  4. Ajatuksia Raumalta joka on kohta edessämme
    http://sauliahvenjarvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

    VastaaPoista
  5. Olen ollut käsityksessä, että valtuutetut -jopa kepulaiset- saavat äänestää ilman, että pitää kysyä neuvoa muutoslaisilta. Mitenkä lienee ?

    VastaaPoista
  6. Ahvenjärvi ei oikein tunne Japanin lainamarkkinoita, kun vertaa Japania ja Suomea. Näin ollen kaikki muukin viesti on enemmän innostunutta toiveajattelua. Hänkin tiesi jo sadoista työpaikoist kymmenistä firmoista, joita Raumalle tulee.
    Minä en saa soitoistani huolimatta siitä selkoa.
    Kai olen sitten yksinkertainen mustamaalaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vähän traaginen uutinen Salosta
      http://www.sss.fi/uutiset/591013.html

      Poista
  7. tässä ollaan totuuden ytimessä3. helmikuuta 2014 klo 21.11

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159792-suomen-talous-lepaa-vainajien-varassa

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailuista ja kommenteista! Ei kai keskustalaisten pidä kysyä keneltäkään mitään, mutta voisivathan he joskus olla, edes vahingossa, sellaisellakin asialla, josta oli kaupunkilaisille jotain hyötyä. Mutta ehkä heidän mottonsa on: Tehdään "tontonmäki" valtuustokaudessa, parhaassa kaksi!

    Meidän ongelmamme ei liene se, että johtavat virkahenkilöt tienaisivat 5% liikaa, vaan se, että heidän valmistelunsa vie kaupunkia perinteisellä yhden mallin valmistelulla vuosi vuodelta surkeampaan tilanteeseen.

    VastaaPoista
  9. Olin seuraamassa valtuustoa, jossa tuo tieinvestointi päätettiin. Jos oikein muistan, Muutos ei esittänyt muutosta siitä huolimatta, että Aaltosen saamat vastaukset asiaa koskeviin kysymyksiin olivat uskomattoman heikkoja.

    TimoAJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten olivat myös vastaukset vanhustenhoidon resursseista niistä kysyessäni joulukuussa. Mitä taas tiehen tulee yleisellä tasolla, niin sehän aina johtaa jostain jonnekin ja sitä voivat halukkaat hyödyntää. Talouden elvyttämiskeinona tienteko on niitä perinteisimpiä- siis yleisellä tasolla. Rautatien teko Raumalle vasta olisikin. Sen sijaan kunnan kukkarolla osin tehdyt asuintalot ovat jotain ihan muuta. Ne eivät palvele välttämättä kuin muutamaa asuintalon käyttäjää ja entäs Ukin kpin takaamat teollisuushallit? Jospa soittettaisi Raumalle ja alettaisi porukalla rakentaa URPO-rataa ja samalla valmistautuisimme ajoissa pohjoisen laivareitin avautumiseen, palautettaisiin henkilöliikenne rautateille. Ehkä pitäisi tehdä myös pistoraide Laitilaan. Kai jostain saisi Hinkurahoitustakin kun kerran konsultitkn ovat valmiudessa edelleen. Meinaan vaan että jos nuo lamppujenvaihdot alkaa olla jo tehty.
      JAa

      Poista
  10. Kiitos käynneistä ja Timolle siitä, että muisti pelaa! Ennen tätä asiaa äänestettiin ja kyseltiin mm. pressuhallin vuokraepäselvyyksistä sekä vastuuvapauksista ja jäimme tappiolle viidellä äänellä, mukanamme äänesti Kangas ja Junkola-Lehtonen äänesti tyhjää. Kun vielä kysyin keskustalaiselta, mitä hän meinaa ja hän vastasi, että asiasta ei olisi edes saanut kysellä, oli selvää ettei kannattanut kuluttaa aikaa turhalla äänestyttämisellä. Juha Aaltonen muuten vastasi ensin Haverisen ja minun esittämiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  11. Ulkopuolinen

    Teillä on vero€kut menneet aina hyvään tarkoitukseen,kun itse olette olleet niiden käytöstä päättämässä,älkääkä aina valittako.

    VastaaPoista
  12. Huonosti menee ei Alisellakadulla Hesburkgerin edessä kärrin kärriä klo.22.50

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihmiset syö nykyään terveellsemmin

      Poista
    2. Hesburgerin edessä seisovien autojen lukumääräkö on kaupungin menestymisen mitta..??

      Poista
    3. Jospa kaikki olivat tulleet Hesburgeriin jalan...:)

      Poista
    4. Pienempi hiilijalanjälki, nääs...

      Poista
  13. Mikään ei muutu usko jo java.

    VastaaPoista
  14. Muuan toimittaja arvelee Facebookissa, että TS avaa Raumalla paikallislehden. Eikö sielä Ukarin tapaan ole TS:ltä lehteä ? Eipä muuten taida olla. No, kaupungin mainosrahat menee "eniten tarjoavalle"

    VastaaPoista
  15. Keskustassa on katto korkealla. Tässä on käyttäjän esittely

    http://artsime.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/artsime

    Ajatuksia?

    VastaaPoista
  16. Demarit ovat loukkaantuneet ja eronneet säästötyöryhmästä. Näin hoidetaan ukilaisten asioita. Loukkaantumalla. Hyvää pakkaa tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa pettää joku muukin kuin...

      Poista
    2. Ukin kokkoomus pettää nykyisin, aina...

      Poista
    3. Ei tarvinnut edes lukea rivien välistä, kyllä tuli selväksi KUKA oli loukkaantunut. VS Sanomissa jo ennakoitiin tätä valtuustopakinassa (toimittajan vieressä istunut esteellinen hymähteli ja huokaili, joten tuli selkeästi ilmi missä kohtaa loukkannuttiin ja syvästi) Mun mielestä tämä oli raukkamainen temppu sosdemeiltä ja millaisella hetkellä.... nyt juuri tarvitaan yhteistyökykyä ja yhteistoimintaa, että saadaan selkeä, tarkka ja riittävä säästölista. Kyllä nyt meni punakaulaisuus liian pitkälle.

      Poista
  17. Ei tullu arkkitehdistä teknistäjohtajaa. 5-5 puhjot ääni ratkaisi, Nummi äänesti tyhjää

    VastaaPoista
  18. On se vaan kummaa. Käydä vaalikampanja. Tulla valituksi. Ja sitten mennä äänestämään TYHJÄÄ...! Vastuun pakoiluako..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. veijo rupee vähitellen uskomaan...

      Poista
    2. Ottanu Aaltosesta esimerkkiä.

      Poista
  19. ja demarit otti viime valtuustossa sitten aaltosesta esimerkkiä kun koko ryhmä äänesti tyhjää

    VastaaPoista
  20. Kiitos käynneistä kivoista viesteistä! Taidan pistää uuden alustuksen tuota pikaa!

    VastaaPoista
  21. Hei.
    Tarvitsetko henkilökohtaisia ​​tai yrityksen laina ilman stressiä ja nopea hyväksyntä? Jos näin on, ota yhteyttä mahdollisimman tarjoamme nyt lainaa prime korko. Meidän lainan vakuutena ja turvallinen, lisätietoja ja sovelluksia, voit vastata tähän e-mail. (happyloanlink@outlook.com) nimi ja tarvittava määrä,

    VastaaPoista
  22. Oletko siellä etsimässä lainan joko aloittaa liiketoiminnan tai maksaa laskujaan? Tässä tulevat yksi tunnettu aito yritys, joka on valmis lopettamaan taloudellisia ongelmia, tarjoamme kaikenlaisia ​​lainan korko 3% ja saada lisätietoja meiltä miten hankkia lainaa pääsette meidän yritys sähköpostiosoite (genuineloanservices@outlook.com)

    VastaaPoista
  23. Laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma asiakkaille, joilla on taloudellinen ongelma ja jotka tarvitsevat ratkaisua siihen. Luotto- ja vakuusasiat ovat
    jotain, että asiakkaat ovat aina huolissaan etsittäessä lainaa lailliselta luotonantajalta. Mutta .. olemme tehneet tämän eron luotonannon alalla. Me voimme
    järjestää lainaan $ 5,000.00 USD ja $ 500,000.000.00 USD alle 3% korkoomme Vastaa välittömästi tähän sähköpostiviestiin:
    billjohnson.loanfirm011@gmail.com

    Palvelumme sisältävät seuraavat:

    Velkojen konsolidointi

    Toinen kiinnitys

    Yritysluotot

    Henkilökohtaiset lainat

    Kansainväliset lainat

    Laina kaikenlaisille

    Perhelaina
    me rahoitamme pienimuotoista lainaa, välittäjiä, pienimuotoisia rahoituslaitoksia, sillä meillä on rajoittamaton pääoma. Lisätietoja lainan hankkimisesta saa meihin yhteyttä. Vastatkaa välittömästi tähän sähköpostiviestiin: billjohnson.loanfirm011@gmail.com

    Herra Bill Johnson

    VastaaPoista
  24. Hei !

    Tarvitsetko laillisen ja nopean laina-palvelun?
    Tarjoamme tällä hetkellä 3% kaikenlaisia lainoja, yrityslainoja, henkilökohtaisia lainoja, autolainoja, maataloustuottoja tai projektirahoitusta? Tarjoamme lainoja yrityksille ja yksityishenkilöille maailmanlaajuisesti, velkojen konsolidointiin, vaikka sinulla on alhaiset luottotulokset ja vaikea saada lainaa paikallisilta pankkeilta tai rahoituslaitoksilta? , ja nyt on vaikea käsitellä pankkiasi tai muita rahoituslaitoksia? Tarvitsetko kiireellistä lainaa jos kyllä lähetät meille sähköpostia takaisin
    (ryanloaninvestment001@outlook.com) annamme kaikenlaisia lainoja.

    Hae nyt ja hanki käteesi nopeasti!

    * Laina $ 5,000-50,000,000 dollaria
    * Voit maksaa takaisin 1 - 30 vuotta.
    * Joustavat lainaehdot.

    Kaikki nämä suunnitelmat ja enemmän, ota meihin yhteyttä nyt.

    ota meihin yhteyttä sähköpostilla: sillä lainayhtiö, joka avusti minua täällä, on heidän yhteystiedot (ryanloaninvestment001@outlook.com)


    Terveiset
    Hallinta.

    VastaaPoista
  25. Hyvä päivä, olen rekisteröity yksityinen raha lainanantaja. Annamme lainoja avuksi ihmisille, yrityksille, jotka tarvitsevat päivittää taloudellisen asemansa kaikkialla maailmassa. Hyvin vähäiset vuotuiset korot ovat alle 2% vuodessa 30 vuoden takaisinmaksuaikaan missä tahansa maailmassa. Annamme lainoja 5 000 eurosta 100 000 000 euroon. Lainamme on hyvin vakuutettu, sillä suurin turvallisuus on meidän etusija. Kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä meihin sähköpostilla: (24hourstloancompany1@gmail.com tai info@24hoursloan.online)

    VastaaPoista
  26. Hyvä päivä, olen rekisteröity yksityinen raha lainanantaja. Annamme lainoja avuksi ihmisille, yrityksille, jotka tarvitsevat päivittää taloudellisen asemansa kaikkialla maailmassa. Hyvin vähäiset vuotuiset korot ovat alle 2% vuodessa 30 vuoden takaisinmaksuaikaan missä tahansa maailmassa. Annamme lainoja 5 000 eurosta 100 000 000 euroon. Lainamme on hyvin vakuutettu, sillä suurin turvallisuus on meidän etusija. Kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä meihin sähköpostilla: (24hourstloancompany1@gmail.com tai info@24hoursloan.online)

    VastaaPoista
  27. Laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma asiakkaille, joilla on taloudellinen ongelma ja jotka tarvitsevat ratkaisua siihen. Luotto- ja vakuusasiat ovat
    jotain, että asiakkaat ovat aina huolissaan etsittäessä lainaa lailliselta luotonantajalta. Mutta .. olemme tehneet tämän eron luotonannon alalla. Me voimme
    järjestää lainaan $ 5,000.00 USD ja $ 500,000.000.00 USD alle 3% korkoomme Vastaa välittömästi tähän sähköpostiviestiin:
    billjohnson.loanfirm011@gmail.com

    Palvelumme sisältävät seuraavat:

    Velkojen konsolidointi

    Toinen kiinnitys

    Yritysluotot

    Henkilökohtaiset lainat

    Kansainväliset lainat

    Laina kaikenlaisille

    Perhelaina

    me rahoitamme pienimuotoista lainaa, välittäjiä, pienimuotoisia rahoituslaitoksia, sillä meillä on rajoittamaton pääoma. Lisätietoa lainan hankkimisesta
    ota meihin yhteyttä, vastatkaa välittömästi tähän sähköpostiviestiin: billjohnson.loanfirm011@gmail.com


    Herra Bill Johnson

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!