KOLHOOSIN REALISMISTA OPPIA UUDENKAUPUNGIN PÄÄTTÄJILLE!

Joululahjakirjan innoittamana tuli lueskeltua erilähteistä vuoden 1918 tapahtumia ja havaittua, että etenkin punakaartin touhuista löytyy yllättäviä yhtäläisyyksiä Uudenkaupungin viime aikojen toimintoihin. Punakaartissa piisasi intoa, uhoa ja torvisoittoa, mutta sotimisesta ei tiedetty juuri mitään. Vaikka vastapuolenkaan sotaosaamisessa ei ollut hurraamista, ei sitä vastaan pärjätty vielä onnettomammalla osaamisella. Kun vielä komppania valitsi joukostaan demokraattisesti mukavan miehen päälliköksi, ei sotaonnen suunnasta ollut epäilystä.

Meillä, eräs keskimittaa pitempi luottamushenkilö, nosti 1990-luvulla esiin virkakuntamme luovuuden rajallisuuden ja valmistelun laadun. Kun nyt tutkailemme menneiden vuosien tapahtumia ja em. luottamushenkilön sanomisia, voidaan rehellisesti todeta: O.E.D/M.O.T! Jos virkahenkilöstä on yhtä paljon hyötyä kaupungille kuin mahosta lehmästä maitokolhoosille, lienee pienen pohdinnan paikka. Onko maitokolhoosi sitä varten, että siellä voi lehmä syödä kolhoosin piikkiin ja käyskennellä kolhoosin piikkiin sananmukaisesti kuin lehmä pellossa? Vai onko lehmä osa suunnitelmatalouden tuotantokoneistoa ja sen odotetaan antavan maidon muodossa panoksensa kolhoosin tuotantotuloksiin?

Maitokolhooseissa ja varsinkin maitosovhooseissa ymmärrettiin niin mystinen asia kuin lehmän tarkoitus pilttuussa. Kolhoosien väki hoksasi sen, että lehmät täytyy lypsää ja maitoa täytyy tulla. Vaikka kuinka olisi lypsänyt mahoa lehmää ei lypsyämpäriä olisi saanut täyteen uholla, innolla tai valheilla. Entäpä meidän kaupunkimme kehitys 1990-luvulta, ovatko valmistelevat virkahenkilömme pystyneet kehittämään meidän palveluitamme, kouluverkkoa, liikuntapaikkoja, saamaan tänne uusia asukkaita keventämään verotustamme ja veroillaan edelleen parantamaan palveluita. Luvut kaupungin kehityksestä puhuvat puolestaan: Emmekö me ole oivaltaneet sitä, mitä maitokolhoosissa oivallettiin?

Ei ole mahon lehmän vika, jos se saa tuottamattomana toljottaa kolhoosin pilttuussa ja vipeltää pellossa. Jos näin käy, vika on lypsäjän tai kolhoosin isompien kihojen. Sama pätee kaupunkiorganisaatioon. Virkahenkilöt voivat töppäillä tuottamattomina ja pitää lystiä kuten lehmät pellossa konsanaan, jos luottamushenkilöt sen sallivat ja vieläpä siihen kannustavat. Ainoa selkeä ero virkahenkilöiden lehmien suhteen lienee se, että mahoilla lehmillä ei ole julkista sanaa tukenaan.

Jotta pääsisimme toiminnassamme edes kolhoosien tasolle olisi meidän kyettävä vaatia virkahenkilöiltämme sen tehtävän suorittamista, mihin heidät on palkattu ja mistä heille maksetaan. Nykyinen meno, jota voimme kutsua poliittiseksi velttoudeksi, vastuuttomuudeksi ja lähes kaikeksi muuksi kuin kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi toimimiseksi, on jatkunut kymmeniä vuosia. Kun kärkipaikoilla ja vallassa istuvat pitkälti samat tyypit kuin kymmenen vuotta sitten, lienee skeptistä odottaa muutosta heidän taholtaan. Muutokseen tarvitaan jotain muuta kuin mukavan tyypin palkkaamista plutoonan päälliköksi. Nyt tarvitaan vallan uusjakoa, osaamisen ja luovuuden kunnioittamista uusien tyyppien rekrytoinnissa.

Ainoastaan Kokoomus on ryhdistäytynyt ja yrittänyt päästä eroon kehityksen tukoksista. Ikävää on se, kun siellä vedettiin pyttyä, menivät putket tukkoon vuodeksi - lehtipaperi tukki viemärin. Muutokseen on kuitenkin yritystä ja eväitä. Näitä eväitä löytyy myös Kokoomuksen ulkopuolelta, etenkin demareista ja jopa keskustasta. Nyt realistiset, tulevaisuuteen uskovat eväät täytyisi saada, yli puoluerajojen, samaan koriin ja kaupunkimme kurssi muuttuisi paremmaksi. Jos kuitenkin edelleen jatkamme, jo kymmenet vuodet jatkuneella valtuuston enemmistön nevahaapavuorelaisten linjalla, käy meille kuin punakaartille 1918 - UHOLLA, INNOLLA JA HARHALUULOILLA HÄVITÄÄN REALISMIIN NOJAAVALLE OSAAMISELLE!