Muistomerkki virkamiesosaamisesta elinkeinosektorilla: Kiskot vievät etelään - ei meillä! |
Kaupunkimme omistelee runsaasti osakeyhtiötä, jotka eivät aina tuota kaupunkilaisille kovinkaan hyvää tulosta palveluina, rahana, uusina asukkaina, verotuloina tai työpaikkoina. Viimeinen osakeyhtiöpommi räjähti Tontonmäen osalta. Vähintään miljoona ellei peräti kaksimiljoonaa on euroissa kaupunkilaisille koituvan vahingon suuruus. Pahimmillaan voidaan puhua yhden veroprosentin menevän Tontonmäen töppäilyjen kuittaamiseen.
Tontonmäen kanssa saman toimitusjohtajan vetämän Yardian tilitiedot näyttävät sangen murheellisilta. Yhtiön tietoja ei joku aika sitten saatu millään jakeluun, mutta nyt ne ovat kaikkien nähtävillä. Yardian tulot ovat romahtaneet sadoillatuhansilla euroilla. Kun yhtiön liikevaihto koostuu pääsääntöisesti vuokrasaatavista, voi perustellusti olla huolissaan yhtiön vuokralaisten taloudellisesta tilasta. Mikäli huoli realisoituu, on odotettavissa melkoinen suonen isku ellei peräti aortan katkaisu kaupunkimme talouteen. Kaupungilla on tiettävästi noin viidenmiljoonan euron takaukset po. vuokralaisille. Pahimmillaan puhutaan kahden ja puolen veroprosentin suuruisesta riskistä.
Osakeyhtiöt elävät omaa elämäänsä ja ovat siten tietoineen ja päätöksineen kaukana kaupungin luottamushenkilöistä, jotka yleensä pääsevät vain takaamaan em. yhtiöiden lainoja kaupunkilaisten piikkiin. Yardiasta kaupunki omistaa vajaat 90% ja kuitenkin yhtiön kolmen jäsenen hallituksessa on vain yksi kaupungin luottamushenkilöedustaja. Pankin ja jostain kumman syystä, virkahenkilöstön edustaja täyttävät muut po. yhtiön hallituksen jakkarat. Lienee paikallaan mainita, että luottamushenkilöjäsenkin hallituksessa on entinen virkamies.
Osakeyhtiön hallituksen on toimittava yhtiön ja sen omistajan etujen mukaisesti. Sopii kysyä: Kävikö näin Tontonmäen osalta, onko näin käynyt ja käymässä Yardian osalta? Aikoinaan valtuustossa ehdotettiin kaupunginyhtiöihin laajempaa luottamushenkilöedustusta.Tuolloin ehdotus tyrmättiin luottamushenkilöiden sitoutumisen puutteella ja heidän osaamisen puutteella. Puhuttiin jopa vastuuvakuutuksista, joita luottamushenkilöt tarvitsisivat mahdollisten aiheuttamiensa vahinkojen kattamiseksi. Kun nyt katsotaan tilannetta toteutumien perusteella, olisi ainakin vastuuvakuutuksella käyttöä, jos sellainen jollain olisi.
Omistamiensa yhtiöiden kautta kaupungille toteutuneet ja pahimmillaan toteutuvat riskit antavat aihetta kiihkottomaan pohdintaan siitä, onko näissä yhtiössä kaupunkilaisten etua parhaiten palveleva edunvalvonta ja operatiivinen osaaminen. Totuus on se ettei menestyvien yritysten ja elinkeinoelämän onnistumisten takaa löydy massiivista virkahenkilöstön edustusta. Ensinnäkin yhtiöissä, joissa kaupunki on mukana, täytyy olla kaupunkilaisten vaaleilla valitsemista henkilöistä koostuva vastuullinen enemmistö. Toiseksi hallituspaikat eivät ole palkkioita vuosikymmenien nöyrästä puolueen eteen tehdystä nöyrästä, kaupunkilaisten rahoittamasta työstä. Puusuksihiihtäjien aika on ohi, siksi hallituksiin tarvitaan tässä päivässä eläviä, aikaa seuraavia ja avoimutta kannattavia vastuunkantajia.
Kaupunkilaisten takausten ja kaupungin toimintojen kannalta keskeisissä yhtiöiden hallituksissa olisi syytä olla
vähintään viisi jäsentä plus virkahenkilöjäsen. Virkahenkilöpuolella meillä löytyy tämän alan osaamista ja tietoa aina sivistyspalvelujohtajaa myöten, joten luulisi kaupungin yhtiöiden hallitukseen löytyvän muitakin virkahenkilöitä kuin esim. entisiä palopäälliköitä. Koska kaupunginjohtaja johtaa kaupunkia, näkisin kamreerittaren sopivaksi hallituksen jäseneksi.
Oikealla istuu runsaasti menestystä niittäneitä yrityselämän osaajia(Kontu, Nikula, Järvinen). Myöskään vasemmalla sopivuus vajetta ei ole esim. aikaa seuraava suuren tehtaan pääluottamusmies ja kansainvälisissä ympyröissä kouliintunut tohtoriska. Oman ratkaisevan panoksensa tiedoillaan ja perusteellisuudellaan yhtiöiden toimintaan ja kaupunkilaisten varojen edunvalvontaan yhtiöiden hallituksissa antaisi Juha Aaltonen. Ongelmamme ei ole osaamisvajeesta vaan päätöksenteossa, joka tähtää omaan, kaverin/toverin tai puolueen eikä kaupungin etuun.
Kiitos käymisistä, viesteistä ja kysymästä! Luolamaa on teatterin johtaja; Myllymäki on onnistunut loistavasti ohjauksissaan Uudenkaupungin teatterissa, pienen näyttämön vaativissa puitteissa.
VastaaPoistaAikoinaan kysyttiin musiikkiopiston kuluja Uudenkaupungin kaupungin osalta. Tässä ne ovat. Vertailun vuoksi myös viime vuoden kustannukset em. taholle - kasvua reilut 20%:
Vuonna 2012 kustannukset olivat 97.471,34 euroa.
Vuoden 2013 kustannukset ovat ennakkolaskutuksen mukaan 118.104 euroa.
Kiitokset talousosastolle!
Ei hätiä mitiä on vasta kulman takana.Näin on antolaan uskominen ylijäämää pukkaa.
VastaaPoistaAloitteesikin tulee nyt käsiteltyä Tontonmäestä
VastaaPoistahttp://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20132388.HTM
Yardia Oy:
VastaaPoistaRaula Mika, Hallitus,Varsinainen jäsen
Nieminen Juha-Pekka, HallitusVarsinainen jäsen
Antola Jouko, Hallitus Puheenjohtaja
Kontu Mauri, HallitusVarajäsen
Lambacka Mirva, HallitusVarajäsen
Penttilä Seppo, HallitusVarajäsen
Korin Jukka, Tilintarkastaja, Päävastuullinen tilintarkastaja
Oy Audiarev Ab,Tilintarkastaja, Tilintarkastaja
Juntti Sampo, Yhtiön muu johto, Toimitusjohtaja
Uudenkaupungin Satama Oy:
VastaaPoistaWala Heikki, Hallitus Varsinainen jäsen
Kerajärvi Olli, Hallitus Varsinainen jäsen
Vehanen Antti, Hallitus Varsinainen jäsen
Vaahtera Timo, Hallitus Varsinainen jäsen
Aitamurto Pentti, Hallitus Varsinainen jäsen
Tuominen Marja-Leena, Hallitus Varsinainen jäsen
Aarnio Raimo, Hallitus Puheenjohtaja
Korin Jukka, Tilintarkastaja, Päävastuullinen tilintarkastaja
Oy Audiarev Ab, Tilintarkastaja, Tilintarkastaja
Soini Esa, Yhtiön muu johto, Toimitusjohtaja
Ubio Oy:
VastaaPoistaLaine Reijo, Hallitus Varsinainen jäsen
Puikkonen Asko, HallitusVarsinainen jäsen
Pulkkinen Esko, HallitusVarsinainen jäsen
Vainio Atso, Hallitus Puheenjohtaja
Ajanko Pekka, Tilintarkastaja, Tilintarkastaja
Halonen Sivi, Tilintarkastaja, Varatilintarkastaja
Kiitos käynneistä ja ungefär-juttuani täydentävistä tarkoista tiedoista ja muista viesteistä!
VastaaPoistaYardian riskit johtuvat siis vuokralaisista, joiden tiloja on veronmaksajien taholta taattu ? Eli : Yardia Oy on rakennuttanut vuokralaisilleen tiloja ! Ja vielä: Melko iso joukko melko ulkopuolisia on tehnyt näistä päätöksiä.
VastaaPoistaOngelma lienee nyt siinä, että elinkeinopolitiikan linjausten mukaan on toimittu, MUTTA PÄÄTÖKSENTEKIJÄT OVAT (suurin osa) muita kuin vaalien kautta valittuja luottamusmiehiä.
Nyt voi vaan olettaa, että porukalla on ollut hieman liian summittainen suhtautuminen asioihin. Tottakai nyt riskien realisoituminen on melkoinen uhka. Jopa Valkosen mainitseman veroäyrinoston luokkaa.
Kova työ tuottaa tulosta
VastaaPoistahttp://ls24.fi/jutut/rauma-ja-alue/juttu-rauman-apulaiskaupunginjohtajaa-syytetaan-lastensa-pahoinpitelysta
Kiitos tänne käynneistänne ja kommenteistanne! Yardian vuokralaiset ovat vain esimerkki. Mielestäni hallituksen ja valtuuston pitää pohtia kokonaisuudessaan kaupunkilaisten rahoilla tapahtuneen ja tapahtuvan ns. yritystoiminnan, pankkileikkien jne. omaisuusohjausta ja sijoittajavastuuta. Asia koske ainoastaan Yardiaa tai sen asiakkaita.
VastaaPoistaOn tehtävä selkeä analyysi tapahtuneesta, niiden seurauksista ja ihmisistä tämän kaiken takana. Kun saldot on ynnätty ja luvattuihin tavoitteisiin pääsy tarkistettu, voidaan päättä jatkosta ja mahdollisista bonusten jaosta. Kyse on siis rehellisestä historian tutkistelusta ja avoimesta tulevaisuuden toiminnasta. Jos kaupunkilaisilla on äänioikeus täytyy heillä olla myös oikeus tietää minkälaisia ihmisiä he äänestävät.
Sillä äänioikeudella kaupunkilaiset ovat äänestäneet henkilöitä, jotka ovat antaneet avoimen valtakirjan ulkopuolisille ihmislle kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin. Niin että kaupunkilaiset ovat antaneet vapaat kädet. KAUPUNGINHALLITUS ON VARMAAN HAKENUT LEHTI-ILMOITUKSELLA YHTIÖIHINSÄ HALLITUSJÄSENIÄ. kAUPUNGINHALLITUS ON VASTUUSSA NÄISTÄ YHTIÖISTÄ.
VastaaPoistaKaikki on tietysti Ok, jos kaikki menee hyvin. Luulisi silti olevan joillakin valtuutetuilla pyrkyä luottamustoimiin. Nyt niitä rahastetan ulkopuolisin voimin.
Kiitos vierailuistanne ja naulan kantaan osuneesta kommentista! Meillä määrätyt tyypit ovat halunneet valtaan, mutta eivät ole osanneet tai halunneet käyttää asemansa mukaista valtaa. He ovat järjestään vuosien varrella antaneet kansalaisilta saamansa vallan ulkopuolisille, pienelle klikille. Tällaisten ihmisten ainoa motiivi voi olla aseman tuoma henkilökohtainen status, jolla on voinut kukkoilla kulmakunnan piireissä. Moinen onnettomien tunarien vallassa pysyminen ei olisi onnistunut ilman median valheita!
VastaaPoistaKaupunki ei omista Yardian osakekantaa kokonaan. Vain vajaa 90%.
VastaaPoistaOn niitä yhtiöitä riittävästi
VastaaPoistaKiitos käynneistänne! Viime yönä tässä blogissa ylittyi 50 000 kävijän raja. Yhtenäistä kävijämäärä molemmissa blogeissa on vaikea sanoa, mutta todetaan alustuksia olevan yhteensä 620 ja kommentteja 35 000. VILPITTÖMÄT KIITOKSET OSALLISTUMISESTA JA SEURAAMISESTA!
VastaaPoistaSanopa Java jaarittelematon mielipiteesi liittyen tämän päiväiseen Walan mielipidekirjoituksen viimeiseen kappaleeseen plarissa jossa hän kysyy etteikö hallitus luota valtuuston luottamusta? Elikkäs olisikos se tulkittavissa niin että demareita yritetään masinoimaan hallituksen kaatamista äänin 22-21??? Kai tälläistäkin voi puntaroida.
VastaaPoistaKiitos käväisyistä ja kysäisystä! Walan linja ei ole muuttunut edellisestä valtuustokaudesta. Tuolloinkin hän oli kaupunginjohtajan ja ns. vasemmiston takuumies. Ryhmäkurilla Wala marssitti Kokoomuksen esitysten taakse, oli sitten kyseessä hallit tai tontonmäet. Samoin toimittiin keskustassa. Isoissa asioissa em. puolueet tukivat lähes säröittä kaikkea mitä kaupunginjohtaja kehtasi ehdotella. Ainoat isommissa asioissa tapahtuneet oikeiston ja ns. vasemmiston väliset selkeät erot tulivat varhaiskasvatusta ja kaupunginjohtajan valintaa käsiteltäessä. Ensimmäisessä asiassa ns. vasemmisto antoi periksi vuoden kuluttua ja kaupunginjohtajan valinnassa ns. demarit saivat puheillaan jopa vasemmistoliittolaiset oikeiston ehdokkaan taakse.
VastaaPoistaNyt Kokoomus on lähtenyt faktapohjalta pistämään taloutta kuntoon ja saaneet keskustan tähän mukaan. Keskustan yksi edustaja lähti litomaan puolueesta, kun hänen tilalleen hallitukseen valittiin varavaltuutettu. Wala on saanut keskustasta lähteneen valtuutetun mukaansa ja näin meillä on yhden äänen vasemmistoenemmistö valtuustossa.
Kokoomuksen konstit talouden kuntoon saattamiseksi ovat lähinnä olemassa olevan tilanteen toteamista ja talouslukujen muuttamista prosenteiksi ja vähennettäviksi työntekijöiksi. Kuitenkin Kokoomuksen lähtökohta on realistinen ja heidän tavoitteensa on kaupungin talouden kuntoon saattaminen. Kuitenkin kuten totesin, konstit ovat mitä ovat. Ns. vasemmistoa johdetaan kaupungin ulkopuolelta kaikkia taloudellisia faktoja karttaen pelkkien illuusioiden varassa. Se tie vie kaupunkimme totaaliseen ahdinkoon. Mutta kaiken takana saattaakin olla kaupunkimme talouden ajaminen siihen kuntoon, että sen korjaamiseen vaaditaan kuntaliitosta huomattavasti isomman kaupungin kanssa.
Kaikki tämä on mahdollista valheellisella, puolueellisella ja härskisti manipuloivalla tiedottamisella. Kuten päivän läpyskä osoittaa: tasapuolisuus ja avoin keskustelu puuttuu julkisesta sanasta. Kansa ihmettelee voiko asia olla, kuten lehti antaa ymmärtää. Kun kotvan kuluttua joku kokoomuslainen pistää vastineen läpyskään, loppuu tämän päivän juttujen ihmettely, sillä siitä tuli vastineen myötä tasapuolisen median välittämä tieto. Siispä oma sekä kavereiden edun ajaminen ja ääretön tyhmyys on syntyneen 22-21 tilanteen takana!
Ilman jaarituksia. Niinpä. Et vastannut hallituksen erottamisasiaan!!!
VastaaPoistaKiitos vierailuista ja kysymyksestä! Tuskinpa hallitusta erotetaan, kunnissa se on eri juttu kuin valtakunnan politiikassa, mutta jos nykytyylillä jatketaan, niin ensi vuoden lopulla tehdään uusi paikkajako, jonka myötä hallitus muuttuu 6-5 vasemmisto enemmistöiseksi. Tämä oli ns. välivastaus, tarjoamasi vaihtoehto on äärettömän mielenkiintoinen ja varmaankin ihan oman alustuksen arvoinen. Kiitos hienosta ajatuksesta!
VastaaPoista