perjantai 4. lokakuuta 2013

OLISIKO JAMES HIRVISAAREN KAVERILLE PATSAANPAIKKA JOSSAIN TÄÄLLÄ?

"Mauno Viktor Vannas (18. elokuuta 1891 Uusikaupunki19. joulukuuta 1964 Helsinki) oli silmätautiopin (oftalmologian) professori ja äärioikeistolainen poliitikko. Vannas oli myös yksi natsien suosimista ehdokkaista heidän omissa suunnitelmissaan, joihin kuului kanssallissosialistisen hallinnon asettaminen Suomeen.
Mauno Vannas syntyi Uusikaupunkilaisen Viktor ja Maria Johanssonin perheeseen 18.08.1891. Hän sai kasteessa nimen Viktor Mauno. Johanssonin perheen kaksi lasta, tytär ja poika, olivat kuolleet aikaisemmin kurkkumätään ja tulirokkoon parin vuoden ikäisinä. Merimies Viktor Johansson (1851-1915) oli kotoisin Karjalasta ja hänen vaimonsa Maria Kristina Iskaksdotter (1847-1911) oli syntyjään laitilalainen. Viktor Mauno Johansson otti vuonna 1905 käyttöönsä sukunimen Vannas.
Vannaksen ensimmäinen vaimo oli Sylvi Vannas ja toinen Salme Vannas (1918–1993), joka myös oli silmälääketieteen professori.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa opiskellut Mauno Vannas loi silmälääketieteen saralla kansainvälisesti merkittävän uran. Hän oli taitava kirurgi ja kehitti myös leikkausinstrumentteja.
Vannas toimi Suomen sisällisodassa sotilaslääkärinä. Sodan jälkeen Mauno Vannas oli lääkintäupseerina Autopataljoonassa. Vuonna 1921 hänet ylennettiin lääkintäkapteeniksi, ja hän saavutti vielä lääkintäeverstin arvon. Hän toimi Suomen silmälääkäriyhdistys ry:n puheenjohtajana 1936–1938 ja vuosina 1937–1961 Helsingin yliopiston silmätautiopin professorina. Vuonna 1943 hän toimi muun muassa Suomen silmälääkäriyhdistyksen pommitusten aiheuttamien silmävammojen toimikunnassa. Niin ikään 1940-luvulla hän kehitti Vannaksen värikalvoatulat ja 1950-luvulla kansainvälisesti Vannaksen sakset. Vannas aloitti ensimmäisenä Suomessa sarveiskalvonsiirrot ja perusti myös ensimmäisen silmäpankin klinikalleen 1956. Mauno ja Salme Vannas perustivat optikkoliikkeen A-Linssi Oy:n, johon he kouluttivat myös optikoita.
Politiikassa Vannas toimi äärioikeistossa ja johti kansallissosialismia ja natsi-Saksaa ihailevaa Suomen Valtakunnanliittoa (SVL). YLE TV1:n MOT-ohjelmassa esitettiin Suomen Valtakunnanliiton olleen juutalaisvastainen järjestö, joka kaavaili myös vallankaappausta, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Vannas ehti tuhota SVL:n arkistot sodan lopulla, joten todisteet ovat vähäisiä. Vannas oli tiedekunnassa, joka ei puoltanut Saksasta paenneelle lääkäriksi esittäytyneelle juutalaiselle Walter Cohenille toimilupaa. Tiedekunta vetosi siihen, ettei Saksassa suoritettu tutkinto ollut saman arvoinen suomalaisen kanssa, sekä huomautti, ettei lupia tulisi antaa "tällaisille poliittisille pakolaisille" epävakaiden poliittisten olojen vallitessa, koska heitä sitten alkaisi Suomeen tulvimaan. Todellisuudessa saksalainen tutkinto oli vähintään yhtä hyvä, ellei parempi, minkä Saksassa itsekin oppinsa saaneet Ylppö ja Vannas tiesivät. Vannasta syytetään myös Moses Zewin väitöskirjatyön vaikeuttamisesta.[1]
Vannaksen yhdessä professori Signe Löfgrenin, lääket. lis. Birgitta Knapen ja professori Jorma Castrenin kanssa perustamansa Silmäsäätiö jakaa apurahoja silmälääketieteen tutkijoille. Säätiön Mauno Vannas-mitali jaetaan saavutuksista silmälääketieteen ja silmäsäätiön hyväksi.
Vannaksen syntymäkaupungissa Uudessakaupungissa sijaitsevassa Vannaksen puistossa, Rantakadun ja Blasieholmankadun risteyksessä, on vuonna 1961 kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen messingistä veistämä Mauno Vannaksen muistomerkki. Vannas perusti 1960-luvulla Vannaksen säätiön, jonka tarkoitus on Uudenkaupungin kaunistaminen muun muassa puiden istuttamisella ja puistoalueilla."

Kun tällaiselle kasvolle perustetaan puistot sekä muistomerkit kaupungin rahoilla, joilla vieläpä pidetään molemmat kunnossa, voi perustellusti kysyä onko James Hirvisaaren kaveri nimikkopuiston ja patsaan arvoinen?

31 kommenttia:

  1. Pyllistys ja pierasu ?

    Onko tämä jatkoa 03.10.2011 valtuustoaloitteelle ?

    VastaaPoista
  2. Huomssitko Java Wikipedian lähteet? Ukissa tunnettuja nimiä vilisee.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ei kyse ole jatkosta vaan siitä kuinka helposti ja kovasti me tuomitsemme, kun se on yleisesti hyväksyttyä ja kuinka me vaikenemme, kun vaatisi rohkeutta tai ei palvelisi omaa etua! Nuo nimet varmaankin selittävät se, miksi mieluimmin elää epävarmuudessa kuin selvittää mahdollisesti ikävää totuutta. Puhutaan ilmiselvästä itsepetoksesta ja itselle valehtelemisesta. Kuinka rehellinen sellainen ihminen on muille, joka on valmis valehtelemaan itselleen?

    VastaaPoista
  4. Rykästään kunnolla!!

    Vannaksen kukulalla oli vielä tilaa Hirvisaarelle ja Valkoselle siinä sitten kuvat kun Golkatan mäellä.
    Rehellinen seon epärehellinenkin

    VastaaPoista
  5. http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/lukijanaani/264402.html

    VastaaPoista
  6. http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/lukijanaani/264402.html
    http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=1580
    http://aluesanomat.netpaper.fi/4018/keskiviikon-lehti-12.10.2011-aluesanomat-s1-aluesanomat (aukeama)
    http://yritys.taloussanomat.fi/y/instru-optiikka-oy/espoo/1789727-2/

    Arvio säätiön pääomasta / salkun arvosta: 3-4M€

    Erkki Lahikaisen ja Olli Haapalan muistoa kunnioittaen

    VastaaPoista
  7. http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=svlohjelma1942

    Katso kohta 14

    VastaaPoista
  8. Eikö Persut ollut natsin puolella Javaa vastaan. Tuliko Soini erottamaan Ukin Persuja vai tuomaan Veijon kanssa kukkia natsin haudalle?

    VastaaPoista
  9. Kuules Java Valkonen nyt menee nämä sinun kirjoituksesi jo "vähän" överiksi maistuu,kun moneenkertaa keitetty lihaton joulukinkun luu.

    VastaaPoista
  10. Yleensäkään ihmisiä ei kiinnosta rahan alkuperä jos itse on saama puolella saatika miten raha on tuetettu.
    Vrt:orja/lapsi työ hyvä dokumentti tuli juuri telkusta kaakaopapujen keräililijöista ja miten nestle reakoi???

    VastaaPoista
  11. Eipä juuri häiritse Vannas- säätiön rahojen alkuperä, tuskin niitä ainakaan on juutalaisten selkänahasta revitty, enemmän kiinnostaa kaksikko säätiön johdossa. Erityisesti heidän historiallinen tapansa toimia.

    VastaaPoista
  12. Utelias!

    Taisi tänävuotena jäädä säätiöltä €kut jakamatta kaupungin kaunistamiseksi ei ainakaan paikallinen Pravda ole mitään kirjoittanut

    VastaaPoista
  13. Kiitos käynneistä ja kommentoinnista! Minusta on aika olennaista mistä rahat ovat säätiöön tulleet. Esitin aloitteessani vain asian selvittämistä. Miksei selvitetty ja kerrottu kaiken olevan hyvin? Miksei aloitettani käsitelty normaalista ja kenties äänestetty: EI SELVITETÄ!? Miksi aloitteeni julkaistiin vääristellen ja vihamielisesti? Miksi, Kokoomuksen toimesta, minua jahdattiin valheita levittäen ja nimilistoja keräillen? Miksei tätäkään asiaa ole vielä oikaistu?

    Jorman pointti on hyvä. Olisi selvittämisen arvoista, mitä säätiössä nykyään tapahtuu. Uskaltaako tätä kysyä vai alkaako uusi ihmisjahti?

    VastaaPoista
  14. En nyt sentään alentuisi vertaamaan Vannasta ja Hirvisaarta. Vannaksen "hairahduksisat" huolimati hänen antinsa lääketieteelle on kiistaton. Hirvisaari sitä vaistoin on mitätön, julkisuudenhakuinen mickey mouse.

    VastaaPoista
  15. Kiitos käväisemisistä ja vietistä! Minusta kukaan ei saa harjoittaa väkivaltaista toimintaa, jonka tarkoituksena on vapaan yhteiskunnan muuttaminen totalitaristiseksi diktatuuriksi. Ei ihmistä pidä tuomita rikoksista kuten tappolistoista ja kumoushankkeista ammatinvalinnan tai ammatissa pätevyyden perusteella. Roisto on roisto oli sitten herra tai narri, jos edes on roisto!

    VastaaPoista
  16. Voi tokkiinsa!

    Olet nyt Valkonen joutunut jostakinsyystä kaidallepolulle jos ei tunnu olevan paluuta.
    Parasta olisi hoidella vain näitä Tuppukylän asiota niissä riittää sinulla vielä paljon märehtelemistä ja jätä säätiöasiat niiden hoitoon jotka sen hallitsee.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kiämisitännä ja viestelöennistä! Minulla ei ole mitään valtaa tämän kaupungin asioihin. Ihan sama vaikutus vaikka Korean pohjoisosaan vapautta huudan.

    VastaaPoista
  18. Hig hig?

    Katkase kuminauha piposta kiertää .......... paremmin

    VastaaPoista
  19. Nyt Java olisi korkea aika miettiä miten Uki hoitaa vanhuksensa. Panosta ajatuksia siihen. Ihan vaan tiedoksi että Matleenan vuodeosastoa jossa on huonokuntoisimmat vanhukset, ollaan ehkä siirtämässä yksiryisen palvelutarjoajan tiloihin Ketunkalliolle.

    VastaaPoista
  20. Ja rahaa palaa kun matleena osasto korjataan toimisto/lääkärien tiloiksi.
    Kaupunki menee vuokralle ja aluksi varmaan kohtuu hinnat ja sitten nostetaan kunnolla kun kaupunki on pakkoraossa.
    Ei ole enää mahdollista hoitaa vanhuksia omissa tiloissa kun niitä ei ole.

    VastaaPoista
  21. Oikeuden mukaisuus ja rehellisyys nykypäivänä siitä ei ole kuin haittaa siitä kärsii ainosta ihminen itse.

    VastaaPoista
  22. Silloin kuin Vannakselle tehtiin puisto ja patsas, ei ollut varmaan vielä Wikipediaa? Mutta totta! Nyt kannattaa keskittyä siihen mitä kulissien takana taas touhutaan. Eipä siihen ole ehtinyt keskittyä Forsskaan, vaikka on vanhus jo itsekin

    VastaaPoista
  23. Kiitän vierailuista ja kynäilystä! Ainakin minä haluan tehdä päätökseni tiedon pohjalta. Eikö olisi etenkin Vannaksen säätiön kannalta hyvä puhdistaa miehen maine, kun heidän mukaan sieltä ei löydy mitään epäselvää.

    Minua ihmetyttää kovasti noiden hoivajättien rantautuminen kaupunkiin. Kuinka on mahdollista, että vastoin valtuuston yksimielistä päätöstä ikäihmiset jätetään pörssipelurien armoille?

    VastaaPoista
  24. Kun on seurannut tätä U:gin poliittista päätöksentekoa, etenkin viime kaudella, alkaa pörssiyhtiötkin (hoitoalalla) kuullostaa turvallislta. Paljon ei valtuuston päätökset tunnu painavan, ja valtuutetut - ne joilla on persoonallisuus - edustavat useinmiten oikeistoa. Eli: haluavat keventää kuntaorganisaatiota olemalla vain maksumiehenä.

    VastaaPoista
  25. Pyllistys ja pierasu!

    Sinä Java olet niitä joo joo miehiä. Jos henkilö kaivelee yli 80 vuotta vanhoja asiota eisilloin ihan kaikki ole kohdallaan

    VastaaPoista
  26. Kiitos vierailuista ja viestityksestä? Onko säätiö lopettanut toimintansa jo 80 vuotta sitten? Voiko eilen varastetuilla rahoilla juoda tänään laillisesti?

    VastaaPoista
  27. Ei niistä hiljaakaan tarvitse olla, kyse oli sentään huomattavasta suomalaisesta kansallissosialistista eli natsista, jolla on U:gissa puisto ja patsas. Mutta ellei se ketään häiritse, anti olla

    VastaaPoista
  28. niin no, ainutlaatuista Suomessa tämäkin tapaus... mutta ei muistella vanhoja.. edes Tontonmäen esittelyä, joka oli käsittämätön rahansiirto rakennusliikkeelle

    VastaaPoista
  29. Aina on ollut epärehellisyyttä ja tulee olemaan, kun poliitikkojen säätämiä lakeja ovat itse rikkomas.

    VastaaPoista
  30. Mitä enemmän raha/asemavaltaa sitä enemmän voit rikkoo lakia kenenkään siihen puuttumati.
    Mitä valtuutetut nyt sitten tekevät kun valtiovallan asettamat minimi hoitajien määrää vanhusten hoidossa alittuu lomautusten aikana eivät mitään.Kukaan ei välitä mistään mitään vain vaalien alla ollaan näenäisesti välittimäs.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!