tiistai 22. lokakuuta 2013

OLLAAN IHMISIKSI RAUHANTEKIJÄ : nyt hallitus vaihtuu!

Suurin positiivisin odotuksin suhtauduin kaupungin tulevaisuuteen kuullessani hallituksemme koostumuksen. Uskoin sen kykenevän puuttumaan kaupunkimme suurimpaan ongelmaan, jonka eteen edellinen hallitus ei pistänyt kortta ristiin, eli talouteen. Kuitenkin jo keväällä alkoi hälyttäviä tietoja tippua päättäjien pöydän ympäriltä. Toinen puheenjohtaja piti päättäjien toimintaa riitaisena ja toisen mielestä kaikki sujui äärettömän hyvin. Vähän sama, jos kaksi ihmistä mätkii toisiaan kuonoon ja toinen ei huomaa lyöntejä. Silloin ei päässä ole tuntoa eikä juuri muutakaan.

Edelliskerralla valtuustoon meni äänivyöryllä RAUHANTEKIJÄ. Siitä huolimatta ko kausi leimattiin juuri hänen suullaan riitaisaksi. Vaikka mistään ei löytynyt pienintäkään näyttöä riitaisuudesta, häiriköinnistä jne., niin koko vaalikauden ajan kaupungintalous jäi rempalleen. Hallituksen pöydän ympärillä istujat keskittyivät, taloudesta välittämättä, olemattomiin: kiusauksiin, häiriköinteihin ja riitaisuuksiin sekä niistä sikiäviin ilmoituksiin työkiusauksista ja tutkintapyynnöistä.

 Kun otetaan huomioon viime valtuustokausi, sen aikana saadut valtion harkinnanvaraiset avut ja myyty kaupunkilaisten omaisuus, TALOUTEMME MENI MIINUKSELLE 16 MILJOONAA EUROA! Tämän lisäksi menetimme asukkaita, työpaikkoja, yritysten määrä väheni ja ajoimme kaupunkilaisten palveluita alas. Meillä oli kallis rauhantekijä, joka mainosti julkisessa sanassa olemattomia riitoja ja kiusauksia vähät välittäen hallituksensa lainmukaisesta päätehtävästä: KAUPUNGIN TALOUDESTA VASTAAMISESTA!

Nyt valtuustoon meni rauhantekijän lisäksi OLLAAN IHMISIKSI tyyppi. Viimeistään nyt sopi odottaa inhimillisen rauhan nousevan julkisuuteen. Mutta jos aikaisemmin riita oli tehtyä ja teennäistä, nyt se on todellista ja syvää. Tänään saavutettiin sosiaalisten taitojen puutteen pohja: Nyt julkisessa sanassa molemmin puolin muutama tapaus haukkuu toisiaan  valehtelijoiksi, kostajiksi jne..Tilanne on säälittävä, surullinen ja kaupunkilaisten kannalta tuhoisa: KAUPUNGIN TALOUS SAA  KAIKESSA RAUHASSA JATKAA VAPAATA PUDOTUSTA!

Kannattaisi kaikkien muistaa, ettei totuutta kannata kylvää sinne, missä ratsastetaan aina valheella. Nyt valheella ratsastajat saivat hevostensa rehuksi juuri sen, mihin provosoinnillaan tähtäsivät eli alatyylisen ja henkilökohtaisuuksiin mennen ns. vastineen. Viimeistään tänään  ns. luopio takapiruineen sai jaettua kaikelle kansalle hyvän julkisen näytön toisen osapuolen sovittamattomista negatiivisista, henkilökohtaisuuksiin menevistä asenteista. Henkilösuhteet kääntyivät kansan silmissä kerralla sille mallille, että yksi ihminen voi suurena marttyyrina, kaupunkilaisten etua ajavana, suoraselkäisenä, herrana ja upseerina vaihtaa puolta aina puoluetta myöden. NYT HALLITUS TODELLAKIN ALKAA VAIHTUA!

Lienee eräässä Alicenkadun nurkkahuoneessa hauskaa ja uskonpa erään raumalaisen pariskunnankin naureskelevan kirjoituksille ja merkitsevän tämän päivän kalenteriin ruksilla ja sydämellä. Merkintä tulee samalle kohdalle kuin viime vuonna ruksattiin makkarajuhlat. Kaikessa on aina jotain positiivista, niin tässäkin: Edellinen hallitus vei kaupunkia keskimäärin neljänmiljoonan euron miinusvauhdilla vuosi, nyt miinus taitaa puolittua ja jäädä kahteenmiljoonaan euroon tai kolmee... tai .... riippuu minne Tontonmäen saldo pistetään!

21 kommenttia:

  1. Onko valtuutetut tolkun ihmisiä mitä Jussila toivoi valittavaksi????

    VastaaPoista
  2. Kovvoo hommoo tuo yhteisten asioitten hoito. Suo siellä, vetelä täällä. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Ja demariveljet taputtavat käsiään. Silloin kun pelataan oik vs vas asetelmalla niin oik ei taida saada nyt linjaa pitämään valtuustosalissa tämän rauhantekijän vuoksi. Sanotaankin että politiikassa omat koirat purevat pahimmin. Tässäkö todistetta taas kerran? Karavaani kulkee, koirat haukkuu. Mutta kaupunki ajelehtii edelleen kohti jäävuorta. Kurssi EI ole muuttunut.Nyt maksetaan edellisten kausien virhepäätöksista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja viestityksistä! Onhan homma silloin poskellaan, jos ei edes yritetä löytää mitään yhteistä nimittäjää keskustelun avaukselle. Eikä täällä kukaan ole vaivautunut pistämään kaupungin taloutta kuntoon. Toiset vastustavat kaikkia konkreettisia säästöjä, virkahenkilöt eivät tottele hallitusta, ensimmäiset taas vastustavat ajatustakin kaupungin kehittämisestä, josta puuttuu kaikki konkretia. Tästä vaan ei tule mitään! Hallitus ei johda tätä kaupunkia! Nyt läpyskä on saanut totaalisen riidan ja häiriköinnin aikaseksi ja ihan omalla toiminnalla ja tarkoituksella! Hello Rauma here we come!

    VastaaPoista
  4. Tällaista alustusta on vaikea tulikita, kun ei ole enää paikkakunnalla. Etko uskalla panna nimiä ja tekemisiä näkyviin? Oletko pelkkä suunpieksäjä?

    VastaaPoista
  5. Kts Timo AJ facebookin kuva niin siellä on 3kok vs Wala.

    VastaaPoista
  6. Pohja se on porvarinkin säkissä. Peace and love.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentaatiosta ja viitsimisestä viestiä! Päättäjillä on läheisiä ja sukulaisia, joten en äärettömän mielelläni käytä nimiä. Vaikka laittaisinkin nimet, olen silti turha suunpieksijä. Sanomisillani, esityksilläni tai aloitteillani ole yhtään mitään virkaa, joten jatkossa vältän valtuustoa ja pysyn tavallisena kansalaisena aina siihen asti, kun muutos vaikutusmahdollisuuksien suhteen tulee, jos tulee tai viitsin sitä edes odottaa!

    VastaaPoista
  8. Onko Wala nyt kuin vanhan ajan länkkäreiden mustalierihattuinen kostaja vuorilta jolla on sanoma kainalossaan ja viesti taskussaan? Kun hän tulee saliin niin hän lyö tiukan paikan tullen sen ratkaisevan 22. naulan jonkun arkkuun.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista ja vilkkaasta vierailemisesta! Ei ole, hän on Tonto joka peesaa Yksinäistä ratsastajaa!

    VastaaPoista
  10. Ei ole, hän on Tonto joka peesaa Yksinäistä ratsastajaa!
    Hyvä murjasu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  11. Onkos tietoa käykö nämä Va ja Wa oikeiston vai vasemmiston ryhmäkokouksissa ennen valtuuston kokousta vai ovatko yksinäisiä ratsastajia matkalla kohti kalliovuoren rotkoa???

    VastaaPoista
  12. Viisaita sanoja. kirjoitti 22.10.2013 klo 20.14

    Hieno uutinen, ugin talous on kunnossa. Kuulin talousjohtajan eilen todenneen ettei Tontonmäen tappioita tarvitse maksaa, sattuuhan noita vahinkoja. Jätetään muutkin laskut maksamatta joihin ei rahat riitä. Sattuuhan tuota.

    VastaaPoista
  13. HORINAA!!

    Mitähän tämä Fors oikein horisee ,kun kirjoitti palstallaan, että alle 2000€/kk:dessa maksaa vain 14% veroja.Katsoin juuri verolaput etten valentelisi on veroprosentini 19% ja vaimoni 17%.

    VastaaPoista
  14. Harton horina on oikea tulkinta.
    Anonyymi 12,21 ei osaa laskea todellista veroprosennttiaan tuloista.
    Laske kaikki tulot ilman vähnenyksiä ja sittä veroprosentti niin jopa alkoi laskemaan

    VastaaPoista
  15. Miten tarkastus ltk suhtautuu talousjohtajan menettelyyn, että ikävät laskut jätetään tilinpäätöksen ulkopuolelle? Oletko Tarmo seurannut juttua?

    VastaaPoista
  16. Kyllä kai se oli lähinnä tarkoitettu vitsiksi.Ei tosikoille

    VastaaPoista
  17. Vitsi tai ei niin onko taas tulossa kaupunkilaisille velan takaus ja tällä kertaa voimalaitokseen???

    VastaaPoista
  18. Tarkastuslautakunta ei taida tehdä mitään. Veroprosentti on veroprosentti. Harto horisee ja rajusti. Siinä kanssa yksi helvetin pelle ja kallis.

    VastaaPoista
  19. Kiitos käväisyistä ja kommenteista! Onhan po. lautakunta perustanut oikein valiokunnan. Lopetetaanpa Hartolle irvailu ennen kuin se karkaa käsitä!

    VastaaPoista
  20. Valkonen saa omassa plokissa v+++++a sekä kirjoitella ja mitä räkä mieleen tuo.

    VastaaPoista
  21. Kiitos piipahduksista ja toteamuksesta! Eiköhän tässäkin ennakoida ihan faktoihin nojaten. Mutta onhan meillä ennekin tehty tutkintapyyntöjä, jos on kysynyt totuuden perään tai sanonut sen, joten en ihmettele yhtään edellistä tokaisua.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!