Erään kaukaisen, meri ei ihan rannas, kaupungin talouden piti mennä kuntoon, kun sen vanha kouluverkko ajettiin alas. Rahaa piti riittää tuon jälkeen kaikkeen, jopa opetuksen tason entraamiseen. Kaupungissa kaikki näkevät nyt, että koulut lopetettiin, mutta taloutta ei saatu kuntoon ja opetuksen tasokin laski. Kun joku tyyppi uholla ajaa moista epäonnistumista, mitkä ovat hänen toimintamotiivinsa uhon realisoiduttua totaaliseksi mahalaskuksi? Entäpä kun tämä toistuu ja toistuu, kaikki uhotut mannasateet toteutuvat kaupunkilaisia polttavina tuskan liekkeinä. Mikä on jatkuvia epäonnistumisia masinoineen luottamushenkilön motiivi tehtävässä jatkamiseen?
Demokratiassa jatkuvaa, saman porukan harjoittamaa, mokaamista ja kaupungin valtuustokauden yli velkaantumista ei voi tapahtua, sillä vapaa lehdistö estää tämän. On kaupunkilaisten etu, että julkisen sanan rehelliset jutut tuovat esiin munaukset ja niiden aikaansaajat. Lehdistö pitää huolen siitä, että kansa tietää ketä äänestää ja kansa todellakin äänestää lehden juttujen mukaan kaupunkia parempaan suuntaan vieviä ehdokkaita. Tilanne muuttuu kokonaan, jos media ei kerro totuutta, ja kansa ainoastaan luulee valitsevansa osaavat menestyksentekijät luottamustehtäviin. Tällöin ei enää puhuta vapaasta, rehellisesti uutisoivasta lehdistöstä ja demokratiakin voidaan unohtaa.
Palataanpa edellisen kappaleen loppuun: Mikä on jatkuvia epäonnistumisia masinoineen luottamushenkilön motiivi tehtävässä jatkamiseen? - Eikö se ole selittely, mokauksien syyn vierittäminen toisille ja oman nahkan pelastaminen eli lyhyesti sanottuna motiivi on kaikkea muuta kuin kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi toimiminen. Eihän kukaan äänestä henkilöä, kuka kertoo vaalipuheissaan, että tulihan munittua rankasti, mutta antakaa minun munia jatkossakin, saatte jatkossakin maksaa sen! Tällaisen ehdokkaan läpimenoon tarvitaan totuudesta tinkivä, suosiollinen media sekä niin yliampuvia juhlia, nimilistoja ja vastapuolen häpäisyä ettei kukaan ei edes epäile niiden olevan tuloshakuista harvain valtaan tähtäävää valehtelua ja kieroilua.
Entäpä henkilön jääviys olla hallituksessa ja toiminnan ytimessä, jos kyseessä on kilpailevan yrityksen omistajan puoliso? Jos kilpailu yritysten välillä on veristä pudotuspeliä, valitsisitko sinä pahimman kilpailijan omistajanpuolison tai toimitusjohtajan puolison oman yrityksesi hallitukseen? Kävisikö sinulla missään vaiheessa mielessä, että joku saattaa puhua vaikkapa unissaan?
Pidän edelleen veltuutettujen porukkaa saamattomana kun hyväksyvät hallituksessa istuvan sistua siellä.
VastaaPoistaDemarithan ajaa kuntaliitosta Rauman kanssa. Eikö se vieläkään ole selvinnyt?
VastaaPoistaKlo 22.33 saattaa olla jäljillä, mutta onko hanke lainkaan järjellinen ? Ai niin, sillähän ei ollutkaan merkitystä...
VastaaPoistaPäätökset eivät perustu järkeen vaan omien etujen ajamiseen
VastaaPoistaTämä on tätä Jawan loputonta vaalitappiokatkeruutta. Lopeta jo valehtelu ja hullut kuvittelut. Sinä et ole yhtään mitään.
VastaaPoistaMikä on valetta? Esimerkkejä siitä / niistä ja näyttö, että se on valetta. Kukaan ei sen sijaan voi antaa määräystä kenellekään, että lopettaisi kuvittelun.
VastaaPoistaKilahdus Uudessakaupungissa syksyllä 2011
VastaaPoistahttp://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Vannas
http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20112102-21-10240.PDF
http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20112102-21.HTM
Java on rehellisempiä ihmisiä joita tunnen valehtilijat luuraavat toisella paikkakunnalla kenties.
VastaaPoistaJava voi olla rehellinen suhteessa omiin mielikuviinsa...mutta voi voi, niin kaukana todellisuudesta. Huilaisit jo, aika ajaa ohitse!
VastaaPoista