keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Säsä SäSääs.......töt

Jos katsomme kaupunkimme kehitystä esim. reilun kymmenen vuoden periodilla taakse päin, voimme todeta nuo vuodet taloudellisen osaamattomuuden vuosiksi. Mainittuna aikana on hävitetty kaupungin varannot, verotulot ovat romahtaneet, väkimäärä vähentynyt ja ikärakenne vinoutunut. Minusta tuota saavutusta ei voi pitää minään osaamisen ja onnistumisen kombinaationa.

 Viime depressiolla on selitetty kaupunkimme talouden aneemista kehitystä. Samalla on todettu, kuinka hienosti mennyt lama selätettiin ja kuinka pienillä lommoilla  rytinästä selvittiin. Mutta onko edellisestä lamasta selvitty vai lankeaako päällemme nyt kahden laman kustannukset?
 Viimeisessä valtuustossa Rainer Tähtisen kanssa kysyimme kuinka kaupungin henkilöstö/hallintokulut voivat kasvaa samaan aikaan, kun ostopalveluja lisätään. Tuolloin koojii vastasi: Nyt maksetaan edellisen laman aikana tehdyistä henkilöstöratkaisuista!
 
 Edellistä lamaa ei siis hoidettukaan tuolloin vaan sitä hoidetaan nyt ja oikein korkojen kanssa. Aikaisemman taantuman hoitoa voitaneen luonnehtiä näin: Kun laskee pakkasessa housuihinsa, se lämmittää viluista miestä, mutta vain hetken; Nyt tällä kylällä kylmää!!
  Minusta luottamusmiesten on kyettävä ottamaan vastuunsa ja lopetettava sokea uskominen epäonnistujiin. Nyt tarvitaan tiedon pohjalle perustuvaa todellista yhteistyötä. Nykyinen illuusioiden varassa eläminen ei voi jatkua loputtomiin.

:Näin elokuussa 2010, Tuolloin puheemme oli kiusaamista, häiriköinti jne.. Tätä se oli kaikkien nyt hallituksessa istuvien viime kauden valtuutettujen mielestä. On ihan turha syytellä demareita ja muuta vasemmistoa, samassa veneessä ja samaan suuntaan souti niin Kokoomus kuin Keskusta. Jos suuntaa yritti tai siihen vaati muutosta, tuli koko em. porukalta airoista päähän!

13 kommenttia:

  1. Ei kaikki kangas oli useasti erimieltä ja loven

    VastaaPoista
  2. No mut hei. Pidettinhän kunnon makkarajuhlat sentäs vuosi sitten. Olihan aihetta iloon mutta mistä syystä oli. Saavutuksista joiden kanssa nyt siiten painimme vai jonkun ajan loppumiselle.

    VastaaPoista
  3. Melkoinen silmänkääntäjä oli edellinen kaupunginjohtaja. Ei heti uskoisi, että on pikkukaupungin kasvatti. Viittan myös erääseen Valkosen aikaisempaan blogikirjoitukseen, jossa hän tuo julki naapurikaupungin johtajan edelleen olevan tämän kaupungin ydintiedoissa kiinni.

    VastaaPoista
  4. Oli miten oli. Sopimus on nyt syntynyt. Reaalisointi on nyt päätetty aloittaa kaupunginhallituksen enemmistön päätöksellä. Jälki on kohta kamalaa katsottavaa semminkin kun toisenlainenkin mahdollisuus kaupungin henkilöstöön kohdistettaviin säästövaateisiin olisi ollut. Nyt tästä tehdystä lomautuspäätöksestä kärsivät eniten pienituloiset ja eniten yhteiskunnan apua tarvitsevat kohdentamatta yhtään, että keitä he ovat. Java kuule! Oliko tämä ennustettavissa jo vuosia sitten? Nyt sitten alkoi maksun aika, vaikka lähes kaiken kaupungissa julistettiin olevan paremmin. Sangen omistuista. Arkitodellisuus, usko, toivo, raha ja poliittinen päätös löivät nyt kättä, mutta ketä jäi alimaiseksi.
    JAa

    VastaaPoista
  5. Arkitodellisuus, usko, toivo, raha ja poliittinen päätös löivät nyt kättä, mutta ketä jäi alimaiseksi.

    Hyvin sanottu!!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Kiitos keskustelusta ja käynneistä! Niinhän se Juha(ei nevis) on, että varmaan satoja tunteja käytettiin asioiden valmisteluun, setvimiseen, kysyttiin esimerkkejä ja näkemyksiä menestyvien kaupunkien virkahenkilöiltä, käännyttiin lukuisat kerrat jopa arvostetun kuntakonsultti Eero Laesterän puoleen. Lopulta tehtiin kymmeniä esityksiä kaupungin kehittämiseksi, rakenteiden entraamiseksi ja kaupungin saamiseksi nousuun. Mikä oli palkkio: LEIMAAMINEN KIUSAAJIKSI, HÄIRIKÖIKSI JA JULKINEN HÄPÄISY, JOSTA JÄLKIKASVUKIN SAI KÄRSIÄ!

    Hallitus oli ajettu nurkkaan, siitä ei pääse mihinkään, mutta isot asiat täytyy sentään tuoda valtuustoon!

    VastaaPoista
  7. Jos tuota kyselytuntia oikein tulkitsen,kuntarakennelakia muutetaan osana hallituksen rakennepakettia siten, että pakkoliitos nousee mukaan keinovalikoimaan.
    U:gissa ei enää ole ns. kehyskuntia, joita saisi pakolla törsäystalkoisiin. Entä Uki itse, nyt? Edellisestä, palvotusta kaupunginjohtajasta huolimatta, kaupunki on vararikon partaalla. Onko ihan kaukaa haettu ajatus, että KJ Koski teke "Elopit" ja tunkee neliskulmaisen U:gin pyöreään Raumaan? Mieshän on kova suostuttelemaan, saa mustan vaikuttamaan valkoiselta - sehän on nyt nähty!

    VastaaPoista
  8. KIITOS VIERAILUISTA EURIPIDEKSELLE KOMMENTISTA! Eiköhän tuon miehen valheet ole valehdeltu. Nolo loppu se Ceaușescullakin.

    VastaaPoista
  9. Euripidekselle vaan, että kaupunki ei ole sentään vararikon partaalla. Meillä on asuntoja, maita, metsää, rakennuksia ja vettä vielä yllin kyllin mitä voi myydä. Mutta tässä ajassa niiden myyminen ei olisi kovin järkevää, koska on ostajan markkinat. Lisäksi kerran myyty on lopullisesti myyty eikä myynti poista henkilöstön rakenteisiin pesiytynyttä ylikapasiteettia.

    VastaaPoista
  10. Kaupunki taisi myydä aika hyvänä aikana kilometrin verran rantaviivaa, ja siinä samalla laadukasta, lajirikasta virkistysaluetta. Vasta jälkeenpäin sain asiasta kuulla ja surkuttelin, että en päässyt tarjoamaan.
    Olisin maksanut siitä 15 000 euroa enemmän ! Kieli pitkällä nyt odotankin mitä aiotte panna myyntiin nyt, kun mikään ei tahdo mennä kaupaksi. Pyhämaan talot tiedänkin enkä ole aikonut tarjousta jättää.

    VastaaPoista
  11. ... tulipa lukuun yksi nolla liian vähän...

    VastaaPoista
  12. Tokkopa olisit mahdollisesti kovemmasta tarjouksestasikaan huolimatta niitä kauniita rantoja itsellesi saanut hankituksi. Et kuitenkaan olisi omannut pokkaa tehdä yhtä huimia ja kuitenkin täysin onttoja lupauksia siitä miten olisit luvannut laittaa omaisuuttasi likoon ja kohentaa kulmakunnan taloutta ja infraa tuntuvasti.

    VastaaPoista
  13. Kaupunkin politiikka ollut jo pitemmän aikaa lapsellisten ihmisten valtataistelua jolloin todelliset ongelmat unohdettu.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!