maanantai 5. elokuuta 2024

SUOMEN SURKEIN KIINTEISTÖSIJOITUS!?!


Yksityisen ja kunnallisen toiminnan eroa kuvataan jättimäiseksi. Yksityinen toimii harkiten ja vastuullisesti tai kenkä heilahtaa - kunnallinen toiminta on meillä pahimmillaan sellaista, että se saa neuvostotyylinkin näyttämään äärimmäisen tehokkaalta ja luotettavalta ja mikä maagisinta, hommiaan solkenaan ahterilleen tuhertavat tyypit saavat jatkaa tappion tuottamista. Päättäjät joiden jo lain mukaan tulisi valvoa kaupungin varojenkäyttöä toteaa Da, da davai, davai eikä estä miinusmerkin pituuden vetämistä entistä vahvemmaksi ja pidemmäksi.


Ihan faktaa: kaupunki osti 1999 kiinteistön Aliceltakadulta käyttäen siihen 150 000 kaupunkilaisten euroa. Samalla aikajanalla po. katuun investoitiin muutamia miljoonia euroja. Nyt voimme tutkailla projektin onnistumista. Kiinteistöstä, jonka kaupunki osti 150 000 eurolla, on parhaillaan tarjottu 4 euroa. Ei tarvitse sijoittua talousnerojen kärkipäähän, kun hoksaa, ettei kaupungin panostus kasvanut korkoa eli se eipätipäts hyödyttänyt uusikaupunkilaisia. Minä en ehdota yhtään mitään, kunhan kysyn: KUINKA KAUAN TÄMÄ SAA JATKUA?


Linkki:

23 kommenttia:

  1. Se luetun ymmärtäminen. Kuinka kauan tämä saa jatkua?

    VastaaPoista
  2. https://uusikaupunki.fi/fi/uutiset/raatihuone-pihlavaketo-ja-keskustan-liikerakennus-suljetussa-huutokaupassa

    Eipä ole näiden muidenkaan myyntikohteiden tarjoukset huraa-huutoja aiheuttavia.
    Ellei näistäkään tosiasioista päättäjät ensi viikolla herää todellisuuteen niin täysiä kuuromykkiä ovat.
    Wintterin ja Kalannin koulun kolehdit ei näistä kartu yhtään.
    Kertokaahan, mistä kaupungin kassaan saadaan nopeasti uusia tuloja kun menojen tiedetään jo kohta lähtevän hallinnasta.
    ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se luetun ymmärtäminen. Kuinka kauan tämä saa jatkua?

      Poista
  3. Kuuromykät päättäjäthän jo mainittiin!
    Sun vuodatuksessa, blogissa, on uutta ennuste- ja tilastotietoa, mitä on edessä. Kaupungin vastuulla on erityisen raskas taakka, koulut, ja tätä on tulossa kaupungin päättäjille
    https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-paatoksenteko/paatoksentekomenettely-kouluverkon-muutoksissa

    VastaaPoista
  4. Kohteen huutokauppasivulta:

    "1.vaihe osallistumisilmoitus (tarjouksen tekeminen tähän ilmoitukseen ja erillinen kirjallinen osallistumisilmoitus sekä toimintasuunnitelma-ajatus kohteeseen annetussa määräajassa), joka ei ole tarjous kiinteistöstä, mutta oikeuttaa tässä vaiheessa osallistumaan kilpailun toiseen vaiheeseen.

    2.vaiheessa luodaan tarjoushinta, joka on tarjottu ostohinta kohteesta (erillinen huutokauppa vain kutsutuille).

    Kaupunki edellyttää, että osallistumalla tähän ensimmäiseen vaiheeseen lunastaa oikeuden osallistumaan kakkosvaiheeseen."

    Eli nyt nähtävät tarjoukset eivät ole tarjouksia kohteesta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi vielä ymmärtää mitä tuossa yllä lukee. Saattaa olla useimmille täysin mahdotonta.

      Poista
    2. Huutokaupan eteneminen selviää kohteen sivulta. Sama käytäntö on kaupungin kahdessa muussakin kohteessa. Ensimmäisessa vaiheessa vasta osallistutaan huutokauppaan tekemällä muodollinen tarjous. Toisessa vaiheessa vasta kutsuttujen osallistujen kesken järjestetään suljetuttu tarjouskilpailu itse kohteesta.

      Ei näitä osallistumisilmoitusten hintoja kannata "taivastella". Niillä ei ole merkitystä.

      Poista
  5. Luuleeko tosiaan joku, että nyt Ukin keskustassa myynnissäolevat rakennukset tuovat kaupungin kassaan jonkut kultakimpaleet?
    Jos nollakorkojen aikaankaan Kaupunginlahden rannassa olleet asuinkäyttöön soveltuneet rakennukset myytiin halvalla, Bonk 225000e ja taidetalo Aarras 140000e (?) niin tässä ajassa myyntihinnat ovat olemattomat.
    Nyt on ostajan markkinat, mutta kun ostajia ei tahdo löytyä. Jos löytyy, niin hintatarjoukset ovat ajan henkeen sopivat. Lähellä nollaa.

    VastaaPoista
  6. Joko jawa on ymmärtänyt miten nämä huutokaupat etenevät?

    VastaaPoista
  7. Jiitos käynneistä, kommenteista ja valistuksesta! Mitään muuta en toivo kuin sen, että kohteiden hinta nousee tuntuvasti ja kaupunki saa niistä omansa pois korkojen kanssa ja mikä tärkeintä kohteiden ostajat tuovat idoillaan ja investoinneillaan iloa, valoa, verotuloja ja vilinää Uuteenkaupunkiin.

    VastaaPoista
  8. Käsi pystyyn, kuka veikkaa kaupungin saavan voittoa ko. kohteista. Eipä taida nousta kuin arkkitehdin ja kj:n.

    VastaaPoista
  9. Voittoa Ukin kiinteistömarkkinoilla heh heheh heheh!

    VastaaPoista
  10. Juu, ei taatusti tule, mutta kivahan se on muiden rahoilla näitä purkukuntoisia ostiskella. Keskittyisivät kirjaston remonttiin, niin olisi mahdollista päästä senkin vaihtotilasta eroon. Montako vuotta muuten on jäljellä kolmen yksityisiltä vuokrattujen päiväkotien vuokra-aikaa? Muistaakseni 10 vuodeksi vuokrattiin, vaikka Wintteri valmistuu jo pian. Kukahan senkin älyttömyyden keksi??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä todeta sellainen huomio, että kaupunki ei näillä päättäjillä tai virkamiehillä pärjää. Sanokaa yksi onnistuminen vaikka Valkosen hehkuttamalta kaupunkisuunnittelulta, sellaista ei ole.

      Poista
  11. Aivan. Ihan muutaman viikon sisällä alkaa taistelu Kalannin eri koulurakennusten säilyttämisen puolesta. Kalanti-keskustalaiset tulevat esittämään yli 10 miljoonan investointia Kalannin koulutiloihin.

    VastaaPoista
  12. Kiitos käymistilasta ja kommenteista! Katsokaapa Pasklahden ravintoloiden puolista reantaa eikö siinä ole onnistumisen mestarinäyte. Kaupunkisuunnittelun valmistelu työ on priimaa, mutta muistakaa nyt se, että siellä valmistellaan ei päätetä. Päättäjät ovat eri henkilöitä, jos heidän enemmistö hyväksyy tarjotun valmistelun eikä ota sitä ensimmäisenä kehitysaskeleena jossain hankkeessa, se toteutetaan sellaisena. Ongelmamme ovat ihan jossain muualla kuin kaupunkisuunnittelun väessä, he työskentelevät lomillaankin täällä ja jalkautuen eivätkä edes etäile, kuten jotkut toiset lienevät tehneen työaikanaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän rannan viihtyisyys ole enemmänkin kiinni ravintoloiden tekosista kuin puupaalujen lätkimisestä rantapenkkaan.

      Poista
    2. Kiitos käynneistänne ja kommentista! Toimiva ranta mahdollistaa ravintoloiden onnistuneen plus laadukkaan toiminnan tehden niistä osan vetovoimatekijää.

      Poista
  13. Niinhän se on mutta mistä saadaan se oleellinen eli asiakaskunta. Yökerhoilu ja bilettäminen on hiipunut viime vuosina. Ostovoima, ostovoima ja ostovoima. Kasvaako se Ugissa?

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommentista! Muutto paikunnalta toiselle sisältää suuren muutoksen ja luopumisen tutusta ympäristöstä, että uuden paikkakunnan täytyy tarjota asukkaalle selvästi enemmän kuin entinen kotiseutu, pystymmekö tähän tai ymmärrämmekö edes tätä - muuttaako esim. lapsiperhe paikkakunnalle, joka kasvatta opetusryhmiä ja vähentää opetustunteja?

    VastaaPoista
  15. Täysin on väärä houkutin tämä
    "muuttaako esim. lapsiperhe paikkakunnalle, joka kasvatta opetusryhmiä ja vähentää opetustunteja".

    Vastaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Uudessakaupungissa tehtiin koulu, jossa modernit tilat ja maan surkeimman opetuksen saa saman katon alta.

      Poista
  16. Ei ihmisille voi valehdella opetuksesta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!