Jokainen lienee havainnut lännen kasvattavan rooliaan tukiessaan Ukrainaa sen ja Venäjän välisessä sodassa. Vuosi sitten ei ollut puhettakaan, että Ukrainaa olisi tuettu hyökkäämän Venäjän maaperälle, pois lukien venäläiseurooppalaisen kaasuputken räjäytys. Samalla Ukrainan saama asearsenaali kasvaa ja vahvistuu hitaasti, mutta melkoisesti. Kun puhutaan perinteisistä, tavallisista eli konventionaalisista aseista, kyetään niillä ajamaan venäläiset ahtaalle ja aina nurkkaan asti. Mutta entäpä sitten, kun Putin on ajettu nurkkaan, jääkö hän sinne surkeana kököttämään ja odottamaan lännen tuomareiden tuomioita seuraavaa kolkon pauketta kuin nazijohtajat aikoinaan Nyrnbergissä? Veikkaanpa ettei kyseinen selkkaus etene, kuten se meille on markkinoitu, se ei ole niin tehnyt tähänkään asti, joten sopii epäillä jatkon sujumista lännen pillin mukaan joskin täytyy myös toivoa, että rauha saadaan aikaiseksi.
Tuskinpa näin käy, sillä koko Putinin ajan Venäjä on keskittynyt modernisoimaan ja valmistamaan taktisia ydinaseita. Vastaavasti USA on laiminlyönyt mainitut aseet aika täydellisesti 2000-luvulla. Taktisissa ydinaseissa venäläisillä on siis selkeä laadullinen ja määrällinen ylivoima. Kun USA:lla po. aseita on muutamia kymmeniä, löytyy niitä itänaapuriltamme jopa tuhansia. Taktiset lyhyen matkan täsmäydinaseet ovat jatketta tilanteessa, jossa konventionaalisilla aseilla ei saada sotatilannetta paremmaksi tai tappio näyttää mitä ilmeisemmältä.
Pienten maiden ajautuessa mukaan suurvaltojen kiistoihin, lienee silloin parasta pysyä pienessä roolissa tai korkeintaan yrittää päästä sovittelijan rooliin. Kun vahvemmat taistelevat häikäilemättömän törkeästi omia etujaan puolustaen, ei pikkutekijöiden ole järkevää sekaantua moiseen taisteluun vaatimaan oikeudenmukaisuutta tms. suurvallalle utopistista päämäärää. Pahimmillaan sekaantuja huomaa vajottaneensa itsensä taistelujen uhrien kasan alimmaiseksi. Nyt meidän täytyy vaatia päättäjiemme toimien nojaavan ihan oikeisiin asiantuntijoihin sotatieteen tohtoreihin eikä valtamedian aalloille nostamien sivaritieteentohtorien mielikuvaharhoihin. Faktat ovat faktoja vaikka ne tuntuisivat kuinka ikäviltä. Historia opettaa meille senkin karulla tavalla, että mitään ei voiteta sillä, että faktat hukutetaan vihan ja siitä sikiävän uhon alle.
Oikaistaanpa vielä sekin väittämä, että Kiina ei ole ajanut sotilaallisena supervaltana USA:n ja Venäjän rinnalle tai jälkimmäisen ohi. Aseteknologiassa se saavuttanee supervaltakaksikon vasta 2040-luvulla. Väittämäni perustuu taktisten ydinaseiden määrään plus laatuun ja se saa tukea kansainvälisiltä asiantuntijoilta. Tuskin kaiken tämän jälkeen vihollista voi rakastaa, mutta asiallisesti siihen tulee suhtautua ja ehkäpä sitäkin sopii pohtia, mikä saattaa olla maailman uusi järjestys sen jälkeen, jos ns. länsi on piankin menettänyt yli tuhatvuotisen johtoasemansa.
Voidaanko Suomen ja EU:n politiikkaa pitää yhtä järkevänä kuin leijonalauman keskelle joutuneen ja niiden hyökkäystä välttelevän strutsin ratkaisua työntää pää maakoloon, jotta se ei näe todellisia uhkia. Suurvallalle, joku Suomi on pikkutekijä, mutta meille suurvallan kanssa tapahtuva selkkaus on elämän ja kuoleman juttu. Tämän vuoksi kolmannen divisioonan tiedottamisen ja neljännen divisioonan asiantuntijat tulee korvata aidolla oikealla tiedolla eikä muutamien tyyppien totuuden vastaisilla mutumielipiteillä. Suomen tilanne muodostuu koko ajan epävarmemmaksi ja epävarmemmaksi, joten rauhan saavuttaminen on asetettava kirkkaaksi ykköstavoitteeksi ja sen eteen täytyy tehdä todella kovasti töitä! Tämän selkkauksen jälkeisessä maailmassa pärjäävät parhaiten ne pikkumaat, jotka olivat Ukrainan sodan lopettamisen ja rauhan arkkitehteja!
Venäjä olisi hävinnyt toisen mailmansodan ilman usan Apua. Patton oli oikeassa, tulevaisuudessa Venäjä on maailmanrauhan uhka.
VastaaPoistaKatsokaa Euroopan karttaa tarkemmin. Meriyhteydet ovat hyvät joistain Euroopan ja entisen Neuvostoliiton maista kun maan meriviiva ja raja on melko pitkä. Esimerkiksi Ukrainassa ja Suomessa. Kun meriviiva on pitkä, niin sinne merirajalle on myös rakennettu useita hyviä satamia hyvine maa- ja rautatieyhteyksineen.
VastaaPoistaViikonlopun pähkinä on se, että millä mailla on sama raideleveys parhaisiin syvän meren satamiin saakka kuin Venäjällä?
Kiitos käynneistä ja kommenteista! USA:n tuki Neuvostoliitolle II-maailmansodassa oli valtava mm.: 375 833 kuorma-autoa, 51 503 jeeppiä, 35 170 moottoripyörää, 8 075 traktoria, 7 053 panssarivaunua, 14 795 lentokonetta, 1 900 höyryveturia, 66 dieselveturia, 9 920 rautatievaunua ja paljon muuta kuten ruokaa, raaka-aineita ja öljyjalosteita. Vastaavasti Neuvostoliitto menetti II-maailmansodassa lähes 27 miljoonaa kansalaista. Voidaan todeta, että mainitussa sodassa niin USA:lla kuin Neuvostoliitolla oli iso rooli. Jotkut näkivät jo tuolloin tulevan kylmän sodan jakolinjat, mutta entäpä tulevaisuus - mikkä on Ukrainan ja Suomen asema vuonna 2050, entä USA:n ja Venäjän, onko Kiina, Intia tms. pyyhkinyt ohi?
VastaaPoistaVenäjän antama uhri oli toisessa maailmansodassa valtava.
PoistaNiinpä. Pelikirjaa ei ole julkaistu. Se voi olla ns. "lkp" ja sen jälkeen asetellaan miestappiot uuteen järjestykseen, jotka ovat jo nyt kovia molemmin puolin rajaa Ru ja Ukr.
VastaaPoistaKehitys ei ole kenenenkään osapuolen osalta toivottava.
Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jospa tappiot ohjaavat rauhan tielle, kun pakotteet eivät sitä tee. Eipä tainnut Stalin olla kovin tarkka sodan uhreista, ei omista saati vieraista. Sumeilematta mies vainosi miljoonia neuvostokansalaisia, joten aiheuttiko Stalin siinä neuvostouhreja kuin vihollisetkin? Kylmäsota oli ihan oma lukunsa kuin kumpi on pahempi -kisa!
VastaaPoistaTapahtuu maailmassa mitä hyvänsä, parhaat asiantuntiat on somessa kun kirjoittaa voi mitä tahansa ilman vastuuta.
VastaaPoistaOtatko vastuun mitättömästä kommentistasi?
PoistaEn, kun täällä ei ole mitään vastuuta, kirjoittaa voi mitä tahansa
PoistaEikö silloin juuri kysytä vastuuta, kun on rajaton vapaus kirjoittaa mitä tahansa?
PoistaRajaton vapaus kirjoittaa vastuutta.
PoistaHier kannst du lesen:
VastaaPoistaUkraine: Keine weitere finanzielle Militärhilfe der Bundesregierung
https://www.faz.net/aktuell/politik/ukraine/ukraine-keine-weitere-finanzielle-militaerhilfe-der-bundesregierung-19924590.html
Oder bitte lesen Sie!
VastaaPoistaJuttua on suomennettu suomeksi iltapäivälehdissä.
Käännä saksalainen teksti ekaks googlella ja lue sen jälkeen iltapäivälehden juttu. Hetkessä huomaat kuinka valtamedia kertoo mitä haluaa sinun luulevan.
PoistaPääkirjoitus: Ukrainan hyökkäys Kurskiin voi olla sodan käännekohta – Hyvässä tai pahassa
VastaaPoistahttps://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000010634804.html
Niin kauan on Ukrainalla toivoa kunnes taivaalla näkyy kaksi aurinkoa.
VastaaPoistaKukaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessa, sota voi vielä kestää vuosia, tai jommakunman äkkikuolema voi muuttaa kaiken.
Poistasiksi on hyvä pohtia vaihtoehtoja
Poista