Machiavelliä voidaan tulkita siten, että hänen mielestään demokratia on taistelua kansan ja eliitin välillä. Tavallaan kyse on jatkuvasta taistelusta vallasta, jossa eliitti haluaa anastaa kansalta ja päin vastoin kansa eliitiltä. Joskus jako linjat erottuivat selvästi aateliset vs. rahvas ja köyhät vs. rikkaat. Ryhmät edustajineen olivat selvästi sitä, mitä sanoivat olevansa. Toisin on tänään: aateliset ovat hävinneet lähes tyystin, mutta köyhiä eivät enää edusta vallan huipulla köyhät vaan heidän riveihinsä asettuneet hyväpalkkaiset edusmiehet. Niin köyhien kuin parempituloisten väestönosien edustajien koulutus/tulotaso on huipulla lähes identtinen. Kun aikoinaan köyhiä edusti eduskunnassa kivimies Aarne Saarinen ja metsätyömies Niilo Halonen, ei heidän kaltaisiaan löydä valtakunnan nykyeliitistä. Samalla yhteiskunta on menettänyt tasa-arvon pyrkivän ja kulkevan kehityssuuntansa.
Aikoinaan eli vielä 1980-luvulla, kun valtakunnan ja sen asukkaiden tulotaso oli murto-osa nykyisestä, luotiin peruskoulujärjestelmä rakennuksineen, tiestö, lentokentät, jää/uimahallit, kaikille kuuluvat ja kaikkia lähellä olevat terveyspalvelut. Nyt, kun valtakunta ja sen asukkaat ovat rikastuneet, sairaanhoidon taso on laskenut ja ihmisiä jopa kuolee vanhustenvarastointiparakeissa, vammaistensyrjänsiirtopisteissä. Voikin lakonisesti todeta, että demokratia ei toimi silloin, kun köyhät eivät pidä itse vallan huipulla köyhien puolta. Katsokaamme Marinin hallituksen epäselvää toikkarointia, joka oli valtavassa ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita ns. köyhien asialla ollut SDP aikoinaan edusti ja muistelkaa persujen vaalilupauksia köyhien suuntaan, toteutuiko kovinkaan moni asia tavallisen Pulliaisen elämässä mainittujen lupaustenantajien päästyä nyt valtaan?
Machiavelliä voi tulkita niinkin, että päästessään käyttämään valtaa ns. rahvas rauhoittuu kantaessaan vastuuta päätöksistä. Myös vapauden merkitystä po. ajattelija korostaa demokratiassa. Mutta vapautta on vain siellä ja heillä kenellä on runsaasti ja todellisia vaihtoehtoja ja kaikille tarjoutuvia tilaisuuksia tehdä esityksiä ja päästä päättämään. Vaikka edellä mainittuihin lisätään oikeus käyttää luovuutta, ei demokratia toteudu ilman kontrollia ja avoimuutta, päättelee Machiavelli. Demokratia on kuin tie, joka mutkittelee ja muuttuu vieden yhteiskuntaa eteenpäin. Demokratia voi myös päättyä oman toimensa eli kansan päättäjille antaman mandaatin seurauksena. Hyvä esimerkki tästä on Hitlerin valtaannousu sekä sen seuraukset. Juuri tässä tapauksessa kaikkeen vaikuttivat sattumat ja kontrollin puute. Jos tuolloin Saksassa olisi ollut jonkin sortin kansantribuuni tai kriittinen media, olisivat historian sivut saattaneet sisältää vähemmän veren punaa ja tuskan mustaa.
Jos tutkailemme tilannetta nykypäivän Suomessa, on väärin kutsua tätä toimivaksi demokratiaksi, koska puolueet ovat muokanneet systeemin, jossa ilman niihin liittymistä poliittiseen valtaan pääsy on äärettömän vaikeata. Koska meiltä puuttuu ns. rahvaan etujen valvoja kansantribuuni maan väestö eriarvoistuu koko ajan. On alueellista, taloudellista ja muuta epätasa-arvoa, jotka rajoittavat ihmisten mahdollisuuksia toimia vapaasti luovana yhteisön parhaaksi päätöksissään pyrkivänä yksilönä. Kyseisen kuvion ohessa on syntynyt ammattipoliitikkojen joukko, he haluavat valtaa vallan vuoksi eli lupaavat mitä tahansa saadakseen mahdollisimman korkean paikan vallan huipulla. Vaalien jälkeen, kun paikat on jaettu, vähät välitetään lupauksista - tuntuuko tutulta? Joskus meillä valtiovalta piti huolen monipuolisesta ja -arvoisesta julkisesta sanasta - lukuisia ajatussuuntia rahoitettiin ja siksi media oli aina vallan vahtikoira. Tänään valtaeliitti turvaa asemansa mediaan käyttämällä yhteisen rahan kanavoinnilla, taaten näin tasa-arvoisesti kaikelle kansalle pakkoverolla kustannettua Käärijää ja Sorjosta.
Taka-askelia on siis otettu ja sen seurauksena meille on syntynyt hyvin tienaava poliittinen eliitti, joka ponnistaa paremmille tulonlähteille kuntatasolta. Tämän vuoksi meilläkin syntyy ihmeellisiä päätöksiä ja niitä valmistelevia kuppikuntia. Vallasta on tullut itse tarkoitus ja vallan hamuamiseen kaikki keinot ovat sallittuja, koska todellinen kriittinen päätöskontrolli ei saa tilaa mediasta, joka avaisi päätöksenteon hämärät ja umpipimeät epäkohdat tavalliselle äänestäjälle. Härski sopivalle kaverille kanssa ja siinä sivussa oikealle toverillekin -kuvio elää ja vahvistuu päivä päivältä. Meillä keskeisimmät kaupungin talouteen vaikuttaneet ja pienen piirin valtaa tukeneet päätökset saatettiin hallituksesta valtuuston päätettäviksi pääsääntöisesti äänin 7-4, jotkut jopa äänin 8-3 ja 9-2. Eikä nyt puhuta mistään oikeisto vasemmisto akselista vaan siitä oikeiston vasemmistoa tukevasta porukasta, joka näyttää ennen vaaleja näytti vilkkua oikealle, mutta kääntyy aina päätöksenteossa vasemmalle. Kauas olemme eksyneet siitä ihanteesta, jolla Hannah Arendt ylistää poliittiseen toimintaan lähtijöitä: Se on ihmisen olemassaoloa puhtaimmillaan. Hän puolustaa politiikkaa vapaana toimintana, jossa oma luovuus, järki ja omantunto antavat mahdollisuuden tuoda elämän kokemukset, ammattitaidon ja ihmissuhteet yhteisön parhaaksi. Pohtikaapa tuota ja arvioikaa sen sopivuutta tarkasteltaessa jokaista valtuutettua yksitellen - mikä on motiivi olla mukana politiikassa ja ovatko päätökset vahvistaneet `kuvaa valtuutetun osaamisesta, kykyä ja toimintaa kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Jotenkin sopisi, että päättäjien sopisi täällä pukeutua mustaan ja ajaa mustilla sielun värisillä autoilla.
No eihän se toimi millään tasolla, kaupunkimme päättäjätkin olisi helppo lokeroida aloituksen lokeroihin. Vaan kuka on tuo henkilö/yritys, joska Ähtäristä tänne hinkuaa niin suuresti, että on jättämässä (?) tarjousta kaikista kolmesta huutokaupassa olleesta kiinteistöstä? Veli venäläinen?
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja kommentista! Vaalien jälkeen alkaa aina kaupankäynti paikoista puolueiden kesken ja sisällä, loppukausi eletään sen seurauksilla. Politiikkaan syntyy kuppikuntia, joiden jäsenet ovat uskollisia toisille yli puoluerajojen eli jotkut myyvät äänensä ja siirtyvät harmaaseen ja sitäkin vaiteliaampaan massaan, joka pitää kuvion kasassa. Maanantaina alkaa aueta myytävien kiinteistöjen kohtalo, pelastuuko kaupungin talous niiden kaupalla ja päästäänkö peräti keventämään verotusta plus palkkaamaan uutta kermaa kaupunkiorganisaatioon - jännää eikös jeh?
PoistaEi päästä. Päinvastoin.
VastaaPoistaHuutokaupattavana olevien kiinteistöjen myyntiehdoissa on oleellinen lause:
VastaaPoista"
Uudenkaupungin kaupunki pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä saapuneet osallistumisilmoitukset.
"
Miten huutokaupattavien rakennusten katselukerrat netissä liittyvät rakennusten myyntipäätöksiin? Täysin toisarvoista tietoa.
VastaaPoistaTässä esitys
VastaaPoistahttps://uusikaupunki.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024373-5
Kyllä demokratia toimii, mutta demokratian nimissä voi tehdä lainvastaisia päätöksiä josta voi saada jopa tuomiota. Tutki Aluesanomat lumedemokratia tai Kittilä josta tuli tuomiot.
VastaaPoistaJos ihmiset ei saa, mitä heille vaaleissa luvataan, demokratia ei toimi.
PoistaMontako miljoonaa kirjastotaloon on jo isketty? Arkkitehtiako saamme niistäkin miljoonista kiittää?
PoistaTekninen johtaja vastaa remontista. Näin muissa kunnissa. Arkkitehti tuhosi keskustan. Tekninenjohtaja kaiken muun.
PoistaEi ole edellisen kuvauksen mukainen.
PoistaKirjaston rempasta on vasta pieni totuus nähty. Lisää tulee kuin markää rättiä naamalle
PoistaKiitos käynneistä ja kommenteista! Valmistelijat valmistelevat, eivät päätä asioista, jopa viranhaltijapäätös voidaan kumota päättäjien niin halutessa. Syyttäkää päätäjiä, älkääkä suomiko viranhaltijoita. Jos maalivahti ei saa kiekkoja kiinni ja peli hävitään, ei se ole parhaansa tehneen maalivahdin vika, vaan sen joka ei vaihtanut paremmalla tuurilla pelaavaa maalivatia huono-onnisen tilalle.
VastaaPoistaSiis päättäjien pitäisi vaihtaa "maalivahti" huono-onnisen tilalle ? Päättäjillä ei ole mahdollisuutta vaihtaa "maalivahtia". Nyt ei ole kyse jääkiekkokoukkuessta ja niissä tilanne on aivan eri.
PoistaPäättäjät voivat koska vaan vaihtaa kelvottomia virkamiehihiä.
PoistaEi voi. Virkasuhteisten erottaminen ei ole todellakaan niin helppoa kuin yksityisellä sektorilla.
VastaaPoistaMutta kohta se tulee eteen yt-neuvottelujen jälkeisissä toimenpiteissä.
Jos viranhaltija munii rajusti, hänet saa helposti pihalle.
VastaaPoistaEi meillä. Hallitus turvaa virkamiesten aseman vaikka kuinka töpeksii.
PoistaViranhaltijoiden tekemät päätökset menevät tiedoksi kaupunginhallitukselle. Hallitus voi käyttää otto-oikeutta eli ottaa sen käsittelyyn tai sitten ei jolloin se jää voimaan eli kaupunginhallitus on sen hyväksynyt. Hallitus on näin hyväksynyt viranhaltijapäätöksen kun ei ole käyttänyt otto-oikeutta.
VastaaPoistaJos viranhaltija laatii asian kaupunginhallituksen kokoukseen päätettäväksi ja kaupunginhallitus ei palauta sitä takaisin valmisteluun tai mikäli kaupunginhallitus hyväksyy asian muutettuna, niin kaupunginhallitukselle siirtyy vastuu asiasta. Kaupunginhallitus käsittelee ja hyväksyy esityslistan päätökset kokouksen kulun mukaisesti.
Muun kuin kaupunginjohtajan erottaminen on luottamusorganisaatiolle lähes mahdoton tehtävä. Niin paljon tuskin viranhaltija voi "töpeksiä" että joutuu erotetuksi.
Jaa-a . Tämäkin alustus loppui yhtä äkkiä kuin se ilmaantui.
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja kommenteista! Kaupungin päättäjät voivat sopeuttaa hallintoa, jos siihen on perusteita, kuten esim. sote-uudistus mahdollisti. Jos halua päättäjillä ei ole muutoksiin, ei niitä tule. Meillä aikoinaan kevennettiin johtajien määrää, joskin kotvan kuluttua väkeä palkattiin tilalle. Alustus ei isommin herättänyt keskustelua, jos suoria soittoja ei lasketa.
VastaaPoista