Jos johtava valmistelija aivan pokkana toteaa, että hänen ja hänen kollegojensa määrä yhteisöorganisaatiossa on ykkösasia silloin, kun yhteisön kuralle ajautunutta taloutta ryhdytään saattamaan kuntoon, on valmistelija unohtanut kaksi äärettömän tärkeää asiaa, ensinnäkin sen, miksi hänet joskus palkattiin kyseiseen tehtävään ja toiseksi hänen tulisi muistaa, kuka maksaa maitun veijarin palkan. Viimeistään nyt täytyy todeta, että tämä selittelyiden ja jarrutuksen tie on kuljettu loppuun. Enää emme voi odottaa ja odottaa ihmettä kuin palavaa pensasta hallintosaliin vievän käytävään. Viimeinkin on koittanut aika, jo oman uskottavuuden vuoksi aloittaa pyyntöjien sijaan kovemmin konstein vaatimukset toimiin, joilla yhteisön toimintakyky pidetään edes siedettävänä ja saadaan käännettyä mahdollisimman nopeasti parempaan suuntaan.
Luottamushenkilöt on saaneet mandaattinsa äänestäjiltä, keiden ahkerina sekä rehellisinä edunvalvojina heidän tulee toimia. Se, että kaveerataan ja pidetään kokouksissa lystiä muiden puolueiden tyyppien kanssa, sekä jopa reissataan yhdessä ilkamoiden, ei ole itse tarkoitus eikä sekään velmuilu, kun veljeillään valmistelijoiden kanssa alistuen surkeimmillaan heidän toiveet ja tarpeet täyttäviksi leimasimiksi. Luottamushenkilön tulee, mitä vähäisemmin kukkoilen, ajaa kaupunkilaisten asioita ja pitää kirkkaana johtotähtenään niiden puheiden sisältöä, joilla tuli niitettyä vaalimenestystä. Jokaisen lupauksia antaneen päättäjän tulee suhtautua vakavasti antamiinsa lupauksiin, koska niin tekivät äänestäjätkin - vai olisiko luottamushenkilö ilman uskottavia lupauksia päässyt asemaansa?