sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

SAKSA ON EU:n TALOUDEN JARRU JA SYÖPÄ?

Media antaa täysin väärän kuvan Saksan merkityksestä EU:lle. Maa pelaa härskisti omaan pussiin ja muu unioni saa sen maksaa. Muistelkaapa Kreikan pelastuspakettia, jo sillä pelastettiin Saksan pankit kohtalokkaalta kielekkeeltä, jonne ne olivat ajautuneet, Kreikkaan suunnatun,holtittoman rahoituksen seurauksena. Jotta Kreikka sai edes osan, sille suunnatusta, paketista, joutui se ostamaan Saksasta armottoman määrän aseita. Kuinka NATO-maiden ympäröimä NATO-Kreikka voi tarvita kymmenillämiljardeilla euroilla saksalaisia, suihkuhävittäjiä, panssareita, helikoptereita ja sukellusveneitä?


Toinen maa, jonka kautta EU-rahaa kierrätettiin Saksalle, oli Portugali. Muistakaa myös saksalaisen autoteollisuuden härskiäkin härskimpi päästöhuijaus, joka ei olisi paljastunut ilman USA:ta. Aivan oma lukunsa on Saksan energiapolitiikka, Fukushiman onnettomuuden jälkeen Saksassa päätettiin luopua ydinvoimasta. Päätön oli idioottimainen, koska maa päätti luopua myös kivihiilestä. Saksa ajoi itsensä venäläisestä energiasta riippuvaiseksi. Ja entäs nyt, Saksa uhosi, ettei se osta enää Venäjältä öljyä eikä kaasua. Maa siis rajoitti, vastoin aiempia sopimuksia, selkeästi yritystoimintaa ja vaatii nyt esim. Fortumia, siis SUOMEA eli sinua ja minua, osallistumaan Uniperin toiminnan jatkamiseen.

Muistakaapa vielä muutaman vuoden takaiset elvytyspaketit, joita Suomikin sai maksaa lähes 6,5 miljardilla eurolla ja joista Suomi sai takaisin vajaat 2 miljardia euroa, niilläkin pelastettiin Saksan pankkeja. Jos kaikki EU valtiot toimisivat kuten Saksa, koko unioni oli konkurssissa eikä olisi ensimmäistäkään maata pelastamassa Saksan pankkeja tai estämässä saksalaisia jäätymästä tulevana talvena. On siis täysin käsittämätöntä puhua Saksasta unionin mahtavana veturina. Mahtava se on, mutta Saksa on maanosan jarru eikä veturi! Kuvitelkaapa, minkälainen EU olisi ilman Saksaa, tuskin se olisi huonompi, mutta Saksaa suurempi talousmahti se olisi!

LINKIT:


3 kommenttia:

  1. Saksa saa nyt meidän mediassa yhtä kritiikittömän kohtelun kuin 1930-luvulla. Siitä ei seuraa hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä ennusmerkit ovat samat kuin 1930luvulla.

      Poista
  2. Saksan johdolla EU ampui pakotteilla omaan nilkkaan. Nyt Saksa kärsii niistä eniten ja taas kerran koko EU saa pelastaa Saksan.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!