lauantai 16. heinäkuuta 2022

MITEN KESKUSTAA KEHITETÄÄN - EINE VINKKI!

Suomeen on rakennettu ensimmäinen ufojen laskeutumispaikka. Asiakkaiden hukuttelemiseksi paikalle on sijoitettu muutama hohtavan helmiäisen valkoinen marmori ufo. Tule ihmeessä katsomaan, miljoonan euron ufo modernia toteutusta historiaa huokuvan, merellisen puutalo kaupungin keskustassa. Tule Uuteenkaupunkiin ihmettelemään ja ihastumaan: MUUTA UUTEENKAUPUNKIIN, KUN KATSOT YMPÄRILLESI, HUOMAAT PIAN, ETTÄ TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ HÖLMÖMPIKIN. Ps. jos tiedät jotain vanhojen rakennusten korjauksesta ja hankinnasta, pidäthän kiirettä!


Saisihan edellisen kappaleen ajatuksella tänne jonkun turistin käymään, mutta asumaan muuttaminen on kokonaan toinen juttu. Julma totuus on se, että kaupungin keskusta kasvaa asukasmäärän myötä. Meidän siis tulee saada tänne lisää asukkaita kaavoittamalla rantaa ja maaseutua asumiseen plus viihtymiseen. Lisäksi ihmisiä motivoivat laadukkaat palvelut eli opetus ja terveydenhuolto kuntoon, niin johan alkaa väkeä muuttokuormineen lappaamaan Uuteenkaupunkiin. Muistakaa sekin, että Suomen suurin muuttotappiokunta on Espoo, joten siinä selkeä suunta markkinoinnille!

Jos haluamme pikaisesti väkeä keskustaan, sinne täytyy saada Alko, väkeä vetävä elintarvikekauppa parkkipaikkoineen ja yrityksiä, jotka tarjoavat kaupustelun lisäksi palveluita, jotain sellaista, mitä et voi netistä ostaa. Nyt olemme käyttäneet miljoonia ihan huuhaahaan. Jos nuo rahat olisi pistetty terveydenhoidon parantamiseen, opetuksen kehittämiseen ja vaikkapa kahvio/lapsiparkkiin, niin vilinä keskustassamme olisi toisenkaltaista ja pysyvää! Eikä seuraava veto: Uimaranta Pasklahteen tunnu kovinkaan onnistuneelta turistimagneetilta, joka saa ihmisvirrat laukkaamaan kilvan kohti kaupunkimme keskustaa.

37 kommenttia:

  1. Maailman ensimmäinen kunnallinen ufojen laskeutumispaikka. Verraton vetonaula.

    VastaaPoista
  2. Näin saadaan turisteja Ukiin. Mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Juu kai. Talvellako Pasklahteen avantoon uimaan ja sitten luistelemaan kivikadulle. Ei tunnu uskottavalta. Mistä saadaan ostovoimaa lisää kaikille jo nyt kun inflaation myötä ihmisten nettopalkasta enemmän ja enemmän pakollisten tarpeiden ostoon.

    VastaaPoista
  4. Muutama kysymys javalle.
    Mitä rantaa kaavoittaisit, kuinka monta tonttia sinne saisi?
    Miten saadaan Alko keskustaan? Kuka sen sinne perustaisi? Kenties kaupunki?
    Millainen on väkeä vetävä elintarvikekauppa ja mihin sen sijoittaisit?
    Miksi kukaan perustaisi keskustaan liikkeitä, kun se alinenkatu on kuulemma pilattu?
    Vai olisiko keskustan kehittämisen idea siinä, että sinne voisi tulevaisuudessa tulla uusia liikkeitä?
    Entinen alinenkatu ei ainakaan ketään houkutellut.

    Näihin jos saisi vastauksia.

    VastaaPoista
  5. Asukkaat joita kaupunki erityisesti tarvitsee ovat nuoria lapsiperheitä, joilla on töissäkäyvät vanhemmat. Lisäksi on tärkeää näyttäytyä hyvänä loppuelämän asuinpaikkana niillekin vanhemmille ihmisille, jotka ovat mahdollisesti työuransa jo ansiokkaasti tehneet.
    Alkon sijainti ei vaikuta kenenkään toivotun asukkaan päätökseen muuttaa Uuteenkaupunkiin. Ei Alko ole mikään välttämätön päivittäistavarakauppa kuin korkeintaan puistopulsuille. Elintarvikekaupan ovat kaupungin kokoon nähden ihan hyvällä tasolla ja hyvällä sijainnilla. Tärkeimmät vetovoimatekijät ovat työpaikat, koulutus, varhaiskasvatuspaikat, kaupungin moderni ilme (jota mm. kävelykatukin edustaa), sekä hyvät puitteet harrastamiseen ja vapaa-ajan viettoon. Pelkästään Wintteri parantaa kaupungin puitteita edellä mainituissa asioissa huomattavasti.

    VastaaPoista
  6. Kaupungin moderni ilme houkuttaa, jota kävelykatukin edustaa? Perustelut tälle.
    Mitä tarkoittaa koulutus Ukin yhteydessä? Uudet seinät eivät ainakaan takaa opetuksen tasoa.

    VastaaPoista
  7. Javan vastauksia odottelen edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaksi milliä hakataan aliseen katuun, pitäisi miettiä mitä sillä olisi saanut järkevästi käytettynä, nyt hyöty on nolla, pikemminkin - merkkinen.

      Poista
  8. Kiitos käynneistä ja kommenteista sekä kysymyksestä! Olen jo pian kaksikymmentä vuotta esittänyt vaihtoja kaupunkimme hallitun kasvun turvaamiseksi. Blogeistani löytyy tuhansia alustuksia varmaankin kymmeniä tuhansia kommentteja, joten olkaa hyvä ja katse sinne. Sitä vilkkaampi keskusta, mitä enemmän asukkaita, tämä lienee selvä. Kaupungilla on keskustassa omia kiinteistöjä, joten niihin voisi houkutella vuokralle vaikkapa Alkoa vai onko kaupunkimme keskusta kehittämisen seurauksena menettänyt senkin suhteen vetovoimansa. Sama pätee elintarvikekauppaan, vaikkapa Pick n Pay keskustaan.

    Vuosia sitten Juha Aaltosen kanssa esitimme tornitaloa, jossa terveyskeskus, kaupungin keskustaan. Kaavailimme rakennukseen paikoitustilaa, liiketiloja, asuntoja sekä näköalaravintolan. Koko hanke ammuttiin alas liian kalliina, se olisi niellyt kaupunkilaisten varoja yli viisimiljoonaa euroa. Katsokaa mitä A-sairaala projekti, Vihreä talo ja muut ovat nielleet ja nielevät jatkossa, puhutaan kymmenestämiljoonasta eurosta, joka tuskin edes riittää.

    Kaupungilla on merenrantaa, saaria jne., joten meillä on runsaasti maata, mistä kaavoittaa asumiseen ja viihtymiseen. Ei myöskään pidä unohtaa maaseutua. Miten olisi, netillä tuettu, tapahtuma muuta Uuteenkaupunkiin. Kaikki tontit ja tyhjät asunnot kerralla näyttävästi esille ja sitä tukemaan kunnon markkinointi. Samalla takaisimme sen, että meidän uusissa opetustiloissa tarjotaan Suomen laadukkainta opetusta ja harrastusmahdollisuuksien kehittyvän nykyistä monipuolisemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin merenrantatontteja ja kuinka monta saat mahtumaan?
      Voit vaikka liittää tähän kartan, jossa näkyy suunnittelemasi tontit.

      Poista
    2. Kiitos täsmennystä kaipaavaasta kysymyksestä! Eikö kaupungin rantamaat ala Golf kentän takaa jatkuen aina Hiulle saakka, sillä välillä on runsaasti ryteikköistä rantaa ja muutama saarikin kaavoitettavaksi viihtymiseen ja asumiseen.

      Poista
  9. Tässä vielä linkkin aiempaan blogiini: https://java666.vuodatus.net

    VastaaPoista
  10. Mahtaako Alko keskustassa houkutella lapsiperheitä kaupunkiin?
    Korkeintaan syrjäytyneitä persuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Alko ei varmaankaan houkuttele muuttamaan Uuteenkaupunkiin, mutta monopoliliikkeenä se vaikuttaa vetovoimallaan kaupungin sisäiseen ostokäyttäytymiseen. Toimivilla terveyspalveluilla, korkealla opetuksen laadulla ja monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla, hyvä kuntoisilla teillä sekä alhaisilla veroilla ja taksoilla houkuttelemme muitakin kuin lapsiperheitä tänne. Itse lienen syrjäytynyt Persu, kun asun syrjässä Sairissa, joten voin vastata viite ryhmän puolesta, että minä en tai me emme Alkoa tarvitse.

      Poista
    2. Kyllä, mutta. Mihin näistä listatuista Uki kaupunki voi itse vaikuttaa:
      "Toimivilla terveyspalveluilla, korkealla opetuksen laadulla ja monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla, hyvä kuntoisilla teillä sekä alhaisilla veroilla ja taksoilla houkuttelemme muitakin kuin lapsiperheitä tänne"?

      Terveyspalvelut eivät ole kohta ukilaisten vaan sotealueen käsissä. Oikeastiko ukilaisille jää vielä 100-varmasti nopeasti nostettavan verotuksen jää varaa maksaa extraa pienistä opetusryhmistä ja näin ollen lakisääteistä minimiä laajemmasta opettajamäärästä? Tai pitää yllä väkimäärään nähden ylisuurta sisäurheilupaikkatarjontaa tai että verorahoja alkaisi riittää yht'äkkiä monen kuntaliitoksen keskuksien teiden asfaltointeihin ydinkeskustan kivitesdemoilun jälkeenkin?
      Kyllä nyt pitää olla vahvasti eri mieltä, mihin verorahat riittävät ja mihin niiden halutaan riittävän.

      Poista
  11. Golf-kenttä estää kaupungin kasvun etelään. Onko sen pakko olla nykyisellä paikalla.

    VastaaPoista
  12. Alkosta.
    Kyllä haastavaa on eli käytännössä mahdotonta. Alkot eivät muuta sinne, missä ei ole asiakasvirtaa. Siksi ne ovat enimmäkseen suurten markettien kyljissä nykyään kuten on nyt Ukissakin.

    Paluuta entiseen ei ole. Nettikauppa, Viron ja Ruotsin laivamatkailu varmistaa tämän asian edelleen.

    Kohta taitavat viinitkin tulla ruokakauppoihin?
    Paluuta entisaikojen Alkon tiskin taakse jonoon häpeämään, kossupullo paperipussiin tiskin takaa ja entistä enemmän häveten pois- ajat eivät enää palaa.

    Tonteista ja rannoista.
    Vapaita rantametrejä ei oikein ole ruutukaava-alueella eli kaupunkitaajaman alueella.
    Madonmaa, Vilissalo(t), Janhualta Hiun rantaan olevat alue taitavat olla ainoat potentiaaliset alueet. Mutta kun miettii em. alueiden lähimaastojen nykyistä rakentamista niin taitaa tulla turhan pitkiä valituskierroksia, jotta nämä kaavoitushankkeet etenesivät tällä vuosikymmenellä.

    Lokalahden ja Pyhämaan alueen rannat olisi syytä kyllä kollata läpi. Myös mahdolliset maanvaihdot voisivat tulla kysymykseen.
    Yhteenvetona voi todeta, että hankala ja pitkä prosessi on tuo uusien asuinrakennusten rantakaavoitus siinä mittakaavassa, että sen seurauksena tulisi oleellisesti "veropositiivista" asukasvirtaa kaupunkiin.

    Kalannin-Laitilan suunta on myös syytä kollata. Sieltä löytyy tonttimaata ja saataa maiden vaihdotkin onnistua rantamaiden vaihtoa helpommin. Eli kuntaliitos ja nauhakaupunki?
    Tässä vähän tähän kommenntivirtaan.
    JAa

    VastaaPoista
  13. Kymmeniä vuosia esitetetään samaa kysymystä, mitä parannuksia. Niitä on vuosien saatossa esitetty vaikka kuinka. Ensimmäinen on ja tärkein, lopetetaan rahojen tuhlaus, joista asukkaitten hyöty puhdas nolla.

    VastaaPoista
  14. Alisenkadulla kaksi kortteliväliä on kohta tasaisia kivikortteleita. Miten ne toimivat rankkasateella?

    Keskusta on Turun murheenkryyni rankkasateilla, ja ongelma pahenee tulevaisuudessa: "Tila ei riitä maan päällä eikä alla"
    https://www.ts.fi/uutiset/5709118

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menehän katsomaan seuraavaa rankkasadetta ja kerro täällä miten kävi.
      Yleensä sadevedet ohjataan sadevesiviemäreihin.

      Poista
  15. Niitä sadevesiviemäreitä ei mitoiteta huippusateita varten. Pienetkin roskakertymät sadevesikansissa eli ritilöissä aiheuttaa tulvimisen. Nyt kun kadun pinta ja jalkakäytävä ovat samassa tasossa eli ajoväylän padottavaa reunaa ei ole niin pienikin tulva aiheuttaa sen, että vedet ajatuvat herkästi päin rakennusten sokkeleita ja niistä valuen myös rakennusten kellareihin. Kyllä tuollaiset kaikki kulkuväylät samalla tasolla olevat ratkaisut ovat riskirakenteita.
    Voi myös kysyä, että onko hulevesien purkuputket myös vaihdettu isompiin niiltä Alisenkadun, Sepänkadun, Koulukadun ja Liljalaaksonkadun osilta, joita ei ole vielä korjattu? Niillä osilla voi olla aivan liian pienet runkoputket eli vedet eivät yksinkertaisesti mahdu menemään putkistoon kovan sateen aikana.

    VastaaPoista
  16. Sehän näkyi jo miten vesi lainehti. Ei täällä mikään järkipuhe auta, turha valittaa mistään. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

    VastaaPoista
  17. Puli puli puli ja pulp

    VastaaPoista
  18. Kiitos käynneistä ja kivan kiivaasta keskustelusta! Meillä oli ja on jo koronan vuoksi etsikkoaika ja mahdollisuus kasvattaa asukaslukua. On koomista, kun ole viisitoista vuotta huutanut ja vaatinut rantojen ja maaseudun hyödyntymästi plus opetukseen sekä terveyspalveluihin satsaamista, nyt sanotaan: ETTEI EHI, KUN PÄÄTÖSVALTA ON MUUALLA. Sanonpahan tai kirjoitan vaan, jos idioottimaiset Alicenkadun miljoonaviritykset, puistohullutus ja lankkurantoihin miljoonien upottaminen olisi jätetty ja rahat käytetty vaikkapa terveyspalveluiden kehittämiseen ja opetukseen, väkeä virtaisi kaupunkiin suorastaan lappaamalla. Me ollaan hukattu harakoille miljoonia euroja, joilla kaupunkimme hallittu kasvu olisi turvattu.

    Meiltä puuttuu osaaminen rakentamisen ja rakennuslupien myöntämien taholla. Oli sitten kyse kaupungin omasta kirjastosta tai yksittyisestä rakentamisesta, ne vaan eivät etene kuten muualla. Uusi hallintosääntö antaa nopean mahdolllisuuden po. ongelman poisatamiselle. Alko lähti keskustasta eikä tule sinne takaisin, koska keskustamme menetti vetovoimansa ja sen palautumiseen ei uskota. Jokainen hoksaa, että kiinalainen graniitti on kulu, josta kovimman hinnan maksavat Alicenkadun yrittäjät! Nettikauppa on Uudenkaupungin asukkaille suuri mahdollisuus, mutta kai sekin on jonkun mielestä huono judu?!

    VastaaPoista
  19. Nettikaupasta kirjoutettiin jo yksi avaava kommentti miksi se ei toimi Ukin kivijalkakaupoissa. Volyymi, volyymi, volyymi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisestikin tämä
      "
      Ukilsisten kivijalkakauppojen tavaroiden ostoerät ja varastot ovat niin pieniä, etteivät ne voi kilpailla ainakaan tuotteiden hinnalla isommille yrityksille tai kauppaketjuille. Vaikka tämä on kategorisesti väitetty Ukin kivijalkakaupoista, niin voihan tuota väitettä yrittää kumota.
      Ensin kannattaa vilkaista näiden kauppojen liikevaihtoihin.
      "

      Poista
  20. Valitettavasti meillä ei ole juurikaan rantoja, jotka olisivat järkevästi hyödynnettävissä.
    Eikä niitä tule, vaikka jankkaisit siitä seuraavatkin 15 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja näkemyksistä! Meillähän on rantaa vaikka kuinka ja muutama saarikin päälle. Tarvitaan selkeä viiden vuoden Uudenkaupungin kasvu/kehitysohjelma, jota päivitetään ja josta pidetään myös kiinni. Nettikauppa on Uudenkaupungin pelastus, se on ihan selvä asia!

      Poista
  21. Nettikauppa on Uudenkaupungin pelastus. Millä ihmeen matematiikalla? Ei täällä ihmiset osta sen enempää tavaroita kuin misään muuallakaan. Kaupungin keskiverto paikkakuntia nopeammin vanheneva väestö ei kuluta samoja tavaroita tao hyödykkeitä kuin lapsiperheet.
    Bloggari voisi avata väitettänsä nyt tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selvä ja yksinkertainen juttu, jonka Valkonen jo aiemmin perustellut. Kuuntelisitte häntä, ettekä löisi koko ajan vyön alle.

      Poista
  22. Tätä nettikaupan pelastavaa voimaa en ymmärrä. Nettikauppa kun ei ole sidottu paikkakuntaan eikä aikaan. Kelloja, kirjoja, koruja tai saippuaa voi myydä ukilaisillekin Ahvenanmaalta tai Äkäslompolosta. Tilatut tavarat vaan toimitetaan johonkin vastaanottopisteeseen, joita Ukissakin taitaa olla puolen tusinaa.
    Mitäköhän valtuutettu Valkonen oikeasti nyt tarkoittaa?

    VastaaPoista
  23. Tätä nettikaupan pelastavaa voimaa ei varmasti ymmärrä kuin mies joka ei ymmärrä nettikaupasta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä samainen mies taisi joskus ehdottaa myös jättimäistä nettikaupan noutopistettä Ukiin.

      Poista
  24. ..hmm. Nettikaupan noutopiste eli helv.. iso vastaanotto- ja jakeluhalli. Sellaisen pitäisi olla jotenkin kytkyssä Ukin satamaan. Muutoin se ei voi olla logistisesti järkevä eli kannattava. Missä mahtavat olla nämä "hallit" nykyään jos ja kun niitä ylipäätään on? Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä on keskittymiä, eri satamissa.
    JAa

    VastaaPoista
  25. Keskustaan pitäisi tulla.

    VastaaPoista
  26. Niinpä varmaan se louhitaan tulee torin ja kirkon alle.....ja linja-autoasenan länsipuolelta sisäänajot.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!