tiistai 7. elokuuta 2018

KUKA HELVETIN CRUSHELL?

Nyt uusikaupunkilanen sivistä itseäsi ja kuuntele Crushellia - oletko kaveripiirisi ensimmäinen:Bernhard Henrik Crusell - Clarinet Concerto No.1 in E flat-major, Op.1 (c. 1811)


Yleensä paikkakunnilla vietetään omien suurmiesten/naisten tekemisiin ja nimeen perustuvia tapahtumia. Usein paikkakunnalla tunnetaan oman merkkihenkilön tekemiset ja saavutukset. Useimmiten merkkihenkilön saavutukset tunnetaan laajalti ja jopa ulkomailla asti. Tämä pätee Juiceen, Popedaan, Junnuun, Sibeliukseen, Mozartiin, Beethoveniin ja tietenkin Wagneriin. Kaikki meistä ovat kuulleet em. musikkilähteiden aikaansaannoksia ja niitä kuulee myös radiosta lähes viikoittain. Tässä on syy, miksi kyseisten tyyppien ympärille on mahdollista rakentaa suuria tapahtumia, jotka kattavat aiheuttamansa kulut.

Mutta koska sinä uusikaupunkilainen kuulit viimeksi Crushellin musiikkia radiosta vai oletko koskaan kuunnellut miehen musiikkia tai voitko mainita edes yhden Crushellin kappaleen nimeltä? Veikkaanpa, että tuskin kukaan on kuullut tai kuunnellut puhallinvirtuoosimme musiikkia tai edes kiinnostunut hänestä. Tästä johtuu se, että kyseisen hepun nimeä kantava musiikkiviikko ei vedä väkeä kuin reilut 5 000 kuulijaa. Julma totuus on se, että tämä Crushell tai hänen musiikkinsa eivät kiinnosta juurikaan uusikaupunkilaisia, joten hänen tiimoiltaan on mahdoton rakentaa minkään moista menestyvää valtakunnallista tapahtumaviikkoa.

Mitä ilmeisimmin meillä pieni piiri perusti oman musiikkitapahtuman ja se on siitä asti jäänyt rasittamaan kaupunkimme taloutta. Tietenkin vuodesta toiseen media uskottelee tapahtuman olevan mahtava menestystarina ja osa kaupunkimme identiteettiä. Tosiasia kehuihin on se, että media itse hyötyy eri tavoin musiikkiviikosta. Musiikkiviikkomme ei saa juuri minkäänlaista julkisuutta kaupunkimme ulkopuolella. Tietenkin osa alhaisesta huomioarvosta johtuu onnettomasta viestintä/markkinointi osaamisesta, mutta pääsyy on totaalinen kiinnostuksen puute Crushelliä ja hänen musiikkiaan kohtaan. Mielestäni tapahtumaa ei kannata lopettaa, sillä sen ympärillä on osaamista ja tietoa, mutta sen nimen voisi muuttaa ja sisällön voisi suunnata vaikkapa lapsille,

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa.

    VastaaPoista
  2. Juuri noin. Hienostelijoiden pätemispäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoista alemmuudentunnetta havaittavissa klo 9.56..

      Poista
    2. Voimakasta ylemmyydentunnetta havaittavissa klo 14.11..

      Poista
  3. Crusell syntyi Uudessakaupungissa perheen asuessa Myllykadulla. Crusellin ollessa kahdeksanvuotias perhe muutti Nurmijärvelle. Crusell oli soitto-oppilaana Viaporin soittokunnassa 1788–1791, kunnes muutti 16-vuotiaana Ruotsiin.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Bernhard_Henrik_Crusell

    VastaaPoista
  4. Vuoden hienoin kulttuuritapahtuma Ugissa. Sääli etteivät kaikki ymmärrä, mutta heitä sitten lohduttanevat moninaiset kaljafestit karaoken kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä maksan kaljani ja festarikeikkani itse ja olen tyytyväinen. Kuuntele sinä hienoaa musiikkiasi tyytyväisenä pienessä piirissä, mutta älä maksata sitä muilla.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!