torstai 14. kesäkuuta 2018

NALLIPYSSYLLÄ VAIN KIUSATAAN - TYKILLÄ VOITETAAN TAISTELU

Saimme nähdä melkoisen episodin huipentuman menneenä tiistain. Tuolloin yritettiin päästä polun päähän, jota kulkemalla olisi ensin todettu kaupunginjohtajan ja hallituksenjohtajan epäluottamus ja tämän jälkeen polun toisessa päässä heidät korvattaisiin uusilla tyypeillä. Kuinka ollakaan puuhamiehet kompuroivat kaikessa uhossaan ja polun alku jäi löytymättä. Lopputulemana voitaneen todeta, että luottamus meni, mutta aivan toisilta tyypeiltä kuin aloitteessa tavoiteltiin. Pitkätekstinen valtuustoaloite ei myöskään uponnut kaupunkilaisiin, joten tämän temmellyksen häviäjät löytyvät kahdestakymmenestä aloitteen allekirjoittajasta.

Politiikassa pitäisi katsella hankkeita harkiten psykoloogisella silmällä eikä edetä omahyväisellä uholla. Miksi nyt tyydyttiin vaikeaselkoisiin sanakäänteisiin, organisaatiokuvioihin jne., joista tavallinen kaupunkilainen ei tiedä yhtikäs mittä. Kun kerran varustuksesta löytyy tykki kuteineen, miksei sitä käytetty ja ammuttu kaupunginjohtajan paikkaa vapaaksi? Miksei ammukseksi otettu kaupunginjohtajan tekemää aiesopimusta Novidan takaisi ostosta miljoonilla veronmaksajien euroilla? Kun tämän olisi pistänyt aloitteeseen vaikutustarkoituksineen, niin jokaiselle lukutaitoiselle olisi auennut selkeästi: MEILLÄ HÄÄRII HUIPULLA JOHTAJA, JOTA POMPOTETAAN KUINKA TAHANSA JA JOKA VOI OSTAA KAUPUNKILAISTEN RAHOILLA, VAROKAA JÄÄVUORIA HUUTOJEN VÄLILLÄ,  TYÖSUHDEHELIKOPTERIN! Miksi reppanat hönöt kiusasivat ampumalla nallipyssyllä eivätkä tykillä, jolla koko sota olisi voitettu niin salissa kuin mediassa?

Kun menee näin pitkälle ja häviää esitetyillä sanakäänteillä, vahvistaa niiden luottamusta, joiden luottamus oli tarkoitus kalvaa olemattomiin. Koskapa samalla oma luottamus koki kaupunkilaisten silmissä armottoman kolauksen ellei peräti nollauksen, lienee välttämätöntä vaihtaa tulevaisuuden manööverien puuhamiehiä rutkasti harkitsevampiin, aikaansaavempiin ja luotettavampiin. Vai luuleeko joku todella, että sellaisella tyypillä, kuka julmalla uholla ja karkealla huudolla komentaa muita, mutta jää lopulta nolona yksin hyppimään hattunsa päälle, on vähäistäkään uskottavuutta tai johtajuutta? Ensimmäiseksi uudet puuhamiehet voisivat pikimmiten kokeilla keskusteluyhteyttä, asemaansa vahvistaneiden, Walan ja Vainion kanssa!

25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tekstiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Valkonen kertoi miten olisi pitänyt toimia. Nyt aloitteen sössineet haukkuvat Forssia ja Junnilaa. Onnettomia tunareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin Harton selittelystä, että Junnilaa tässä pitäisi haukkua. Hänen käännettyä takkinsa ei ollut enää Harton äänellä väliä.

      Tosin vaikka joku muu on rintamakarkuri, niin onneksi ei kaikki muut, joten Harto olisi tosimiehenä silti Partasen tapaan voinut äänestää kuten näkee parhaakseen.

      Partanen jäi rintamalle, Harto lähti Junnilan perässä juoksemaan äidin luo.

      Poista
    2. Harto sai demareilta lahjaksi puheenjohtajanpaikan. Olisi lentänyt siitä pois, jos ei olisi muuttanut mieltä.

      Poista
  3. Forssin blogista poimittu. Pitääkö Java paikkansa?
    silminnäkijä kirjoitti 13.6.2018 klo 21.49
    Javalla ja Heikillä oli hauskaa ennen kokousta. Naureskelivat ja vetivät ylävitoset. Java jatkoi kahville ja Wala saliin.

    VastaaPoista
  4. Porvarien on syytä vaihtaa johtajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ne uskalla. Hampaattomina lampaina vaeltelevat parin öykkärin perässä.

      Poista
    2. Itsekkäät typerykset johtaa porvareita eikä rivivaltuutetut pysty vaihtamaan niitä.

      Poista
    3. Taitaa olla sama vika kaikissa puolueissa.

      Poista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ei pidä paikkaansa. Ylävitosten tai pikemminkin ylävitosen jälkeen join vettä. En ole koulujen lopettamisen jälkeen juonut kaupunkilaisten piikkiin muuta kuin vettä.

    VastaaPoista
  6. Valkonen ja Wala kavereita? Koska. Ehkä ennen vuotta 2009.

    VastaaPoista
  7. Niin hauskaa miehillä oli, että ei ne vihamiehiäkään ole.

    VastaaPoista
  8. Voiko uusikaupunkilainen politiikka olla noin härskiä kuin Forss ja Valkonen kertovat. Vallanhimo syö edellytykset yhteistyöltä. Nyt porvareiden tulisi vaihtaa omat johtajansa ja Forssin paljastusten jälkeen vasemmiston omat takapirunsa.

    VastaaPoista
  9. Kaupunkia vaivaa tiedonpuute. Tietämättömiä ihmisiä on helppo hallita valheilla, kun on ensin ottanut valheilla vaalivoitton.

    VastaaPoista
  10. Jokos Java olet tutustunut Alisenkadun kauppakeskushankkeeseen, joka on kaupunginhallituksen listalla maanantaina?
    "
    Apoli? kirjoitti 15.6.2018 klo 21.30

    Tekninen johtaja lausui po. Alinenkatu 24:n kiinteistöstä: ei puolla ostoa!

    Mutta. Kaupunki voisi kyllä, ehkä, kiinteistön ostaa, muuttaa heti rakennetun tontin asemakaavaa ja sallia tontille ison rakennusoikeuden ja jopa 10 kerroksisen liike-asuinkerrostalon rakentamisen. Mahdollisesti "entisen Eka-Marketin" tonttikin voitaisiin liittää uudelleenkaavoitukseen piiriin. Nämä tontit voisi jopa yhdistää kauppakeskustarkoitukseen.

    Rakennusoikeutta pitäisi olla, jotta saadaan autopaikkojakin riittävästi, ainakin "puolen korttelin verran kahteen kerrokseen maan alle".

    4-10. kerroksiin asuntoja, kenties 10. kerrokseen näköalaravintola. Näkymät ylimmistä kerroksista jopa Isokariin saakka!

    Uki voisi alkaa jo markkinoidakin hanketta: Ukin uusi keidas 2022: ostoskeskus iha keskustas, lähes rannas. Tul vaik paatil kaupoil!

    Se jos jokin olisi kaupunkikehittämistä ja tätä päivää. Vai mitä se Apoli olikaan/tarkoittikaan tai kaupunkikeskustan elävöittäminen?

    Mikäli Alinenkatu 24 jätetään "entiseen" käyttöön 1950-luvun henkiseksi niin sitä ei todellaan ole järkeä kaupungille hankkia.
    JAa
    ---
    Apoli? kirjoitti 16.6.2018 klo 12.24

    Väitän, että Ukin keskusta-alueen näivettymiskello lähti liikkeelle vuonna 1988. Ehkä jo jokunen vuosi aiemmin. Tuolloin alettiin tehdä tilaa Ukin itäkeskuksessa kookaupalle. Vai tuliko äskauppa ensin? Lyhyemmin sama asia: keskustojen ulkoreunoille rakennettavat marketit imevät keskustojen kauppatilat tyhjiksi.

    Tämän päivän ihminen haluaa ilm. valtaosin ja kasvavassa määrin tehdä arjen ostokset yhden pysähdyksen taktiikalla. Helpolla ja vaivatta.

    Kymmenisen vuotta markkinoita ja kivijalkakauppojen sijoittumista ohjailleet nettiverkkokaupat edelleen tehostavat kauppojen siirtymisiä.
    Sitten.
    Kaupunki luo puitteet rakentamiselle. Se ei rahoita esim. kauppakeskuksen rakentamista! Rahoittaminen ja rakennuslainojen takaaminen ei ole kunnan vastuulla ja työtä. Sen sijaan kpi saa hyötyjä vilkastuneesta kaupankäynnistä ja rakentamisesta.

    Pelkillä jalkakäytävien tuunaamisilla ja demonstroinneilla Ukin keskustaa tai mitään muutakaan keskustaa ei saada elävöitymään!

    Elävöityminen vaatii magneetin, kauppakeskus/tornin, joka tarjoaa puitteet muullekin. Nykyihminen halunnee enenevässä määrin saman katon alle erilaisia ajanvietepalveluja tms. Yhden pysähdyksen taktiikalla.
    Tämä on mahdollista, jos pääset työnimellä UkiShopTower:iin autolla. Ehkä jopa paatilla, ja kohta ehkä henkilöjunallakin!

    Sopii pohtia, mitä Ukin keskusta kaipaa vai annetaanko olla näin?
    Yhteenveto: kaupunki luo puitteet, joille voi rakentaa. Kaupunki hyötyy.
    Yksi idea on nyt heitetty pyöriteltäväksi.
    Muistetaanpa vielä, että tuota "ostoskeskusta" on hahmoteltu nykyisen kaupungin varikon alueelle. Mitenköhän se elävöittää Alistakatua?
    JAa
    -----
    Kaupunki ostamassa Alisenkadun kiinteistön
    http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/7700
    http://uki01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20183571

    VastaaPoista
  11. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Alicenkadun voisi muuttaa viihtyisäksi auto/kävelykeitaaksi tyyliin Visby, jonka suurin houkutin olisi mammuttimainen liike/asuintalo, jonka vintiltä löytyisi merinäköala ravintola. On todellakin hölmöä, jos kaupunki ostaa suunnittelemansa tontin ja jättää sen silleen. Vastaaviin tarkoituksiin löytyy kaupungilta sopivia tiloja jo nyt, joten miksi kasvattaa kiinteistömassaa?

    AlicenkadKiitos käynneistä ja kommenteista! Alicenkadun voisi muuttaa viihtyisäksi auto/kävelykeitaaksi tyyliin Visby, jonka suurin houkutin olisi mammuttimainen liike/asuintalo, jonka vintiltä löytyisi merinäköala ravintola. On todellakin hölmöä, jos kaupunki ostaa suunnittelemansa tontin ja jättää sen silleen. Vastaaviin tarkoituksiin löytyy kaupungilta sopivia tiloja jo nyt, joten miksi kasvattaa kiinteistömassaa?

    Alicenkadun kattaminen etenee pelottavasti, mutta kuules Juha A, tänään yhteinen ystävämme kertoi, että Pohitullinmäen uudelleen kaavoitus ei ole edes alkanut, joten siellä ei tapahdu vuosiin mitään!

    Olen muutamista asioista Walan kanssa samaa mieltä, joten en minä niitä periaatteesta vastusta vain siksi, että Wala on niiden takana.un kattaminen etenee pelottavasti, mutta kuules Juha A, tänään yhteinen ystävämme kertoi, että Pohitullinmäen uudelleen kaavoitus ei ole edes alkanut, joten siellä ei tapahdu vuosiin mitään!

    Olen muutamista asioista Walan kanssa samaa mieltä, joten en minä niitä periaatteesta vastusta vain siksi, että Wala on niiden takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi edellinen, johan on talk to text systeemi tai ehkäpä pikemminkin sen käyttäjä sekaisin.

      Poista
  12. Laivon kirjoitus oli osoitus Ugin porvarien mädännäisyydestä. Omasta hipiästä ollaan herkkiä, mutta asiasta ei kirjoiteta eikä yhteistyökykyä ole vähääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä itkemistä. Jos hän haluaa yhteistyötä ja on kaikkien kanssa hyvissä väleissä, keskustelisi asiat selviksi eikä kirjottelisi lehteen.

      Poista
  13. Jos kaupunki ostaa keskustasta kiinteistöjä, miksei pistetä pystyyn tarjouskilpailua ja valita parasta?

    VastaaPoista
  14. Kiinteistöjä voi ostaa silloin kun ne ovat myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinteistöjä myydään silloin, kun niillä on ostaja!

      Poista
    2. Onko jonkun päättäjän kaveri kiinteistön omistaja?

      Poista
  15. Miksi ostaa lisää kiinteistöjä kaupungille, kun niitä on liian kanssa. Eikö paikallisten töherrykset sovi puukippojen kanssa Kalantiin. Alkavat paikalliset keräilijät ja harrastetaiteilijat tulla veronmaksajille turhan kalliiksi.

    VastaaPoista
  16. Tämä on sitä vasemmistoeliitin toimintaa. Lapsista ja urheilusta säästetään, mutta kulttuuriin riittää rahaa. Puuastiat ovat kaikki samanlaisia. Mitä näkemistä niissä on. Minulla on jääkiekko kortteja, pitäisikö vaatia kaupungilta näyttelytila niille. Ne on erilasia, joten näkemistä riittää.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!