lauantai 9. kesäkuuta 2018

Jossain toimitaan eikä riidellä!

Vehmaalla todettiin koulun ongelmat. Koulu tutkittiin. Puntaroitiin oikeaa ratkaisua. Oikea ratkaisu oli vanhan purkaminen ja uuden rakentaminen. Nyt uusi koulu, vieläpä hirsirunkoinen, nousee vauhdilla Vinkkilään. Toisaalla todetaan, että kaikki on korjauskelvotonta, mutta mitään ei saada aikaiseksi. Kaikki on ja pysyy rapistuneena. Niin, onhan todellakin saatu jotain aikaiseksi eli riita ja on myös päätetty, että se mitä ei ole rakennettu ja minkä rakentamisesta ei ole päätöstä toteutetaan elinkaarimallilla!

Koulu nousee vauhdilla Vinkkilään, uuden liikuntahallin viereen!

4 kommenttia:

  1. Uudessakaupungissa ratkaistaan ensin sisällisota.

    VastaaPoista
  2. Olen usein sanonut:

    Uki liian iso siihen että olisi oikeasti yhteen hiileen puhaltamista.

    Uki liian pieni siihen että olisi päteviä ja yhteistyökykyisiä päättäjiä.

    VastaaPoista
  3. Meillä työläiset äänestää työttömiä tohtoreita valtuustoon. Toisilla paikkkunnilla tohtorit on töissä ja työläisiä edustaa työläiset. Vehmaalla tehdään se mikä on pakko, meillä ei sitäkään.

    VastaaPoista
  4. Täänne ei tohtotoreita työ houkuttele. Äidin ilmainen ruoka sitä enemmän.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!