sunnuntai 22. toukokuuta 2016

VALEHTELIJA: MV-LEHTI vai YLE?

MV-lehden jutut ovat useasti siteerauksia ja niiden yhteydessä on miltei aina linkki uutisen lähteeseen. MV-lehti ei siis valehtele, vaan tarjoaa avoimesti uutisen lähteineen. Jokainen lukija voi itse päätellä uutisen alkuperän perusteella sen uskottavuuden.  Jokainen vähänkin medialukutaitoinen voi po. julkaisuun perehtymällä helposti päätellä MV-lehden linjan. Jos joku ei pidä tästä linjasta tai pitää siitä, se ei vaikuta pätkääkään siihen valehteleeko julkaisu vai ei. Mediassa valehteleminen perustuu väärän triedon levittämiseen ja on faktojen vastaista uutisointia. Jostain pitäminen taas perustuu aiempiin kokemuksiin, mielikuviin ja on tunteisiin perustuvaa, vähemmän faktoihin nojaava, mieltymys.

Yle käyttää uutisointiin ja uutisten välittämiseen vuosittain lähes 500 miljoonaa euroa, joten sen ja MV-lehden keskinäinen vertailu on vähintäänkin outoa ja epäreilua. Em. vertailun aktiivisempi osapuoli löytyy Ylestä ja muusta valtamediasta ja niiden syy vertailuun valtamedian hädästä: Onhan se tosi noloa, jos muutaman ihmisen muutamilla lanteilla pyörittämä, aktiivisuuteen ja intoon perustuva MV-lehti kepittää, miljardien pääomilla ja jopa pakkorahastuksella toimivan, perinteisten maakuntajulkaisujen ja valtakunnan mediakentän.

Palataanpa menneeseen perjantaihin ja Ylen uskottavuuteen. Yle ilmoitti egyptiläislentokoneen pudonneen ja löytyneen siten oikaisten löytymisuutisen: Pudonnutta konetta ei löytynytkään. Kaikessa uutisoinnissa Yle käytti lähteitä ja myös ilmoitti lähteensä. Kenelläkään ei käynyt mielessäkään, että Yle olisi valehdellut tai jakanut väärää tietoa - Yle välitti väärää tietoa nojaten uutistoimistoon, joka välitti väärää tietoa, jonka lähde ilmoitti koneen löytymisen totuuden vastaisesti. Yle ei valehdellut, vaan lähteitä uskoen välitti väärää tietoa, jonka oikaisi oikeaksi.

Jos palataan reilu viikko taaksepäin ja Ylen Venäjä iltaan, jää Yle kiinni selkeästä valehtelusta ja härskistä mediamanipuloinnista. Kyseiseen venäjänkieliseen ohjelmaan oli haalittu mukaan venäläisiä Venäjän haukkujia. Äidinkielellään nämä antoivat Putinin ja Venäjän tuta, mutta siinä sivussa he lipsauuttivat julkisuuteen pahan faktan: VENÄJÄN TROLLITEHDASTA EI OLE OLEMASSAKAAN! Ilmeisesti Yle itsekin, kera muun valtamedian, tiesi palkitun toimittajan trollitehdashössötyksen valheelliseksi uutisankkalaumaksi - MINKÄ MUUN VUOKSI PÄIVITTÄIN TOISTUNUT TOROLLITEHDAS JAUHAMINEN KATKESI JOKU VIIKKO SITTEN KUIN VEITSELLÄ LEIKATEN?

Herääkin mielenkiintoinen kysymys: Miksei Yle oikonut jakamaansa väärää tietoa trollitehtaasta, kuten se oikaisi väärän uutisoinnin egyptiläiskoneen putoamisen yhteydessä? -Vaihtoehtoja on kaksi, joko valhe ajaa uutteen valheeseen, jota seuraa valheiden ketju tai trolliuutisointi oli osa suurempaa Venäjän vastaista kampanjaa. Ikävä kyllä, vähäiselläkin pohdinnalla ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi jää tuo jälkimmäinen. Tuhansien ihmisten sadoillamiljoonilla euroilla pyörittämä Yle, ei voi vahingossa valehdella kuukausia!

Pohtikaapa sitäkin, kuinka yksinkertaista on ryhtyä muokkaamaan suomalaisten maailmankuvaa maamme ulkopuolelta. Ostat liipaisimella olevan julkisen palvelun median isoimman kihon ja kuolontoreissa pyörivien valtalehtien sekä maakuntalehtien päätoimittajat. Tämän huomaat alkaneen, kun aina samat tyypit Salolainen, Jaakonsaari, Zyskowicz jne. laulavat samaa laulua vailla vähäisintäkään  vastapuolen Esko Seppänen, Mikko Elo, Keijo Korhonen jne. kritiikkiä.

Median virhe on hyväksyttävä, jos se välittää väärää tietoa esim. sääennusteiden tai siteeraamiensa uutislähteiden seurauksena tms. ja oikaisee virheensä. Väärän tiedon tarkoituksellinen ketjutettu levittäminen ja totuuden toistuva järjestelmällinen salaaminen muuttaa median toiminnan anteeksiantamattomaksi ylimielisyydeksi ja härskiksi manipuloinniksi. Kun tämä kaikki tapahtuu kansan rahoilla, kansan edun vastaisesti ja kansan enemmistön tahdon vastaisesti, pitäisi viimeinkin vakavasti tarkastella määrättyjen tyyppien sopivuutta kansan rahoittaman, julkisen palvelun  tiedostusvälineen vastuullisiin johtotehtäviin.

Kun vertaamme MV-lehteä ja YLE:ä niinkin tärkeässä asiassa, kun itäisen naapurimme välisten suhteiden sabotoinnissa, kansallisen turvallisuuden riskeeraamisessa ja tuhansien työpaikkojen menettämisessä, voimme todeta YLE:n valehdelleen ja MV-Lehden paljastaneen karkean, natsityylisen, mediamanipuloinnin. Ilman MV-lehteä mittava valtamedian hehkuttama valheellinen trollihuijaus olisi paisunut yli äyräidensä ja todennäköisesti jatkuisi yhä. Kyseessä on hyvä esimerkki valtamedian sokeudesta oman uskottavuuden ja kansan mediakriittisyyden suhteen. Kun yksittäisen ihmisen media kepittää miljardeilla euroilla ja tuhansilla toimittajilla operoivan valtamedian, on nostettava po. asiassa hattua MV-Lehdelle ja TOTUUDELLE.

Oltiinpa MV-lehdestä mitä mieltä tahansa, kiitos valtamedian, se kapusi framille ja kiitos valtamedian, se pysyy siellä edelleen. Kiistattomasti tämän vuosituhannen merkittävin suomalainen mediavaikuttajan titteli täytyy ojentaa Ilja Janitskinille. Kun mies aikoinaan pelasi jääkiekkoa Lieksan Hurtissa, YLE rakensi sadoillamiljoonilla palatsejaan ja Erkko rakensi satojenmiljoonien businksella Sanoma taloa, kuka olisi uskonut Hurttien kasvatin pistävän, ennen niin suuret ja mahtavat viestimet ahtaalle. Vai väittääkö joku, että esim. valtamedian palkitsema olemattoman trollitehtaan paljastanut toimittaja on mediavaikuttajana Janitskin arvoinen?

Tulevaisuus on MV-lehden

Mahdollisuudestaan se saa kiittää valtamediaa, joka nosti ja pitää MV-lehden framilla ja ruokkii siihen kohdistuvaa kiinnostusta - hölmöyttään, ylimielisyyttään ja medianlukutaidottomuuttaan valtamedia on antanut MV-lehdelle miljoonien mainoseurojen edessä  ilmaista huomiota. Jos lehti hiukan entraa tyyliään ja laajentaa linjaansa, on vain ajan kysymys, koska se saa ensimmäisen suuren mainostajan. Kun tuo  rahaväylä alkaa imemään, ei mainostuloilla ole kattoa. Toinen vaihtoehto on se, että joku lyö MV-lehden tekijälle rahaa kouraan ja käskee tämän olla rahan vastineeksi hiljaa. Se on selvä, että pian valtamediassakin alkaa tapahtua. Väistämättä kohta ovat kengänsaanti vuorossa tuhansille toimittajille potkuja jakaneet päätoimittajat ja ns. "mediagurut".

Huomaa median valheet

Ihan arkipäivän psykologialla tai lapsenkasvatuksen kokemuksella voi paljastaa median valehtelun. Media on kuin pahaa tehnyt pikkulapsi, joka ilman syytä alkaa selittelemään ja syyttämään muita. Muistelkaapa esim. YLE:n toimintaa, miksi se juuri torolliuutisoinnin yhteydessä alkoi korostamaan omaa luotettavuuttaan ja hädissään hyökkäsi MV-lehden kimppuun? -  Tieto omasta syyllisyydestä ja epävarmuus omasta uskottavuudesta herätti YLE:n puolustusreaktion. Kaikkein ammattitaidottominta ja epätoivoisinta YLE:n uskottavuuden puolustelu oli toimittajien esittäessä hyppyyn valmistautuvia laskuvarjohyppääjiä. Jo toimittajien motoriikasta näki heidän vain näyttelevän laskuvarjohyppääjiä eli uskottavuutta syötiin katteettomalla mielikuvalla!

Muistakaa siis se, että media toimii pikkulapsen logiikalla lyhytjänteisesti. Jos se ei faktoja esittämällä, mikä on helpointa ja loogisinta, puolustella uutisointia, se mollaa muita ja kehuu itseään ilman faktoja mielikuvatasolla. Kun media on kärähtämässä valheesta se pistää kaiken peliin, jotta pysyisi pelissä. Uskottavuudella ratsastavalle uskottavuuden menestys on suurin menetys, siksi uskottavuutta pönkitetään epäuskottavuudella. Kaikki jatkuu epätoivoisuuteen ja viimeiseen oljenkorteen asti, sillä pelissähän on toimittajien oma tulevaisuus vai mitä mieltä olette palkitusta trollitoimittajasta? Onko valtamedia oikonut hänen valheitaan tai ottanut palkintoa pois?

7 kommenttia:

  1. Ainahan media on ollut tälläistä ja tulee olemaan.
    Eihän Java sinunkaan äänimäärää koskaa ilmestynyt paikallislehti korjannut.
    Lehden mukaan sait kolme ääntä jostain kumman syystä kutonen oli unohtunut edestä pois.

    VastaaPoista
  2. entäs se pikku missukka joka palkittiin .... niin oliko se trollauksesta vai sen paljastamisesta ... vai ?

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Nykyään ei pidä sokeasti luottaa sokeasti mihinkään mediaan. Kun tuntuu siltä, kannattaa varmistaa! Uudessakaupungissa mediatilanne oli pöyristyttävä. Kun päätoimittaja ja johtava virkamies istuu natsisäätiössä, voi siitä päätellä paikallisuutisoinnin tyylin ja faktapohjaisuuden.

    Ei kai kukaan missukalta palkintoa pois ota, sehän olisi merkki rehellisyydestä ja virheen myöntämisestä!

    VastaaPoista
  4. En kykene lukemaan näitä juttuja. Tämän sivun värit saavat silmäni vuotamaan ja särkemään. Klassinen mustaa valkoisella olisi paljon helpompaa minun vanhoille silmilleni. Tai ainakin punainen reunus pois!

    VastaaPoista
  5. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/MV-lehti

    VastaaPoista
  6. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/matias-turkkila-mv-lehdesta-juttuihin-ujutetaan-juutalaisvihaa-ja-kansallissosialismia/?shared=308619-364f63f5-999

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! MV-lehden linja on täysin selvä ja avoin; ei sinne mitään ujuteta, lehti on avoimesti vastamedia.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!