perjantai 27. toukokuuta 2016

Juristimafia pitää Suomen lamassa

Maastamme löytyy muutama ammatillinen poppoo, jonka vaurastumista lama ei nakerra vähääkään. Vaikka yliopistoista leikataan jatkavat professorien prikaatit kohti entisestään kasvavaa vaurautta. Osasta professoreita on sentään maallemme merkittävää hyötyä, mutta eräs  suht´ hyödytön porukka saa kasvattaa maassamme omaa posaa, muiden keskittyessä hallituksen suunnittelemiin köyhtymisiin ja kehitysloikkiin. Tuo porukka tuntee nimen asianajajat.

Suomessa lienee noin 2 000 asianajajaa. Heitä ja muita juristeja edustaa Suomen eduskunnassa 16 kollegaa ja seitsemäntoista, mikäli kansainvälistä lakia opiskellut Li Anderson lasketaan porukkaan mukaan. Lähes kymmenen prosenttia eduskunnasta, jonka tulisi edustaa kansaa, pitää 2 000 asianajajan puolta?  Toisin laskien sekä todeten tuon määrän kansanedustajia tulisi ajaa 500 000 suomalaisen etua, sillä heidän tehtävänsä on EDUSTAA KANSAA eikä omaa ammattikuntaansa.

Juristit ovat vallanneet jämäkät asemat useissa puolueissa: Keskustassa viisi juristia, RKP:ssä kolme, samoin Perussuomaisista ja SDP:ssä löytyy kolme juristia, Kokoomuksessa kaksi juristia ja Vasemmistoliitossa yksi juristi. Jos Li Andersson kepittää Vasemmistoliiton puheenjohtajakisassa ns. duunariehdokkaat, jää eduskuntapuolueiden koko vasemmisto "juristien" johtamiksi. Kun katsomme herravetoisten työväenpuolueiden lähihistorian saavutuksia, ei tämä tietäne häävistä tulevaisuutta tavallisille pulliaisille.

Vuosikymmenien aikana Suomessa syntyi kansalaisten turvaksi melko kattava oikeusturva. Jokainen kansalainen ja vähän muutkin saavat oikeuslaitokselta ilmaiseksi oikeutta. Kun esim. nakkikioskilla kähinöidään fyysisesti, jakaa oikeuslaitoksemme oikeutta kähinän osapuolille, mutta samalla kähinä työllistävät tuomarien, syyttäjien ja asianajajien prikaatit.  Samoin käy, mikäli esim. joku varastaa hätäänsä ynnä nälkäänsä hernekeittopurkin. Varas saa ilmaiseksi oikeutta ja lainoppineiden prikaatit jatkavat marssiaan kohtuuttomasta vauraudesta kohti alati kasvavia rikkauksia.

Mystisten oikeuskäytäntöjen kasvun ja pykälien sikiämisen seurauksena juristien tulevaisuus sekä varallisuuden kasvu on turvattu. Asianajan työn keskiarvoinen tuntilaskutus lienee liki 350€/h. Siispä
työpäivä tuottaa asianajajan työssä 2 800 € ja mikäli näitä työpäiviä on vuodessa 280 saadaan vuosi tuotoksi 784 000€. 2 000 asianajaja tuottaa  1 568 000 000€. Tuosta summasta, josta mittavan osan maksaa yhteiskunta, saavat asianajotoimistot vähentää mm. kulut ja hanslankareiden palkat.

Jos 1 568 000 000€ asianajajatyön hintaan lisätään tuomarien, syyttäjien jne. työpanos kertaantunee summa kaksinkertaiseksi. Mitä konkreettista tuolla kolmellamiljardilla suomalaiset saavat? -Sillä ei viljellä maata, sillä ei aurata katuja, sillä ei valmisteta ruokaa, sillä ei rakenneta mitään, sillä ei paranneta sairauksia, sillä ei tehdä vientituotteita, sillä ei opeteta lapsia eikä sillä tuoteta mielihyvää urheilun tai tai taiteiden tavoin. Toisin sanoen maassamme käytetään vuosittain yli kolmemiljardia euroa ilman, että siitä on kenellekään mitään konkreettista hyötyä tai nautintoa.

Hallitus puhuu yhteiskuntatalkoista, kestävyysloikista, työn kannattavuudesta jne.. Tavallista duunaria yritetään saada työskentelemään 10€/h palkalla.  Tuolla summalla duunari joutuisi yhä elättämään Suomen lakimieslegioonaa. Työtunnistaan jotain konkreettista tuottavaa työtä tekevä duunari ansaitsee pahimmillaan kolmekymmentäviisi kertaa vähemmän ,itä on asianajajan työn rahallinen tuotto. Kun huomioimme maamme 2 000 asianajaja, he tienaavat yhtä paljon kuin 70 000 "kympintunnissa" duunaria, joiden palkka on ajettu kestävyysloikalla mainitulle tasolle.

Puhuttaessa Suomen kilpailukyvystä ja työn kalleudesta, kannattaisiko meidän ensin kääntää keskustelu siihen työhön, joka ei tuota vähimmässä määrin mitään konkreettista? Pitäisikö tarkastelua työntuottavuudesta syventää ja kohdistaa Suomen byrokratiaan, monimutkaiseen pykälä-, sääntö- plus asetusviidakoihin ynnä niitä loisiviin yksityisiin sektoreihin? Vai onko tämä kaikki mahdotonta vain siksi, että valmistelusta vastaavat, omistaan huolta pitävät,  ministeriöiden korkeat virkahenkilöt ja päätökset hyväksyvät puolueet. joissa valta on pitkälti ajautunut byrokratiasta eniten hyötyville ammattikunnille.

Oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet, RKP, Helsinki
Varatuomari Anna-Maja Henriksson, RKP, Vaasa
Oikeustieteen maisteri Antti Häkkänen, Kok, Kaakkois-Suomi
Oikeustieteen kandidaatti Kauko Juhantalo, Kesk, Satakunta
Varatuomari Esko Kiviranta, Kesk, Varsinais-Suomi
Oikeustieteen maisteri Antti Kurvinen, Kesk, Vaasa
Varatuomari Annika Lapintie, Vas, Varsinais-Suomi
Oikeustieteen maisteri Markus Lohi, Kesk, Lappi
Varatuomari Eeva-Maria Maijala, Kesk, Lappi
Varatuomari Leena Meri, PS, Uusimaa
Varatuomari Johanna Ojala-Niemelä, SDP, Lappi
Oikeustieteen kandidaatti Antti Rinne, SDP, Uusimaa
Master of Laws Ville Skinnari, SDP, Häme
Oikeustieteen maisteri Joakim Strand, RKP, Vaasa
Oikeustieteen maisteri Ville Tavio, PS, Varsinais-Suomi
Oikeustieteen kandidaatti Ben Zyskowicz, Kok, Helsinki
Varatuomari Leena Meri, PS, Hyvinkää

2 kommenttia:

  1. Juristin veloitushinta mainittu 350e/h pitää sisällään kaikki firman kulut per laskutettava yksikkö. Sen sijaan mainittuun 10e/h päälle lasketaan firman kulut päälle. Eli eivät ole bloggarin esittämällä tavalla verrannolliset mutta kertovat kyllä jonkin asteisen vinoutuman työn arvottamisesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kyse ei ole minun arvottamisesta vaan suht´ turhan, pykälien ja byrokratian synnyttämän, ammattisektorin arvokkuudesta sekä merkittävästä tulon- ja ostovoiman siirrosta. Itse asiassa kyse ei edes ole työstä sen perimmäisessä merkityksessä. Tekstissä mainitsen asianajajien hanslankarien osuuden, jonka lakitoimistot saavat vähentää verotuksessa.

    En missään tapauksessa syytä juristeja, jotka toimivat yhteiskunnan luomin edellytyksin täysin laillisesti. Kritisoin tulonjakoa yhteiskunnan tuottamattomalle passiiviväestölle ja sen turvaavaa vallankäyttöä. Jos juristipoliitikkojen tilalle tempaistaisiin oikeussalien arjessa toimivat juristit, uskoisin tilanteen tältäkin osin kääntyvän tuntuvasti paremmaksi. Pääsääntöisesti kyse on poliittisten päättäjien vieraantumisesta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!