sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Lautakunta ei ole hallituksen kilpailija vaan auttaja!

Poliittisessa kulttuurissa, jossa puheet tai lupaukset eivät vähimmässäkään määrin pidä paikkaansa, on osaamista ja tulevaisuutta arvioitava historian eli päätösten plus niiden toteutumisten kautta. Menneellä valtuustokaudella hallitus koki lautakunnat ikäviksi kilpailijoikseen. Todellisuudessa, oikein koottuina, lautakunnat ovat asiantuntijaelimiä, jotka helpottavat hallituksen työskentelyä takaamalla laadukkaan valmistelun esityksille sekä hoitamalla päätösten onnistuneen toteuttamisen.

Viime valtuustokaudella esim. koulutuslautakunnan osaaminen jätettiin huomiotta ja siitä oli nolot seuraukset hallitukselle. Aikoinaan hallitus vaati lautakunnalta kohtuuttomia säästöjä. Näistä lautakunta, hyvin perustellen, kieltäytyi kahdesti. Hallitus käytti otto-oikeuttaan ja määräsi mittavan leikkauksen opetustoimeen. Väärä päätös kostautui reilun vuoden kuluttua hallitukselle nololla tavalla: hallitus joutui, opetuksen laadun turvaamiseksi, lisäämään aiemmin leikkaamansa summan opetustoimeen.

Aikoinaan Uusikaupunki hakkasi kymmeniämiljoonia euroja ns. elinkeinopolitiikkaan. Sen seurauksena kaupunkilaisten veroja plus taksoja korotettiin sekä palveluita ajettiin rajusti alas. Vastoin median hehkutusta elinkeinosatsausten todelliset seuraukset olivat kaupungillemme katastrofaaliset: YRITYKSET VÄHENIVÄT, TYÖPAIKAT VÄHENIVÄT, ASUKASAT VÄHENIVÄT JA HUOLTOSUHDE VINOITUI. Jos tuolloin hallituksen tukena olisi ollut osaava elinkeinolautakunta, olisiko kaupungille aiheutetut katastrofaaliset vahingot voitu välttää ja virheiden sijaan tehty onnistuneita ratkaisuja?

Toisin kuin edeltäjänsä nykyinen hallitus hoitaa tyylikkäästi päätehtävänsä eli vastuunkannon kaupunkimme taloudesta. Siinä sivussa ja juuri siksi nykyhallitus on joutunut puuttumaan virkahenkilöiden onnettomaan valmisteluun ja lautakuntien toimintaan. Kuinka paljon helpompaa hallituksella olisikaan, jos valmistelun suorittaisivat todellisista asiantuntijoista kootut, luottamustehtäviinsä tosissaan vihkiytyneet lautakuntien jäsenet.

Vallitsevien kaavailujen piirissä on mm. yhdistää opetustoimi, kulttuuri, urheilu, nuoriso, varhaiskasvatus jne. yhteen lautakuntaan. Tuloksena on katastrofi, josta viitteitä antaa nykyinen kulttuuri- sekä liikunta- ja nuorisotoimista yhdistetty lautakunta. Hyvin harvoilla riittää kiinnostusta ja kykyä näin useiden asioiden menestyksekkääseen vastuulliseen hoitoon luottamustoimessa, siksi ko. lautakunnasta ei voida käyttää nimitystä asiantuntijalautakunta. Ikävä vastakkaisten asioiden sijoittaminen samaan lautakuntaan ei kerrassaan toimi. Tämän vuoksi hallituksemme joutui puuttumaan po. lautakunnan toimintaan, kun paikallinen teatterimafia yritti rohmuta itselleen kohtuutonta taloudellista hyötyä.

Luonnollisesti päätöksenteko on sitä sutjakkaampaa mitä vähemmän on päättäjiä eli periaatteessa yksi päättäjä olisi optimilukumäärä: Palkkiot putoaisivat, kokoukset lyhenisivät ja mahdollisen persoonan jakautumisen puuttuessa ei olisi riitojakaan. Päätäntä olisi edullista ja nopeaa, mutta kuinka laajaan asioihin paneutumiseen ja tietoon syntyneet päätökset perustuisivat? Seuraisiko vajaata osaamista ja tietoa seuraavista päätöksistä miljoonien lasku kaupunkilaisille?

Totuus on se, että kaupungissamme on niin monenlaisia ihmisiä, ettei heidän puitteiden ja palveluiden menestyksekäs kohtuuhintainen toteuttaminen onnistu ilman riittävän useita luottamushenkilöitä ja lautakuntia. Jos puolueilla on ongelmia löytää lautakuntiin osaavia jäseniä, niin silloin niitä sopii etsiä puolueiden ulkopuolelta. Lautakuntien yhdisteleminen saati lakkauttaminen ei ole mikään ratkaisu, siitä on Uudessakaupungissa maksettu kymmenienmiljoonien eurojen oppirahat, joten viimeinkin olisi syytä ottaa opiksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!