Hyvinvointi ja ostovoima kulkevat käsikädessä

Suomalaisen yhteiskunnan suuri ongelma piilee kasvaneissa tuloeroissa. Se on hyvä, että rikkaiden määrä kasvaa. Mutta se taas on huono juttu, jos samalla vähätuloistenkin määrä kasvaa voimakkaasti. Kun tähän vähemmän tienaavien ryhmää kuuluu yhä  useampi perustyöntekijä ja tästä työstä työttömäksi jäänyt, voidaan puhua työn teon arvostuksen romahtamisesta. Eihän perustyöllä ole arvoa, jos sitä vähätellään ja sen tekemisellä ei tule toimeen.

Suomessa yritysten kannattavuusongelmat eivät millään muotoa johdu palkoista, vaan yrityksiä ja niiden työntekijöitä rajusti kuppaavasta yhteiskunnasta, korkeasta energian hinnasta havumetsävyöhykkeellä sekä yrityksiä ja niiden työntekijöitä rahastavasta täysin tuottamattomasta yksityisestä kuppaussektorista. Kun nämä mitään konkreettista hyvää tuottamattomat yhteiskunnan loiset elävät kuin kroisokset, ei ole ihme, jos Suomi niminen valtio eriarvoistuu ja viimein putoaa lopullisesti kehityksen kelkasta.

Valtion hallinnon virkahenkilöt ovat jo vuosia tolkuttaneet suuressa viisaudessaan mitä Suomessa tulee tehdä. Erivetoiset hallitukset ovat noudattaneet em. virkahenkilöiden ohjeita ja kuinka on käynyt? -Koko maa on syöksynyt pää edellä taloudelliseen eriarvoisuuden suohon. Eikö tämä osoita kaikkitietävien tietäjien tietämättömyyttä. Nämä "juhana vartiaiset" skenaarioineen ovat vain osoittaneet oman tietämättömyytensä ja tarpeettomuutensa. Jos joku objektiivinen ulkopuolinen taho lähti raakkaamaan pois suomalaisen yhteiskunnan turhuutta, viikate heilahtaisi ensimmäiseksi näiden ökyvirkahenkilöiden suuntaan.

Jos autotehtaan yli puolentoista tuhannen työntekijän työ tuottaa kymmeniä miljoonia sijoittajille, duunarit elättävät vakuutusyhtiötä, pankkeja, laajaa julkista sektoria, mutta duunarit itse elävät ahdingossa, voi todeta Suomen tarvitsevan kokonaisvaltaista remonttia. Me  tarvitsemme yksityisen sektorin veroilla tuotettuja julkisen puolen palveluita. Yhteiskunta ei pyöri ilman koulua, terveydenhuoltoa teiden kunnossapitoa jne. Mutta katsokaapa sitä laajaa porukkaa, joka ei tuota kerrassaan yhtään mitään.

Eriarvoisuus on demokraattisen yhteiskunnan pahin epäonnistuminen. Jos eriarvoistuminen johtaa yhteiskunnan sisäiseen tulonjaon epäoikeudenmukaisuuteen, voidaan jo puhua kaiken lisäksi myös turvallisuusriskistä. Meidän on pohdittava ja puututtava siihen, mitä teemme jokaisella Suomen sisällä pyörivällä sadallamiljoonalla eurolla. Jaammeko nuo summat heille, ketkä ovat ansainneet varansa ja asemansa toisen tekemällä tuottavalla työllä vai annammeko po. summat miljoonalle suomalaiselle - vaikkapa perheille periaatteella esim. satanen per perhe?

Alimman tuloluokan perheille tulevat lisäsataset menevät suoraan kulutukseen, lisäävät tasa-arvoa, vähentävät yhteiskunnan tukitarvetta, lisäävät yleistä hyvinvointia ja työllisyyttä. Sen sijaan, jos perhe, jonka tulot ovat yli 200 000€ vuodessa, ei voi mitenkään kuluttaa ansaitsemiaan varoja normaalisti kotimaassa. Kukaan ei voi syödä määräänsä enempää, ei pitää päällään kuin yksiä vaatteita kerralla eikä ajaa kuin yhdellä autolla kerralla.

Väliaikaisella suurten tulojen verottamisella ja maan sisäisellä tulojen uusjaolla saadaan mittava muutos koko yhteiskuntaan. Ensinnäkin tukieuroja tarvitaan rutkasti vähemmän, kun ihmiset tulevat toimeen omillaan ja yhteiskunnassamme alentunut turvallisuuden taso paranee. Samalla syntyy talvisodan henki, kun hekin jotka puhuvat ja vaativat muilta vyön kiristystä, osallistuvat myös itse yhteiskunnan remonttitalkoisiin.