torstai 23. lokakuuta 2014

Pyyhkivätkö Ukin demarit ahteriaan Forssan julistuksella?

Ote legendaarisesta Sosialidemokraattisen puolueen Forssan julistuksesta vuodelta 1903:

"Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta.

Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on. Se tuomitsee ja vastustaa kaikkea lausuntovapauden sortoa sekä kaikkea valtiollista ja kirkollista holhontaa. Se vaatii työntekijäluokan elämän laillista suojelemista ja taistelee hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan."

Forssan julistus määritteli aikoinaan Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen toiminnan tuleviksi vuosikymmeniksi. Pitkälti SDP:tä saamme kiittää kahdeksantuntisesta työpäivästä, viisipäiväisestä työviikosta, lomista, tasa-arvoisesta terveydenhuollosta, opetuksesta ja siitä suomalaisesta yhteishengestä, jolla yhdessä muiden puoluiden kanssa Suomi selvisi sodista, kriiseistä  sekä kykeni luomaan kansallisen vaurauden hyvinvointiyhteiskunnan pohjaksi!

Nyt tätä kaikea ajetaan alas ja voimakkain alas-aja on SDP eli Forssan julistus on taakse jäänyt sekä haudattu! Enää SDP:tä eivät edusta duunarit, kirvesmiehet, tehtaiden työntekijät vaan koko puoluetta johtaa juristi. Onko siis ihme, jos Suomessa juristeilla menee hiukan paremmin kuin duunareilla. Ja jos jossain esim. valtuustossa sattuu istumaan joku tavallinen duunari, hänet pelotellaan ja painostetaan ökypalkkoja nauttivan puolueliitin kumileimasimeksi.

Novida on hyvä esimerkki juuri edellä esitetystä. Harton johdolla hallitus päätti äänin 6-5 turvata niin Uudenkaupungin kuin Novidan työntekijöiden edut. Demokraattisen päätöksen jälkeen kaikki odottivat Novidaan tulleen työrauhan ja oppilaitoksen kykenevän keskittymään päätehtäviinsä eli opetukseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Tätä rauhaa kesti tasan yhden päivän ajan, kun läpyskässä demarit esittävät liudan vippaskonsteja, joilla Novida palautettiin epävarmuuden tilaan.

On, käytännön valossa, kerrassaan pöyristyttävää kuinka demokratiaa halveksuva ja kaikkea muuta kuin sosiaalinen ryhmä voi käyttää nimeä SOSIAALIDEMOKRAATIT? Totuus on se, että kaupunkimme taloudellisen depression on aiheuttanut onnettoman valmistelun sokea hyväksyminen. Nyt tätä tuhoon vievää valmistelua ovat vastuullisesti nousseet vastustamaan, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, kaikki muut paitsi sosiaalidemokraatit.

Jos tällä valtuustokaudella olisi hyväksytty kaikki se mitä demarimme valmistelijoiden kanssa ajoivat, olisi vuokrakerrostalojen, Novida kauppojen jne. seurauksena kaupunkimme takuutaakka kasvanut yli kymmenellämiljoonalla eurolla. Kuinka mittaviin palvelujen karsintaan ja irtisanomisiin olisimme sen myötä joutuneet? Mennyt valtuustokausi antaa tästä hyvät viitteet!

Onneksi Harton hallituksessa esittämällä linjalla on selkeä enemmistö myös valtuustossa, joten demari öykkäröinin vaikutukset rajoittuvat työntekijöille aiheutetusta epävarmuudesta jos kuitenkin -ajattelun kautta!


12 kommenttia:

  1. Novidan rehtori ei ajattele alaisten parasta, loimaa ilmoitti muutosten tullessa kaikkien työpaikat säilyy. mutta winnovaan liityttäessä tulevaisuudesta ei tiedä kukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen juuri noin ! Kannustinpalkkioita nauttiva Winnovan johto taka sen...

      Poista
  2. U:gissa äänestetään kuin Ruotsissa: puoluetta ! Vai miten selittyy se, että vanhat harmaapäiset äijät ovat aina vallassa ja suojele peluripariskuntaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Muistakaa Persujen jytky. Sama saattaa ola Vasemmistoliitolla edessä. Demarit ovat hävinneet jo nyt seuraavat vaalit, puolueessa muutamat keikkuvat vallassa ja käyttävät työläisiltä saatua mandaattia pienen piirin etujen ajamiseen.

    Vasemmistoliitto pitää kiinni periaatteistaan selkeänä vasemmistopuolueena, mutta kuten Harton toiminta Novidan tapauksessa osoittaa, siellä eivät periaatteet ole esteitä yhteistyöllem, kun puhutaan yhteisestä edusta. Herääkin kysymys: Mihin enää tarvitsemme demareita? Historia osoittaa kiistatta, että kaupungissamme eniten demarivalmistelusta ja siunauksesta ovat kärsimässätyöväestö perheineen. Tulevaisuudessa suurin kaupungissamme harjoitetusta politiikasta kärsivä ryhmä ovat kaupungin työntekijät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää suurelta osin paikkansa, mutta aivopestyt eivät sitä ymmärrä.

      Poista
  4. Kaupunkia on viime vuodet ajettu melkoisiin velkapaineisiin, ja takauksiin. Seurauksena tietysti tuo mitä Valkonen viimeisessä lauseessa toteaa. Rakenteita ajetaan alas, selvitetään mikä kuuluu kunnan toimialaan todella. Kysymyksen olisi ajat sitten pitänyt kuulua Pentti Saarikosken sanoin: " Mitä tapahtuu todella ?"

    VastaaPoista
  5. Täysin pitävä fakta on se että demarit ovat olleet kaupungissa suurimpana puolueena- riittääkö 50 vai 100 vuotta? Tästä johdateltuna voi tehdä johtopäätöksiä itse. Jos on suurin puolue niin kai sen jälki näkyy kokoajan nurkissa ja toiminnoissa. Eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Walan kaudella, demarit ja kokomus toimivat yhteisellä linjalla.Ajatelkaa kun vain yksi henkilö muuttu voi politiikkakin muuttua olellisesti.

      Poista
  6. En ymmärrä tätä "Walan kaudella" asiayhteyttä. Oliko hän vakavasti otettava poliitikko viime valtuustokaudella? Entä tällä kaudella? Mielestäni hän tuki viime kaudella toimintansa kaupunginjohtajaan. Tällä kaudella hän on ajelehtinut kuin ajopuu ja vanhalla vaikutusvallallaan sekoittanut U:gin kaupungin poliittista päätöksentekoa..

    VastaaPoista
  7. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Euripides on oikeassa Wala oli vain väline kuten muutkin haapanevavuorelaiset, jotka toteuttivat kaiken valmistelun Tontonmäestä koulujen lopettamiseen. Suurin osa valtuutetuista on samoja kuin menneenä kautena, näistä ainoastaa demarit ovat entisillä linjoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nyt ruveta hiuksia halkomaan samaa asiaa tarkoita Walan kaudella vai pitäisikö sano silloin kun Wala oli Hallituksen puheenjohtana.
      Enimistöä vietiin kuin pässaiä narussa.

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Juuri noin kuten edellinen kommentoija toteaa. Kaiken lisäksi naru oli löysässä, jollei sillä peräti yritetty työntää.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!