lauantai 17. elokuuta 2013

MILJOONIEN KATULAMPPUÄLYTTÖMYYS JATKUU!

Jo vuosia jatkunut nevahaapavuorelaisten aloittama katulamppusirkus on saapunut Alicellekadulle. Pietolasta tuttu vajaalla käyvä suunnittelu on tutulla tasollaan myös kaupungin keskustassa. Lamput siirtyvät jalkakäytävältä ajoradan puolelle parkkiruutuihin. Kun kyseiset valaisinpylväät ovat ns. katkeavaa sorttia, tulee niiden vaihtoruljanssi jatkumaan hamaan tulevaisuuteen; Sillä onpi selvää, että parkkeeraavat autot ja lumiaurat tulevat väkisinkin kolhimaan po. lamppuja. Turvallisuussyistä tällaiset lamput täytyy vaihtaa aina, kun niitä on kolhittu. Kannattaako kaupunkiorganisaatioon perustaa oma lampunvaihto-osasto?

Lamppujen ja niiden sijoittelu hankaloittaa melkoisesti autoilijoita, tienkunnossapitoa ja etenkin lumitöiden tekoa. Mutta eipä ihmettely jää näihin, sillä lamput nähneet hämmästelevät niiden rujoa ulkonäköä. Joku on kuulemma katsellut vastaavanlaisia lamppuja Moskovassa 1980-luvulla. Löytyypä lamppujen ongelmista jotain hyvääkin. Niistä päästänee eroon jo muutaman vuoden kuluttua, kun meillä siirrytään led-valojen aikakauteen!
Jos tämänkin suunnitelleet olisivat lintuja, lentäisivätkö he pyrstö edellä?

29 kommenttia:

  1. Jos pitää käyttää investointirahat johonkion, onko tämä se kaikkein kiireellisin ja tärkein. Koulut ja päiväkodit jätetään remontoimatta,jotta saadaan valot paikkoihin, jossa ne jo ovat.

    VastaaPoista
  2. Hienoa se on lomalappua uusien lamppujen alla katsella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos visiiteistä ja viesteistä! Tämä toiminta osoittaa ikävällä tavalla sen, miten kaupungissamme toimitaan: Säästöpäätöksiä on tehty ja tehdään suuren uhon vallassa, mutta käytännön toimet jatkuvat tolkuttomana rahan polttona. Päättäjien enemmistö on täysin vastuuntunnoton ja todellisuudessa vähät välittää kaupungin taloudesta. Meidän nevahaapavuorelaiset ovat kaivaneet Uudellekaupungille haudan, jonka he myös aikovat peittää: SEURAUKSENA ON TYHJÄ KAUPUNKI JA PAKKOLIITOS OSAKSI RAUMAA!

    Virkahenkilöiltä taasen lamppuruljanssin jatkaminen osoittaa, että he pyrkivät ja pystyvät aloitetuilla projekteilla vesittämään kaikki tehdyt lomautuspäätökset. Kaupunki organisaatiomme ei pyri toimimaan kuntalaisten parhaaksi vaan ainoastaan TYÖLLISTÄMÄÄN ITSENSÄ HINTAAN MIHIN TAHANSA!

    VastaaPoista
  4. Hojo Hojo!

    Olisko syytä nostaa taas johtavien virkahenkilöitten palkkaa ja lisätä vielä bonukset alkaisko homma toimia.
    Lomautettujen ja irtisanottujen palkoista saataisiin puutuvat €kuset hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Etkö java pysty muuta kuin haukkumaan virkamiehiä. Sitten sanot ettet sinä hauku ketään. Lue tuo teksti ja käytä aivojasi jos sulla sellaiset on.

    VastaaPoista
  6. Katso Java sinäkin peiliin ! Kaupungin organisaatio toimii "suhtkot" normaalisti. Tekijät ja päättäjät ovat alansa asiantuntijoita ja koulutettuja henkilöitä. Jos jossain on parantamista niin luottamushenkilöiden onnettomissa päätöksissä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kaupungin organisaatio tuottaa normaalia huonompaa tulosta normaalia kalliimmin. Sen todistavat selkeät faktat. Ongelmamme ovat nimeen omaan luottamushenkilöiden, ei pelkästään hyväksymän vaan palkankorotuksin ja palkkion kannustaman virkahenkilöjohdon tekemän valmistelun, aikaan saannosta!

    En minä ketään hauku. Kuvan esimerkillä osoitan miten asioita tehdään. Hyväksyisitkö sinä samanlaisen työn omalle pihallesi? On todella ikävää, että olipa kyse ojan ajosta, pahoinpitelystä, huonosta maalivahtipelistä tai kaupungin hankkeesta, kaiken takana on aina tekijänä ihminen. Kaikkia muita tekemisiä voidaan kritisoida, mutta onko kaupungin työ hyväksyttävä vaikka se olisi kuinka surkeata? Emmekö ole vastuussa kaupunkilaisille siitä kuinka heidän rahoja käytetään ja siitä ettei niitä uhrata osaamattomuuden alttarille?

    VastaaPoista
  8. Mikä olisi Java kohdennettu esimerkki kaupungin työntekijöiden huonosti tehdystä työstä mikä johtuu tekijästä eikä onnettomien luottamushenkilöiden päätöksestä ?

    VastaaPoista
  9. Johtavat viranhaltijat tekevät esitykset päättäjille. En juuri pysty osoittamaan yhtään sellaista esitystä jossa olisi esitetty oman hallintokuntaan kohdistuvia leikkauksia. Lisäksi monikaan päättäjistä ei surmin suinkaan viitsi vaivata päätään siten että sitä voisi pitää jonain tulevaisuuden arviomisena. Päivä päivältä alkaa mennä enemmän ja enemmän sellaiseen tilanteeseen mitä valtuuston pahiksiksi tituleeratut ovat noituneet jo vuosia. Kyllä tämä valojen vaihtopäätös on yksi kallemmista.

    VastaaPoista
  10. Hölkyn Kölkyn???

    Olisko syytä jo valtuutettujen itse katsoa peiliin päätöksiä tehdessä eikä tuijottaa siihen jäsenkirjaan.Te valtuutetut päätätte laitetaanko virkahenkilöiten ja kaupunginhallituksen esittämät asiat käytäntöön.
    Juu oliko näin,että Valkonen on vain asioista erimieltä jotka toiset katsovat haukumiseksi ja arvostelijaksi.
    UKILAISTEN päätäjien homma onkun Laihialainen kalakeitto,otetaan järvestä vettä siitäkohti missä on nähty kala.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikenlaisesta vaivannäöstänne niin vierailujen kuin tekstin osalta! Olen lukuisat kerrat todennut, että virkamiehet eivät tee mitään ilman luottamushenkilöiden siunausta. Surkeat, asioihin perehtymättömät ja toisilleen päätöksiä tekevät luottamushenkilöt eivät toimi kunnan tai sen asukkaiden parhaaksi.

    Aikoinaan aloitettiin mm. keittiöremontti ilman luottamushenkilöiden lupaa. Remontti aloitettiin, vaikka tiedettiin budjetin ylittyvän 100%. Meillä on viime vuodet säästetty rajusti opetuksesta. Högmanderin aikaan vielä pyrittiin kehittämään kouluverkkoa, suunniteltiin jopa korttelikouluverkkoa jne. Väki hallintokunnan johdossa vaihtui ja vallassa istujat vanhenivat, niinpä sivistyspalvelukeskuksesta tuli haihatteluihin ja utopioihin kurkottava säästöautomaatti.

    Kouluihin on silloin piisannut rahaa, kun ne ovat työllistäneet teknistä palvelukeskusta. Esim. kahteen vierekkäin olevan kouluun, joista toinen oli puoliksi tyhjä, tehtiin kahdenmiljoonan euron keittiöt. Ensin keskuskeittiö ja vuoden päästä valmistettiin sadan metrin päähän jakelukeittiö. Tämäkin oli täysin ääliömäinen rahan kylvö, mutta eihän sillä ole väliä: KYLLÄ KANSA MAKSAA, KUN EI TIEDÄ!

    VastaaPoista
  12. Niin miksi lamput siiretään ajoradalle?
    Ekä taajamissa tarvitse olla katkeavia.

    VastaaPoista
  13. Valtuusto myöntää rahat, mutta se ei valvo miten se toteutetaan.
    Katulamppu rahoitusta yritettiin siirtää takapainoitteiseksi, mutta hävisi laivon ehdotuksen yhdellä äänellä.

    VastaaPoista
  14. Kiitos vierailuista ja kommenttisektorin käytöstä! Katulamppuälyttömyys yritettiin estää jo 2010, mutta sinne riitti rahaa silloin ja jatkossa. Kiitos nevahaapavuorelaisten, tämä ruljanssi pääsi alulle ja karkasi käsistä valloilleen!

    Kaipa se on halvempi rakentaa ajoradalle, kuin ryhtyä siirtämään katukiviä jalkakäytävän laidasta, tiedä häntä? Ei valtuusto sentään kymmenen senttimetrin tarkkuudella määrää valopylväiden paekkoo. Tuotakin on jo hoettu vuosia, ettei taajamaan ole pykälätarvetta rakentaa katkeavia valopylväitä.

    Neljä vuotta oli aivan yksi lysti mitä valtuustossa esitti. Faktat ja esimerkit eivät hievauttaneetkaan nevahaapavuorelaisia kaupungin tuhoon vievältä linjalta. Kuten viime valtuustosta muistatte, samalla linjalla jatketaan edelleen. Yhden valtuutetun on aivan turha pullikoida tätä menoa vastaan, joten, minun puolestani, olkoon!

    VastaaPoista
  15. Hölkyn Kölkyn ja Hilkun Kilkun!

    Terveenjärjen käyttö häviää senjälkeen,kun taskussa on PUOLUEEN jäsenkirjasekä joudut ajattelemaan samallatavalla,kun PUOLUETOVERISI.
    Voi v+++u,kun demogratia on sitten helppoa hoitaa yhteisiä asioita "oikein"demokradian hengessä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos näkemyksestä ja käynneistä! Se päätöksen teossa kummallisinta, että ilmi selvästi parempi vaihtoehto torjutaan aivan älyttömän esityksen edestä ja näitä älyttömyyksiä ajetaan läpi selkein valhein ja vääristelyin.

    Muistan hyvin, kun Juhan(ei Nevis), ja Raken kanssa esitettiin vaihtoehtoja ja aivan selkeästi parempia vaihtoehtoja virkahenkilöiden ääliömäisille valmisteluille. Jopa valtuuston puheenjohtaja syytti meitä likaisesta pelistä! Nyt jokainen voi toteutuneiden näyttöjen ja faktojen perusteella pohtia, oliko esim. hallihullutusten, tontsarien ja kaupungintyöntekijöiden aseman parantaminen sekä kuuleminen likaista peliä?

    VastaaPoista
  17. Älähän mut Java. Muutos on lähyenyt jo liikkeelle. Uusi valtuusto ei ole saanut vielä tehdä edes yhtä vuosibudjettia. Sen sijaan se on jo torpannut osittain vanhaa päätäntäntäkulttuuria epäämällä vastuuvapauden myönnön edellis vuosien saavutuksista. Sellaista ei taida olla tapahtunut miesmuistiin! Se on vahva signaali yleislinjan muutoksesta.

    VastaaPoista
  18. Uusi valtuusto hyväksyi tämän vuoden talousarvion maaliskuussa.

    VastaaPoista
  19. Kaikissa kunnissa joudutaan tekemään lamppu uudistus.
    Se on eriasia miten tehdään.

    VastaaPoista
  20. Kiitosta käymisistä ja kommenteista! Katsopa vaan vaan vasemmisto ja muutama loikkari pitää kaupungin tukevasti nykyisellä tuhon tiellä! Virkamiesten tukipuolueella on enemmistö valtuustossa!

    VastaaPoista
  21. Näinse on poijat!

    Minä poika se lähden POHJOIS-KARJALAA sain sieltä töitä,siinäpä makselette sitten K.Kosken ja valtuustojen tekemiä velkoja.

    VastaaPoista
  22. Vasemmisto ja muutama loikkari jatkavat ainakin tukevasti yrittäjien asialla.

    VastaaPoista
  23. Kiitos läsnä olosta ja jäljen jätöstä! Eipä taida yritykset isommin hyötyä siitä, että kaupungin väkimäärä laskee ja huoltosuden vinoutuu. Alicenkadun tyhjät liikekiinteistöt ja kaupungin sponsoroima posti puhuvat tämän puolesta.

    Jos jotkut yritykset hyötyvät kaupungin entisestä ja nykymenosta, löytynevät nämä niistä yrityksistä, joiden palveluja kaupunki suoraan ostaa. Havaitsetteko mitään yhteistä tekijää tai linkitystä kaupungin, määrättyjen luottamushenkilöiden ja yritysten välillä? Pääseekö esim. lehdistössä, jonkun näkökannan edustajat kansaan eri mieltä olevia paremmin esille?

    VastaaPoista
  24. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288590327451.html

    Pitäsikö antaa työpaikkakiusaajan leima ottaan?

    VastaaPoista
  25. http://yle.fi/uutiset/porin_apulaiskaupunginjohtaja_valittaa_korkeimpaan/6783412?origin=rss

    Näitäkö edessä Ugissakin???

    VastaaPoista
  26. Uudenkaupungin esimerkin rohkaisemana myös muut seuraavat poliisiasemlle (perässä). Minusta tällaiset kaupunginjohtajat ovat pumpulissa kasvaneita mammanpoikia, jotka koulun pihalla yrittivät mielistellä kaikkia ja osasivat selän takana toimimisen taidon jo varhain.

    VastaaPoista
  27. Onhan se hienoa että on kahdet katuvalot niin tulee valoa kansalle. Meneehän Kalantiinkin Ugista kaksi puolin tietä pyörätie osan matkaa. Kyllä meitin kelpaa Ugissa.

    VastaaPoista
  28. Valoa kaupungille joka pimeydessä vaelta

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!