Eilen tehtiin, pohjois-korealaisen demokratian sääntöjä noudattaen, 3,2 miljoonan euron takaus. Tuo takaus ei tuo kaupunkiin yhtään uutta veronmaksajaa, mutta auttaa elinkeinotilastojen työpaikkakikkailussa. Laitilasta alkaa lähes 30 ihmisen päivittäinen autolla ajelu Uuteenkaupunkiin!
 
 Elinkainopuolemme on ylittänyt toimintakulunsa jo nyt 600 000 eurolla! Ei siis ihme, jos hankkeet tuntuvat vähintääkin onnahtavilta, kun ei pystytä edes omista rahoistaan pitämään lukua. Elinkeinopolittisen illan yksi keskeisempiä faktoja oli toimintasektorin budjetti  650 000€ vuodessa.
 
 Kyseessä on melko rapia ylitys. Tuon ylityksen jälkeen elinkeinoväen suurimmaksi saavutukseksi nousee selittely. Toiminnan kuljenhallintatasosta huolimatta, elinkeinohemmomme nauttivat lähes koko valtuuston kritiikitöntä luottamusta. Minä puolestaan kuulun skeptikkoihin, mutta toivon olevani väärässä, jotta kaupunkimme tilanne viimeinkin paranisi!