Egoloogista ajattelua maailman pelastamiseksi!

Lihavuutta pidetään suurena länsimaisena vitsauksena. Lihavuuden jättämä hiilijalanjälki pöyristyttää koollaan niin painoindeksien kasvaessa kuin niiden pienennysyrityksissä. Suomessa joka tammikuussa tantereet tömiset armottomien läskien hyökätessä lenkkipoluille hävittämään Jouluna ja vuoden vaihteessa suuremmaksi kasvanutta traanikertymää.  Vaikka hiki kuinka virtaa tammikuisille hangille, läski on ja pysyy - läski on ikuista (lat. tranusus everous globalus).

Tammikuisten lenkkien seuraukset jäävät itse kuntoilijalle vähäisiksi: paikat jumiutuvat, lihakset kipeytyvät, pahimmillaan kaatumiset murtavat tai katkovat luita ja lähes kaikki tammikuussa hölkkäyksen aloittavat saavat köhän, flunssan tai vastaavan. Vuoden alun kuntoiluintoilu ajaa sadat tuhannet suomalaiset sairaslomille ja sängyn pohjalle potemaan. Kansantaloudellisesti tammikuun hölkkäaallon seuraukset ajavat maatamme ahdinkoon. Lenkkeilyvouhotusta hieman tarkemmin tutkiessa tulee väistämättä mieleen: Miksei käsittämätöntä masokismia ja yhteisen omaisuuden sekä hyvän tuhoamista kielletä lailla?

Kansallisesti negatiivisten talousvaikutusten lisäksi hölkkäämisestä seuraa myös globaalisti melkoista harmia. Kun tammikuisessa pakkaskelissä satojen tuhansien lenkkeilijöiden keuhkot vinkuvat ja puuskuttavat erottaessaan ilmasta happea, ne työntävät uloshengityksessä ilmakehään hiilidioksidia. Harva hankien keskellä hölkkäävä huuruturpa ajattelee kuinka koville maailman keuhkot eli merien planktonkerros ja sademetsät joutuvat äärimmäisen epämiellyttävän ja taloudellisesti, vähintäänkin kyseenalaisen, kuntoiluintoilun vuoksi. Vastuullisen maailman kansalaisen aivoihin kumpuaa väkisinkin kysymys: Onko pohjoisen kansoilla oikeus moiseen itsekkyyteen ja ilmastonmuutoksen häikäilemättömään kiihdyttämiseen?

Lihavuutta ei voi puolustaa sen aiheuttamien terveysriskien ja negatiivisten talousvaikutusten vuoksi. Suomessa lihavuutta ilmenee melkoisesti. Massamme on yli miljoona ihmistä, keiden ylipaino hipoo kymmentä liikakiloa. Jos maamme kaikki ylipaino kohdistettaisiin noihin miljoonan ylipainoiseen, heidän ekstramassansa määrä kohoaisi 25 kiloon. Tämä tekee yhteensä kaksikymmentäviisimiljoonaa kansallista liikakiloa. Näiden liikakilojen siirtäminen käy terveydellisesti ja taloudellisesti kalliiksi niin yksittäiselle kansalaiselle kuin kunnille ja valtiolle. Lihavuuden poistamista ei voi perustellen vastustaa vaan sen sijaan ylipainon poistamiseen täytyy paneutua kunnolla.

Typerien hölkkäämisten, kuntoilun ja vastaavien tilalle täytyy kehittää uusia lihavuudenpoisto vaihtoehtoja. Näiden vaihtoehtopohdintojen perustaksi täytyy ottaa muutama ohjesääntö: Globaalien vaikutusten täytyy kääntyä positiivisiksi,  kohderyhmän terveyden riskeeraamattomuus, toiminnan miellyttävyys kohderyhmälle ja laihdutuksen kansantaloudellinen taakka täytyy kyetä muuttamaan voimavaraksi tai voitoksi. Jotta suunnitelmallisen pohdinnan tulokset päätyisivät riittävän korkeiksi, kansataloudellisesti merkittäviksi ja aina globaalille tasolle nostettaviksi ekoteoksi,  on hankkeen nimen jo pohdintavaiheessa oltava haasteellinen sekä säväyttävä eli: LOPULLINEN RATKAISU LÄSKILLE!

Suomalaiset suhtautuvat ongelmiinsa kylmän asiallisesti ja äärettömän negatiivisesti.  Ongelmien ratkaisussa sivuutamme luovuuden ja jätämme pohdinnan sikseen. Suomalaiseen vaikeuksien voittamiseen kuuluu ensimmäiseen mieleen juolahtavaan vaihtoehtoon tarttuminen. Ilman ajatuksen häviää tätä mielikuvituksetonta menetelmää toteutetaan ja tuetaan auktoriteettien johdolla. Valittua käytäntöä jatketaan, vaikka lähes kaikki omakohtaisesti tietäisivät, ettei käytännöksi muodostunut vaihtoehto johda mihinkään.

Globaalissa maailmassa on otettava oppia niistä esimerkeistä ja faktoista, mitä maailma kaikessa laajuudessaan tarjoaa. Ensinnäkin kaikissa yhteiskunnissa yksilö nauttii syömisestä ja useimmissa yhteisöissä juominenkin asetetaan hyväksyttyjen nautintojen yläpäähän. Meillä suhtaudutaan, lähes poikkeuksetta, positiivisesti niin syömiseen kuin juomiseenkin. Pyhien juhlien ympärillä on kehittynyt mässäilykulttuuri, johon lapset opetetaan pienestä pitäen. Syöminen ja juominen ovat pääsääntöisesti niin hyväksyttyjä nautintoja, että ne meidän on hyväksyttävä. Katseet ja ratkaisumallien hakeminen on keskitettävä em. elostelun väistämättömään sivuvaikutukseen lihavuuteen.

Lihavuus on terveysriski, elämää hankaloittava tekijä ja myös kallista niin yksilön kuin yhteisön kannalta ajateltuna. Näin ajatellaan varmasti niin globaalisti kuin yksilötasolla. Ei ole vaikea tulla lopputulokseen: lihavuus, läski, ihra jne. ovat negatiivisia asioita, joista kaikki haluavat pikimmiten eroon. Negatiivisuuteen nojaavilla toteutuksilla emme ole onnistuneet ihmistraanin hävittämisessä. Voimmeko muuttaa ajatus maailmaamme niin, että löydämme lihavuuden taustalta jotain positiivista sisältöä? Löytyykö oman kehomme ongelmien yhdistämisestä globaaleihin tapoihin ja ajatusmalleihin positiivisuutta lihavuus ongelman ratkaisemiseksi?

Meillä on kaksikymmentäviisimiljoonaa litraa ongelmallista  ja ikävää ihraa, josta haluamme päästä eroon. Tämä on meidän lähtökohtainen negatiivinen ajatusmallimme. Saman ihramäärän inuiitti tai eskimo näkee suureena aarteena, josta riittää vuosiksi iloa, valoa ja lämpöä igluissa vietettyjen kotoisten iltojen tunnelman luojaksi. Kuinka ranskalainen näkee valtavan ihravuoremme? Hänelle se on mittaamattoman arvokas materiaaliaarre, jonka hän näkee käsittelyn jälkeen muuttuvan huippukalliiksi, viehättävältä tuoksuseksi, eliittinaisten kasvoille levittyväksi trendivoiteeksi! Rehellinen norjalainen näkee ihrassamme jättimäärän, hirven hiihtäjä kansan, reilusta voitosta reilumpaan voittoon vievää mainiota luomusuksirasvaa.

Meidän ongelmamme muuttui reisissä, ahtereissa ja keskivartaloissa piileviksi aarteiksi. Pienellä pohdinnalla havaitsemme tämän aarteen uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Voimme vähäisellä ajatusmallin hiomisella muuttaa rasva-aarteemme luomuihraksi. Yhtä helppoa kuin on jalostaa rypsipossua on muuttaa mukana kantamamme traanimme vaikkapa rypsitraaniksi. Tarvitaan vain hiukan, auktoriteettien johdolla tapahtuvaa, ihmismassojen ohjausmotivointia, joka nojaa vaikkapa ohrapossun syönnin kansainväliseen trendikkyyteen ja niin muutos alkoi ruokailukulttuurissamme. Mallia voimme ottaa vaikkapa viinien markkinoinnista. Kun meillä markkinoidaan vaikkapa jotain eteläamerikkalaista sotkua kansainvälisenä trendijuomana, se saavuttaa Suomessa mahtavat markkina-asemat ja massamme vaihtavat perinteisten viinimaiden tuotteet markkinamanipulaatiolla esiin nostettuihin uusiin viinituotteisiin. Sama malli sopii myös ihmisihran jalostukseen Suomessa.

Ihran poisto on sinällään ekotekoteko. Joukkokuljetusvälineiden päivittäin siirtämien ihmismassojen painot putoavat dramaattisesti, samoin hissimme pääsevät tuntuvasti nykyistä helpommalla ja jopa rappukäytävien sekä katukäytävien kuluminen vähenee. Yksilötasollakin saavutetaan merkittävää säästöä. Henkilöautot kuluttavat vähemmän polttoainetta, asfaltti kuluu vähemmän, kun niiden päällä jyräävät massat kevenevät, eikä autojen penkit mene kuljettajien ja matkalaisten keventyessä linttaan, joten niiden uusimistarpeen vähentyessä saavutetaan mittavia säästöjä. Kansan painon pudotessa jopa kengät joutuvat vähemmälle rasitukselle, kuten myös joukkokuljetusvälineissä istuvien vaatteiden ahterikankaat ja niin nekin kestävät kauemmin.

Kehon keventymisen terveyshyödyt ja elämänlaadun paranemiset ovat mullistavia niin taloudellisesti kuin kansalaisten kasvaneella henkisellä vireydellä mitattuina. Ehkäpä globaalisti ajateltuna ihran talteenoton vaikutukset luonnolle ovat kaikkein merkittävimmät.  Pieni pohdinta osoittaa ekoloogiset vaikutukset siitä,  kuinka monta valasta täytyy lahdata, jotta saadaan koottua kaduillamme liikkuva 25 miljoonan litraa vastaava traanimäärä. Entä paljonko tarvitaan kivihiiltä tai öljyä em. ihmistraanin korvaamiseksi? Jos hölkkäämisen sijaan ihmisihra otetaan talteen kierrätykseen ja hyötykäyttöön, mitkä kuntoilun loppumisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöjen vähennykset? Entä mikä globaali vaikutus seuraa, niin usein epäeettisesti luontoa saastuttaen,  valmistettavien kuntoiluvarusteiden valmistuksen loppumisesta?

On selkeästi todistettu, että ihmisihra on karttuva, käyttämätön ja merkittävä luonnonvara. Samoin on selvää, ettei siitä pääse eroon eikä siitä edes kannata yrittää päästä eroon liikunnallisin vaihtoehdoin. Kyseisen innovaatioketjun toteuttamiseksi täytyy kehittää ihmistraanin talteenotto menetelmiä ja talteenotto-organisaatio. Esim. Aalto yliopisto tai VTT voivat paneutua nykyisin käytössä olevien rasvaimumenetelmien kehittämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan voisi ryhtyä suunnittelemaan ihranluovutuksen tai -keräyksen käytännön järjestelyjä. Päällimmäisenä nousevat esiin vaihtoehdot: Kotioloissa tapahtuva ihrankeruu vai ihrankeruupisteiden käyttöön otto.

Kotioloissa tapahtuva ihran talteenotto tuntuu luovuttajan näkökannalta miellyttävältä vaihtoehdolta. Mutta mitkä ovat kotona tapahtuvan ihran talteenoton terveysriskit, entä ihran säilyminen, ihran laadunvalvonta ja ihran talteenotto? Asiaan syventyminen saa vaa´an kallistumaan yhteiskunnan järjestämän keskitetyn ihrankeräyksen kannalle. Koulutettujen virkahenkilöiden virkavastuulla suorittama ihmisihran kerääminen vaikuttaa varmalta ratkaisulta niin ihranluovuttajan kuin lopputuotteen laadun kannalta. Ehkäpä kuntauudistuksen ohessa pitäisi huomioida myös ihmistraaninkeräyspisteiden toimialueet ja tuottoisan keräyksen vaatima väestöpohja: 50 000, 100 000 vai 150 000 asukasta per imaisupiste?

Luonnollisesti ihratoiminnan suhteen täytyy myös pohtia yritysmallia. Voisiko ihran keräys ja markkinointi toimia parhaiten esim. valtion omistaman monopoliyhtiön kautta? Nesteen tyylisesti meillä tulevaisuudessa toimisi vaikkapa VATRA(Valtion Traani) tai VAIH(Valtion Ihra). Oma pohdintani päätyy seuraavin perustein valtiomallin kannalle: Valtion hallitsema virkahenkilöiden toteuttama ja valvoma järjestelmä vaikuttaa varmemmalta tai turvallisemmalta, sillä irrallinen valtion ihrayhtiö voidaan, säästövimmaisten politiikkojen toimesta. helpostikin yksityistää, kuten Soneralle, Finnairille ja Alkollekin on käynyt tai käymässä. Tästä riskistä taasen saattaa seurata lisäriski, jonka seurauksena kansainväliset sijoittavat imevät meidät liian kuiviin tai pakottavat Suomen kansan terveysriskien uhalla kohtuuttoman suuriin ihrantuotto vaatimuksiin.

Ihmisihran keräys voidaan suorittaa monella tavoin, joten tarkka pohdinta taloudellisesti ja tuotannollisesti parhaan valinnan varmistamiseksi on tehtävä äärimmäisen tarkkaa harkintaa noudattaen. Oman haasteensa synnyttää myös ihravuoren jatkojalostus. Työllisyyden kannalta on tärkeää, että jatkojalostus tapahtuu mahdollisimman suurelta osin Suomessa. Ihmistraanin kanssa ei saa käydä kuten sahatavaran ja kaivostuotteidemme kanssa on käynyt eli me ainoastaan tuotamme raaka-ainetta vaativan jatkojalostuksen ja työpaikkojen valuessa muualle.

Traani on rasvaa eli sellaisenaan ja hiukan jalostettuna palavaa polttoainetta. Tuskinpa sitä kuitenkaan kannattaa esim. liikenteeseen jalostaa. Voisiko ihrastamme valmistaa vaikkapa trendikästä luksusöljyä beduiinien lamppuihin? Vaihtokaupassa saisimme edullista öljyä ja yhteistoiminnan myötä Suomen arvostus kohoaisi Arabian niemimaalla. Pelkkä ajatus beduiinien teltassa palavasta suomalaisesta liekistä saa mielen herkistymään. Jalostamamme ihra valaisi koraanikoulujen iltatunteja ja öisille retkille lähtevien arabiveijareiden teehetkiä, vesipiipun polttoa sekä karttasulkeisia!

Varteenotettavana vaihtoehtona voimme pitää oman kosmetiikka teollisuuden synnyttämistä, sillä mikä sopii paremmin ihmisen ihovoiteeksi kuin ihmisestä itsestään lähtöisin oleva voide. Tuolloin vältytään aivan varmasti kaikilta allergisilta oireilta. Aivan kuten eteläamerikkalaiset viinintuottajat haastoivat Euroopan viinimaat me voisimme haastaa omilla laadukkailla tuotteillamme perinteiset kosmetiikkamarkkinoiden hallitsijat.  Tässä meillä on valtava etu materiaalin suhteen, sitä ei tarvitse jahdata luonnosta kuten valaita eikä sitä tarvitse tuoda kaukaa; Me miltei asumme oman kosmetiikkamateriaalimme sisällä.

Ihran hyödyntä parantaisi ns. luusereiksi kutsuttujen sohvaperunoiden itsetuntoa, yhteiskunnallista arvostusta ja myös perheiden sisäinen harmonia kohentuisi. Kuvitelkaa mies löhöämässä sohvalla ja katsomassa telkkarista jokailtaista jääkiekko-ottelua ja siinä sivussa syömässä makkaraa ja juomassa olutta. Vaimo voi tyytyväisenä todeta miehensä paiskivan töitä Suomen hyvinvoinnin eteen, kun hän tuottaa kosmetiikkateollisuudellemme arvokasta raaka-ainetta, jonka lopputuotetta vaimokin voi pian sipaista kasvoilleen.