lauantai 3. elokuuta 2013

JÄIHÄN MEILLE HALLI! KUINKAHAN MONES?

On ikävää vastaan ottaa uutinen:

"NEAPOn hallitus on hakenut yhtiön konkurssiin

24.07.2013
Yhtiö ehti toteuttaa reilun viiden vuoden aikana useita ainutlaatuisia rakennusprojekteja, mutta liiketoiminnan tappiollisuus ja haasteellinen markkinatilanne johtivat omistajien taloudellisista panostuksista huolimatta yhtiön ylipääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin. 

Yhtiön johto ja hallitus haluavat kiittää asiakkaita ja kumppaneita hyvästä yhteistyöstä!"
 
Tiettävästi tähän yritykseen kaupunki ei ole upottanut kaupunkilaisten rahaa peruspääomina tai vastaavina. Yritys kuitenkin toimii suoraan kaupungin omistamassa suuressa hallissa. Näin herää väkisinkin pahat epäilyt mahdollisista vuokrarästeistä ja tappioiden salailusta. Epäilyksille antaa perusteita käsittelyn alla oleva halliepisodi: Kaupunki rakensi yrittäjälle hallin, käyttäen siihen kuntalaisten rahoja lähemmäs 400 000€. Kuitenkaan yrittäjän kanssa ei tehty vuokrasopimusta lainkaan, joten se sai touhuta ilman vuokraa kaupunkilaisten piikkiin kaupunkilaisten rahoilla rakennetussa hallissa.

Viimeistään nyt hallituksen on puututtava meidän täysin älyttömään elinkeinohuhhailuun. On täysin käsittämätöntä, että nevahaapavuorelaisten siunauksella on tehty päätöksiä uusien hallien rakentamisesta, kun niitä samaan aikaan laukeaa takaisin kaupunkilaisten käsiin. Ei hommat ratkea sillä, että käteen jäävät hallit siirretään yhtiöitetyn sataman tms. omaisuudeksi ja ryhdytään tekemään uusiahalleja kuin mitään ei olisi opittu.

Koko kaupungin toiminta on täysin käsittämätöntä ja edesvastuutonta. Jos veronmaksajat, tavalliset kuntalaiset tai heidän lapsensa tarvitsevat jotain, on tyly vastaus aina: NJET! Satsauksen sijaan olemme sulkeneet kouluja, päästäneet liikuntapaikkoja rempalleen ja opetustoimi on ollut viimeisen kymmenen vuotta pelkkä säästökohde. Onko siis ihme, jos lähes 3 000 asukasta on jättänyt kaupunkimme. He eivät halua asua tyhjiä teollisuushalleja täynnä olevalla teollisuusalueella.

Hallituksen on nostettava niin Neapo kuin muutkin huuhaakuviot julkiseen tarkasteluun. Me emme voi jatkaa nykytyylillä, jossa nostetaan veroja, ajetaan alas palveluita,  myydään pilkkahintaan kaupunkilaisten omaisuutta. Käsittämättömintä tässä kuviossa on se, että konkreettisista virheistä ei saa puhua, niitä ei saa korjata, silti puhutaan kaupungin velkaantumisesta ja vaaditaan säästöjä, mutta käytännössä sama tuhoon tuomittu hallihullutus jatkuu. Samat ihmiset uikuttavat kaupungin huonoa taloustilannetta, jotka heti seuraavassa lauseessa ovat valmiita jatkamaan kaupungin talouden kuralle vienyttä onnetonta talouspolitiikkaa!

21 kommenttia:

  1. Java hei! Ei mitään hätää koska meitillä on vielä se Tontonmäki. Sinne pitäs pumpata ugilaisten rahaa liki miljoona jotta sillä menis taas vuosia eespäin.

    VastaaPoista
  2. Heikun keikun!
    Ei oo mittään hättää ,kun asukasluku liisääntyy kyllä silloin €kuja tulee taas hurvitteluun.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistänne ja oivista viesteistä! Mielestäni nyky meno täytyy pistää poikki, heittää töppärit syrjään ja lähteä muutoksen tielle kohti parempaa tulevaisuutta!

    VastaaPoista
  4. Miksi sauhuat? Shippax Oy, joka on tehnyt joka ainoan Neapon Fixcell teräskennon, ei ole lähdössä tuotantotiloistaan (hallista) Telakkatie 5:stä minnekään. Ei ole mitää tiloja, jotka jäisivät kaupungille, ellei sellaisiksi lasketa neuvotteluhuonetta, muutamaa työhuonetta ja vastaanottoa. Konkurssihakemus oli enemmän kuin ilmeinen kun Fixcellin kehittäjä tj Olli Vuola lähti keksintö kainalossaan. Firmalle ei jäänyt juuri mitään.
    Laivoja tehdään edelleen, joten voit vilkaista Shippaxin referenssejä ja tuotevalikoimaa. Jos se ei auta, pane kutunjuusto huuleen ja mene myötätuuleen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vierailuista ja kiitos Ollille tarkentavasta viestistä! Uskon sinua käymättä itse Shippaxin sivuilla, joten pistetään kutujuustoa huuleen ja mennään myötätuuleen!

    VastaaPoista
  6. Olli pisti Javalle jauhot suuhun.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vierailuista ja viestistä! Olli löi faktat pöytään tutulla mieleen jäävällä tavallaan. Hyvä niin ja on mielestäni vain hyvä asia ettei halli jäänyt konkurssin myötä kaupungin käsiin. Tuskinpa kukaan kenellekään mitään pahaa tai epäonnistumisia toivoo.

    VastaaPoista
  8. Kannattaa tutkia kuka on missäkin vuokralainen ja siinä samassa molempien yritysten tilinpäätöstietoja. Jos toinen tekee pääosin alihankintana konkurssiin haetun työt niin alihankkijakin taitaa jotain menettää. Emme vielä tiedä miten tässä ketjussa käy tai kuka saa viimeisen sanan. Taloussanomat vaikkapa kertoo tilinpäätöstiedot. Vakava asia.

    VastaaPoista
  9. Kiitos vierailuista ja viestistä! Avoimuutta touhuihin täytyy saada. Jatkuvasta epävarmuudesta ei pääse muulla eroon!

    VastaaPoista
  10. Konkurssitilanteessa aina joltain saaja- ja sopijapuolelta jäävät myynti- tai luottosaamiset saamatta joko ositain tai kokonaan. Huono homma kokonaisuudessaan.
    http://www.oikeus.fi/5903.htm

    VastaaPoista
  11. Mutku se on joidenkin mielestä hauskaa ja reviteltävää kuten Euromarketin sulkeminen.

    VastaaPoista
  12. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Euromarketin toimintatyylistä ja onnistumisen epäilyistä kirjoitettiin jo lähes vuosi sitten. On hyvä kirjoittaa asioista ajoissa eikä kuten täällä antaa kaiken mennä kaikessa hiljaisuudessa perseelleen. Ei ongelmia voi korjata, jos niiden olemassa oloa ei ensin todeta. Eikö ongelmien korjaaminen positiivista ja niistä vaikenemin ole negatiivista?

    Kaupunkilaisilla on aivan tarpeeksi maksamista jo nyt, joten pidän vähintäänkin kohtuullisena elinkeinopuolen riskien esiin tuomista ja niiden mahdollista korjaamista. Minusta on negatiivista, jos joku yritys lomauttaa tai ajautuu konkkaan ja tulee työttömiä. Vielä negatiivisempaa on se, jos em. yritystä on rahoitettu rapa kunnossa olevan kunnan toimesta esim. etsimällä rahat terveyspalveluja ja opetusta alas ajamalla; tyrmistyttävän negatiivisena pidän sitä, jos vielä kaiken tämän jälkeen kuntalaiset saavat maksaa jälkilaskunkin!

    VastaaPoista
  13. Mitä kaikkea uusi hallitus onkaan päättänyt niin siinä selvitettävää. Ainakin Forssin blogin mukaan on ollut salaisia asioita.

    VastaaPoista
  14. Koska lomautukset alkaa???

    VastaaPoista
  15. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Heh, eihän meidän hallitus kesällä istu, joten tuskin kukaan on tehnyt minkään suhteen mitään. Muistakaa nyt esim. Tontonmäki, eniten ostajia on liikkeellä kesällä ja koskaan sitä ei ole edes yritetty myydä kesällä!

    VastaaPoista
  16. Just noin kuin Java sanoo! Pyhämaa elää kesästä, ja ihmiset liikkuu. Miksi siis kukaan ei välitä? Pumpataanko kaupungin rahaa yhä konkurssipesään? Olisko rikosilmoituksen paikka

    VastaaPoista
  17. Kiitos vierailuista ja viestistä! Edellinen hallitus se sentään teki kesälläkin jotain: risteili kansan piikkiin pitkin Suomea akselilla Isokari-Imatra. Eikä se sydän talvea ollut, kun muutamat seikkailivat Unkarissa, Venäjällä jne.. Olivat kuulemma välttämättömiä retkiä kaupungin menestyksen kannalta. Nyt kai menestytään tosi hyvin?

    VastaaPoista
  18. On rikos jos rahaa annetaan tontontonmäkeen vielä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos vierailijana olostanne ja viestihaluistanne! Tontonmäen rakentaminen perustui valheisiin! Nevahaapavuorelaiset hyväksyivät nämä valheet niin hallituksessa kuin valtuustossa. Jos samoilla perusteilla olisi tehty Tontonmäen rakentamisesta kansanäänestys, olisi talot jääneet tekemättä. Mielestäni tyypit joihin moiset tarinat uppoavat, eivät voi kerta kaikkiaan voi menestyksekkäästi toimia luottamustoimessa - he ovat kuntalaisen kannalta käveleviä aikapommeja!

    VastaaPoista
  20. Koittakaahan saada se vouhotus halvoista vuokrataloista loppumaan. Onhan päivänselvää, että niitä tosi halpoja yksiöitä tarvitsevat repputyöläiset jotka aikovat asua viikot täällä ja viikonlopuiksi palata kotipaikkakunnalleen (JOHON MAKSAVAT VERONSA!).

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!