On mailmassa paljon hauskaakin, eikä vain pelkkää politikkaa! |
Parasta tilanteessa lienee se, että entisen hallituksen jäsenten varallisuus ja tulot ovat sitä tasoa, että valtuuston niin halutessa, he voivat osallistua itse aiheuttamiensa virheiden maksuun ja näin konkreettisesti pienentää kaupungin säästö- ja yt neuvottelu tarvetta! Oikein toimiessaan valtuusto antaa edelliselle hallitukselle mahdollisuuden puhtaisiin papereihin, maksamalla aiheuttamat kulut pois. Nyt kaikki on mahdollista tehdä täällä omassa porukassa ilman turhaa julkisuutta. Onhan syntynyt tilanne ikävä, mutta järjestäytyneessä yhteiskunnassa on sääntöjä ja jos et toimi niiden mukaan, joudut siitä tilivelvolliseksi.
Kyseessä ei ole sen kummempi asia kuin parkkipaikalla sattunut kolari, Jos peruutat pysäköidyn auton kylkeen, joudut maksamaan aiheuttamasi vauriot. Joko sovit asiat paikan päällä, yrität pakoon tai jos asiasta ei synny sopua, jolloin korvausratkaisun syntymiseen joudutaan hakemaan apua ulkopuolelta. Itse asiassa olemme ratkaisemassa sitä, hoidetaanko asiat kuntoon omassa porukassa vai joudutaanko turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Eli jos valtuusto antaa hallitukselle vastuuvapauden, joudutaan juttu viemään kaupunkimme ulkopuolelle ratkaistavaksi. Näin tulee käymään, sillä muuten kaupungissa ei toimita, lain mukaisesti, kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi.
Mielestäni tilivelvollisuus rajoittuu hallitukseen. He ovat tehneet päätökset, joiden seurauksena on tuotettu kaupungille ja sen asukkaille suurta vahinkoa. Eivät virkahenkilöt voi kantaa poliittista vastuuta luottamusmiesten päätöksistä. Luottamushenkilöillä olisi ollut mahdollisuus vaatia parempaa valmistelua, mutta he eivät sitä tehneet. Hallituksen jäsenet olivat ratin takana ja aivan kuten peltikolarissa, ratin takana olija maksaa aiheuttamansa vahingot. Ei kuski voi pistää aiheuttamiaan kolarivaurioita autotehtaan insinöörienpiikkiin sanomalla, ettei autosta näe kunnolla ulos. Eikä hän voi pistää aiheuttamiaan peltivaurioita senkään piikkiin, että joku sanoi peruta vaan ei siellä on tilaa. Kuski on tilivelvollinen ja kaupunginhallitus on kuskin paikalla.
Oman lukunsa muodostavat listalla olevat asiat Tontonmäen 850 000€ rahan tarpeesta ja ja oluthallin miljoona takuista. Tontonmäki on myytävä ja se on pistettävä myyntiin eikä sen onnistuminen ole mahdotonta. Viidestä miljoonasta suomalaisesta miljoonat asuvat huonommissa taloissa ja huonommilla paikoilla kuin Tontonmäki, joten tästä maasta löytyy varmasti seitsemän perhettä, jotka ovat valmiita muuttamaan Tontonmäkeen. On vain omasta osaamattomuudestamme ja pohjaamattomasta negatiivisuudestamme kiinni, kun talot ovat yhä tyhjillään. Taloja täytyy myydä aktiivisesti eikä haukkua ympäri maailmaa niin, ettei niitä kukaan osta.
Oluthalli on oma lukunsa hallitus on syytänyt 150 000€ kaupunkilaisten rahaa oluthalliyhtiön peruspääomaan, nyt kaupunkilaisten harteille ollaan syytämässä miljoona takaukset. On selvää, että ainakaan vasemmisto ei voi hyväksyä pääomittamisia tai takauksia. Nämä sijoitukset ja lainan otot ovat suoraan pois kaupunki organisaation pyörittämisestä tai riskeeraavat sitä. Kuka tarvitsi enemmän tuota 150 000€ tai sillä tuotettuja palveluita: menestyvä yrittäjä, ongelmien kanssa elävä yksinhuoltaja äiti, syrjäytymässä oleva nuori vai säästökohteeksi joutunut ikäihminen tai saattohoitoa tarvitseva vanhus? Jos vasemmisto pistää menestyvän yrittäjän heidän edelle, ketkä tarvitsevat lakisääteisiä palveluita, voi perustellusti kysyä kuinka vähällä valolla tai oikealta ohi vasemmistomme ajaa?
Mielenkiintoista on nähdä että saako panimohalli 43 valtuutetun myöntämän takauksen. Käytännössä se tarkoittaa täsmäyrityslainan takaamista ja osittain oman suunnittelu- ja valvontaorganisaation palkkakulujen kattamista sangen arveluttavalla suunnitelmallisuudella virkakoneiston sisällä. Hoidetaanko tällä järjestelyllä ukilaisten veronmaksajain etua niin sopii pohtia.
VastaaPoistaKuinka monta lisätyöpaikkaa tämä järjestely mahdollisesti tuo toteutuessaan.
VastaaPoistaLaitilan sanomien mukaan Nikula perusteli takauksen epäämistä koska riski on liian suuri.
Onko hallitukselle näytetty kaikki laskelmat mm, riskianalyysi mikä on volyymi nyt ja mitä sen tulevaisuudessa pitää olla saadakseen lainat ym kulut maksuun.Onko kasvulle markkna rakoa täytyy muistaa, että laitila kehittää myös tuotteitaan koko ajan.
Kiitos käynneistä ja kommenteista! Aikoinaan Lappeenrantaan jäi tyhjä panimokiinteistö, samoin Vaasaan jne. Tällä hetkellä Tornioon puuhataan entisiin etanolitehdasta, se hanke yskähteli eteenpäin vaikka toimijakin oli tiedossa.
VastaaPoistaEdelliset esimerkit osoittavat omaa kieltään panimoalasta. Siellä ostetaan herkästi markkinoilta toimijoita pois eli tuotanto muutta toisella paikkakunnalla jatkuvaksi tavaramerkiksi. Tämän jälkeen tyhjäksi jäävät panimotilat taasen näyttävät olevan varsin hankalasti muutettavaksi muiksi tiloiksi. Kannattaa vielä muistaa, että Suomessa ja koko Euroopassa on melkoisesti tyhjiä hallitiloja teollisuuden rakennemuutoksen vuoksi.
Käsittääkseni po. yritys haluaa pysyä pienenä ja sen tavoitteissa lienee maksimissaan työllistää 6 työntekijää. Meluimmin kehittäisin kaupunkimme vetovoimaa noilla rahoilla tai vakuuksilla, jos ne väkisin on jonnekin riskillä työnnettävä.
Huomenna valtuuston kokous.
VastaaPoistaTontomäelle annetaan lissää rahaa ja panimon takaus hyväksytään sekä vastuuvapaus myönnetään.
Joissakin se aiheuttaa vain hampaiden kiristelyä ja siina se siitten taas olikin kun on joku uusi aihe hampaiden kiristelyyn.
Kiitos vierailuista ja viestistä! Toivotaan, että huominen päivä muuttaa toimintakulttuurimme totaalisesti ja täälläkin ryhdytään toimimaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Muutos olisi jo tapahtunut, mikäli kansa tietäisi sen, mitä ja miten poliittinen kerma on päätöksiään tehnyt!
VastaaPoistaTässä se juuri tootuus piileekin , kun ei tiedä ja suurinta osaa ei edes kiinosta.
VastaaPoistaMe ihmiset kun pakataan olemaan sellaisia, että pikemminkin illuusioon uskotaan paremmin jos se taitavasti rakennettu kuin totuus.
Onhan paljon ihmisiä kun eivät usko holokaustiin ja stalin oli hyvän tekijä.
Aina löytyy niitä kun haluavat suudella ruoskaa pitelevää kättä varsinkin kaupungin palveluksessa olevat eivät tiukan paikan tullessa uskalla äänestää esimietä vastaan valtuustossa tai lautakunnassa.Ttakuu varmasti olet mustalla listalla ja tämä on päätöksen teossa suuri ongelma jokaiseessa kunnassa.
Eikö politiikan kaikkein yleisin ongelma ole totuuden ongelma? Michel Foucault, joka asetti tämän kysymyksen, oli kiinnostunut ennen kaikkea historiallisesti asetettujen totuuksien vallan vaikutuksista. Käytännöissä kierrätetyt totuudet tuottavat yhteiskunnallista todellisuutta määrittämällä asioita ja oikeuttamalla tekoja.
VastaaPoistaToinen totuuden ja politiikan suhteesta kiinnostunut teoreetikko, Hannah Arendt, aloitti kuuluisan esseensä aiheesta toteamalla, että totuus ja politiikka eivät tule hyvin toimeen keskenään. ”Kukaan ei ole koskaan laskenut totuutta poliittiseksi hyveeksi”, totesi Arendt,
Kiitos käynneistä ja kommenteista! Hannah Arendtin juttuja lueskellessa ja niitä verratessa meidän kunta-asioiden hoitoon, tulee aina mieleen Arendtin näkemys totalitarismin propagandakoneistosta. Totalitarismissa julkinen sana ylistää sokeasti päättäjiä.
VastaaPoistaKaikki päättäjien tavoitteet ovat mahtavia ja kaikki ongelmat poistuvat totalitaarisessa tiedotuskoneistossa. Epäonnistumisia ei ole ja juhlitaan saavutuksia vaikka niitä ei olisikaan. Samoin ongelmia ei ole vaikka niitä olisikin, tiedotuskoneisto poistaa ne kansan silmistä vaikenemalla. Vertaa tätä meidän makkarajuhliin ja tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vaikenemiseen!
Totalitarismissa ratsastetaan valheella propagandakoneistoon luottaen. Eikö Gobbels sanonut jotenkin näin: Kun valehtelet, valetele niin paljon, että jokainen uskoo siihen siksi, että he ajattelevat ettei noin räikeää valhetta kukaan voi kertoa!
Iso kuva näyttää tältä
VastaaPoistahttp://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288574808214.html
Nyt kun valtaosa Ukin laiskoista valtuustopäättäjistä on taas syytämässä veronmaksajain rahoja mitä todennnäköisimmin syin halleihin ja tyhjiin omakotitaloihin niin kannattaisiko jo alkaa laittaa jäitä hattuun?
Ukin kaupunki ei nouse riittävästi jaloilleen soijatehtaan ja määräaikaisen mersusopimuksen voimin. Edessä on todella ankeat ajat, kun Suomen vienti alkaa olla hälyttävän huono. Kuntalaiset maksaa viulut meillä ja muualla Suomessa.