KUN KEHITTÄMINEN ON KIROSANA!

Tässä yhteiskunnassa kaikki perustuvat talouteen ja taloutta voi pitää onnistuneen toiminnan mittarina. Talouden merkityksen vähättely osoittaa epärealistista haihattelua ja vie useinmiten surrealististen suunnitelmien kautta perikatoon. Se, jos talouteen suhtaudutaan vähätellen vain välineenä, osoittaa realiteettien ymmärtämisen puutetta. Kuntatalouden vähättelijät harvemmin hoksaavat sitä, miksi kunnat yleensä on luotu.

Kunta on olemassa siksi, että kansalaisille pitää tuottaa yhdenvertaisesti laadukkaita palveluita. Jotta kunnassa kaikki toimisi rahoittajan eli kuntalaisen edunmukaisesti, on kunnille määrätty lakisääteisiä vastuita:

• sosiaalihuollosta
• terveydenhuollosta
• opetus- ja kulttuuripalveluista
• teknisistä palveluista
    
  Kunnat vastaavat myös toimintojen rahoittamisesta riippumatta siitä, järjestääkö se kyseiset palvelut itse ja voiko se vaikuttaa kustannuskehitykseen. Talous on seurausta näiden toimintojen onnistuneesta suunnittelusta ja toteuttamisesta. Talous on kaiken perusta, sillä jos kunnan talous ei ole kunnossa ei se voi rahoittaa siltä velvoitettuja tehtäviä.
  
  
  Kunnan ei tarvitse välttämättä ylläpitää puistoja, istuttaa kukkia tai leikata nurmikoita. Eikä kunnassa tarvitse välttämättä olla kunnan omistamaa ta avustamaa jäähallia, golfkenttää, uimahallia tai edes suurta palloiluhallia. Kaikesta näistä voitaisiin säästää ja käyttää rahat esim. sairaalan toiminnan turvaamiseen. Jos kaikki ei kuntalaisille välttämätön karsittaisiin, jäisi riittävästi rahaa välttämättömiin palveluihin.
  
  Tehdään vain välttämätön eikä välitetä muusta, näin saadaan palvelut turvattua ja jopa verot ja taksatkin alas. Jos vielä säästetään kunnan peruspalveluissa eli lisätään oppilasryhmien kokoa, keskitetään kaikki koululaiset samaan kouluun jne. saadaan kuluja karsittua ja edelleen veroja alemmaksi. Näin voitaisiin tehdä, mutta näinköhän asukkaat viihtyisivät tuollaisessa hyvin edullisiin peruspalveluihin  keskittyvässä, kaikessa säästävässä kunnassa?
  
  2000-luvun Suomessa asukkaat haluavat kunnalta muutakin kuin vain säästöt silmällä pitäen auratut tiet, sairaalan ja yhden ison koulun. Mikäli asukkaille ei muuta tarjota, lähtevät he sankoin joukoin muualle; sinne missä on viihtyisää elää, harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Poislähtijät ovat yleensä nuoria perheitä, jotka haluavat lapsilleen hyvän kasvuympäristön, laadukasta opetusta, turvallisuutta jne..
  
  Ensimmäinen seuraus asukkaiden myötä poistuvasta ostovoimasta näkyy näivettyvänä liike-elämänä ja kasvavien tyhjien liikekiinteistöjen määränä. Tämän myötä vähenevät kunnan keräämät verot edelleen, kun kunnasta poistunut yksityinen tarjonta joudutaan hakemaan naapurikunnista. Ajan myötä tämä vaikuttaa myös lasten ja nuorten harrastamiseen, sillä liikkeiden loppuessa loppuvat myös seurojen sponsoritulot.
  
  Osaava talousvalmistelija pystyy pitkittämään kunnan taloudellista romahtamista esittämällä päättäjille kaavaillut tulot reilusti realistista pienempinä ja kaavaillut menot talousvalmistelija esittelee todellista  toteutumista suurempana. Kun vajailla avulla tai liian vähän asioihin perehtyvät päättäjät noudattavat talousvalmistelijan ohjeita, syntyy kunnassa talouden osalta positiivinen lopputulos ja päättäjät hehkuttavat: ME SÄÄSTIMME, ME ONNISTUIMME!
  
  Säästöistä puhuvien päättäjien rajallisuus paljastuu jo säästää sanan käytössä. Säästäminenhän on sitä, että olemissa olevista varoista pannaan osa syrjään tulevaisuutta varten johonkin muuhun tarkoitukseen kuin peruskäyttöön. Nythän puhutaan kaikesta muusta kuin säästämisestä; kyse on menneistä virheistä aiheutuneiden kulujen ja velkojen maksamisesta aiemmilla päätöksillä syntyneiden palveluiden, puitteiden jne. aiheuttamien kulujen karsimisella.
  
  Edellä mainitulla touhulla saadaan kunnan talous hetkellisesti kuntoon, mutta samalla kunta jää jälkeen naapureista, menettää asukkaita, tulevaisuudessa verotulot laskevat ja tarvitaan uusia ns. säästöjä. Kunta voi paikata talouttaan satsaamalla rohkeasti palveluihin ja puitteisiin. Kun kunta tarjoaa asukkailleen selvästi enemmän kuin naapurit, vetää asukkaita kuin luvattumaa juutalaisia.
  
  Jälkimmäistä sanotaan kunnan kehittämiseksi. Jos kehittämisestä tulee kirosana ja se laiminlyödään totaalisesti, ei muurikaan pidättele ihmisiä vaikka heillä olisi asunnot ja peruspalvelut. Ihmiset rynnivät taantuneesta ankeudesta väkisin kehittyneelle puolelle ja tämä tapahtuu jopa henki peliin pistäen, kuten Berliinin muuri osoitti. Jos kunnassa halutaan säilyttää asukkaat ilman palveluihin tai puitteisiin satsaamista, on syytä rakentaa muuri ja korkeampi kuin Berliinissä!
  
  
  
  
  
  
  
  

  
  

Uusikaupunki nopeasti nousuun!

Janhuan niemen kaavoitus turvaa tämän joutavan liikennemerkin toljottamisen jatkossakin. Saako merkki seisoa rauhassa vielä seuraavatkin kymmenet vuodet vai muutetaanko alueen rakennustapaa? Muutosta yritettiin 2011, mutta valtuusto totesi: Hyvä näin ja liikennemerkin tulevaisuus toljotukseen turvattiin. Maan alla on kaupunkilaisten varoilla rakennettu sadoillatuhansilla euroilla kunnallistekniikkaa, joka odottaa yhä käyttöönottoa,

Uudellakaupungilla on kaikki eväät kasvattaa asukaslukua eli lisätä verotulojaan ja sitä kautta parantaa niin uusien kuin vanhojen uusikaupunkilaisten palveluita ja asumisen puitteita. Hyvä esimerkki onnistumisesta on Tyrjyn meren rannalle rakentama laadukas kerrostalo, joka myytiin viimeistä asuntoa myöden muutamassa päivässä. Talo on laadukkaasti varusteltu ja sen asukkaille tarjoutuvat mahtavat merimaisemat - siinä ovat todelliset Uudenkaupungin kerrostalorakentamisen vetovoimatekijät.

Muutamat kaupungin esimerkit osoittavat, etteivät kerrostalot sinänsä vedä asukkaita, jos ne eivät ole riittävän laadukkaita ja tarjoa sopivaa sijaintia tai muhkeaa näköalaa. Meillä on runsaasti merenrantaa, jonka käyttöönotto rakentamiseen ei vaikuta negatiivisesti uusikaupunkilaisten viihtyvyyteen.

Asuntorakentamisen uudistamisen voisi aloittaa Janhuan niemestä, jossa älyttömän rakentamissysteemin vuoksi kymmenet omakotitalotontit ovat olleet tyhjillään jo reilut kymmenen vuotta. Tarvitaan vain muutos rakennustapaan ja niemellä alkaa rakentaminen. Seuraavaksi katseen voisi kääntää Madonmaahan ja kaupunkimme eteläisiin ranta-alueisiin. Enkä tarkoita missään nimessä, että tontteja lahjoitellaan pilkkahintaan tai taloja roiskitaan joka paikkaan, vaan sitä, että rakentaminen tapahtuu sovussa ja harkiten.

Uudenkaupungin keskustan kehitys tuntuu murheelliselta. Siihen on puututtava pikaisesti, sillä Uusikaupunki täyttää pian 400 vuotta. Harva hoksaa, että 400-vuotisjuhlat Suomessa ei ole pikkujuttu. Tuolloin juhlitaan kaupunkimme merkittävää kansainvälistä historiaa eli Ruotsin kuningasta ja Putinia myöten Uusikaupunki noteerataan. Kuinka moni haluaa,että juhlavieraat näkevät kaupunkimme viime vuosina kiihtyneen kurjuuden ja Alicenkadun ankeuden?

Keskustaan on pikaisesti saatava elävyyttä ja elinvoimaa. Nopeimmin se onnistuu kiirehtimällä entisen Ekan paikalle merkittävä kauppakeskus, joka voisi sisältää Suomen ensimmäisen laajan nettipalvelukeskuksen. Keskuksen joka hoitaa palautukset vaihdot ja reklamoinnin korvausta vastaan(meidän Johannan idea).



Syvällisempi kaupunkimme suunnittelu vaatii pitkäjänteisen valmistelun ja sitovan kehitysohjelman. Tämä taas ei voi mitenkään toteutua ennen vuotta 2017, jolloin kaupungissa järjestetään vaalit. Vasta tuolloin voimme vaihtaa onnettomat yksimielisesti kaupunkimme säästöjen nimissä kurjuuteen marssittaneet päättäjät sekä sen seurauksena ankeutta ja apaattisuutta Uuteenkaupunkiin kylväneet onnettomat valmistelijat.

KIITOS LAITILA: pisteet Vakka-Suomeen!

Presidentti Niinistö teki alkuviikosta maakuntamatkan nälille nurkille. Täällä ihmetystä herätti miksei Niinistö tule Uuteenkaupunkiin vaan käy jossain Laitilassa. Olisihan meilläkin ollut näytettävää: Vahterus, autotehdas jne. Ehkäpä oli kuitenkin enemmän kuin hyvä, että juuri laitilalaiset hoitivat valtionpäämiehen vierailujärjestelyt tyylillä, taidolla ja epäitsekkäästi.

Hienointa Niinistön vierailussa oli se kuinka Laitilassa huomioitiin lapset. Kaupunki teki mm. liukumäen heille ja siten vierailupäivästä tuli kasvavalle ikäluokalle ikimuistoisuuden lisäksi kaikkea muuta kuin puiseva ja virallinen. Lasten ja nuorten huomioiminen sekä palkitseminen ovat hyvin sopusoinnussa Laitilassa harjoitetutun politiikan kanssa. Siellä satsataan opetukseen rakentamalla uusi koulu ja vapaa-ajan puitteita parannetaan pian nousevalla palloiluhallilla.

Uudessakaupungissa suunta on ollut kokolailla toinen lapset, nuoret ja vapaa-aika ovat vain säästökohteita. Lähes viisikymmentä vuotta vanhat liikuntapaikkamme rapistuvat, kun niiden välttämättömistä remonteistakin on tullut säästökohteita. Tämä ei tietenkään koske vanhaa puolityhjää koulua, jolle muualla tarjottaisiin puskutraktoria, mutta meillä talorähjälle esitetään miltei kymmenenmiljoonan euron remonttia. Rehellisyyden nimissä on muistutettava, että olihan meilläkin hilkulla toteutua neljänmiljoonan euron kouluhanke yhden Novida-aiesopimuksen seurauksena.

Presidentin vierailupäivänä laitilalaiset noteerasivat myös Uudenkaupungin. Korihaille oli annettu todella näkyvä rooli  Laitilassa. Kuinkahan uusikaupunkilaiset olisivat toimineet vastaavassa tilanteessa? - Niin tylyjä olivat virkahenkilöstön ja päättäjien puheet naapurikaupungista menneellä valtuustokaudella, että oikein hävetti ja vieläpä varsin usein - tuskin olisi Laitilaa pahemmin noteerattu, jos presidentti oli tullut tänne. Kaiken huippuna Laitila vastaisuudesta voitaneen pitää ns. toimittajan kirjoitusta, jossa Harton ja minun valtuustopuheet esitettiin totuudenvastaisesti hyökkäyksenä Laitilaa vastaan.

Laitila hoiti valtionpäämiehen vierailun tyylikkäästi ja otti pisteet Vakka-Suomeen. Tuskinpa Uudessakaupungissa olisi vakkasuomalaisille maailmanmestareille tai lapsille annettu vähäisintäkään roolia vastaavan vierailun yhteydessä. Sen sijaan vanhat päättäjäpönöttäjät olisivat kilvan pyrkineet Niinistöä liki. Näin kävi pääministeri Lipposen vieraillessa täällä. Silloin sai oikein ihmetellä nuoleskelua ja miksipä se olisi siitä muuttunut, kun samoja tyyppejä on yhä rempseästi remmissä.

MEILLÄ ON OMA J BÄCKMAN

Tuskin monikaan epäilee vaan jo kolmannesta lauseesta tohtori J Bäckmanin olevan kallellaan tai peräti kaatunut Venäjään päin. Harva suhtautuu suhtautuu miehen Suomea mollaaviin Venäjää liehakoiviin kommentteihin vakavasti. Miestä pidetään jopa itänaapurin maksettuna markkinaheppuna.

Tänään sai iltapäivällä kuulla vastaavaa toiselta laidalta. Venäjä kuulemma koettelee Suomea päästämällä tänne pakolaisia. Rajoilla toiminta perustuu joko Putinin siunaukseen tai virkahenkilöstön keksimään rahastusrakoon. Näin päättelee Ylellä historiantutkija Hupi-Luukala vai onko hän enemminkin alansa hutkija?

Viime vuonna Suomeen päästettiin Ruotsista tuhansia ehkäpä kymmeniä tuhansia pakolaisia. Kukaan ei tuolloin vihjannut vähääkään siihen suuntaan, että Ruotsi koettelisi Suomea. Päin vastoin kaikki pakolaiset täytyi ottaa tyynesti ja positiivisesti hymistellen maahan.  Jos joku pikkuisenkin kritisoi tai edes epäili Ruotsin motiiveja tai Suomen kykyä selvitä pakolaisongelmasta, leimattiin epäilijä arvottomaksi rasistiksi.

Vastaavan tulvaa paljon pienemmän pakolaismäärän saapuessa itärajan takaa, alkaa määrättyjen tyyppien Venäjään kohdistuva armoton kritisoiminen. Suhtautumisen muutos pakolaisten saapumiseen osoittaa määrättyjen tyyppien olevan kaikkea sitä vastaan, mitä Venäjällä tehdään. Nyt esitetty Hupi-Luukalan tarkoitushakuinen väittämä paistaa läpi niin bäckmannilaiseen tyylin kuin vain paistaa  voi.

Jokainen muistanee, että niin Isiksen kuin Irakin pakolaisaaltojen takana on EU ja etenkin USA. Sama pätee Somaliaan, Libyaan, Syyriaan jne., joiden pakolaisaallon aikaansaaja on länsi. Kaiken huippuna voidaan pitää kuviota Turkki vastaan kurdit. Molemmat sotivat keskenään ja molempia aseistaa ja länsi. Venäläisten ansiottomaksi ansioksi voidaan lukea edesmenneen Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Pakolaisten tänne saapuminen ei voi mitenkään olla olla Venäjän juoni koetella Suomea.

Tuskin tarvitaan historiantutkijaa selvittämään viikkojen ikäisiä tai huomenna tapahtuvia asioita. Ennen kaikkea ihmetyttää Ylen motiivi julkaista täysin päättömiä yhden miehen teorioita, varsinkin näiden ollessa toistuvasti samanlaisia ja yhden suuntaisia. Kuka tahansa kykenee esittämään vastaavanlaisia hurukuvitelmia, mutta tasapuolisuuden vuoksi Ylen pitäisi sylkeä niitä joka laidalta tai pysyä harkiten puolueettomina.

Mielestäni loogisempi ja uskottavampi teoria olisi se, että USA haluaisi alkuunpanemallaan pakolaisongelmalla riuduttaa hengiltä vanhan kilpailijansa Euroopan teollisuuden ja talouden. Varmaankin USA ottaisi maanosamme vientivolyymin oman taloutensa tueksi. Kysymys on myös siitä kummalla puolella Venäjä on - pelastaako se Euroopan vai joko se on kimpassa jenkkien kanssa?

Kaiken kaikkiaan molemmat suurvallat ovat yhtä mahtailevia ja tuhoisia maailmalle. Ei tarvita isommin tietoa tai hoksaamiskapasiteettia huomata Venäjän olevan ihan Suomen nurkalla. Hiukankin historiaa tunteva hoksaa, että venäläisten kanssa on parempi olla väleissä. Ei sinne kuitenkaan tarvitse rähmällään kieli ruskeana kurotella, mutta ei myöskään kannata kaivaa  nenästä verta. Ikävästi historia on opettanut koko Suomineidon naaman menevän remonttiin, kun naapurissa suututaan.

Ihmetyttää kuinka valtion kustantama yliopisto ja valtion omistama Yle levittävät maalle vahingollista propagandaa. Jos kyseessä olisi tieto tai varteenotettava tutkimus, voisi rajunkin ulostulon ymmärtää, mutta kun kyseessä on vain ikuisesti samoilla linjoilla, ikuisesti joriseva, valikoivasti ja yksipuolisesti tietoa esittävä Suomen oma J BÄCKMAN, niin eipä voi kuin ihmetellä mihin kaikkeen laman kourissa riutuvassa Suomessa varoja syydetään.

URHEILUSEURALLE VEROTUSOIKEUS?

Ajattelin pitää pääni kiinni Korihaiden epäonnistumisesta, mutta onpa sen verran puhelin soinut ja hihasta nyitty, jotta pakko on hiukan esittää kuulemiani arvailuja, kaivaa muistia ja pölistä mitä mieleen on juolinut. Haluan kuitenkin esittää yhden toiveen: Kun olette muita äänestäneet, niin kääntykää heidän puoleen ja vaatikaa heiltä tekoja. Ja suurten puolueiden valtuutetut, te olette lakkauttaneet lautakunnan, mitätöineet ryhmämme vaikutusmahdollisuudet, joten puhukaa ryhmissänne, sillä kiitos teidän, en kykene auttamaan!

Pohtikaapa mielikuvaa, jonka ovelta ovelle keräävä lapsi, näyttävä vapaaehtoisuuteen perustuva keräystempaus tai puuhamiesten rahankeruu herättävät. Kaikki em. vetoavat eri tavoin tunteisiin ja yhdistettynä saavat aikaan yhteisöllisyyttä ja hankkeeseen lähtevät mukaan sellaisetkin joille itse ydinasia oli yhdentekevä. Ihminen on aktiivinen ja sosiaalinen otus, joka luonnostaan haluaa olla heikomman puolella ja tekemässä hyvää - oikein toimien ihmiset saadaan kannattamaan  ja tekemän miltei mitä vaan.

Entäpä minkä mielikuvan herättävät julkisuudessa esiintyvät ja hyvin tienaavat ihmiset, jotka vaativat seuralleen verovaroja siksi, että seura ja sen tuoma julkisuuskuva on tärkeä. Edellä mainittu herättää närää sekä kiukkua ja sitä pidetään omahyväisten kellokkaiden puuhana. Se saa jopa omat joukot epäilemään. Ihminen on aktiivinen ja sosiaalinen otus, joka luonnostaan haluaa olla heikomman puolella ja tekemässä hyvää - väärin toimienkin ihmiset saadaan vastustamaan ja tekemään miltei mitä vaan.

Alkeellisimmallakin ajattelulla tulisi kyetä ymmärtämään se, että oman seuran tai lajin nostaminen äärettömän tärkeäksi, tuntuu muiden lajien harrastajista ja vetäjistä heidän lajinsa vähättelyltä. Muita vähättelemällä ei mitenkään kyetä saamaan aikaan kaikkien seurojen yhteisrintamaa yhden lajin tai seuran tavoitteiden saavuttamiseksi. Päin vastoin syntyy juopa, joka keskustelun muuttuessa inttämiseksi kasvattaa yhden ja muiden seurojen väliin loputonta närää. Siinä sivussa erimielisyydet henkilöityvät.

Osaa kaupunkilaisista ärsyttää myös se, että ne henkilöt, jotka nyt kärkkyvät ja vaatimalla vaativat seuralleen  yhteisiä verovaroja, ovat todenneet muille seuroille: Kerätkää itse rahanne, jos jotain tarvitsette. Tästä seuraa väkisinkinkin vastakkainasettelu lapset vastaan aikuiset miehet, jos verovaroja vaaditaan aikuisten miesten ammattilaisjoukkueelle. Tämä vaatimus saa jopa omat nousemaan vastarintaan.

Kaupungissamme jalkapalloa lukuun ottamatta, suuret joukkuelajiseurat ovat olleet netto- elleivät peräti bruttosaajia. Etunenässä tulevat jääkiekko ja koripallo. Näille lajeille on verovaroin  tehty seuran toiveesta ravintolaa, uusittu katsomoa, hommattu kalliita kelloja, lakattu parketteja ja jopa maksettu niiden toiminnanjohtajille palkkaa. Kun samalla jalkapalloilijat tekevät keräämillään rahoilla junioreille tekonurmen ja antavat sen kaupungin käyttöön, kannattaisi vaieta ja lopettaa uho nettomaksajan roolista.

Aikoinaan Uudessakaupungissa, varojen alasajon seurauksena, tehtiin päätös, että kaupungin tuki keskitetään lasten ja nuorten liikuntaan ja silloinkin painotetaan liikunnan laatua, määrää ja jatkuvuutta. Tämän johdosta esim. jääkiekko- ja ja koripallojoukkueiden pelatessa liittojensa korkeimmalla sarjatasolla, niille annettiin markkinointirahaa  muualta kuin nuoriso- ja liikuntapuolelta.

Nuoriso- ja liikuntatoimen budjetti oli aikoinaan noin 2,5 milj. euroa. Tästä summasta tekniselle puolelle siirtyi sisäisellä laskutuksella 2,1 milj. euroa, tällä summalla turvattiin jäähallin, uimahallin jne. toiminta sekä tietenkin katettiin mm. Tontonmäen ja vastaavien huippuinvestointien tappioita. Käytännössä nuoriso- ja liikuntapuolen vuotuiset käyttövarat olivat noin 400 000 euroa. Tästä summasta säästettiin, irtisanomalla nuoriso- ja liikuntatoiminen johtaja, reilut 50 000 euroa. Irtisanottu henkilö järjesti viimeisenä kokonaisena toimivuotenaan kaupungille noin 80 000 euroa hankerahaa. Jäljelle jäävästä summasta ei nähdäkseni voi mitenkään irrottaa vuotuisesti 50 000 euroa yhden seuran yhdelle joukkueelle.

Edellisen kappaleen pohdinta siksi, että kunnassa rahan antaminen toiselle on rahan poisottamista jostain muualta, Tämä korostuu silloin, kun ollaan miinustuloilla liikenteessä. Olisi siis hyvä osoittaa, mistä yhden seuran ja sen yhden joukkueen vaatimat 50 000 euroa otetaan. Ymmärtääkseni nuoriso- ja liikuntatoimesta sitä ei voida enää ottaa.

Koripalliseuran vetäjän työ on ollut yhden puuhamiehen rajua työtä. Tähän meillä on totuttu vuosikymmenten varrella. Kun päivittäin kaupungilla näkyvä kova puuhamies vaihtuu neuvostotyyliseen, lehdessä esiintyvään kansaa ylhäältä valistavaan, upeeta valtavaa -kollegioon, muutos on shokki kaupunkilaisille. Kun tämä upeeta valtavaa- porukka alkaa vaatimalla vaatia itselleen yhteisiä varoja, herättää se turuilla ja toreilla kielteistä vastakaikua.

Jos vastustuksen ilmetessä vedetään porot sieraimiin, aloitetaan vastakkaisien näkemysten haukkuminen ja puhutaan omasta lajiperheestä, jolla oikeus ottaa itselleen kansalta se mitä perhe itselleen haluaa, herää väkisinkin mieleen Sisilia ja mafia. Olisikohan paikallaan ensin pohtia mitä sanoo ja julkituo? Vai pitäisikö peräti pohtia sitä, ketkä  saavat tuoda asioita julki, jottei sovun sijaan synny sovittamatonta riitaa. Mutta nyt lauantai huumaa: JUNNUKORISTA POHITULLISSA!

Korihaiden epäonnistumisen tekijät

Korihailla ja sen edeltäjällä on suuri rooli Uudenkaupungin historiassa. Seura on kohottanut merkittävästi kaupunkimme julkisuuskuvaa, tehnyt nuorisotyötä ja tarjonnut elämyksiä tuhansille uusikaupunkilaisille. Mikäli halua pysyä kelkassa, on kehityttävä. Jos ei kehity, putoaa armotta parhaiden kyydistä. Urheilussa tämän ovat osoittaneet esim. Lukko jääkiekossa, Kiri pesäpallossa ja TPS sekä HIFK jalkapallossa.

Aikaa on seurattava ja virheistä opittava, sillä vain siten voidaan korjata virheet ja päästä takaisin pääsarjatasolle. Näin em. seurat ovat toimineet ja tehneet TPS jalkapalloa lukuun ottamatta. Voiko Korihait tehdä saman tempun vai löytyvätkö sen epäonnistumisen syyt syvempää. On helppo pistää kaikki syy Korihaiden menestymättömyydestä seura-aktiivien syyksi. Pärjätäänhän koripallossa pienemmilläkin paikkakunnilla kuin Uusikaupunki esim. Vimpeli, Lapua ja Kauhajoki. Uuttakaupunkia pienemällä Loimaalla pelataan jopa mitaleista. Pikaisesti katsottuna verrokkikunnat osoittavat Korihaiden ongelmien johtuvan onnettomista tyypeistä seuran johdossa.

Ennen tuomion julistamista tutkailkaamme hiukan historiaa. Kun koripallo starttasi kunnolla Uudessakaupungissa 1970- ja 1980- luvuilla, oli tämä Suomen nopeimmin kasvava kaupunki. Tehtaita oli putkahtanut tyhjästä ja kaupungin väkiluku kasvoi tuhansilla. Samaan aikaan esim. Loimaa oli tavallinen uinuva maalaiskylä, jossa pelattiin huonolla menestyksellä, pääsarjassa piipahtamalla, pesäpalloa.

Uudenkaupungin suunta oli ylöspäin ja silloisessa ilmapiirissä ja yritysilmastossa oli helppo kerätä rahaa esim. koripallon pääsarjajoukkueelle. Kaupungin puitteet esim. jäähalli ja uimahalli olivat uusia ja jopa ainutlaatuisen prameita paikkakunnan koko huomioiden. Täältä löytyi sen ajan modernit kauppakeskukset, autojen merkkiliikkeitä jne. Kaupunki kehittyi, kasvoi ja yksi sen yhdistävistä tekijöistä oli koripallo. Lisäksi Uuttakaupunkia pidettiin Vakka-Suomen, johon tuolloin kuului Mynämäki, keskuksena.

Vielä 1990-luvulla Uudenkaupungin keskustasta löytyi kolme huoltoasemaa ja kaupungin keskusta oli aina iltaelämää myöden vireää. Parhaimmillaan1990-luvulla Uudenkaupungin verotulot ja varannot olivat asukaslukuun suhteutettuna Suomen suurimmat. Uudessakaupungissa Uudestakaupungista kaavailtiin tuolloin mukavaa 25 000 asukkaan kaupunkia. Korttelikouluverkolla ja kehittämisellä kaupunkiin pyrittiin saamaan uusia asukkaita. Katseet olivat ylöspäin, mutta taantuminen alkoi - MIKSI?

1990-luvun lama löi Uuttakaupunkia kovaa. Niin kaupunki kuin koripallo ajautuivat vaikeuksiin ja laman hoitoa maksetaan vieläkin uusikaupunkilaisten maksamista veroista. 1990-luvun lama ei selitä kaupungin tuolloin alkanutta jatkuvaa taantumista. Katsomalla Loimaan historiaa voimme todentaa Uudenkaupungin virheet. Loimaalla oltiin rohkeita, sinne syntyivät Citymarket ja Prisma, sekä niiden imussa paljon muuta. Loimaasta kasvoi alueensa kauppakeskus, se käytti hyväkseen lähiseutujen ostovoimaa ja vaurastui.

Kun Loimaalla kerätään sponsorivaroja pääsarjojen kärjessä pelaaville lentopallo- ja koripallojoukkueille Citymarketista ja Prismasta, on Korihaiden markkinamiehellä edessään kuihtunut pääkatu ja sen riutuva keskusta. Se, että Korihait epäonnistui nyt taloudellisesti ratkaistiin jo 1990-luvun onnettomilla päätöksillä, sillä tuolloin kaupungin kehittäminen loppui totaalisesti. Tuolloin alkoi kaupunkimme, yhä kiihtyvä, kutistuminen. Yhä useammat uusikaupunkilaiset ajavat Myllyyn rahan ja valikoimien vuoksi. Sinne menevät pitkälti myös urheilumme sponsorirahat.

Kun Korihaista ilmoitetaan taloudenpidon epäonnistuneen ja seuran olevan katastrofin partaalla, on seurajohdolle nostettava hattua. Jos samaa avoimuutta kaupungin päättäjät olisivat noudattaneet jo 1990-luvulla eli tunnustaneet epäonnistumisen, olisi monet asiat ehditty korjata menneiden vuosien aikana. Viimeistään nyt, kun kaupungin ikoni on kuolinkoureissa ja ajautumassa manan majoille, on aika havahtua hereille ja lopettaa totaalinen valheissa eläminen epäonnistumiset tunnustamalla: KAUPUNKIA ON VIIMEINKIN KEHITETTÄVÄ!

Jos tähän kaupunkiin halutaan asukkaita, keskustaa elävöitettävän ja urheiluseurojen työn jatkuvan, on kyse asukkaiden viihtyvyydestä ja vaihtoehdon tarjoamisesta nykyiselle ostokäyttäytymiselle. Vuosia kaupunkilaisten elämisentasoa ja rahoja tuottamattomuuteen imeneelle ääliöelinkeinopolitiikalle on saatava päätös. Päättömät kotkotukset kaupungin omistamasta vuokrataloista, halleista ja työpaikoista on totaalisesti lopetettava: KUTEN KORIHAISSA, ON KAUPUNGISSAKIN TUOTAVA FAKTAT JULKI!

Ehkäpä ensimmäiseksi entisen Ekan paikalle on saatava merkittävä päivittäistavarakauppa, se elävöittää keskustamme ja siellä toimivat yritykset. Varteenotettavat vaihtoehdot löytyvät raumalaisesta PICK N PAY:stä ja kasvavasta M-ketjusta. On selkeä kaupungin etu käyttää aktiviteettia ja jopa veroeuroja, jotta kaupungin keskeiselle paikalle saadaan päivittäistavarakauppa. Tämä estäisi eurojen valumisen muualle, se turvaisi paikkakunnan yrittäjien tarjoamat palvelut ja viime kädessä pitäisi veroeurot Uudessakaupungissa ELI KYSEESSÄ OLISI SIJOITUS. Niin ikään kaupungin olisi löydettävä taloudellinen kivijalka jatkuvasti ja voimakkaasti kasvavasta nettikaupasta.

Korihait on osa Uuttakaupunkia ja se elää tai kuolee täällä tehtävien päätösten myötä. Verovaroilla tapahtuva avustaminen on lyhytaikaista tekohengitystä. Korihaille kuten muidenkin urheiluseuroille on taattava toimintaedellytykset: siinä on kaupungin tehtävä. On siis sijoitettava asukkaisiin ja paikkakuntamme viihtyvyyteen esim. liikuntapuitteita kehittämällä!

Uudenkaupungin ykkösmarkkinoijat löytyvät poliisilaitokselta!

Kehu omaa kotikaupunkiasi somessa ja maailmalla, niin väki pakkautuu tänne asumaan: näin ohjeistaa eräs ohje. Tämäkin em. tyypin lohkaisu on osoittautunut huuhaaksi. Jokainen voi pohtia markkinoinnin tehokkuutta esim. sillä, että kuvittelee jonkin hinnerjokelaisen kehuvan oma kotipaikkaansa. Muuttaisitko lapsiperhe jäähallin, uimahallin jne. läheltä vailla näitä palveluja ja liikuntamahdollisuuksia olevalle paikkakunnalle. Samoin lienee laita ikäihmisten palvelujen ja muiden mahdollisuuksien osalta.

Ikävä kyllä sama pätee Uuteenkaupunkiin, jos sitä ryhdytään kehumaan raumalaisille, turkulaisille tai laitilalaisille. Tänne eivät lapsiperheet muuta paikkakunnilta, joissa lapsilla on parempi elää ja oppia. Uuteenkaupunkiin muutetaan halpojen asuntojen vuoksi. Kun muualla myydään kahdensadantuhannen euron koti ja täältä ostetaan tilalle muutaman kymmenentuhannen euron hintainen asunto, jää hintaeron verran elämänlaatua parantavaa rahaa. Siinä meidän muuttovaltti ja syy kaupungin huolestuttavaan huoltosuhteen kehitykseen.

Jospa saisimme ihmiset ensin käymään täällä, matkailemaan Uuteenkaupunkiin. Tuolloin he voisivat omilla silmillään hyödyntää osaamistaan ja sen seurauksena täyttää niitä palveluaukkoja, joita kaupungissamme. Tästä hyötyisi koko Uusikaupunki asukkaineen, joten jospa houkuttelisimme tänne rutkasti ihmisiä satsaamalla matkailuelinkeinoon.

Korihait, muut seurat, teatterimme ja  mm. Pilvilinna, vierasvenesatama, golf tekevät kaupunkiamme tunnetuksi ja herättävät kiinnostusta sitä kohtaan. Em. saavat vuosittain tuhansia ihmisiä saapumaan kaupunkiimme. Samoin yrityksistä esim. Alina on käsite maakunnassa ja kohta edempänäkin. Niin ikään autotehdas ja muusta Suomesta poikkeava positiivinen työpaikkakehitys herättävät positiivista kiinnostusta ja mielikuvia Uuttakaupunkia kohtaan.

Tehokkainta markkinointi on silloin, kun ulkopaikkakuntalainen itse aktiivisen tekemisen eli hakemisen tai ostamisen avulla saa itselleen tietoutta Uudestakaupungista. Yksi uusikaupunkilainen saa vuosittain kymmenettuhannet tutustumaan kaupunkiimme. Selvittäessään paikkakunnan rikoksia Petäjämäki esittelee Uuttakaupunkia ja herättää ympäri Suomea kaupunkiimme kohdistuvaa kiinnostusta.

Joka vuosi, Suomen kirjastoissa, lainataan kymmenettuhannet kerrat Rainer Tähtisen kirjoittamia kirjoja, joissa Uusikaupunki nousee tapahtumanäyttämöksi. Kuinkahan monet kirjoja lukeneet etsivät netistä Uudenkaupungin ja valitsevat kaupunkimme kesämatkakohteeksi? Voisiko kaupunkia markkinoida kirjojen herättämän kiinnostuksen avulla? Onnistuisiko kaupungin hyödyntää kirjojen sisältöä matkailussa esim. sen tapahtumiin liittyvillä kiertoajeluilla. Näin toimitaan jo muualla.

Entäpä historiallinen kiertoajelu Uudenkaupungin omalla kesäjunalla. Paikkakunnalla on tapahtunut paljon ja kummallista vuosisatojen saatossa. Nämä varmaankin kiinnostavat vieraspaikkakuntalaisia. Entäpä kaupungin suuren hyväntekijän Mauno Vannaksen hyödyntäminen matkailullisesti. Jo hänen muistomerkistään voisi muodostua pyhiinvaelluskohde eräille ihmisille!

Kaupunkimme on mahdollisuuksia täynnä ja joskus tuntuu, että päättäjämme ovat kuin kultasäkin päällä istuvia hölmöläisiä, jotka eivät osaa avata säkkiä,  eivätkä siksi pääse hyödyntämään omistamiaan rikkauksia.

YKSIMIELISESTI ja YLIMIELISESTI AHTERILLEEN!

Ei ole pitkää aikaa, kun aiesopimus-atso hehkutti satojen ihmisten muuttaneen kaupunkiin. Joku totesi tuolloin, että kaupungin kannalta 1.1 on merkittävä päivämäärä, jonka pohjalta kannattaa katsella muuttotilannetta. Nyt tiedetään johtavan virkatyypin eläneen illuusioissa ja puhuneen puppua - VÄKI VÄHENI UUDESSAKAUPUNGISSA!

Juha Aaltonen on jo 2000 luvun alussa puuttunut kaupunkimme valtavaan kiinteistömassaan ja sen kasvattamiseen ja mitä on tapahtunut?: EI MITÄÄN! Juha Aaltonen nosti jo 2009 esille kaupunkimme huolestuttavan huoltosuhteen kehityksen ja mitä on tapahtunut?: EI MITÄÄN! Jos näidenkään asioiden eteen ei ole tehty mitään, niin eipä ole ihme, jos muuttotappion katkaisemiseksikaan ole tehty mitään.

Uudenkaupungin tilannetta voidaan pitää kenties töppöyden Suomen mestaruutena. Yksimielisesti kaikki kaupungin vetovoimatekijät on jätetty käyttämättä. Missään muualla maassamme ei ole ollut tällaista uusien työpaikkojen nostetta kuin Uudessakaupungissa ja silti menetämme asukkaita. Eikö viimeinkin olisi syytä vaihtaa päätösten suuntaa vai olemmeko kuin Neuvostoliitossa, jossa yksimielisesti onnellisina taputettiin älyttömille ja järjenvastaisille päätöksille.

Kannattaisiko viimeinkin siirtyä yksimielisyyden tavoittelusta kaupungin positiivisen tuloksen tavoittelemiseen? Kannattaisiko viimeinkin tunnusta ne tosiasiat, joita jotkut ovat pian vuosikymmenen toitottaneet? Päättäjien pitäisi viimeinkin hoksata, ettei tätä kaupunkia nosteta säästöillä, varsinkaan kikkailusäästöillä vaan investoinneilla kaupunkilaisten parempaan elämään!

Jos Uudestakaupungista töitä saaneita pelotellaan tuulimyllyillä, keskitysleireillä ja loputtomilla säästöillä, ei tänne muuta kukaan. Jos emme satsaa kaupunkilaisten tulevaisuuteen, lähtevät kaupunkilaiset sinne, missä heillä on tulevaisuus. Meillä ei ole investoitu kaupunkilaisiin vuositolkulla. Ainoa viime vuosien investointi kaupunkilaisiin on Sorvakon kentän lähes puolen miljoonan euron hintainen paskahuusi, joka vieläkin, varmaan viidettä vuotta, kiertää urheilukenttää valmistelijan pöydällä!

ONTUEN MENNÄÄN, MUTTA MENNÄÄN KUITENKIN!: SSS: LAINRIKKOJISTA KANSALLISSANKAREITA

ONTUEN MENNÄÄN, MUTTA MENNÄÄN KUITENKIN!: SSS: LAINRIKKOJISTA KANSALLISSANKAREITA: Suomessa kilpailukykyä ei palauteta saati edes kohoteta pakkolakien avulla. Jo nykyisillä pakkolailla ulosmitataan kaikille hyödyllistä työt...

SSS: LAINRIKKOJISTA KANSALLISSANKAREITA

Suomessa kilpailukykyä ei palauteta saati edes kohoteta pakkolakien avulla. Jo nykyisillä pakkolailla ulosmitataan kaikille hyödyllistä työtä tekevien työn tulos ja ostovoima hyödyttömille maamme siivestäjille. Pääsääntöisesti koko lamanhoito on ollut ja on yhä täydellisesti harhateillä. Kyse ei ole yksityisestä tai julkisesta sektorista vaan välttämättömän ja tarpeellisen työn tuottamattomuudesta yrityksille ja niiden työntekijöille. Jotta yhteiskuntamme saataisiin toimimaan on meidän tunnustettava muutama perusasia Suomessa työskentelevien yleishyödyllisyydestä yhteiskunnalle..

Aikoinaan oli yksinkertaista, kun toiset tekivät kaiken välttämättömän ja he ketkä eivät tehneet mitään hyödyllistä, nauttivat tekijöiden työn tulokset. Tämä työn tulosten jako ei tyydyttänyt enemmistöä eli heitä ketkä tekivät kaiken. Tämän tyytymättömyyden seurauksena kehittyi vuosisatojen saatossa nykyinen yhteiskunta, jonka tarkoituksena on turvata kaikelle kansalle tasapuoliset puitteet tuloja tasaten ja palveluita tarjoten.

Myös tämän päivän Suomesta löytyvät he, ketkä tekevät ja ketkä nauttivat tarpeellisen työn tuloksista. Aiemmin  oli helppo osoittaa välttämättömän työntekijöitä olleen olleen talonpoikia, jotka järjestivät ravinnon kaikille. Pikkuhiljaa tuli kuvioihin vientituotteet, joiden tuotolla katettiin tuontituotteiden kulut. Yhteiskunta kehittyi ja siinä sivussa välttämätöntä työtä tekevien osaamisvaatimukset.

Yhteiskunnan vaurastuessa ökyt rakentelivat linnoja, toivat herkkuja maailmalta ja viihdyttivät itseään narreilla ja vastaavilla. Tavallisen välttämätöntä työtä tekevän olot paranivat yleisen vaurauden myötä, joskin varjopuolena tuli vallan ja vaurauden puolustaminen. Puolustustarpeen reservinä oleminen lankesi välttämätöntä työtä tekevien harteille.

Niin maailma muuttui ja mutkistui. Kilpailevat yhteiskunnat mittelivät väkivallalla, kunnes alkoivat liittoutua turvatakseen omia intressejään sopimalla asioita. Toiset sopijat hoitivat leiviskänsä paremmin niin meillä kuin maailmalla. Sopimisen myötä yhteiskunta muuttui byrokraattisemmaksi. Tästä huolimatta yhteiskunnasta voidaan selkeästi erottaa toisistaan ne ketkä tekevät välttämätöntä työtä ja ketkä elävät mainitun työn tulokselle. Tällä perusteella Suomi voidaan jakaa neljään luokkaan.

1 sektori. Aikaisemmin oli yksinkertaista osoittaa lähes pelkästään ruokatuotannon ja vientiteollisuuden olleen Suomen kansantaloudelle välttämätöntä. Tänä päivänä vienti on monialaistunut ja samoin ruokahuollon vaihtoehdot. Siksi vientiteollisuuden ja elintarvikeketjun lisäksi välttämättömiin vientituloja maahamme tuovien tahojen kirjo on laajentunut jopa palvelujen ja viihteen sektorille. Korkeasti koulutetut huippuosaajat, kirjailijat, oopperalaulajat, ammattiurheilijat, viihdeartistit jne. kotouttavat, niin halutessaan, valuttaa Suomeen.

Monipuolistumisestaan huolimatta suurin osa Suomen vientituloista tulee teollisuudesta. Niin yrittäjillä kuin heidän työntekijöillään on keskeisin rooli Suomen tuoniin rahoittamisessa. Ilman näiden ihmisten työn tulosta elintasomme romahtaa ja sisämarkkinatkin kuihtuvat olemattomiksi etenkin ns. luksustuotteiden osalta. Po. sektorilla työtä tehneillä eläkeläisillä on etuoikeus nauttia maksamistaan eläkkeistä, rakentamansa yhteiskunnan hedelmistä.

2 sektori. Viennin ja ruokahuollon parissa työskentelevät eivät tule toimiin omillaan. He tarvitsevat lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, yliopistoja, tutkimuslaitoksia, energiaa, maantien- ja talonrakentajia, turvallisuutta jne.. Myös tämä sektori on yhteiskunnan toimintojen kannalta välttämätön ja melkoinen työllistäjä. Tähän sektoriin kuuluvat myös po. töitä tehneet eläkeläiset, koilla on oikeus nauttia rakentamansa yhteiskunnan tuloksista ja maksamistaan eläkkeistä ja sosiaaliturvasta.

3 sektori. Osa ihmisistä työskentelee alueella, joka ei sinänsä ole mitenkään hyödyllistä, mutta tuottaa yhteiskunnan jäsenille mielihyvää ja parantaa heidän elämisen laatua. Urheilijat, kirjailijat, toimittajat, taiteilijat jne. tarjoavat elämyksiä, nautintoa, ovat esikuvia nuorille jne.. Ilman tämän ryhmän aikaansaannoksia eläminen olisi ikävää arkea ja väkinäistä puurtamista. Tämän sektorin eläkeläisille kuuluvat edellisten sektoreiden edut.

4 sektori. Viimeiseen yhteiskuntakategoriaan voidaan luokitella passiiviväestö eli heidät, ketkä eivät kylvä eikä kynnä tai eivät ole tuottaneet tai tuota mitään konkreettista eli eivät tuo tuloja yhteiskuntaan, eivät tuota ruokaa, eivät tuota terveyttä, mielihyvää tai elämyksiä. Tämä ryhmä siivestää yhteiskuntaa sen kasvaneiden pykälien, byrokratian jne. seurauksena.  Sen sijaan että tämä ryhmä elää leveästi ja kasvattaa tulojaan loisimalla muita, on säästöjen kohdistuttava juuri heihin.

Poliittiset vallanpitäjät ovat luoneet sääntöjä, kasvattaneet byrokratiaa ja sen myötä lisänneet satojentuhansien yhteiskunnalle lisäarvoa tuottamattomien julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöitä. Suomessa julkinen valvonta ja valvonnan mukaisen toiminnan varmistava yksityinen sektori paisuvat. Tämän vuoksi meillä on laajoja täysin tuottamattomia yksityisiä toiminta-aloja, joissa työskentelee kymmeniätuhansia ihmisiä.

Suomessa on esim. prikaatitolkulla täysin turhia dosentteja ja professoreita, jotka työaikanaan lähinnä jakavat keskenään ristiriitaisia kommentteja ja pyörittävät  jonninjoutavia blogeja. Tämä ei tietenkään tee kaikista tohtoreista turhia, sillä joukosta löytyy heitä, ketkä antavat yhteiskunnalle tietoa ja ohjeita maamme tulevaisuuden turvaamiseksi. Mutta mihin tarvitsemme esim. satoja historian dosentteja, jotka ainoastaan pyrkivät omilla ihmeellisillä historiantulkinnoillaan saamaan julkisuutta.

Joka vuosi Suomeen leivotaan reilut puolitoistatuhatta uutta tohtoria, joista huomattava osa jää työttömäksi. Kuinka yliopistoistamme voi löytyä maamme pelastajia, kun ne eivät osaa suunnitella edes omaa toimintaansa? Murheellisella tavalla tämä osoittaa meiltä löytyvän teoreetikkoja, mutta ei käytännön osaajia.



Jotta yhteiskunta toimisi niin, että sillä on taloudelliset toimintaedellytykset, on ensimmäisen ja toisen väestöryhmän toiminta turvattava. Näiden yhteiskunnalle välttämättömien ihmisten: yritysjohtajien, vientiteollisuuden työntekijöiden, opettajien, sairaanhoitajien jne. on saatava myös työstään se korvaus, minkä he ansaitsevat. On väärin, jos heidän asemaansa ja elintasoa kurjistetaan pakkolaille ja tuottamaton neljäs sektori saa ahneudessaan jatkaa hallitsematonta kasvuaan.

Kun puhutaan onnistuneesta yhteiskunnan rakennemuutoksessa, on toimet suunnattava maatamme loisivaan sektoriin eli tuottamattomaan passiiviväestöön. Tämän sektorin osuutta on kyettävä pienentämään samoin kuin sinne suuntautuvaa varallisuuden kasvua. Kaikkein yksinkertaisemmin yhteiskunnan rakennemuutos onnistuu byrokratiaa remontoimalla eli pykälistöä ja säännöstöä yksinkertaistamalla sekä päätöksenteon tuomista lähemmäs niitä ihmisiä, joihin päätöksenteko vaikuttaa.

Hallituksen kaavailemat pakkolait toimivat täysin päinvastoin eli vievät pohjaa yrittäjyydeltä, vientiteollisuudelta ja sitä tukevilta ammattikunnilta. Kun maan enemmistön kurjistaminen tapahtuu lakeja laatimalla enemmistön kantaa vastaan, lienee selvää, että seurauksena on ensin lakkoja ja jos ne eivät auta, niin kansan keskuudessa syntynyt väkivaltainen liikehdintä kasvaa sekä kohdistuu entistä enemmän poliittisiin päättäjiin.

Laittomuudet ovat aina laittomuuksia ja lait ovat erilaisia eri maissa. Se mikä USA:ssa ja Venäjällä on sallittua, saattaa olla Suomessa kiellettyä. Laittomuus on suhteellinen käsite ja vallassa olevien määrittelemä teko. Suomessa kynnyksen ylittäminen laittomuuksiin on tavalliselle kansalaiselle suuri. Kuitenkin tuon kynnyksen ovat ylittäneet menneenä vuonna sadat kenties tuhannet suomalaiset, joten kynnys madaltuu koko ajan.

Laittomuuskynnyksen ylitti joskus Robin Hood. Hän oli aikoinaan ökyjen jahtaama rikollinen. Robin antoi köyhille sen minkä rikkailta vei ja niinpä hänestä tuli lopulta suuri sankari. Kuka kyseenalaistaa ja tuomitsee tämän päivän Suomessa sen, että joku vie, yltäkylläisyydessä eläviltä, muita loisivilta ja absoluuttisen hyödyttämiltä, rikkailta hiukan mammonaa ja antaa viemänsä mammonan, työn alla kituuttaville tai työttömyydestä kärsiville, köyhille?

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu työllä, jota on verotettu yhteiseksi hyödyksi ja heikompien turvaksi. Nyt tuota perustyötä, sen tuottamaa yhteistä hyvää ja heikompien turvaa ajetaan alas, jotta joutoväestö voi kupata itselleen kohtuutonta hyötyä. Jos tämä, kansan enemmistön tuntema, vääryys tapahtuu lakeja laatimalla, voiko laittomuus olla enää rikos kansaa ja inhimillisyyttä kohtaan?

HIENOA JA MENESTYKSELLISTÄ VUOTTA KAIKILLE!

Toivottavasti saamme vuoden lopussa päättäjiä kiittää,
ettei ala vallankumouksen viikate tätä kansaa niittää!