sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Trump oikeassa: SAKSA TALOUDEN ITSEKÄS JARRU!

Trump antoi Merkelille melkoisen suoraa palautetta ja valtamediamme julisti tämän tuttuun tyyliin, taustoja avaamatta, maailmalle. Saksan politiikka EU:ssa on aina ollut äärimmäisen itsekästä. Muistakaamme Kreikan pelastusoperaatio, johon Katainen ja Urpilainen upottivat ja lopulta kadottivat muutamia suomalaisilta veronmaksajilta kerättyjä miljardeja euroja. Kokonaisuudessaan satojenmiljardien tukipaketista vain viisi prosenttia meni Kreikkaan, lopuilla pelastettiin pankkeja - pääasiassa saksalaisia pankkeja!

Muistelkaapa menneitä aikoja ja Kreikan tukipakettia. Jotta Kreikka sai po. paketin, täytyi sen tehdä lähes kahdeksan miljardin euroon asekaupat Saksan kanssa. Mihin NATO-maiden ympäröimä NATO-maa tarvitse moista asearsenaalia sellaiseen aikaan, kun keräjää rahaa ulkomailta ja ajaa alas omien kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita. Suoraan sanoen Kreikka oli vain tekosyy ja välietappi, jolla ja jonka kautta kanavoitiin rahaa saksalaisiin pankkeihin ja Saksan teollisuuteen. Saksa käyttää EU:ssa häikäilemättömästi määräävää asemaansa oman taloutensa hyväksi. Tämän vuoksi EU vilisee, Saksalle myötämielisiä, epämääräisi tyyppejä.

Entäpä autoteollisuus Saksassa? -Se osallistui maailman laajuiseen huijaukseen. Samalla, kun Saksa luopuu ydinvoimasta ja satsaa tuulivoimaan ekoloogisuuden hengessä, Saksan autoteollisuus huijaa autonostajia ja tekee pilkkaa kansainvälisille sopimuksille, joilla yritetään alentaa liikenteen päästöjä. Ja entäpä autojen tullit USA:ssa ja EU.ssa - Kun veit auton EU:sta USA:n, tulli oli 3% ja tuodessasi auton USA:sta unioniin, tulli oli 13%. Oliko kohtuutonta, jos Trump vaati tähän muutosta ja ryhtyi vastatoimiin varsiinkin, kun EU muutenkin tukee omaa ja etenkin Saksan teollisuutta jopa Kreikan tukipakettien kaltaisilla vippaskonsteilla?

Saksan asekaupat Kreikkaan

Autotiullit EU:n ja USA:n välillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!