tiistai 17. heinäkuuta 2018

POSITIIVINEN HYVÄSISKO MAFIA KYLVÄÄ NEGATIIVISUUTTA

Kaiken kuntalaisen kustantaman tulisi tuottaa kuntalaiselle jotain positiivista - joko palvelua, puitteita tai edes mielihyvää. Jos näin ei tapahdu rahoittaa kuntalainen jotain, mistä hän ei hyödy pätkääkään. Kun tämä tapahtuu verovaroilla, jotka eivät ole korvamerkittyjä, voidaan puhua verovarojen epäonnistuneesta suuntaamisesta. Härskeimmillään verovaroja ohjaillaan jopa vastoin valtuuston reilun enemmistön tahtoa vastaan. Jos joku väittää tällaisen touhun lopputulosta positiiviseksi, lienee kyseiselle tyypille kuntalaisen edun toteutuminen kaikkein negatiivisin asia.

Kaupunki vietti merkittävän juhlavuoden ja kuin kas ollakaan, niin tapahtumat kuin niistä tiedottaminen lähentelivät superfiaskoa. Valtuuston enemmistö reagoi tapahtuneeseen ja osoitti epäonnistuneelle tiedottajalle ovea. Tämä oli, hyvin perusteltu, demokraattinen päätös. Silti jotkut pitivät sitä negatiivisena asiana. Nämä jotkut kuuluvat pieneen kuppikuntaan, jonka mielestä heidän kuuluu saada tehdä mitä he lystäävät. Sillä ei ole vähääkään väliä onnistuuko tekemiset, vaan ainoastaan sillä, että pienen kuppikunnan jäsenet saavat touhuta yhteisillä rahoilla ja vailla vastuuta mitä lystäävät  . Tämä on mainitun kuppikunnan mielestä positiivista ja vaihtoehtoisesti tehokkuuden vaatiminen ja yhteisen hyvän tuottaminen on siis negatiivista.

Kyseinen kuvio on itsekkyyden ja härskiyden huippu, jolla taataan joillekin töitä, toisille monopoliasema markkinoilla ja kolmansille onnettomien ideoiden suoltaminen kansan kukkaroa kaivaen. Kun kuvioon otetaan vahva viestintä, jonka tarkoitus ei ole muuta kuin muutaman kellokkaan esiin nostaminen ja kuppikunnan epäonnistumisten julistaminen suuriksi saavutuksiksi, ollaan löydetty sama tyyli millä nazi-Saksan demokratia toimi. Meillä on syntynyt oma nazi-Niinojen kuppikunta, joka päättää, kuten Hitler aikoinaan sen, mikä on positiivista ja mikä on negatiivista.

Nazi-Niinat koostuvat joidenkin alojen merkittävistä osaajista, poliittisista hissukoista, valmistelijoista ja mitättömien nuoleskelijoiden nynnyarmeijasta. Tämän nynnyarmeijan jäsenet ovat arkielämän häviäjiä, haihattelijoita ja elämänhallintansa menettäneitä säälittäviä loosereita. Nämä looserit syyttävät kaikista epäonnistumisistaan muita ja kun he eivät voi hyväksyä elämässään tekemiä todellisia virheitään, eivät he voi hyväksyä heille turvaa tuovan kuppikuntansa ulkopuolisia parempia ehdotuksia.

Olivat ehdotukset kuinka hyviä tahansa, niin niiden tullessa kuppikunnan ulkopuolelta, ne uhkaavat looserin viimeistä turvapaikkaa hyvien siskojen piiriä. Voit myös ymmärtää, kuinka negatiivinen asia toisen onnistuminen on sellaiselle ihmiselle, joka on epäonnistunut kaikessa - tällaiselle tyypille positiivisia juttuja ovat muiden karkeat epäonnistumiset: KUN MINÄ EN OLE HYVÄ, NIIN VOIN TOISEN EPÄONNISTUESSA OLLA EDES VÄHEMMÄN HUONO!

Nazi-Niinojen touhujen sivusta seuraaminen on äärimmäisen mielenkiintoista ja jokainen voi oppia siitä melkoisesti. Murheelliseksi mielen saa po. porukan aiheuttama tuho. He hävittivät paikkakunnan suurimman kesätapahtuman. Silti Nazi-Niinojen viestintäpoppoo julisti niin valmistelun kuin toteutuksen onnistuneeksi. Jos joku kysyi tai ehdotti muuta, silloin hyvät siskot lakeejoineen julistivat: TEE ITSE PAREMPI TAPAHTUMA. Jos po. poppoon ulkopuolinen kutsuu kellokkaita keskustelemaan, on vastaus hassu: En uskalla. Kyseinen, vallan anastanut porukka on niin ideaköyhää ja toteutuksissaan onnetonta, että heidän kaikki aktiviteettinsa lurahtaa lopulta valta-asemien säilyttämiseen. Niin kauan he asemansa myös säilyttävät, kun saavat tukea loosereiden armeijalta. Mutta pysähtyminen ja omien tekojen rehellinen pohdinta saattaa muuttaa kaiken.

Lukekaapa Selma Lagerlöfin kirja Ajomies ja havaitsette, ettei positiivisuuden tarvitse olla mitään kovinkaan ihmeellistä. Ihmisen täytyy jalostaa sieluaan rehellisesti, tunnustaa omien kykyjensä rajat ja tehdä siltä pohjalta oikeita valintoja. Kukaan meistä ei ole kaikissa asioissa täysi tomppeli, jos ei mestarikaan. Jokaisen meistä täytyy tutkiskella kaveria ja itseään. Utopioiden ja unelmien sijaan tulee etsiä sitä, missä on hyvä eikä vain väkertää sitä missä haluaa olla tai luulee olevansa hyvä. Varmasti kaikki meistä voivat auttaa lähimmäistä ja itseään tuon hyvän löytämisessä. Kaikki tämä saattaa viedä aikaa ja tuntua negatiiviselta, mutta lopulta kaikki muuttuu positiiviseksi niin itsensä kuin muiden kannalta katsottaessa ja silloin TODELLINEN ELÄMÄ VOI ALKAA - KUKAAN MEISTÄ EI OLE LOOSERI!

19 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, mutta ei aukea ihmisille, jotka eivät halua ymmärtää omia rajojaan.

    VastaaPoista
  2. Itsekritiikittömille on turha vääntää mallia rautalangasta.

    VastaaPoista
  3. Muutaman yrittäjän hypetys kääntyy heitä itseään vastaan.

    VastaaPoista
  4. Hups. Yhteisillä varoilla vastuutta ja nazi-Niinat. Siinäpä suvipäivän oivat viilennysväännöt värikkäästä suomenkielestä. Jatkoa pinkkisille rähinäremmimiehille jotka väistelevät kompastumisia teepussien naruihin.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus ja analyysi Ugista.

    VastaaPoista
  6. Kaikki kaupungin virastot ovat kiinni, mitään palvelua ei mistään saa. Ainoat kunnalta palkkaa nauttivat, jotka ovat nyt töissä, saksivat Alisenkadun leikkitiloissa lakanoita suikaleiksi. Ei hyvältä näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Ei mulla muuta.

      Poista
  7. Kaupunginhallituksen tulisi viipymättä puutua verovarojen käyttöön. Vanhukset jäävät hoitamatta, mutta joutavaan näpertämiseen on varaa.

    VastaaPoista
  8. Kyllä muakin valtuutettuna ihmetyttää nykyinen touhu. Ripustetaan rättejä roikkumaan kaupungille.Sateenvarjoja, riippukeinuja...Mitä näillä on merkitystä kaupungin elinvoimaan? Järjetöntä touhua.Jä purkkaa ne kauheat tekeleet pois Mörnen pellolta. Zompioita on niillämain omasta takaa.

    VastaaPoista
  9. Kuka maksaa ja mistä määrärahoista tämän taidepuuhastelun niin ottakaa siitä selvä. Mikä tärkeämpi työ jää nyt taas näiden puuhattarien temppujen varjoon?

    VastaaPoista
  10. Paikallisuutisointi on täysin ala-arvoista. Katsokaa paikkakunnalla toimivia lehtiä. Ei mitään reaaliaikatietoa Pyhärannan suurpalosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnut olevan tietoinen ao. palosta jo muiden medioiden kautta. Mikä on siis motiivisi mollata pienlehdistöä. Taidat kuuluakin paikalliseen kitinäkerhoon, joka väsymättä mollaa muiden tekemisiä / tekemättä jättämisiä, mutta jonka jäsenillä ei henkistä kapasiteettia rii7tä ehdottamaan mitään uutta.

      Poista
  11. Nazi-Niinojen vika kenties?

    VastaaPoista
  12. Ei uutisointia edes nettilehdessä. Ukissa aika pysähtyy kesällä. Demokatu jyrää kaiken yli.

    VastaaPoista
  13. Eikö yhdelläkään poliitikolla ole selkärankaa lopettaa demoilu-

    VastaaPoista
  14. 1 politiikko ei siihen pysty. Wala ja Arvela-Hellen on homman junailleet ja näillä mennään.

    VastaaPoista
  15. Rahat om myönetty kaupungin elävöittämiseen ja päätös on yksimielinen pulinat pois.

    VastaaPoista
  16. Rahat on myöntänyt valtuusto n. 10 000 muun menon joukossa tietämättä mitään toteutuksesta jonka ovat päättäneet Wala ja Arvela-Hellen demarien ja Laaksosen tuella.

    VastaaPoista
  17. No sittenhän on homma mennyt pykälien puitteissa. Mitäs siitä nipottamaan.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!