Median tehtävä: TOTUUS JA RAJALLISUUS ESIIN!

 Jos ei tunne omia tai toisen rajoja, saattaa jo palvoa rajan takana lymyilevää kaunokaista!


Lähestymme niitä hetkiä, kun yksi tyyppi, taas kerran, toteaa: Pulinat pois, kansa on puhunut! Tajuaakohan tämän lausahtava reppana lainkaan, mitä murheellista jotkin kuulijat hänestä tietävät ja sen seurauksena hänestä ajattelevat? Onko tyyppi vienyt omertan sisäiselle tasolle eli hän kykenee vaikenemaan omat hävettävät tekonsa jopa itseltään. Sisiliassa omerta kuvaa maskuliinisuutta tyylillä vähäpuheisuus. Ymmärtääkö edellä mainittu tyyppi lainkaan omia rajojaan?

Lähestymme niitäkin hetkiä jolloin tehdään tilinpäätös talvikauden palloiluista. Mitä miettii, syksyllä tasaisilla peleillä kauden aloittaneen joukkueen valmentaja, kun nyt keväällä hänen porukka häviä ennen niin tasasille  vastustajille kymmenillä pisteillä? Ymmärtääkö valmentaja, että ehkäpä hän heiluu rajojensa ylälaidoilla tai rima on yksinkertaisesti liian korkealla? Tajuaako valmentaja sitä, mitä jotkut hänestä ajattelevat eli kuinka sellainen kaveri voi menestyksellä valmentaa pääsarjajoukkuetta, kuka ei pysty menestyksellä valmentamaan junnujoukkuetta?


Lähestyimme ja ohitimme suuren juhlan kohokohdan, mutta hoksaavatko järjestäjät oman juhlatyönsä tason? Heidän piti järjestää juhlat, jotka liittyvät pyöreisiin satoihin vuosiin, mutta ymmärtävätkö järjestäjät, että heidän isolla budjetilla pyörittämät tapahtumat häviävät kiinnostuksessa, monipuolisuudessa ja persoonallisuudessa tavalliselle tavarataloviikonlopulle? Tietävätkö juhlien järjestäjät, mitä heidän juhlatuotoksistaan ja heidän kyvyistään ajattelevat jotkut  kaiken touhun maksajista eli aivan tavalliset kansalaiset eli he keille juhla olisi tullut järjestää.

Lähestytään sitä hetkeä, kun koululaisille lyödään kouraan tyly arvio heidän menneestä opiskeluvuodesta. Siinä ei mikään jää epäselväksi, vaan onnistumiset on mitattu ja laitettu järjestykseen epäonnistumisten kanssa. Kaikille lyödään vuoden tekemisistä  todistus kouraan. Kukaan ei pohdi miltä tuntuu tai mitä muut ajattelevat, kun luokan jumbo-oppilaalle ojennetaan paperi käteen ja kotiin vietäväksi! Lapsia arvioitaessa rehellisyys nousee esiin ja suoruudessaan se kipuaa aina julmuuden asteelle; Toisin on aikuisten kohtelu politiikassa, työelämässä ja jopa urheilussa.

Voi pitää miltei mielenkiintoisena ja toisaalta arveluttavana kuinka tylysti lapselta vaaditaan rehellisyyttä ja hänestä kerrotaan julkisesti armoton totuus. Lapsella on vain tämä yksi tie, jonka kulkemisesta häntä arvioidaan. Vaihtoehtoisia arviointi/opetuskuvioita ei lapselle tarjota. Esim. Freinet ja Steiner vaihtoehtoja ei lapsille anneta. Pienet lapset patistetaan samaan, vuosivuodelta kurjistuvaan,  perusopetukseen ja puristetaan samaan perusmuottiin. Heistä leikataan kaikki luovuus ja erilaisuus pois. Tai ei aivan kaikkea erilaisuutta, sillä epäsopeutuvat eli luovat sekä muuten erilaiset lapset saavat jo pienestä pitäen todistuksen epäonnistumisestaan.

Tästä alkaa tuomioiden muotoon kirjattujen epäonnistumisten ketju, joka johtanee väistämättä siihen, että aikuisina näiden lasten yhteisössä menestyminen onnistuu helpoiten salaamalla totuus omista rajallisista kyvyistä. Sen sijaan, että lapsen luovuutta olisi ruokittu, häntä olisi kannustettu omissa vahvuusalueissa, joita jokaisella meistä on, lapsi motivoitiin peittämään osaamattomuutensa muutamassa mittarina käytetyssä asiassa. Mitä luovemmasta ja erilaisemmasta lapsesta on kyse, sitä surkeammin hän menestyi ja sitä suuremmat syntymälahjat  häneltä vietiin. Murheellista mutta totta, näin käy, kun kaikki keskitetään samaan paikkaan ja valetaan samaan keskivertomuottiin.

Kaikki edellä mainittu on syytä ja seurausta tasapäistämisestä, valheessa elämisestä ja suoranaisesta totuudessa elämisen pelosta. Jos hyväksyisimme oman rajallisuutemme, pian sen hyväksyisivät myös lähimmäiset ja jokainen meistä alkaisi etsiä omia vahvuuksiaan sekä kannustamaan lähimmäistä vastaavan etsintään. Ihmiset vapautuisivat tasapäisyyden kahleista ja jokainen saisi elämältään enemmän itselleen ja pystyisi antamaan yhteisölleen enemmän. Yhteisöstä tulisi inhimillisempi ja turvallisempi, jos yksilöiden persoonallisia piirteitä kannustettaisiin plus pyrittäisiin hyödyntymään positiivisella tavalla.

Armeija marssii aina perinteisesti hitaimman eli viimeisen sotilaan vauhdilla, mutta se ei sentään anna viimeisen miehen johtaa joukkoja. Jos aikuiset asettavat itsensä kaiken kritiikin yläpuolelle, heidän rajallisuutensa esiintuominen estetään ja näin he pysyvät virheistään huolimatta vallassa, onko tuolloin luotu systeemi, jota johtavat koko porukan hännänhuiput? Eletäänkö tuolloin juopon perheen kuviossa, jossa vanhemmat juovat, muulta yhteisöltä salassa, lastensa lapsuuden, nuoruuden ja vieläpä tulevaisuudenkin? Onko samalla luotu käänteentekevä esimerkki ravihevosjalostuksesta, jossa nopeimman sijaan jalostetaan menestyksellä mahdollisimman hidasta hevosta?

Sopiikin pohtia, miten yhteisö voi päätyä demokraattisissa vaaleissa toistuvasti siihen, että sen päättäjät vievät heikoilta eli lapsilta ja antavat vahvimmille eli valtaeliitille? Vastaus ei häikäise monimutkaisuudella, sillä se löytyy yhteisön tiedotuksesta ja viestinnästä. Myös yhteisön viestijät ja tiedottajat kuuluvat alansa ehdottomaan epäpätevien kategoriaan. Onnettomat viestijät ja tiedottajat pyrkivät säilyttämään asemansa pohjattomalla nuoleskelulla, valheiden syytämisellä ja itseään hyödyttävällä manipuloinnilla. Yhteisö, jossa töpöt häärivät huipulla, pärjäävät onnettomat töppötiedottajat ja tumpeloviestijät parhaiten. Näin on syntynyt pahahenkilö kuvio, jossa totuudesta vaietaan oman edun ja oman aseman vuoksi!