torstai 14. toukokuuta 2015

IHMEMATKAAJAT NOVGOGROGIIN?

Kaupunginhallitus pyörsi päätöksensä ja lähettää delegaation naapurimaan ystävyyskaupunkikekkereihin. Päätös tuntuisi olevan hyvä ja sitä pitäisi tervehtiä syvällä tyytyväisyydellä, sillä nyt ei syrjitä tai aseteteta ystävyyskaupunkeja eriasemaan. Ehkäpä siinä vaiheessa olisi kuitenkin pitänyt pohtia hallituksen toisin , jos kärkipäättäjillä ei ole haluja lähteä koko reissulle.


Kaupunginhallitukselta on vähintäänkin moukkamaista lähettää joku itsekkäästi itsensä kaikesta syrjään pelannut pukarivaltuutettu näin merkittävään tapahtumaan. Tätä voidaan jo pitää ystävyyskaupungin vähättelynä. Vaikka toisaalta olisihan paikalle voinut lähettää jonkun varavaltuutetunkin. Kun huomioidaan venäläisten juhlintatyyli lasin kallisteluineen, ihmetyttää sekin, että sinne lähetetään joku tyyppi joka ei edes pysty juomaan kahvia vaan kittaa teetä ennen iltayhdeksältä tapahtuvaa nukkumaan menoa. Jos sama tyyppi vielä torkahtelee pitkin päivää, on hänessä venäläisille ihmettelemistä: OMITUISEN NYHVERÖN JUHLAKALUKSI LÄHETTIVÄT.

Eikä hallituksen päätöksen ihmettelyä vähennä sekään, että yksi juhlijoista on vähintäänkin julkiskoomisesti hommaansa hoitanut virkahenkilö. Tyyppihän saa jatkaa hommaansa tyylillään vain siksi, että päättäjiltä puuttuu kovuus lyödä nyrkkiä pöytään ja nostaa kaupungin ja asukkaiden etu valmistelussa ja päätöksenteossa  päällimmäiseksi.

Ihmeelliseltä tuntuu sekin, että hallitus lähettää jonkun arveluttavan virovouhottajan Venäjälle. Kyseinen tapaus on vieläpä kirjoittanut demaritettarissamme esitetyn näytelmän, jossa venäläisiä leimataan vähintäänkin kyseenalaisesti ja useat pitävät po. näytelmää jopa avoimesti rasistisena.  Miltähän Uudessakaupungissa tuntuisi, jos täällä vietettäisiin sikses merkittävää juhlaa ja hirvittävän kutsuväännön ja pyytelyn jälkeen saisimme vastaanottaa jonkun riitaisan ja puolikajahtaneen vilttiketjuporukan juhlavieraaksi.

Toivotaan kuitenkin ettei tämä varsin arveluttava kollegion aiheuta kovin mittavaa tuhoa reissullaan ja rahoittajat eli kaupunkilaiset saavat ammentaa matkasta makoisia tarinoita syysiltojen ratoksi.

10 kommenttia:

  1. Luin jostain, että po. porukka luo reissullaan vientiyhteyksiä ja luo näin "satoja" uusia työpaikkoja U:giin.

    VastaaPoista
  2. Heikki Valan valinta oli hyvä ja täytyy muistaa, että ystävyys kaupunki nimenomaan pyysivät Hessu.
    Älä sinään java politisoi joka kissanristiäista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Johtuukohan miehen tittelistä, kun hänet kutsuttiin. Eihän ystäväkaupunki voi päättää, ketä täältä lähetetään sinne edustamaan Uuttakaupunkia. Tilanne on kokonaan toinen, jos kutsu on yksityinen ja kaupungintalo on vain kirjeiden postiosoite. Yksityinen ostaa tuolloin lahjan itse ja maksaa matkansa omasta pussistaan. Raivoraitis tyyppi sopii yhtä hyvin venäläisten juhliin kuin juutalainen Hitlerin synttäreille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kukaan ole niin väittänytkään sehän oli vain toivomus ystävyys kaupungilta, älä nyt seota asioita Java, toivomus tai päättäminen on kaksi täysin eri asiaa.
      Muuten tässä kaupungissa on jo ihan tarpeeksi asiotten sekoittajia ilman sinua java, vai oletkos sinäkin liitynyt tuohon prukkaan.

      Poista
  4. Mutenkin voi matkusta kuin kännämään. Voi perehtyä kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Ei kaikki ole kännissämatkailijoita kuten sinä Java.

    VastaaPoista
  5. Kumpaisellakin vesselillä on tuo pätemisen tarve niin Valalla kun Valkosella,halutaa olla kylän napahenkilöitä omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! On vähintäänkin kummallista, jos muut juhlijat ovat politiikan napahenkilöitä ja me lähetämme sinne tilaisuuteen käytökseltään sopimattoman "takarivin taavin" tms.. Kutsun kohdistumisen on pakko perustua tietämättömyyteen po. henkilön kyseenalaisesta käytöksestä politiikassa ja sen seurauksena tapahtuneesta poliittisenaseman totaalisesta menetyksestä. Vähän sama jos lähettäisi Hakkaraisen tai Zyskowiczin Obaman ja Putinin kanssa juttelemaan. Mielestäni kolme matkalle valittua henkilöä eivät anna positiivista kuvaa Uudestakaupungista po. matkalla.

    Esitän vain mielipiteeni asiaan johon en voi vähääkään vaikuttaa ja jonka todennäköisistä hämäristä käänteistä minulla ei ole hajuakaan. Novgorodin reissu on hyvä esimerkki meidän päätöksenteosta. Varmaankin jo asian käsittelyyn on mennyt sama summa kuin itse reissuun. Tällaisten, maksamisen riemua lukuunottamatta mitenkään kuntalaisen elämään vaikuttamattamattomien, juttujen ihmeelliseen pyörittämiseen löytyy motiivia äärimmäiseen härkäpäisyyteen asti. Mielestäni painopistettä voisi siirtää johonkin konkreettiseen.

    Minulle on siunatta mahdollisuudella käydä useissa maissa ja jokaisessa niissä olen nauttinut tukevasti alkoholia saattaen itseni tuhtiin humalaan. Ei se ole estänyt minua perehtymään vieraisiin kulttuureihin. Hyvin on nähty ja opittu monenlaista ja hyvin hauskaa on ollut. Reissaminen oli ja on joskus mukavaa, joten suosittele, kunhan muistetaan: Yleensä iloa pidetään omalla ei kunnan asukkaiden kustanuksella.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni valittiin hyvät henkilöt ovat hyviä praattailemaan ja tuo pminaisuus on aivan riittänä juuri tälläiseen tapaamiseen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneistä ja kommentista! Eihän ihmisen hyvyys tai paremmuus johonkin tehtävään ole mielipideasia. Ensinnäkin siinä kulttuurissa on tapana pitää maljapuheet isännän kielellä ja toiseksi on mokkamaista kieltäytyä lasillisesta ja kolmanneksi ompa siinä venäläisillä ihmettelemistä, kun joku juo pelkästään teetä ja tämä teen juoja alkaa nukahtelemaa jo iltapäivällä ja sammahtaa unten maille yhdeksältä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!