Natsisaksan voittamisesta ja ystävyystouhuajan alusta 70 vuotta

Natsisaksan kukistumista juhlitaan kaikkialla vilpittömästi, onhan kulunut 70 vuotta tuon suureksi murheeksi kääntyneen aatteen murskaamisesta. Sinänsä Suomelle kyseinen päivä ei ole suomalaisten po. teeman juhlinnalle sopivin päivä, Sillä Suomi voitti oman taistelunsa natsisaksaa vastaan jo reilua viikkoa aiemmin - Lapin sota päättyi.

Suureen sotaan ajauduttiin pitkälti monarkioiden romahtamisen ja voimakkaan kansallisaatteen kautta. Mennen vuosisadan alussa käytiin pohjolassakin itsenäisyystaisteluja ja jopa sisällissotia. Suomalaisetkin ottivat aktiivisesti osaa kahteen sisällissotaan. Ensin oma sitten Viron sisällissota. Molemmissa voidaan todeta todeta voittaneella puolella olleen suomaisia.

Virossa mittelön kävivät venäläiset ja suomalaiset paikallisten seuratessa sivussa. Tämän jälkeen ja saatuaan määräämisoikeuden maalleen virolaiset antoivat itsenäisyytensä sille ketkä heidän maa-alastaan olivat eniten kiinnostuneita. Tyyli on vähän sama kuin nyt, vieraat joukot marssivat Viron itsenäisyys paraatissa. Kuten aikoinaan, Virossa huudetaan nytkin saksalaisia sotilaita maahan ja ainahan se saksalainen on tullut - kutsumattakin.

Ennen jälkimmäistä maailmansotaa elettiin hullujen diktaattorien aikaa. Heitä seurattiin, kauhisteltiin, valittiin puoli ja lopulta alkoi armoton uho. Suomen puolustus oli jätetty rapakuntoon ja lopulta uho tuotti tuloksia eli alkoi valtava kähinä - yksi hullu diktaattori suuttui. Uholla ja pään aukomisella oli kova hinta. Olisikohan tuolloin täällä kannattanut olla sovittelevampi edes siksi, että  meille olisi jäänyt aikaa varustautumiseen.

Joka tapauksessa Suomi oppi kovimman kautta sen, että mitä hullumpi diktaattori naapurissa sitä tarkemmin kannattaa valita sanansa. Pahimmillaan päättäjien lohkaisuista ja viimeisetä sanasta kansa maksaa kovan hinnan. Toivottavasti historia ei tältä osin toista itseään eli Suomessa osataan valita sanat tarkemmin.

Sota oli ja meni. Yksi suurvalta jakoi varojaan maanosamme jälleenrakennukseen, toinen vaati hävinneiltä kohtuuttomia sotakorvauksia, jotka jopa yksi maa maksoi. Syntyi rähmällään olon ja ystävyyden aika. Ystävyys sanaa hoettiin niin usein ja voimakkaasti, että koko sana koki inflaation ja alkoi jopa ällöttämään. Alkaneen ystävyyshössötyksen yhteydessä syntyivät ystävyyskaupungit. Niitä oli, tasapuolisuuden vuoksi, niin idässä kuin lännessä.

Uusikaupunkikin sai oman ystävyyskaupunkinsa idästä - Novgorodin. Nyt ystävyyskaupungista ja siellä vierailusta on alkanut melkoinen vääntö. Ystävyyskaupunkien tai ystävyyden suuruus ei elo tuon väännön takana vaan pikemminkin ihmisten pienuus. Toimikunnat ja hallitus valmistelee ja käy vääntöä ystävyyskaupunkivierailusta tyylillä, josta ystävyys sekä ystävällisyys on kaukana.

Itse istuin kahdeksan vuotta lautakunnassa, jossa joka vuosi äänestettiin nuorten ja virkamiesten tekemästä  ystävyyskaupunkimatkasta. Vastustin näitä reissuja joka ainut vuosi. Minusta kyse oli neuvostoaikaisesta jäänteestä, josta oli päästävä eroon. Perustelin, ettei se ole ystävyyttä, jos kerran vuodessa käydään vain toteamassa, että ollaan ystäviä. Käsittääkseni ystävyys on tiivistä yhdessäolon iloa ja siitä seuraa automaattisesti yhdessä tekeminen.

Mielummin olisi kehittänyt ystävyyskaupunkitoimintaa siten, että jokainen kaupunki olisi tarjonnut tietoa sekä osaamista siitä, missä on vahva ja saanut tietoa sekä osaamista siihen, missä on heikko. Tämä ei ollut mahdollista kaupunkimme varavajeen vuoksi. Niinpä kahdeksana vuotena esitin ettei reissuille lähdetä ja koko ystävyyshössötyksestä luovutaan. Joskus joku kannatti minua joskus jäin yksin, mutta hävisin joka äänestyksen. Se oli siinä, äänestyspäätökseen oli tyytyminen - niin toimii demokratia.

Meillä käyty ystävyyskaupunkireissu on saanut hämäriä ulottuvuuksia. Kyläpoliitikot vetoavat kantojensa puolesta casus belli -tyylin jopa lehdistä lukemiinsa uutisiin kansainvälisistä kriiseistä. Käyttäytyminen alkaa saada jopa moukkamaisia piirteitä, kun itsekkäästi ollaan itsekkäästi toista itsekästä vastaan. Jos haluamme päästä eroon nykytyylisestä mitättömästä ystävyyssähläyksestä, on sitä joko kehitettävä tai siitä on luovuttava kokonaan. Ja jos ystävyyskaupunki touhusta luovutaan, on luopumisen oltava selkeä linjaus koko toimintaa kohtaan eikä yhtä kaupunkia kohtaan.

Muualla juhlitaan natsisaksan nujertumisen vuosipäivää, meillä yhteisillä varoilla ehostetaan ja ylläpidetään, Ylen Suomen ykkösnatsiksi leimaaman henkilön, muistomerkkiä.