torstai 17. tammikuuta 2019

Valtamedia, arkkipiispa jne. vastuuseen lasten kärsimyksistä

Suomalainen vallasväki halusi päättäjien pöytään ja kiitos valtamedian manipuloinnin he pääsivät sinne. Suomalaiset istuvat EU:n ja jopa NATO:n päättävissä elimissä. He todellakin istuvat ja vieläpä inahtamatta. Vai oletteko kuulleet suomalaisten poliittisten vaikuttajien esittävän ryöstökalastuksen lopettamista, jottei miljoonien tästä kärsivien afrikkalaisten tarvitsisi lähteä nälkää pakoon tai oletteko kuulleet suomalaisten poliitikkojen esittävän NATO:n pöydissä ettei kansoja saa pommittaa kivikauteen ja aiheuttaa näin miljoonien pakolaisten liikkeelle lähtöä?

Ette ole moista kuulleet. Meillä moiset ehdotukset kirjataan valtamedian tuella rasismiksi. Poliittinen eliittimme valtamedian tuella hehkuttaa monikulttuurisuutta ymmärtämättä, sitä tuskaa ja kärsimystä, mikä meidän monikulttuurisuuden taustalla piilee. Tänne päästetään lähes 35 000 vierasmaalaista ilman minkäänlaista vastaanottokykyä, sitten ihmetellään syntyneitä ongelmia. Vasta vaalien alla nämä saatanan ketkut edes suostuvat hyväksymään faktat, joita heidän pakolaispolitiikkansa aiheuttaa, mutta nytkin he puhuvat seurauksista eikä syistä.

Jos tavallinen pulliainen satuttaa lasta, hän saa siitä tuomion. Samoin käy tyypille, jonka yllytyksestä lasta satutetaan. Nyt maassamme raiskataan lapsia, mutta miksi? -Määrätyt tyypit hehkuttivat monikulttuurisuutta, yllyttivät jopa lainvastaisesti piilottamaan ulkomaalaisia. Nämä norsunluutorneissaan asuvat entiset arkkipiispat ja poliittiset kihot sekä pakolaisilla rikastuneet ökyt ovat suojassa luomastaan ongelmasta toisin kuin pienet lapset. Jos vaadimme ja tuomitsemme maamme tapoja plus lakeja tuntemattomat vierasmaalaiset eikö meidän tulisi tuomita myös heidät, jotka ovat aiheuttaneet maassamme rehottavan tavallisia ihmisiä karusti koskettavan turvattomuuden. 

Sopiikin kysyä: Kumpi on Suomessa suurempi rikos: Pieni ylinopeus vai yhteiskunnallisen asemansa käyttäminen niin, että sen seurauksena kymmenet tai sadat lapset kärsivät? Eikö olisi vähintäänkin kohtuullista vaatia avoimesti lainrikkomiseen yllyttäneitä kerman kekkuleita vastuuseen aiheuttamistaan ongelmista. Niin ikään voisimme tutkia vaikkapa sen kuinka hyvin määrättyjen järjestöjen lupaukset onnistuneesta kotoutuksesta toteutuivat vai saavatko kerman hyväksymät järjestöt tehdä ihan mitä heitä lystää!

Luonnollisesti tavalliset suomalaiset tarvitsevat suojaa, jottei päättäjiemme luoma katastrofi pilaa sadan vuoden aikana rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa. Ainoa konsti turvallisuuden takaamiseksi löytyy riski-ihmisten eristämisestä ja jottei riski-ihmisiä tulisi lisää, olisi meidän viimeinkin puututtava seurauksien sijaa pakolaisuuden syihin. Koko läntinen maailma voisi luoda pakolaisiin uhratuilla miljardeilla koulutuskeskuksia, lähelle niitä seutuja, joista pakolaiset tulevat. Uskon murto-osan nyt pakolaisiin käytettävistä miljardeista riittävän keskuksiin, joissa pakolaiset opiskelisivat insinööreiksi, lääkäreiksi jne.. Tutussa ilmastossa ja tutussa kulttuurissa pakolaiset voisivat oppia ammatin, josta heille olisi hyötyä siinä  missä heidän kotimailleen niiden olojen rauhoituttua!

9 kommenttia:

  1. Tämähän se suurin syy on pakolaisvirtaan, kun resurssit tuhlataan seurauksien hoitoon, eikä perusongelmaan mistä johtuu. Loputon suo seurauksien hoito.

    VastaaPoista
  2. Oikeusvaltio Suomessa laki ei ole kaikille sama.

    VastaaPoista
  3. Varsin suoraa puhetta Valkoselta! Siis edelleen vaikka näin, että heidät ottettiin tänne turvaan. Kas kummaa. Nyt ottajatkin huomaavat, että osa heistä aiheuttaakin valtaväestössä turvattomuutta. Mistä löytyisikään sellainen Eu-maa, jossa näiden maahantulijoiden kotouttaminen olisi onnistunut ongelmitta?
    Onko se Ruotsi, Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Unkari, Itävalta vai Malta?
    Sopii miettiä sitä rahasummaa, mitä mainitut maat ohjaavat erilaisin toimin kotouttamiseen.
    Sillä rahalla saisi kohta muurin Eu:n ulkorajoille.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Järkevällä ja inhimillisemmällä politiikalla poistettaisiin pakolaisongelma. Meille tämän lopullinen hinta muodostuisi tonnikalasäilykkeiden ja vastaavien hinnanousuina. Käytänössä maamme suurimpia rasisteja ja inhimillisen hädän levittäjiä ovat meidän kansainvälisaissä päättäjien pöydissä vaiti istuvat politiikot ja monikultuuriusutta täällä vaativat näennäisinhimilliset typerykset.

    VastaaPoista
  5. Erilaisten kulttuurien sovittaminen yhteen on lähes mahdotonta joihin hyvin voimakkaasti liittyy myös uskonto. Miksi se onnistuisi Suomessa tai Euroopassa kun se ei ole onnistunut mailmassakaan tuhatvuotisen historinakaan aikana.

    VastaaPoista
  6. Ugin kh on täysin pois raiteiltaan. Kuulin eilen käydyn keskustelun jossa Hartoa uhattiin poliisilla ja väkivallalla eikä pj puuttunut mitenkään Laaksosen puheenvuoroon. Kyseinen toveri syytti Haartoa tämän vuotisen Itämeren risteilijöiden nimien julkaisemisesta. En minä ainakaan ole nimiä kuullut. Takala oli ne eilen sanonut ja Laaksonen oli suuvaahdossa hänenkin kimpussaan. Ei lähtijöitä pidä salata, kaupungin rahoilla reissaajien tulee kestää syytökset.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tässä kaupungissa luottamushenkiö on uhattu tappaa ja toimittaja hakata, joten tuskin Harton puntti tutisee ja poliisihan tuo turvaa. Olisi mielenkiintoista tietää risteilijöiden nimet. Kun yhteisillä rahoilla rellestetään, täytyy tiedon rellestäjistäkin olla yhteistä!

    VastaaPoista
  8. Eiköhän se Laaksonen ole yksi lähtijöistä.

    VastaaPoista
  9. Ugi on salaisuuksien kaupunki.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!