Uusikaupunki 1918 - jäikö jotain kertomatta...

Suurella työllä ja nopeasti aukesivat Uudenkaupungin 1918 tapahtumat - vai aukesivatko?

Vihaa, verta ja kyyneleitä avaa Uudenkaupungin 1918 tapahtumia rahoittaja/kustantajan ehdoin ja kustantaja tulee samasta osoitteesta kuin Vannas-säätiö. Arvostelijoiden tulee huomioida sekin, että kirja tehtiin melkoisella kiireellä, joten se selittänee hutaisu mentaliteetin. Toinen seikka, joka arvostelijoiden sopii noteerata, löytyy tekijämäärästä - viisi tekijää ja viisi persoonaa jo mainitulla kiireellä höystettynä eivät takaa parasta mahdollista lopputulosta.

Kirja alkaa uskottavalla faktapohjaisella taustoituksella, jonka vakuudeksi kappaleen lopusta löytyy lähdeluettelo. Tämän kirjan lopusta ette löydä lähdeluetteloa, vaan se löytyy jokaisen kappaleen lopusta. Lähdeluettelot avaavat lukijalle kirjoittajien perehtyneisyyden ko. asiaan. Samalla aktiivinen lukija saa lähteistä lisää tietoa mikäli viitsii niihin paneutua. Luonnollisesti lähteiden valinta paljastaa niiden käyttäjien pyrkimyksen tapapuolisuuteen.

Mystisin kohta kirjasta putkahtaa esiin sivulla 352, jossa hiukan valaistaan Alje Arpasen karu kohtaloa. Jopa Arpasen vaiheiden lähde mainitaan, mutta itse tapahtuma jää kertomatta. Kyseessä on kaksi Vakka-Suomen 1918 traagisimmista ihmiskohtaloista kera musertavan katumuksen.(Hartolta löytyy tiedot Arpasen kohtalosta ja hän voisi julkaista ne omassa blogissaan tai pistää minulle sähköpostina, niin minä julkaisen Pekka Salmisen tallentamat tapahtumat.) Arpasesta vaietaan, mutta sivutolkulla kerrotaan kuinka joku päätoimittaja pakenee punaisia löysät lahkeissa.

Vannaksesta saa kirjassa oudon kuvan. Ensinnäkin hänen kerrotaan kauhistelleen Hennalan oloja, mutta saapuneen tänne, tarkemmin Putsaareen ilkamoimaan kaveriensa kanssa viikonlopuksi. Kirjoittaja tarjoaa väkisinkin lukijalle näkemyksen, jonka mukaan Vannasta ei todellisuudessa isommin hetkauttanut punavankien olot, vaan hän eli omassa piirissään, omalla tyylillään omaa elämäänsä tinkimättä vähääkään heikommin pärjäävien eduksi omasta elämisentasostaan. Kirjan kaksi lähdettä Vannas osuudesta osoittavat karulla tavalla tekstin nojaavan kaikkeen muuhun kuin objektiivisuuteen: Ensimmäinen lähde: Mauno Vannakseen säätiön historiikki vuodelta 2003. Toinen lähde: Mauno Vannaksen kirjoittama kirja Silmä silmästä. Ihmettelen yleensäkin sitä, miksi Vannas piti sotkea mukaan koko kirjaan, hän on puolueettoman tutkimuksen ja oman kirjan arvoinen mies.

Kaiken kaikkeaan kirjaa voi pitää tervetulleena ja siitä täytyy jakaa suuret kiitokset tekijöille.  Moni asia olisi saattanut jäädä lopullisesti unholaan ilman nyt tehtyä työtä. Kirja kertoo ajasta, jolloin Suomi jakautui kahtia, joten historiasta sopisi ottaa oppia tänäänkin. Ehkä sekin vielä julkaistaan, mikä jäi nyt kertomatta? Ehkä tuolloin voisi olla pyrkimättä objektiivisuuteen, vaan kerrotaan 1918 tapahtumat avoimesti valkoisin ja punaisin silmin ja annetaan lukijan tehdä yhteenveto. Vihaa verta ja kyyneleitä alkaa Linnan siteerauksella, joten ehkäpä samalta suunnalta löytyy evästys seuraavankin eepoksen tekijöille: ”Hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita”.