NÄENNÄISINHIMILLINEN MONIKULTTUURISUUS

Jos syventyy hiukankin historian avulla kulttuurien yhteiseloon tai törmäyksiin, voi monikulttuurisuutta pitää pääsääntöisesti onnettomuutta seuranneena onnettomuutena.  Kovimmin vastaanottavana puolena Eurooppa sai kokea vieraiden kulttuurien kohtaamisen Attilan hunnijoukkoineen rymistellessä tänne kylvämään tuhoa ja kuolemaa. Vuosina 622-1258 vaikuttanut arabien valtakunta oli laajimmillaan levittäytynyt aina Espanjaan ja Galliaan  saakka ja seudut olivat tuolloin islamilaisia. Myöskin juutalaiset ovat runsaasti rikastuttaneet kulttuurillaan maanosamme. Siispä loppujen lopuksi tämän päivän kulttuurien kohtaaminen ei ole Euroopassa mikään enennen kokematon tapahtuma.

Yleensä eurooppalaiset olivat kulttuurinvaihdossa voimakkaampana, antavana ja jopa alistavana osapuolena. Ensimmäisten joukossa, Raamatussakin mainitut filistealaiset, kurmoottivat juutalaisia n. 4000 eaa. Huomattavasti suurempaa kulttuurin levitystä harjoittivat Aleksanteri Suuri ja Rooman valtakunta. Aivan omalle tasolleen eurooppalaisten vaikutus maailmalla nousi löytöretkien myötä ja niiden jälkeen.  Kovimman hinnan löytöretkistä maksoivat amerikkalaiset alkuperäisasukkaat. Eurooppalaisten tuomat taudit aiheuttivat väestökatastrofin  tuhoten suuria valtakuntia. Vastineeksi Eurooppa sai Amerikasta kultaa ja kuppaa.

Kun huomioidaan, että islamilaiset ajettiin Espanjasta ja juutalaiset saivat kovaa kohtelua Euroopassa lienee eräänä onnistuneimpana kulttuurien vaihtoreissuina pidettävä Marco Polon ja kumppaneiden Kiinan matkaa. Polon Kiinan visiitti, joka kesti 20 vuotta oli suuri menestys. Polo vei ja toi runsaasti tietoa sekä tapoja, jotka antoivat oman mausteensa molemmille kulttuureille. Jokaisen sopii miettiä, löytyykö kulttuurien kohtaamisten onnistuminen matkan tekijöiden sekä vastaanottajien asenteesta ja oppimishalusta ja ennen kaikkea kohtaamisen vapaaehtoisuudesta?

Ehkäpä eniten maailman menoa muuttanut monikulttuurinen tapaus lienee Robert Oppenheimer . Mies oli taustaltaan saksalaisjuutalainen, asui USA:ssa, opiskeli kotimaansa lisäksi Saksassa ja Englannissa. Lopullisesti ja sananmukaisesti Oppenheimer räjäytti keksinnöllään itsensä maailman historiaan. Kommunistisista ajatuksista ja monivivahteisesta taustastaan huolimatta Oppenheimer sopeutui hyvin sinne, missä liikkui ja sai antoi liikkuessaan eri kulttuureissa.

Joku tohtii pohtia, että Marco Polo ja Robert Opperheimer ovat kaukaa haettuja ja spesiaaleja esimerkkejä, mutta todellisuudessa heidän taustoistaan ja käytöksestään löytyy juuri samat piirteet kuin tavalliselta uuteen ympäristöön kotiutuneelta maahanmuuttajalta. Aivan samoin kuin avioliiton tai työn vuoksi maahan muuttavat, toivat Polo ja Oppenheimerkin jotain kaivattua siihen yhteiskuntaan, johon he muuttavat. Heillä on uudessa kulttuurissa paikka, heihin kohdistuu odotuksia, jonka he pystyvät täyttämään ja siten he saavat ja tarjoavat jotain uudelle kulttuuriympäristölle.

Maamme vilisee avioliiton, urheilun tai muun työn kautta Suomeen vapaaehtoisesti tulleita ihmisiä eikä heidän kanssaan ole kantaväestöllä minkäänlaisia kulttuurtaustoista johtuvia ongelmia. He tulevat maahan yksilöinä ja heidät otetaan vastaan yksilöinä. Näin he saavat yksilöllistä kohtelua, heidän henkilökohtaiset tarpeet sekä kyvyt huomioidaan ja kyetään hyödyntämään uudessa kulttuuriympäristössä. Tieto niin tulijasta kuin tulijalle uudesta kulttuurista ovat tärkeitä asioita uuteen ympäristöön muuttamisessa ja sinne onnistuneessa sopeutumisessa.

Me kohtelemme nyt maahantulijoita persoonattomana massana, me majoitamme heidät massana, emmekä edes selitä heille, mitä heiltä vaaditaan, odotetaan tai mitkä ovat heidän kykynsä, joiden avulla he voisivat sopeutua Suomeen. Ei ole kovinkaan inhimillistä kohdella ihmisiä persoonattomana massana, joka asutetaan leireihin, hotelleihin tai hylättyihin kasarmeihin. Jokainen voi jo pienellä ajattelulla havaita, että pakolaisten kohtelussa todellinen inhimillisyys jää hymistelyn ja näennäisinhimillisyyden jyräämäksi. Näennäisinhimillisyyden puolustajat vähät välittävät maahanmuuttajien tulon aiheuttamista käytännön ongelmista. Kaikki vastoinkäymiset kuitataan sanoin: EI SAA PELÄTÄ tai YKSITTÄTÄISTAPAUS!

Voimme tarkastelun jälkeen todeta vierasmaalaisten sopeutumisen epäonnistuvan, jos heitä kohdellaan harmaana epämääräisenä massana eikä inhimillisinä, ajattelevina ja tuntevina yksilöinä. Toinen tulijoiden maahan sopeutumisen vaikeuttava tekijä on heidän lähtemisensä syy pakkolähtö - kun ei lähde mielellään, ei myöskään tule mielellään. Mikäli pakolaiset vielä mieltävät lähtönsä syiden löytyvän heidät nyt vastaanottavien maiden aiemmasta kansainvälisestä toiminnasta, ei  onnistunutta sopeutumista uuteen ympäristöön ja kulttuuriin kannata juurikaan odottaa.

Jokainen ns. näennäisinhimillinen suomalainen voi todeta, että tarvitaan vapaaottelija Makwan Amirkhanin taistelijan luonnetta, jotta maahanmuuttaja pystyy kasvamaan Suomessa niin, että arvostaa maatamme ja säilyttää samalla omat juurensa. Päättäjien  pitäisi viimeinkin hoksata, ettei pelkästään oma myönteinen suhtautuminen pakolaisiin auta vähääkään kotoutumisessa, jos samalta kulmakunnalta löytyy heitä, ketkä eivät pidä pakolaisista ja myös näyttävät tämän. Kun tarkastelee  Amirkhanin lapsuutta ja järkyttäviä elämänvaiheita, ei voi muuta kuin todeta tällaisen kasvupohjan tarjonneiden ja hyväksyneiden ihmisten olleen kaikkea muuta kuin inhimillisyyden asialla - KUKA HALUAISI VASTAAVAT KOKEMUKSET OMALLE TAI LAPSENSA KOHDALLE?

Yhtä tärkeää kuin pakolaisten persoonallisuuden huomiointi on onnistuneessa kotoutuksessa kantaväestön varauksellisen suhtautumisen muuttaminen pakolaismyönteiseksi - TÄSSÄ LIENEE SUURIN PÄHKINÄ  PURTAVAKSI. Eikä pakolaisten sopeutumista auta vähääkään se, että päättäjät asuttavat pakolaiset pois omilta nurkiltaan juuri sinne, missä heihin suhtaudutaan torjuvimmin. Näennäisinhimilliset monikulttuurisuuden puolestapuhujat voisivat lukea Amirkhanin kirjan. Se perehdyttää lukijan maahanmuuton käytännön ongelmiin ja niissä elämiseen, joten nyt, ongelmille selänkääntämisen sijaan korjaamaan kirjasta löytyvät vaikeudet.

Jokainen ihminen on valmis auttamaan hädässä olevaa lähimmäistään. Jottei auttaminen muuttuisi katastrofaaliseksi tuskan ja surkeuden kylvämiseksi, kannattaa ensin pysähtyä ja keskustella laajassa piirissä erilaisten ihmisten kanssa ketä ja kuinka ja missä lähimmäisen auttaminen on todellista auttamista eikä vain itsekästä hyvän omatunnon ostamista auttajille.