maanantai 29. elokuuta 2016

DEMARIT SUURIMMAKSI KUNTAPUOLUEEKSI - BUAAHAH!!!

Uudenkaupungin poliittiset tapahtumat ennakoivat koko Suomen poliittisia käänteitä. Uusikaupunki oli ensimmäinen kaupunki, jossa Persujen valtuustoryhmä kasvoi Vasemmistoliittoa suuremmaksi, Niinikään Persujen ryhmää kasvattanut, ensimmäinen merkittävän valtuutetun, loikkaus tapahtui Uudessakaupungissa. Kaikki tämä tapahtui Vakka-Suomessa, muun Suomen odotellessa Soinin valtakunnallista jytkyä. Myös Persujen valtakunnallinen notkahdus koettiin Uudenkaupungin viime kuntavaaleissa. Uusikaupunki on Suomen poliittisen tulevaisuuden kristallipallo, joka ei juuri valehtele.

Demarien Rinne uhosi myrskyristeilyllä puolueensa nousevan Suomen suurimmaksi kuntapuolueeksi. Liekö laiva keikuttanut ajatukset sekaisin vai mistä moinen möläytys johtuu? -Mitään tekoja tai katetta ei löydy Rinteen uholle. Perinteisen työväenpuolueen nokkahahmot eivät veto perinteiseen työväestöön. Pikemminkin esim. Urpilaisen nosto esim. presidenttiehdokkaaksi tai Jungerin ylimieliset esiintulot saa tavallisen duunarin kiukun kiehumaan ja karttamaan puoluetta. Keväällä Uudenkaupungin demarit saavat kokea tämän saman samasta syystä jo keväällä, kansasta vieraantuneet ja kansassa kiukun nostavat itsekkäästi toimivat paikalliset ökydemarit, eivät vetoa vähääkään duunariäänestäjiin.

Uudessakaupungissa Kokoomus uudisti kasvonsa valitsemalla uudet nokkamiehet. Itseriittoinen ja julkisuutta, hintaan mihin tahansa, hamunnut ja puoleen periaatteista vähät välittänyt tyyppi heitettiin syrjään ja hänet korvattiin keskustelevilla, asioihin perehtyvillä uskottavilla kasvoilla. Sama tapahtui viiveellä valtakunnan tasolla ja puolueen kannatus parani kohisten. Niin Uudessakaupungissa, kuten koko Suomessa Kokoomus voi mennä luottavaisesti tuleviin vaaleihin. Ehkä sille ei tule vaaleissa valtavaa voittoa, mutta ei tule tappiotakaan. Kokoomuksen voitto saattaa löytyä hiukan kasvaneesta äänestäjämäärästä, jonka prosentuaalinen osuus kasvaa tavallisten, politiikkaan pettyneiden, duunareiden jättäessä äänestämättä.

Keskusta on keskusta ja sikäläiset äänestävät sikäläisiä. Vaikka Keskusta on pääministeripuolue ja Suomen maitotiloilla menee huonommin kuin koskaan, maitotilalliset äänestävät Keskustaa niin kauan kuin muistavat miltä lehmät näyttivät. Jo isoisä äänesti Maalaisliittoa, joten sitä minäkin äänestän: tuumivat kotiseudulta epäonnistumisten vuoksi kaupunkiin muuttaneet keskustalaiset. Sama pätee maaseudulla asuviin keskustalaisiin. Perinteet pitävät Keskustan kannatuksen tukevasti nykytasolla.

Vasemmistoliitto käänsi valtakunnan tasolla selkänsä duunareille valitsemalla näennäisinhimillisen arjen ongelmien teoreetikon puolueen johtoon. Tämä vetää puolueeseen haihattelijoita vihreistä ja demareista. Uudessakaupungissa Vasemmistoliiton vastaava kannatuksen kasvu tulee demareihin pettyneiltä duunareilta. Vasemmistoliitto on Uudenkaupungin ainoa avoimesti keskusteleva tavallisten kulkevaisten asioita ajava ja heidän kanssaan avoimesti keskusteleva puolue. Paikkakunnan uudistunut mediakenttä hyödyttää eniten Vasemmistoliittoa, sillä nyt kukaan ei rukkaa vaalien alla puolueen ehdokkaiden juttuja tai otsikoita. Tästä johtuen Vasemmistoliitto saattaa duunarivoimin nousta, ei pelkästään suurimmaksi vasemmistopuolueeksi, vaan koko valtuuston suurimmaksi puolueeksi.

Uudessakaupungissa Persuilla on omat saumansa, sillä jo nyt puolueella on hyviä valtuutettuja. Ikävintä persujen kannalta on paikallisorganisaation onneton toiminta. Se ei kykene nostamaan paikallisvaikuttajia minkäänlaiseen julkisuuteen. Kun nettisivujen päivitysväli on yli vuoden, ovat politiikkaa seuraavat ihmiset oppineet ainoastaan sen ettei noilla sivuilla kannata käydä. Mikäli persut odottavat Soinin tuomaa imua, jota ei tule, saattaa puolue hävitä kokonaan valtuustosta. Mutta jos puolueen toiminta aktivoituu, saattavat Uudenkaupungin persut nousta demareita suuremmaksi ryhmäksi - kyse on paikallisten luottamushenkilöiden näyttöjen näkyvyydestä tai näkymättömyydestä.




65 kommenttia:

  1. Ihan huuhaata kirjoituksei java, ei tule muutosta paljonkaan puoluekarttaan.
    Vassareilla tulee olemaan tiukaa äänimäärän pysyessä samana. demarit 15paikka -+ 1 kokoomus menettää kaksi paikkaa Walan puoluelle tai jopa kolme.

    VastaaPoista
  2. Java on oikeassa. Demarit menettää paljon paikkoja. Miksi autotehtaan duunarit äänestäisi puoluetta, joka ajaa vain yhden rikkaan etua. Walalle nauraa naurismaan aitakin.

    VastaaPoista
  3. mikä se semmoinen Walan puolue on ? Itse uskon myös Vasemmistoliiton paikalliseen kannatukseen. Ja paikallista sen pitää ollakin, sillä caltakunnallisena se edustaa maailmanlaajuista sosiaalitoimistoa, jota e voi käsittää.


    VastaaPoista
  4. Walalla ei ole muuten puoluetta. Kieltämättä Valkosen ennustus menee äärilaitoihin. Miten Vas on keskusteleleva puolue ja voi olla Ukin suurin puolue? Ja miten Ps voisi olla?
    Miten vain. Wala varmaan ääniä saa sen verran noin 200, että läpi pääsee. Onhan koko ajan plarissa esillä. Mutta taitaa jäädä ainoaksi ryhmänsä edustajaksi. Muistetaan koko ajan miten kansan poliittiinen muisti toimii. Se on lyhyt ja sitä ohjaillaan mielikuvilla. Näkyvyyttä kaivataan ja oli puolue mikä tahansa niin oikeat asiat kantavat. Ukissa on politiikka täysin kuollutta. Ei ole edes delfiineitä saatikka muutakaan tunteita herättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään Forss on enemmän esillä kuin kaikki demarit yhteensä. Wala on esillä, mutta kirjoittaa epäuskottavaa puuta heinää. Ugin poliittinen keskustelu rajoittuu Järviseen ja Forssiin ja Javaan, mutta sillä ei ole puoluetta. Muut on pudonnut aikaa sitten kelkasta

      Poista
  5. Wala olisi voinut pärjätä demarien ehdokkaana jotenkin. Äänesti demaririntamassa aina kokoomusta vastaan.

    VastaaPoista
  6. Minä luin lehdestä ja kuulin telkkarista, että puh. johtajan vaihdos ei nostanut kokoomuksen kannatusta. Siinäkin asiassa Java puhuu paskaa.Vai persut demareita suuremmaksi valtuustossa. BUAAAAAHHHHAAAH. Sallikaa minun nauraa. ja että persuilla hyviä valtuutettuja nyt!! Hah hah hah haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sulla ihmeellinen telkkari ja varmaan Jussilan itse tekemä lehti!

      Poista
  7. Merja Kosken sosialidemokratia on vitsi ja kaukana työväestöstä. En enää äänestä ikinä sosialidemokraatteja.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Myös demareilla on hyviä valtuutettuja, mutta heidät on alistettu ajamaan yhden tyypin etua. Puolue ei ole uskottava ja se tulee ratkaisemaan demarien notkahduksen ensi vaaleissa. Demareita ei pelasta enää edes makkarajuhlat, sillä nyt lehdistön kirjoitukset nojaavat faktoihin ja valheet oikaistaan. Muistakaa Walan vuokrakerrostalojuttu, se oikaistiin muutaman päivän kuluttua samassa lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustele Java kuinka demarit voi hävitä niin paljon paikkoja ja vassarit voittaa, että voimasuhteet kääntyvät päälaelleen.

      Poista
  9. Käsittämätön kommentti alustuksessa paikallisen kokoomuksen nykyjohdosta, joka kadunmiehen silmin edustaa sellaista toimintatapaa politiikassa, että ääniä tuskin vaaleissa tulee muilta kuin peen nuolijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo Järvinen keskustelee avoimesti ja on mukana monessa. Saa ääniä muualta kuin ween nuolijoilta, joita ei enää monta ole.

      Poista
    2. Se että jotkut ovat monessa mukana ei välttämäti korreloi heidän osaamista asioiden hoidossa. Kunnalsipolitiikan taustoitsa kun vähän ottaa selvää, niin kyllä äänestäjät tietävät kenelle äänensä antavat, on edustajat sitten näkyvillä tai ei. Se mikä tällä hetkellä näennäisesti näkyy kaupunkimme politiikassa julkisuudessa on ihan eri kuin se, mikä taustalla tapahtuu.
      Niin ja sinulle anonyymi 22.06: pee tuolle aiemmin tarkoitti kylläkin persettä, ei mitään muuta. Turhaan pelästyit kaverisi puolesta.

      Poista
    3. Kuules peen nuolija olen nähnyt molemmat ajat. Walan aika Kokoomuksessa oli Kosken yksinvaltiutta. Ryhmän jäseniä häpäistiin. Ryhmäkuri, jonka päätti Wala oli kovempi kuin demareilla. Nyt asioista keskustellaan ja päätetään ketään painostamatta yhdessä.

      Poista
    4. Vai yhdessä päätetään :-) :-) :-) :-o

      Poista
    5. Walan tietotoimiston waleita.

      Poista
    6. Walan tietotoimiston waleita.

      Poista
  10. Ukin demarit on Kosken johtamia hattivatteja.

    VastaaPoista
  11. No pysyihän palkka samana vaikka rehtorin paikka Ugista hävisi.

    VastaaPoista
  12. Ukin demareista ei erotu kukaan. Hallituksessa vain rikkaita ja itsekkäitä naisia: Koski, Vasama ja Myllymäki. Koko valtuustoryhmässä ei ole yhtään autotehtaan työntekijää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun eivät päässeet valtuustoon, niin eivät tietenkään voi olla valtuustoryhmässäkään, tollo.

      Poista
  13. Koska olette nähneet demarien päästään rahoillaan autotehtaan työläisiä ääneen. Sari Helminen on viimeinen.

    VastaaPoista
  14. Demareiden ehdokasasettelu palvelee vain puolueen porvareita. Härskiä vallananastusta.

    VastaaPoista
  15. Harton rustauspalstalla kirjoitetaan näin, otahan Java selvää asian todenperäisyydestä.
    Meillähän on valtuuston päätös, että vnhukset hoidetaan ensisijaisesti omana työnä
    Sulle - mulle. kirjoitti 30.8.2016 klo 11.34
    Javan blogissa haukkuvat demareita itsekkäiksi. Nytkin ovat tekemässä kauppaa Merituulikodin ja Kalannin vanhainkodin myymisestä Attendolle, vastineena ettei demari virkamiehelle anneta potkuja.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Keskustelin yhden demarivaltuutetun kanssa ja hän kertoi ettei tiedä asiasta mitään. Itse en pitäisi moista koplaamista mahdottomana. Tarkennan hiukan tietojani puolueen sisältä ja avaan tämän jälkeen demaripuolueen kuviota. Sen voin todeta, että tyytymättömyyttä siellä riittää.

    VastaaPoista
  17. Demareiltako saat heille vahingollisia tietoja? Olet lapsellinen tai aivoton.

    VastaaPoista
  18. Kiitos käynneistä, kysymyksestä ja diagnoosista! Ryhmän yytymättömille kaikki ns. vahingollinen tieto ei ole vahingollista, ei varsinkaan, jos sen saa omia näppejä polttamatta julkisuuteen.

    VastaaPoista
  19. On tunnettu juttu, vaalien lähestyessä demarit kampittaa toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat koirat purevat pahimmin. Aina. Elämme mielenkiintoisia aikoja kuten upi:n uusin selvitys tänään viestittää.

      Poista
  20. samaa mieltä Sirkan kanssa
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016083022241197_ul.shtml

    VastaaPoista
  21. Java se on ottanut elämäntehtäväkseen demarien mustamaalaamisen. Valehtelee minkä ehtii ja yrittää saada perättömillä väitteillään epäsopua demarien keskuudessa. Mielenkiinnolla odotan hänen " paljastuksiaan". Ihmettelen, mikä puolue ottaa moisen riidankylväjän ehdokkaakseen? Java on niiiin nähty ja kuultu. Inhottaa koko äijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen demari väänsi hätäpaskat housuun. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.

      Poista
    2. Java on rankka äijä ja se tarvitaan valtuustoon.

      Poista
  22. Voisitko anonyymi klo 9.21 ystävällisesti kertoa meille muillekkin mitkä Javan väittämistä on valheita, helppo syyttää toista valehtelijaksi ilman perusteluita.
    Odotamme perusteluita.

    VastaaPoista
  23. Javalla on useita tiedonlähteitä demareissa. Valitettavasti ne tiedetään eikä niille kerrota mitään tärkeää. Esim Veeruska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat minua, Veera Kaitasta, niin tuo ei pidä paikkaansa. Eikä tässä se koira jne, kuten sananlasku sanoo, älähdä.Ja miksi luulen, että tarkoitat minua, niin se johtuu eräästä sos. lautakunnan kosk. kirjoittelusta, jossa käytit minusta Veeruska - nimeä. Ja olet ilm. fasebookissa demari- kaverini, ja käyttänyt siellä'kin samaa nimeä minusta.Joten sinut kyllä tunnistan sen perusteella T.V. Niin, en ole koskaan edes puhunut Java Valkosen kanssa, eikä hän noteeraa minua mitenkään, ei edes tervehdi, kun tulemme vastatusten. Joten tämä syytös loukkaa minua.Jos Javassa on miestä, niin hän vahvistaa, etten minä ole kertonut hänelle koskaan mitään demareista, enkä mistään muustakaan. Tämän vannon vaikka käsi raamatulla. Kyllä meni taas päivä piloille jonkun mustamaalaajan takia.

      Poista
  24. Viisitoista valtuutettua ajaa yhden egoistin asiaa. Sekö on uusikaupunkilaista sosialidemokratiaa?

    VastaaPoista
  25. Demarit syyttelee täällä toisiaan ja joku hölmö paljastaa puolueessa olevan kahden kerroksen väkeä. Toisille ei kerrota, mitä asiaa puolue ajaa. 12.24 viesti paljastaa karusti demaripakan olevan sekaisin.

    VastaaPoista
  26. 12,24 kommentti osoittaa demareiden typeryyden ja mädännäisyyden. Aukaiskaa viimeinkin silmänne ja pistäkää Koski ja Myllymäki vaihtoon. Veeralle täytyy nostaa hattua. Hän kirjoittaa rohkeasti nimellään ja saa nimettömät demaripelkurit kimppuunsa. Ja demarijohto kertokaa viimeinkin ne Javan valheet. Olette niiin inhottavia molemmat demariämmät

    VastaaPoista
  27. Suurin hölmöys mitä politiikko voi kirjoittaa:Anonyymi31. elokuuta 2016 klo 12.24

    Javalla on useita tiedonlähteitä demareissa. Valitettavasti ne tiedetään eikä niille kerrota mitään tärkeää. Esim Veeruska.

    VastaaPoista
  28. Tiedoksi vaan että mr. D. Trumph menossa näinä päivinä Meksikoon puhumaan. Meksikolaiset järjestää kuulemma makkarajuhlat ilman raja-aitoja kansojen yhtenäisyyden hengessä.

    VastaaPoista
  29. Kiitos käynneistänne ja kommenteistanne! Veera Kaitainen ja minä vaihdamme mielipiteitä esim. teatterista ja politiikasta. Olemme ystäviä ja tarkemmin sanottuna SOMEYSTÄVIÄ! Kaikki kanssakäymisemme on nähtävissä Facebookissa. Tänään kävimme ensimmäisen livekeskustelun puhelimitse. Blogissani olen antanut Veeralle tunnustusta hänen avoimesta tavastaan toimia, keskustella ihmisten kanssa ja vaalilupausten mukaisesti esiintymisestä sosialidemokraattina.

    On pöyristyttävää kääpiösieluisuutta ja niljakasmaisen alhaista leimata Veera Kaitainen vuotajaksi vain siksi, että olen hänen Facebook-kaveri ja antanut blogissani Veeralle tunnustusta. Pitäkää siis mielessänne: VEERA JA MINÄ KESKUSTELIMME TÄNÄÄN ENSIMMÄISEN KERRAN SOMEN ULKOPUOLELLA! Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa tavalla, jossa keskustellaan ja erilaiset ajatukset yhdistetään ja toteutetaan ihmisten parhaaksi; tätäkin taustaa vasten pidän Veeran tuomitsemista nihilistisenä vainoharhaisuutena, perusteettomana sekä vähä-älyisenä mollaamisena.

    Entä mistä saan demaritietoa? -Muistakaa, että perheenjäsen istui demarina kaupunginhallituksessa, niin Risto Ahonen, Helena Vartiainen ja Sari Helminen olivat/ovat ystäviäni. Viikoittain olen tekemisissä niin autotehtaan, kaupungin kuin Kalannin demareiden kassa. Joskus kirjoittelin demarivaltuutetuille lehtikirjoituksia ja jopa vappupuheen sekä toimin heidän vaalikuvioissaan.Facebook-ystävissäni on lukuisia demarikansanedustajia - entisiä ja nykyisiä. Saan aivan varmasti tietoa puolueen toimista, käänteistä sekä sisäisistä huhuista.

    Enkä minä hauku tai vainoa demareita. Minä olen huolissani uusikaupunkilaisen sosialidemokratian alennustilasta. Vai voiko joku käsi sydämellä rehellisesti sanoa, että Kosken ja Myllymäen sosialidemokratialla on mitään tekemistä Ahosen tai Vartiaisen aikojen sosialidemokratian kanssa. Kehityksen tietäen, en voinut lähteä listallenne ehdokkaaksi, mutta kiitos kiinnostuksesta!

    Sen sijaan, että minua haukutaan valehtelijaksi, toivon mahdollisten virheitteni korjaamista. Kaikki tekevät virheitä, enkä minä niukimmin, joten oikokaa. Pahoittelen vielä Veeran saamaa epäasiallista ja täysin perusteetonta huonoa kohtelua. Toivon jatkossa harkintaa ennen kommenttiosion käyttöä,

    VastaaPoista
  30. Mutta onneksi palkka säilyi +5000e/kk. Tässä on mukava pyöritellä kaup.hallituksen omaa tyttökaartia sekä suunnitella ja väritellä juttuja don Jouko-sedän kanssa. Ellei sovinnolla niin sitten juntata työväentalolla suurimman paikallisyhdistyksen sääntöjä soveltaen ikään kuin demokratian hengessä. Opiskelkaa kunnallispolitiikkaa osallistumalla siihen. Kaupungintalolla vallitsee äänetön demarimafia. Emme
    puhu julkisesti mutta aina joku kuitenkin lörpöttää kun pinna katkeaa.

    VastaaPoista
  31. Aika selkeää tekstiä, jonka pitäisi avata jokaisen demarin silmät.

    VastaaPoista
  32. Kysymys bloggarille että voisinko käyttää tätä palstaa myyntipalstana. Nyt olisi tarjolla ensi vuoden lippuja Pohjois-Koreaan olutgesteihin. Ohjelmassa isänmaallisia lauluja ilman miesten nahkahousuja sekä selvyyden vuoksi hanasta saa vain yhtä olutmerkkiä. Se on hieman makeahkoa mutta nyt tämän vuoden festien osallistujien mielestä se on kaikkein parasta.
    Aus bei mit nach zeit von zu durch fur gegen ohne um. Siitä tuoppiuoluen juontiin soviva juomalaulu.

    VastaaPoista
  33. Henkisen kasvun kannalta häviäminen on jopa pakollista. Ihmiset, jotka eivät osaa käsitellä häviämisen tunnetta, ovat aika lailla sietämättömiä, eikö?
    Kirjoitta kesätoimittaja Henrika Bäclund 7.7.2016 lainattu täst vinkkelist.
    Tälläisiä ihmisiä löytyy useita ainakin Uudenkaupungin politikoista

    VastaaPoista
  34. Tämä blogi osoittaa kuinka huono häviäjä Java on. Neljä vuotta ruikuttanut vaalitappiota.

    VastaaPoista
  35. Johtuu osittain lehden suoltamasta tuuuuuuubasta ja syystäkin.

    VastaaPoista
  36. Miksi muuten plarissa ei enää ole hyökkäystekstaripalstaa muutamia valtuutettuja vastaan, kaupunginjohtajan kuvia useilla eri sivuilla eikä juttuja hienoista hankkeista tai saavutuksista ilman mitään taustalukuja?

    VastaaPoista
  37. Javan katkeruus näkyy demarien haukkumisella.

    VastaaPoista
  38. Eiköhän kaikki Ugin puolueet ole saaneet tasasesti Javan kynästä ;) eniten persut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä syy miksi java ei pääse minkään puolueen listalle.

      Poista
    2. Siinä syy miksi pääsee listalle, se puolue pääsee vähimmällä höykytyksellä ja saa kaupan päälle Javan äänet. Ja niitä tulee paljon enemmän kuin uskotte.

      Poista
  39. Lukisit vaikka Harton blogista mitä
    äijät puuhaa ja missä puolueessa seuraavissa vaaleissa. Siellähän asiaa jo avasi se entinen toveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkö tarkoitit? Mutta mites ne persujen jäsenhakemukset?

      Ed. historioitsijalle kirjoitti 20.8.2016 klo 11.14
      Ryhmät vaihtui, mies ja mielipiteet ei. Remonttiryhmä oli paras muutos-voimamittarilla mitattuna. Sen suurin aikaansaannos U:gin kun.pol. historiassa taisi olla istuvan kh:n erottaminen. Kh:n muutos oli niin raju, että vain yksi khj vaihtui. Muistaakseni. Plus vielä. Remonttiryhmä nähdään eri kokoonpanossa taas vaaleissa. Katsotaanpa.
      JAa

      Poista
    2. Jep.Tulevat jotain tekemään.
      Ei tartte epäillä ilmeisesti?

      Poista
    3. *suurin aikaansaannos U:gin kun.pol. historiassa taisi olla istuvan kh:n erottaminen*

      Poista
    4. Mihin se hallitusmuutos vaikutti, ei mihinkään. Sama meno jatkui. Ketä tähän remonttiryhmään kuuluu. Samat tyhjän huutajat varmasti.

      Poista
    5. Jotka ei käy kokouksissakaan. Sama kuin tyhjää äänestäisi.

      Poista
    6. Jotkut käy kokouksissa ja esittävät ja sanovat silloin jotain. Toiset eivät sano tai esitä koskaan mitään. Onneksi en äänestänyt näitä tyhjiä.

      Poista
  40. http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016090122251440_pk.shtml
    Demarit ajaa hyvätuloisille eläkkeensaajille lisää liksaa

    VastaaPoista
  41. Demareilla harkitaan tarkkaan kuka saa asian esittää.

    VastaaPoista
  42. Ryhmäkokouksissa määritetään kuka esittää ellei ryhmän puheenjohtaja itse. Uusia kasvoja yritetään nostaa esiin ellei sillä ole jotain ihan posketonta. Vanhat parrat ohjaa ja rautarouvat. Oikeassa olet.

    VastaaPoista
  43. Demarien ryhmäkuri on ankara. Jos demareissa on omaa mieltä ja kaupunkilaisten asialla, jää vainon kohteeksi. Niin kävi Aaltoselle

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!