perjantai 16. tammikuuta 2026

TOVERIT KOPELOI EDUSKUNNASSA?



Eduskunnan demariryhmässä epäillystä häirinnästä jäi alkuun käsitys, jonka mukaan asiaa ei alkuun meinattu edes selvittää. Muistakaa vastaavia epäilyjä ja niiden kohteeksi joutuneiden epäiltyjen saamia mediatuomiota. Kuinkahan olisi mediassa plus vihervasemmistossa oloisi uhottu ja mesottu, jos ko. epäilys olisi liittynyt vaikkapa pesuihin. Demarit lupasivat lopulta selvittää asian niin, että työn suorittaa puolueeton taho - hoituuko homma yhtä uskottavasti kuin entisen pääministerin huumetestaus vai eteneekö kaikki niin, että homma hoidetaan voitelun jälkeen näennäiskauhistelulla. Yhtä olennaiseksi kuin mahdollisen kopeloinnin selvittely nousee siis sekin, miksi epäiltyä häiriköintiä yritettiin mahdollisesti hyssytellä ja mitkä ovat mahdollisten kiusaushyssyttelijöiden motiivit?


Muistelkaa kohua, jonka media nosti silmien venytyksen. Sen rinnalla nyt puhutaan todellisesta kansainvälisestä Suomen maineen lokaamisesta. Ajatelkaa uutisia maailmalla: Karvarintaisten karskien toveriurosten epäillään kopeloivan naisavustajiaan - ei hyvältä näytä! Vai onko peräti niin, että epäillyt kopeloijat ovatkin naisia ja uhrit miehiä? Nyt joku islamin pykäliin perehtynyt voi kertoa, mitä tästä saattaa seurata Suomelle - nouseeko öljyn ja taatelin hinta taivaisiin vai käykö niin kammottavasti, että Suomen monikulttuurinen tulevaisuus on uhattuna, kun määrättyjen uskontokuntien jäsenet pistävät, miehille, aina eduskuntaa myöden, turvattoman Suomen, pakolaiskohdemaana ehdottomaan ja ikuiseen boikottiin?

Epävarmuus herättää aina spekulointia, joten syntyneestä kiusauscasesta on saatava nopeasti rehellinen selvitys. Toivottavasti huhut kumotaan ja kaikki on hyvin vai onko tämä sittenkin toiveajattelua. Epäilyksen tähän suuntaan kääntävät sosialistipuolueen sisältä tihkuneet tiedot: puolueen varapuheenjohtaja haikailee miesturvalliseen Afganistaniin?

15 kommenttia:

  1. Tämänlaatuisista kohuista sanoisin painokkaasi: EVVK !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos epäilty on persu niin johan kiinnistaa

      Poista
    2. Anonyymi16. tammikuuta 2026 klo 9.07 onkin demu, siksi ei kiinnostaisi julkinen keskustelu.

      demujen tiedotusjärjestelmä, verorahoitteinen al-YLEera selittää ongelman pois. demut voivat rauhoittua Myös Hamas-Sanmat osallistuu valkopyykkiin.

      Poista
  2. Miten minusta tuntuu, että eduskunnan kiusaamisen kärjessä on se eräs sotevaliokunnan puheenjohtajatar, josta henkilönä ja jonka monologisista sekä pitkistä kokouksista on aiemminkin ollut mediassa puhetta? Toivottavasti olen erehtynyt ....

    VastaaPoista
  3. Auta armias mikä hulabaloo olisi noussut, jos hallituspuolueen jäseniä olisi epäiltyinä. Heidät olisi lehdissä ja telkkarissa tuomittu.

    VastaaPoista
  4. Villi tulkinta eskaloutumisesta.

    VastaaPoista
  5. Häirintäkohu riepottelee Sdp:tä, Sdp:n kansanedustaja teki itsemurhan. Ovatko nämä skandaalivyyhden pieniä osasia? Ja kuinkas muuten, tuppuraiset peittelee asiaa al-YLEeransa suosiollisella avustuksella.

    VastaaPoista
  6. SDPn pinnan alta paljastuu julma mädännäisyys. Julkisuuteen näytellään niin hyvää, mutta taustalla pahuus hallitsee. Nyt naamat vaihtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milläs niitä vaihdat kun samat ääliöt äänestävät aina samat ääliöt jatkoon tekivät nämä mitä hyvänsä. Tai olivat tekemättä.

      Poista
  7. Toimittajat suojelee demareita ja estää totuuden julki tulemisen.

    VastaaPoista
  8. Emme saa koskaan tietää totuutta kiusaamisesta.Yle päästää Tuppuraisen lässyttämään ja siinä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on pukki kaalimaan vartijana kuten sanotaan eli tuppu-tytti taitaa olla se suurin kiusaaja ja äijänsä rauhio ei varmaan näe mittään!!!

      Poista
  9. Kiusaus ja kiusaaminen on kai sentään edelleen eri asia. Juridisesti asiaa voisi avata seuraavalla tavalla.
    Kiusaus tehdä jotain vaikka kopeloida avustajaa on kai eri asia kuin kopeloida avustajaa.
    Väitän, että varsin monella on kiusauksia. Se ei ole vielä mihinkään tekoon ryhtymistä.
    Ihan tämän vaan halusin availla. Siis ihan ryhdyin kiusauksesta kiusaamista avaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Nyt täytyy keskittyä kiusaamiseen. On nostettava teot esille kaiken kansan tietoon. Tätä ei mikään demarien valitsema tuloshakuinen toverituomioistuin tee koskaan. Se yrittää vähtellä ja unohtaa tapahtuneen.

      Poista
  10. Veronmaksajien rahoilla tämäkin vielä

    SDP teettää ulkopuolisen selvityksen epäasiallisesta kohtelusta
    https://yle.fi/a/74-20204613

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!