sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

SOINI PERUSTI SINISET - PERUSTAAKO PURRA MUSTAT?


Marinin hallitus oli surkea, mutta sen toistaminen ei paranna yhtään Orpon hallituksen saavutuksia. Samoin Purran ja persujen vaalilupaukset eivät toteudu menneen hallituksen miljardi virheiden kyllästyttävästä kertauksesta. Ikäväksi totuudeksi paljastunee pian se, että Soini olikin vasta maailman toiseksi suurin takinkääntäjä. Valehtelusta seuraavaa persujen sisäistä tyytymättömyydestä voimistuvaa kuohuntaa ja kuplintaa on lysti seurata. Viimeksihän tehtiin historiaa, kun ministerin titteli varmistettiin matkustamalla auton peräloosterissa ja perustamalla uusi puolue. Luovuudeltaan ja huumoriltaan ilkeästi sanomansa sihisevä ja itsekkyyttä huokuva Purra häviää kirkkaasti Soinille, mutta Soini kirjoitti selvät askelmerkit kuinka tilanne kikkaillaan ja tyhmempikin pysyy ministerin pallilla, vaikka kannatus kuihtuisi omien keskuudessa. Mallin mukaan ensimmäiset parivuotta selitellään ja pysytään vallassa parivuotta. Tämän jälkeen manööveri, jonka seurauksena syntyy puolue, joka takaa vallassa pysymisen.


Tietenkin valtion talous täytyy saada kuntoon ja vieläpä mahdollisimman pian - tuskin kukaan on tästä eri mieltä. Taloutta voidaan pistää kuosiin monin tavoin eikä vain köyhiä ja maakuntien asukkaita kyykyttämällä. Meillä löytyy rutkasti turhaa tai ainakin vähemmän välttämätöntä, josta voimme siirtää varoja hädässä olevien elämän tilanteen parantamiseksi. Itse asiassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela nosti nämä asiat esille menneissä vaalikeskustelussa. Hän totesi Helsingillä olevan varaa paikata kulttuuri kohdistuvat valtiovallan leikkaukset ja Koskela totesi ettei Helsingissä ole terveyskeskusmaksuja. Kuinka voi käydä niin, että kulmakunta, jossa sijaitsee pääsääntöisesti vain omistusta ja hallintoa, pärjätään paremmin kuin siellä, missä Suomen vientiteollisuus toimii ja elintarvike tuotanto tuottaa yhteistä hyvää ja kustantaa hallintoa ja omistajien posaa? Siinä tarjoutuu yksinkertainen oikeudenmukainen oikaisu mahdollisuus syntyneen vääryyden poistamiselle, mutta tarttuuko siihen ja palautuuko usko persuihin.

43 kommenttia:

  1. Kokoomus ei tule sallimaan tulojen siirtoa tuotannon paikkakunnille? Eikä varmaan maaseutuvastainen vihreät.
    Purrasta on saatu syntipukki Orpon hallituksen talouspolitiikalle. Purrallekin on valta mennyt päähän, niin käynee melkein jokaiselle! Mutta puolueen tehtävä on pitää/muistuttaa hänet alkuperäisistä tavoitteista.

    VastaaPoista
  2. Persujen uskottavuus menee, jos.... mutta ei siitä välittynyt Soinikaan

    VastaaPoista
  3. Tässä saatiin lukea perussuomalaisen kentän palaute puolueen johdolle.

    VastaaPoista
  4. Kunka paikkaneuvottelut etenevät?

    VastaaPoista
  5. Hallitus ei kaadu turhaa spekulaatiota. Nyt ei käyty eduskuntavaaleja, olis aika kummalista, että kuntavaalit ratkais voiko hallitus jatkaa, on kyllä lapsellista juttua

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Nyt käytiin, kiitos median, eduskuntavaaleja kunnissa. Kuntavaaleilla ei ole vähääkään tekemistä hallituksen kaatumisen/istumisen kanssa. Persujen vaalilupausten syönnillä ja Purran käytöksellä sen sijaan on. Mitä kauemmin persut roikkuvat hallituksessa, sitä enemmän siitä kaikki muut puolueet hyötyvät. Persujen ainoa pelastus löytyy karismaattisesta ja rehellisestä puolueenpuheenjohtajasta. Löytyykö tällaista heppua/heputarta ennen seuraavaa puoluekokousta? Kovasti epäilen ettei löydy ja ainahan Purra voi tehdä soinit ja vippaskonstein jatkaa ministerinä. Paikanjakoneuvotteluista en tiedä muuta, kun sen, että tiistaina kokoontunevat Työväentalolla(Yliselläkadulla). Vihjasin persujen vatuutetuille, että ottavat yhteyttä Vasemmistoliittoon ja sopivat, että he saavat hallituspaikan kahdeksi vuodeksi ja me kahdeksi vuodeksi. Sen verran usein Li on ollut hallituksessa kanssani samaa mieltä, että pidin ehdotustani keskustelunavauksen arvoisena. Käsittääkseni se jäi silleen eli epäilen mainittua liian vaativaksi neuvottelurupeamaksi - aina pääsee helpommalla, kun pitää valitsemaansa luuloa totena ja toimii sen mukaan sitä selitellen.

    VastaaPoista
  7. Onko Javalta usko mennyt

    VastaaPoista
  8. Jussi Halla-Ahossa on ainesta karismaattiseksi puoluejohtajaksi, jos tuo jäykkyys jukisuudessa saadaan pois!
    Orpo ja Lindtman ovat nössöjä.
    Sofia virta on leipäpappi
    rkp= rkp
    vas.liitto=sosialismia.
    kristityt, liikaa uskontoa
    kepu, meidän etu ennenkaikkea
    Hjallis, tervemenoa

    Tässä oli kotipoliitikon analyysi nyt.

    VastaaPoista
  9. Perussuomalaisten kannatus romahti – entiset ministerit kertovat nyt, miten romahdukset vaikuttivat puolueisiin
    https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000011180407.html

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Halla-Ahossa on ainesta, mutta kestääkö persujen uskottavuus ja kuinka kauan se kestää Purraa ja hänen kevyttä esikuntaansa. Uskon kaikissa puolueissa olevan sopivia johtajia, mutta vaatiiko huipulle pääsy jotain sellaista, joka syö inhimillisyyden muita kohtaan.

    VastaaPoista
  11. Jos tilanne vaatii, puolueiden(tai esim. yhtiön) johdon on tehtävä koviakin päätöksiä. Ettei jouduta konkurssiin, anarkiaan,tms

    VastaaPoista
  12. Javan jutut ihan pehmeitä.

    VastaaPoista
  13. Viimeinenkin uskottavuus menee java kehottaa tekemään valat.

    VastaaPoista
  14. Soini putos ja rupesi jakamaan ohjeita mitä persujen pitää tehdä, nyt putos java ja rupes ohjeita jakamaan mitä pitää tehdä. 🤔🤔

    VastaaPoista
  15. Mistä Soini putosi?

    VastaaPoista
  16. ukissa tarvitaan vastavoima kolmen suuren sulle mulle politiikalle ja sitä ei synny ilman persujen ja vasemmiston yhteistyötä. muuten sama salailu jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutut vaan paksunee, ei mitään tolkkua.

      Poista
  17. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos vaaleissa jotain luvataan, se myös yritään toteuttaa. Uudessakaupungissa persut ja vasemmistoliittolaiset ovat ne tahot, joilta tulee vaihtoehtoisia ajatuksia junahössötykselle ja kuoliaaksi säästämiselle. Me olemme nyt siinä suossa, johon taseuskovaiset kaupungin ajoivat. Neljä vuotta tähdättiin järkevään talouspolitiikkaan ja kaupungin saattamiseen kasvulinjalle, jotain saatiin aikaiseksi, kuten rahan haaskaaminen keskustan päättömiin virityksiin loppui. Nyt maksetaan holtittopmien päättäjien miljoonien eurojen harhalaukauksia ja se tapahtuu palveluita karsimaslla, työntekijöitä irtisanomalla/lomauttamalla ja veroja sekä taksoja korottamalla vai luuletteko, että samat päättäjät, joille kehitys oli kirosana, alkavat yhtä äkkiä satsaamaan lapsiin, nuoriin ja ikäihmisiin, kehittämään elinkeinoelämäämme niin, että kaupungin syöksyvä asukasluku ja verokato kääntyy nousuun? Katsokaapa vaan, niin vallassa on pitkälti pian juuri se omahyväuinen ja vastuuton poppoo, joka ei pitänyt edes pöytäkirjaa kokouksistaan. Ikävä kyllä ikäviä asioita ei saada koskaan kuntoon sillä, että keskusteluissa kartetaan kipupisteiden korjaamista ja keskitytään naureskellen iloiseen yhdessäoloon ja yksimielisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö Valkoinen usko uusien päättäjien ottavan vallan itselle?

      Poista
  18. Uudet päättäjät eivät ota yhtään sen enempää "valtaa" kuin mitä heille annetaan luottamuspaikkaneuvotteluissa.
    Kaikissa kolmessa isossa puolueessa on ryhmäkuri, mikä on tiukin demareissa.
    Siellä ei sooloilijoita katsota läpi sormien.
    Pääsääntöisesti sama "päätöslinja" jatkuu, koska tämän vuoden budjetti on jo lukittu.
    Ensi vuodelle tulee jo veronkorotusesitykset ja joidenkin näennäisten toimintojen "tehostamisesitykset".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11.05 ainoa muutos mitä vaaleilla tuli oli nimet. Mikään ei tuu muuttumaan. Java itse on sen todennut, mutta Javan kirjoitukset on laidasta laitaan ei mitään selvää logiikkaa. Suurin osa uusista päättäjistä istuu neljä vuotta hiljaa ns Javan mainitsemat takarivin taavit.

      Poista
  19. Ei muutamalla päättäjällä päätöksiä tehdä mutta sillä nostaa jo mukavasti päätöksenteon päivänvaloon.
    Eikä siinä tarvitse edes olla valtuutettu.

    VastaaPoista
  20. Kiitos käynnistä ja kommentista! Eipä tässä meikäläisen uso tai luulot meinaa mitään. Viime valtuustoon saatiin muutama uusi, sopivasti ja jopa tiheään äännähdellyt, valtuutettu Laura Kontu, Ari Saastamoinen ja Eero Hento sekä varavaltuutettu Mikko Saari. Ja onhan valtuustossa Juha Aaltonen, Rauno Aaltonen, Tarmo Kangas, Seppo Nikula, Reko Wallenius, Li Grönlund, Henna Jokinen, Heli-Päivikki Lauren, Jaana R-K ja nuoret demarisisarukset jne.. Kyse on pitkälti siitä mihin valta-akselit sijoittuvat kolmen suuren puolueen sisällä. Luomisvoimaa en usko tuosta valtuuston porukasta juurikaan löytyvän, samoin, kyvyt, into ja rohkeus minkäälaiseen kehittämiseen lienee vahvasti kortilla.Mutta minun on ihan turha pohtia päätännän käänteitä, nämä ovat vain hiipuvia ajatuksen maininkeja ajalta, jolloin yritin surkein tuloksin parantaa uusikaupunkilaisten eloa ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei tuu muuttumaan 😭ottaen vielä huomioon taloudellinen liikkumavara on pieni jos ollenkaan ja vähenevä asukasmäärä. Toiset pohtii lähijunan tarpeellisuudesta ja todennäköisesti kouluja suljetaan (Hakametsä) koska järkevämpi vaihtoehto olisi sulkea saaristo, muttei onnistu kun siellä asuu enemmän vaikutusvaltaa.

      Poista
  21. Pahaa pelkään minäkin. Wintteriäkään ei hyödynnetty, joten edessä on säästökierre. Kun säästetään, väki muuttaa pois, maksajat vähenee ja täytyy säästää lisää. Se on lopun alkua ja jotkut nosti vaaliteemaksi henkilöjunan Turkuun. Ei vähäisintäkään realismia.

    VastaaPoista
  22. Henkilöjuna ei ole tulossa Ukin radalle ainakaan alkavalla valtuustokaudella jos edes sen jälkeenkään. Siitä on siis täysin tarpeetonta kohkata joka blogialustuksessa ja joka kolmannessa kommentissa.
    Totta on, että kierre on alkamassa.
    Sivitystoimi on isoinkaupungin ylläpidettävä sektiri ja juuri siicen tumossa valtionhallinnosta uudistukset. Niistä ei juuri kukaan puhunut ennen vaaleja.
    Uki on kusessa, mikäli kulisseissa valmistellut uudistukset alkavat tulla maksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junaa puuhataan ihan tosissaan. Ei sitä tule, mutta kokoajan sen valmisteluun menee kaupunkilaisten rahaa. Siitä täytyy kirjoittaa, muuten rahat menee huomaamatta

      Poista
    2. Lehti sitä kohkata melkein viikottain lähijunaa.

      Poista
    3. Rahaa jo nyt konsultille 13000€.

      Poista
  23. Kannattaisiko ottaa selvää, kuinka paljon eri konsultteja eri halli tokunnat tilaavat joka vuosi? Tutustu tilinpäätökseen ensin.

    VastaaPoista
  24. Mitä eroo on kaljalla ja konsultilla? Konsultti kusettaa heti, kalja vasta kahden tunnin päästä.

    VastaaPoista
  25. Mitä yhteistä on kepulla ja sdp:llä. Molempien kädet on sun taskuissa

    VastaaPoista
  26. Mitä työväentalolla päätettin

    VastaaPoista
  27. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Muuta en työväentalon tapahtumasta tieedä kuin sen, että persuja ei kutsuttu eikä saapunut paikalle. Eiköhän me pian saa selville kuinka tulevaisuuttamme viitoitetaan - uusi suunta, nousukulma ja kehityksen vauhti kerrotaan.

    VastaaPoista
  28. Ari kävi paikalla kuulemassa uutiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailuista ja tiedosta, jota en tiennyt! Toivottavasti uutiset olivat kaupungin kannalta parhaita mahdollisia.

      Poista
    2. Paikalla olin. SDP:n "pohjaesitys" on maailmanvoittajan esitys. Ei saanut kovin positiivista vastinetta. Asian keskeneräisyyden vuoksi ei enempää.

      Poista
    3. Kiitos käynneistä ja Arille viestistä! Näissä sembaloissa ei odottamalla jää muuta kuin luun kouraan, mutta aktiivisuus palkitaan aina ja muiden huomioiminen kasvaa huomenna korkoa - sellaista peliä on Uudenkaupungin politiikka.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!