lauantai 19. huhtikuuta 2025

TÄSSÄ ESIMERKKI: HYVÄSTI HYVINVOINTI-SUOMI!




Suomi on rikkaampi kuin koskaan, koskapa yrityksiä ja niiden työntekijöitä on enemmän kuin koskaan, samalla kertyy verotuloja enemmän kuin koskaan. Näin kertyneillä varoilla taataan hallintokuvio-Suomen toiminta. Sen tarkoituksena lienee kattaa Suomen historian paras sosiaaliturva työtätekevälle tai tehneelle suomalaiselle sekä pitää huolta heistä, keiden omat eväät eivät yksin kanna elämän polulla kulkemista muiden tahtiin. Tätä yhteiskunnan turvasysteemiä pyörittävät ennätykselliset virkahenkilöiden monikerroksiset legioonat, joten siltäkin osalta pullat ovat paremmin uunissa kuin kertaakaan hyvinvointi-Suomen historiassa. Kuvion luulisi olevan äärettömän mainiossa kunnossa ja rahaa löytyvän jokaisen pulaan joutuneen suomalaisen tilanteen auttamiseen. Niin sitä löytyykin, mutta hiukan eri tavoin kuin äkkipäätä äkkäisi.


Jo iäkkäämpi kaveri pyöritti ravintolaa, joka kitkutti kymmenet vuodet siten, että paras tili tehtiin pikkujoulujen aikana. Palkat yrittäjä maksoi aina ajallaan, samoin lainat ja vuokrat, kuten vakuutusmaksutkin tuli hoitaa ajallaan, mutta verottaja sai odottaa maksujaan aina pikkujoulusesonkien tuottoihin saakka. Tuolloin myös yrittäjälle ja hänen perheelleen jäi mukavasti muutakin kuin voita leivän päälle. Näin yritys pyöri, sen työntekijät rakensivat asunnot ja kasvattivat saamillaan palkoilla lapsensaKaikki olivat tyytyväisiä, jopa verottajajoka oli oppinut yrittäjän hoitavan veroasiat kuntoon   joulukuun loppuun mennessä. Sitten kävi niin, että tuli korona ja sen varjo muutti kaiken. Vaikka lainat olivat maksettu, täytyi rahaa löytyä vakuutusmaksuihin vuokriin ja veroihin, joita pikkujoulut eivät nyt pelastaneet. Tilanne oli mahdoton, lehtien mukaan yhteiskunta jakoi apuja europarlamentaarikkojen pitämille blogeille, huutokauppakeisareille jne., mutta po. yrittäjä ei saanut mitään ja häneltä kaikki jäi maksamatta. Mies ei saanut yhteiskunnalta mitään huomioita tai tuo oli väärin, yhteiskunta lähetti hänen luokseen ulosottomiehen eli yhteiskunta huomio yrittäjän omalla tavallaan.


Yrittäjän mieli mustui vastoinkäymisistä ja koettelemuksista. Onneksi hänen lapsensa oli lähtenyt jo maailmalle ja vaimokin nousi krematorion piipun kautta osaksi maailmankaikkeutta. Jokainen tuleva puhelu, ovikellon soitto sai yrittäjämme säikähtämään - meni unet, häipyi hymyt. Lopulta kaveri kääntyi ahdingossaan ammattiauttajan apua, sai kuuntelijan kera purkillisen pillereitä. Kuuntelu ja pilleri olivat vain hetken pakotie, mutta ne eivät poistaneet arjen kasvavaa sisäistää tuskaa ja ahdistusta. Siksipä yrittäjä päätti kokeilla: otetaanpa koko purkki kerralla ja vaihdetaan kerrosta. Niinhän siinä kävi, ettei kerroksia vaihdettu muuta kuin sairaalan suuntaan. Siellä entinen yrittäjä sananmukaisesti makaa sängyssä vaipat jalassa, nykii, pärisee ja kuolaa puserolle. Mutta saipahan hän viimeinkin yhteiskunnalta jotain ja todella paljon ja arvokasta, ensin viikkotolkulla tehohoitoa 3 500€/vrk ja tämän jälkeen kallista erikoissairaanhoitoa eli sadattuhannet eurot kulutettiin yrittäjän lähes tiedottoman tilaan ylläpitämiseen - olihan se arvokasta ainakin sinulle, minulle ja hänelle, mutta tätäkö sinä tai minä pidämme arvokkaana elämänä/kuolemana?

3 kommenttia:

  1. Onhan tämä mennyt ihan hulluksi. Puolueita ei kiinnosta kansakunnan etu, vaan oman puolueen ja sidosryhmien etu ja valta.Rahaa törsätään holtittomasti ties mihin valtaviakin summia.
    Omia rehellisiä pienyrittäjien kirjanpitoa ym.valvotaan taas pilkuntarkasti.Eräiden yritys taas "vaihtaa" omistajaa ja aloittaa taas alusta jopa tukien kanssa.

    Rikas Luxe.burg

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja osuvasta aikaamme kuvaavasta analyysista! Tavallinen kansa maksaa eliitin elostelun huonontuvilla palveluilla, opetuksella, turvallisuudella, tiestöllä ja jotkut jopa kuolevat. Maa on täynnä todellisia ongelmia ja pääministeri vouhottaa tunninjunasta, siinä karu esimerkki kuinka vieraantuneita päättäjät ovat tavallisesta kansasta ja heidän ongelmista!

    VastaaPoista
  3. Ei kai rahat riitä kun pitää olla koko mailman sosuaaliaalitoimisto.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!