tiistai 24. lokakuuta 2023

PELIRIIPPUVAINEN YHTEISÖ YLIVELKAANTUU


Ylivelkaantuneelle totuus on ankea ja lainan maksu lainalla arkea - sitä se on ollut ja siitä on meilläkin tullut itsestäänselvyys. Nyt pitäisi pomppia riemusta, koska otamme 21 miljoonan euron sijaan ainoastaan 10 miljoonaan euroa velkaa. Pirukaan ei tiedä eikä saatanakaan vastaa mihin tuo velka otetaan. Se otetaan kaikkeen ja Wintterikin mainitaan, vaikka sen rakentamispäätökseen liittyy selkeä ponsi, joka määrää valmistelijat huomioimaan po. hankkeen vaikutukset talouteen ja toimimaan niiden mukaan. Näin on menty ja mennään jatkossakin - edes asiata keskustelu ei kiinnostanut eilisessä hallituksessa, joten muutosta ei todellakaan ole tulollaan. Jotkut kunnat ovat velattomia, meillä siihen ei edes pyritä.


Joku totesi, että kymmenenmiljoonan euron velan korot vastaavat suurin piirtein kymmenen kaupungin työntekijän vuosipalkkaa. Jokainen voi todeta, mikä on korkojen vaikutus kun velka pompsahtaa sataan- tai sataanviiteenkymmeneenmiljoonaan euroon. Olemmeko tulevaisuudessa niin velkaantuneita, jotta joudumme lomauttamaan työntekijöitä, jotta pystymme maksamaan korot veloista, joilla maksamme kaupungin työntekijöiden palkkoja? Se on ilkeä fakta, että tämän politiikan nurjin puoli löytyy siitä, että investoinnit sekä kunnossapidot saavat jatkossakin odottaa, korjausvelka jatkaa kasvuaan ja mikä hirveintä kiinalainen sähköpakettiauto jää ikihaaveeksi. J. Aaltosta, E. Hentoa ja A. Saastamoista syytetään maailmanlopun maalaamisesta, mutta todellisuudessa he haluavat kaupungin talouden parempaan tanaan ja aivan toiset tahot ajavat, yli 400-vuotista, kaupunkiamme kohti sen loppua!


26 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostava juttu: "edes asiasta keskustelu ei kiinnostanut eilisessä hallituksessa". Hallituksessa istuu näemmä yhä samoja salaliittolaisia kuin yli 10 vuotta sitten, jolloin katosi erilaisia asiakirjoja

    VastaaPoista
  2. Siis epäselväksi jäi mihin 10.000,000€
    laina tarvitaan?
    Ei voi olla niin, että kh. päättää lainan otosta, tietämättä mihin se tarvitaan, yksinkertaisesti se ei voi olla näin!
    Oikaisuvaatimuksen paikka, jos on näin?

    VastaaPoista
  3. Enemmistö valtuutetuista ei vieläkään ymmärrä kuinka vakavasta tilanteesta on kysymys. Niillä joilla talouden realiteetit on hallussa haukutaan mustamaalareiksi. Ilmeisti opetuksestakin karsitaan, vain pakollinen tuntikehys pystytään järjestämäään. Kirjaston vuokrakulut laukkaa, kun saamaton porukka ei saa entistä kuntoon, kuinka monta vuotta vielä menee. Näyttää siltä että kirjasto siirretään Wintteriin tekaistulla tekoselityksellä. Myös musiikkiluokat lopetetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talous on päässyt syöksykierteeseen, eikä saa enää millään oikaistua. Peli on menetetty lopullisesti.

      Poista
  4. Tullennee varmaan mielenkiintoinen budjetti-keskustelu.

    VastaaPoista
  5. Voiko olla oikeasti totta ettei kaupunginhallitukselle avattu 10 miljoonan euron lainan käyttötarkoitusta? Oli miten olin niin vanha kikka on jakaa isoja summia eri tilivuosille. Näin ollen niin pilkottiinko isompi lainasumma eri tilivuosille tällä "vain" 10 miljoonan euron tarpeella?

    VastaaPoista
  6. Olitko Java mukana 10 M€:n yksimielisessä kh:n lainapäätöksessä ?

    VastaaPoista
  7. Ellei kh:n jäsen saa tietoa pyytämällä(kään) lainan tarkoituksesta niin vika on kh:n jäsenessä. Yhden turhan blogin voisi poistaa "bittiavaruuteen"

    VastaaPoista
  8. Ei ole jäsenessä vaan vika on jossain muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En minä mutta muut". Mikään ei koskaan muutu ellei muutokselle ole tekijöitä. Kuntapolitiikassa pitää uskaltaa nostaa "kissa pöydälle" kun on päättämässä. Etu/jälkikäteen on turha kirjoitella rehvakkaita.

      Poista
  9. Ei kannata olla mistään erimieltä ei ainakaan demarien kanssa, kyllä taseet laskun maksaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata alistua ellei ole pakko. Kuollut kala menee myötävirtaan. Kannattaa pitää oma ajatus vaikka vastassa olisi mikä tahansa puolue. Jos ajatuksena on sama kuin lahtiinsa valmistautuva eläin niin on aivan sama mitä sellainen henkilö ajattelee kuntalaisten etuja päättäjänä.

      Poista
    2. Kirjoittaja 18.02 asia on juuri noin.

      Poista
    3. Paikallinen vasemmisto ja ay-liike ovat jo toisensa löytäneet Mörnen kokoushuoneissa. Ensimmäiset julkitulot nähtiin jo paikallislehden gallupissa pari viikkoa sitten ja yhteisenä mielipiteenä samalla areenalla.
      Odotettavissa on tekstaripalstan tietovuotokommentit kokoushuoneista. Anonyymeinä tietysti.

      Poista
  10. Kiitos ajastanne ja ajatuksistanne ja niiden jättämistä jäljistä! Anteeksi, kun en ole vastannut aiemmin, työt vievät voiton tältä ja täältä! Olen tismalleen samaa mieltä, että turhalla urputtamisella ei ole merkitystä. Ei myöskään sillä, että ryhtyy yksin taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Yksin niille ei pärjää vaikka ne pyörisivätkin väärään suuntaan. Olen valtuuston käsitellessä kaupunkilaisten varojen käyttöä, noin vuosi sitten, tuonut esityksin ja kannatuksin tahtotilani kaupunkilaisten omaisuuden käytön suhteen esiin. Minusta se riittää, eikä anna perusteita kokousten pitkittämiselle. Täytyy myös kunnioittaa toisinajattelevia ja säästää heidän rajallista aikaansa!

    Hallitus pääsääntöisesti valmistelee esityksiä valtuustolle, jossa näistä tulee keskustella ja päättää. Ei muutama hallituksen jäsen ja puheenjohtajisto voi komentaa valtuutettuja kuin teuras karjaa vaikenemaan. Ilman avointa valtuustokäsittelyä päätöksenteko muuttuu hämäräksi hyvä veli/sisko/henkilö puuhaksi. Luonnollisesti jotkut haluavat tätä. Pohtikaapa tykönänne ja oikein ajan kanssa miksi joku tähtää juuri siihen, että valtuustossa ei juurikaan puhua pukahdeta? Kuka hyötyy siitä, että mistään ei saa puhua eikä mokia nostaa esiin, jottei ne toistuisi?

    VastaaPoista
  11. Saastamoista on jo kielletty puhumasta meneistä ja tilastoja ei saa esittää, eikä negatiivisesti saa kirjoittaa julkisesti faceen eikä plogeihin. Mutta aviisi voi kirjoitta veroja pitää nostaa ja 50 henkilöä irtisanoo, vaikka on ylijäämää ja taloutta hoidettu hyvin. Mielestäni tämä on vähäjärkisten touhua.

    VastaaPoista
  12. Kiitos käynneistä ja hyvästä kommentista! Saastamoinen tuo ihan oikeita tilastoja esiin, samoin hän jakaa ennusteita. Saastamoisen tuomitseminen ei muuta mitään eikä men neille voi yhtään mitään. Se mikä on tapahtunutta on taaksejäänyttä ja varsin tiheään ennusteet perustuvat juurikin menneen tempaukseen ja niiden oletettuun toistoon. Eli yksiunkertaisesti todettuna, meidän tulisi lopettaa eilisen virheiden toistaminen.

    Ottaessamme 10 miljoonaa euroa lainaa ja tietäen kaupungin talouden tulevan negatiivisen talouskehitysen sekä käynnissä olevat YT-neuvottelut, lienee täysin selvää, että laina otettiin käyttömenoihin eli jos sitä ei olisi otettui olisi mitä todennäköisemmin täytynyt lomauttaa/irtisanoa kaupungin suorittavan tason työntekijöitä - samalla olisi pakostakin huononnettu kaupunkilaisten saamia palveluja. Luuleeko joku ihan oikeasti, että meidän johtoryhmä ja sitä, kaupunkilaisten edun kustannuksella, nuoleskeleva puheenjohtajisto keventäisi johtajistoamme tässä kaupungissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenteelliset ja organisaatiomuutokset tekee kriisikuntakonsultti ja silloin kyyti on kylmää.

      Poista
  13. Valtuusto päätti kiinteistöveroja ei nosteteta. 22-21 äänet.

    VastaaPoista
  14. Mutta kuntaveroprosenttia nostetaan 2024. Että näin säästetään hitaasti.

    VastaaPoista
  15. Tarkoittaa sitten sitä, että säästökeinojen keinovalikoima myös vähenee ja edessä on ota tai jätä pakkoratkaisut. Mikä on kuntaveron noston 2024 arvioitu vaikutus veromäärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisesta blogista kopioituna "1%-yksikkö vastaa n. 3 M€ niin kai 0,5%-yksikköä on n. 1,5 M€

      Poista
  16. Nikulakin äänesti demarien kanssa jaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös kh:n puheenjohtaja

      Poista
    2. Nikula arvosteli kun säästöjä ei ole tehty, sitten äänestää vero korotuksen puolesta. Sama kun arvostelisi, tiet on talvella huonosti hiekotettu ja äänestäisi hiekotuksen vähentämisen puolesta edelleen.

      Poista
  17. Ilmeisesti politiikon paras ominaisuus on eplooginen ajattelu. Ainakin osa valtuutetuista näin toimii.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!