maanantai 20. helmikuuta 2017

Suomen positiivisin paikkakunta: UUSIKAUPUNKI!

Valtakunnan media syytää harvase päivä positiivisia uutisia Uudestakaupungista. Viikko päättyi autotehtaan tarjoamiin ilouutisiin. Tänään saatiin kuulla kaupungissamme pian alkavasta asuntorakentamisen buumista. Ja mikä parasta kaikki tämä on realistista, olemassa olevien faktojen kertomista. Toinen huomioitava asia on se, ettei rakentaminen tapahdu veronmaksajien varoilla tai kantamalla riskillä. Ensimmäiset moduuliasunnot valmistuvat muutamassa kuukaudessa ja vuoden kuluttua kaupunkimme  talouselämää ruokkii toista tuhatta uutta asukasta.

Instrumentarium haistoi ensimmäisenä, tv-mainontaa käyttävänä ketjuna Uudenkaupungin orastavan ostovoiman kasvun. Sen sijaan, että olemme tumput suorina, meidän täytyy tarjota kaupunkimme vahvistuvia markkinoita vastaaville valtakunnan kaupallista mediaa käyttäville ketjuille. Nämä tekisivät Uudestakaupungista varteen otettavan ostoskeskuksen tuhansille ja taas tuhansille kaupunkimme ulkopuolisille asukkaille.

Uudella elinkeinojepellä on edessään positiivinen haaste: Miksi mennä Myllyyn, kun voi tulla mukavaan Uuteenkaupunkiin? Alkajaisiksi uusi elinkeinoheppu voisi vaikkapa katsastaa Koon ja S-kaupan kiinnostuksen kaupunkimme kasvua kohtaan eikä pidä unohtaa voimalla laajenevaa M-kauppaa tai maahan rantautumista harkitsevia ulkomaalaisia kauppaketjuja. Oikealla markkinoinnilla ja taktiikalla saamme varmasti ainakin yhden. em toimijan sijoittamaan Uuteenkaupunkiin.

Melkoisesti on Uudenkaupungin esiintyminen muuttunut mediamaailmassa. Kun käännetään katseet historiaan, muistan ikuisesti kuinka Raken ja Aaltosen kanssa aikoinaan ihmeteltiin Kauppalehden Uusikaupunki liitettä, jossa vastoin totuutta ylistettiin yhden tyypin aikaansaannoksia ja sivulauseissa hiukan Uuttakaupunkia. Jälkikäteen kävi ilmi, että kyseinen liite oli ostettu ja se muistaakseni kustansi Uudenkaupungin asukkaille 23 000€. Kuvittelimme tuolloin kaiken takana olleen tuon yhden tyypin  halu edetä urallaan ja näin kai olikin, kun tuo yksi tyyppi eteni urallaan.

Uudessakaupungissa täytyy takoa juuri nyt, kun kulta on kuumaa ja mukavasti muotoutuvaa. Jos tähän tilaisuuteen ei tartuta myös paikkakunnan omassa mediassa, vaan säälittävällä sairaalalla ja walheilla ratsastamisella jatketaan, saavat ulkopaikkakuntalaiset varsin oudon kuvan Suomen positiivisimmasta paikkakunnasta ja häipyä ensikokemuksen jälkeen. Aivan aluksi media voisi julistaa, että elinkeinomarkkinointi on jotain alustuksen alussa mainittua eikä sitä, että kaupunki syytää yhteen lehteen rahaa, joka pitää sopivat tyypit vallassa, jotka takaavat kaupungin autojen tankkaamisen yhdellä huoltamolla, joka.... .

28 kommenttia:

  1. Joo, sen yhden koohon "omamainos" maksoi veronmaksajille joskus 24.000 euroa... oli siinä joitakin paikallisia mainostajiakin, mutta huomion kiinntti mm. se että Vahterus puuttui

    VastaaPoista
  2. Kerrankin Uudessakaupungissa on rehellisen positiivinen meininki.

    VastaaPoista
  3. Tiätty Instrumentarium huomioi Ugin. Nämä ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Mauno Vannas kehitti Saksan keskitysleireillä silmäkirurgian vaatimia instrumentteja. Sodan päätyttyä hän myi välineiden valmistusoikeuden Instrumentariumille saaden maksuksi paksun tukun Instrumentariumin osakkeita. Näillä osingoilla nyt kaupungia laitetaan.

    VastaaPoista
  4. Javalla on kyky nähdä asiat muita syvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustele nyt edes vähän tuota heittoasi.

      Poista
    2. Lue tämä alustus ja esitä itse jotain parempaa tai kerro jonkun esittäneen paremaa. En ymmärrä Javan haukkumista. Hän esittää ideoita joita muilla ei ole.

      Poista
    3. Javalla on älyä, ideoita ja yhteistyökykyä eikä se aja omaa etua. Ne ärsyttävät muita.

      Poista
    4. Tekstiä kyllä syntyy, mutta itse sanomaa sitäkin vähemmän.

      Poista
  5. Java pitäisi saada kaupungin virkaan. Menee valtuuston pikkuryhmässä hyvän miehen ideat hukkaan.

    VastaaPoista
  6. Javaa on haukuttu valehtelijaksi, mutta valheita ei ole löytynyt. Anonyymit vainoajat tekivät Javasta marttyyrin ja änniharavan, jos hän niin haluaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Nolottaa moinen kehuskelu, mutta kiitokset niistäkin. Ei yksi tyyppi saa paljon aikaiseksi, joten joskus on ollut parempi jättää jakkara tyhjäksi. Nyt on tulollaan hyvä ryhmä avoimuutta kannattavia uudistajia ja Uudenkaupungin kehittäjiä.

    VastaaPoista
  8. Lisää marketteja, kenties toinen halpahalli. Anna mun kaikki kestää.
    Eks sää tajua että just Tokmanni kaupungin keskustan autioitti.
    Ootte tekin aika uudistajia ja kehittäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi valon vähyyttä, ei siellä myydä ruokaa eikä kodinkoneita. Helvetin pönttö, käytä edes hiukan järkeä ennen kuin munaat ittes tai eihän sulla voi edes hiukkaa järkeä, kun tollasia kirjoitat.

      Poista
    2. Tokmanni tuo Ukiin enemmän väkeä kuin vie keskustasta.

      Poista
    3. Tolla lauseella vaaleihin niin hyvä tulee.

      Poista
  9. Tulollaan on myös itseään täynnä oleva öykkäri, vaikka hetken jo toisin näytti tapahtuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs puolue sen on tällä kertaa huolinut listoilleen?

      Poista
    2. Taitaa olla enemmänkin kyse valinnanvarasta kuin huolimisesta.

      Poista
    3. Siinä tapauksessa puhutaan eri henkilöstä

      Poista
    4. Helppohan tuosta luonnehdinnnasta on henkilö tunnistaa

      Poista
  10. Ihan sama mikä puolue, minun ääneni saa varmasti, ei sentään demarina eikä Walan joukoissa.

    VastaaPoista
  11. java on petturi. lupasi lähteä meidän listalle, jos koski ei ole siellä, ei kuitenkaan lähde

    VastaaPoista
  12. ei oo mikään listalla

    VastaaPoista
  13. Minä äänestän Javaa tai Harto Forssia olivat millä listalla tahansa. Äänestyskopissa päätän kummalle äänen annan, toista suositan tutulleni, joka äänestää jälkeeni. On päivän selvää, että tämä "Pro Uusikaupunki" on perustettu vain palvelemaan yhtä henkilöä.

    VastaaPoista
  14. Java oli menossa persujen ehdokkaaksi. Petti nekin. Täysi luikuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä meni persujen viimeinen sauma vaalimenestykseen.

      Poista
  15. Yhdenkään puolueen ehdokkaaksi ei kai sentään vaan voi vain mennä tyylillä tulen ja menen silloin kun huvittaa. Toivottavasti Java kuitenkin jaksaa painaa edes jonnekkin ehdolle.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos olen sanonut muutaman nimen ja etten lähde heidän kanssaan samalle ehdokaslistalle, ei se ole mikään lupautuminen puolueen ehdokkaaksi vaikka mainitut nimet jäisivät pois ehdokaslistalta. Myös sillä on merkitystä kuinka puolue pitää vaalilupauksensa. En hyväksy härskiä sanansyöntiä, jotta oma tai työnantajan etu maksimoituu. Uusikaupunki nostettiin ja nostetaan oikeiston järkienemmistön ja vapaan vasemmiston yhteistyöllä, sitä linjaa kannatan halvan ja härskin sairaalapopulismin sijaan.

    Keskustamme menetti vetovoimansa EKA:n epäonnistuneen uudistamisen myötä. Sieltä lähti asiakkaat ja keskustan muutkin yrittäjät kärsivät tästä. Meillä on kiiru saada ulkopaikkakuntalaisten ostovoima hyödyttämään yrittäjiämme ja kaupunkiamme, sillä nettikauppa voimistuu koko ajan. Ehkäpä. oikein toimiessamme, nettikaupan hyödyntämisestä, voisi tulla pelastus ja jopa kasvua kivijalkakaupoillemme.

    Kaupunki kehittyy määrätyin toimenpitein ja se saa väen muuttamaan kaupunkiin. Kyseessä on monen asian summa - tämä on ihan tutkittu juttu, joten enpä ala sitä enää selittelemään tai asian kanssa vänkäämään. Totean vain: KUN TEEMME UUDESTAKAUPUNGISTA ITSELLEMME PAREMMAN PAIKAN ASUA, ON SE SELLAINEN MTÖS MUUALLA ASUVILLE JA MUUTTAMINEN ALKAA!.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!