torstai 16. helmikuuta 2017

LASTEN LUOVUUDELLA 400-VUOTISPÄIVÄÄN!

Hakametsän koululaiset käyttivät luomisvoimaa ja tekivät juhlavuodelle persoonallisen tunnuksen.

Tämän päivän Uudenkaupungin Sanomat muokkasi mielen mukavaksi. Lehden sivulla 10 kerrottiin elävällä tekstillä ja värikkäin kuvin Hakametsän koulun oppilaiden aarrejahdista. Aarrejahti kuului oivana osana uuteen opetussuunnitelmaan. Oppilaiden harjoitellessa useita oppiaineita, pulpahti luovuus mukavasti esiin. Mielestäni Uudenkaupungin aarre, josta kuva lehdessä, sopisi oivallisesti kaupunkimme juhlavuodentunnuksesi.

Miksi tyytyä mielikuvituksettomaan, mitään kuvaamattomaan ja juhlajulistemassaan hukkuvaan, kaikkialla nyt näkyvään 400-vuotislogoon, kun tarjolla on jotain aivan uniikkia ja luovan työn tulosta. Tuskin mikään kuvaa Uudenkaupungin historiaa paremmin kuin vaakunahaukemme uimassa läpi historiamme vuosien. Kaupunkimme juhlavuoden ovat mahdollistaneet 400 vuoden aikana eläneet uusikaupunkilaiset, heitä ja heidän eteemme tekemää työtä meidän tulee kunnioittaa sekä arvostaa tämän vuoden aikana.

Mikä antaisi uusikaupunkilaisten tulevaisuudenuskosta paremman kuvan kuin tulevan uusikaupunkilaispolven merkittävä kädenjälki 400-vuotisjuhlassamme? -Se pysäyttäisi katsojat toisin kuin mainostoimiston pakkopullana suoltama tusinajuliste saaden katsojan pohtimaan kuvan sisältöä sekä kysymään sen tekijää. Ja mikä onkaan parempi tapa luoda kasvua ja herättää lapsiperheiden kiinnostus kaupunkiamme kohtaan kuin osoittaa, että jo koululaisina uusikaupunkilaiset ovat oppineet rohkeasti käyttämään luovuutta, johon koko kaupunki luottavat.

4 kommenttia:

  1. Java on oikeassa. Lasten piirros pysäytti toimittajan, sitä eivät viralliset juhlatunnukset ole tehneet.

    VastaaPoista
  2. Mielikuvitukseton virkamiestyönä syntynyt logo hallitsee juhlakaupungin katukuvaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Mukavaa, kun joku muukin on kanssani samaa mieltä. Meidän tulisi ruokkia lasten luovuutta ja kannustaa heitä tuomaan oivalluksensa rohkeasti esiin. On varsin ikävää, että juhlavastaavilta puuttuu esim. Uudenkaupungin Sanomien toimittajan kyky oivaltaa plus löytää hyviä asioita ympäriltään Älkäämme tuomitko virkahenkilöreppanoita,vaikka he eivät juuri tuloksellaan häikäise, he varmasti yrittävät parhaansa: ei ole kanan vika, jos joutuu puntit jalassa bulldoggin kanssa koiratappeluun -vika on valitsijoiden eli päättäjien eikä reppanoiden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenkaupungin strategiassa on keskeisesti lapsiperheet joten lasten tekemä logo sopii paremmin kuin mainostoimiston tekemä logo. Logo vaan rohkeasti viralliseen käyttöön !!

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!