sunnuntai 5. helmikuuta 2017

MESSUHUHU: K. Koski häärii arkkitehdin avustajana

Eilen Pohitullin koulussa järjestettiin varsin onnistunut ja äärimmäisen positiivishenkinen messutapahtuma. Nyt on luotu hyvin toimiva tapahtumasapluuna, jonka voisi viedä Turkuun, Raumalle ja Hinnerjoelle, näin saisimme kaupunkiimme, kauan kaivattuja, uusia asukkaita elävöittämään katukuvaamme ja keventämään kaupunkimme kehittämisestä kertyviä sijoituksia sekä nauttimaan sijoitusten hedelmistä.

Messusalongissa pyörähteli myös entinen kaupunginjohtaja mielitiettynsä opastamana. Häneen, siis mielitietyn mieheen, liittyi messuissa kiertänyt huhu. Entisen kaupunginjohtajan kerrottiin olleen mukana arkkitehdin kuulemisessa. Siis entinen kaupunginjohtajamme, nykyinen naapurikaupunginjohtaja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan mies ja henkilö joka antoi arkkitehdille viimeisinä työpäivinään viranhaltijapäätöksellä tuhdin palkankorotuksen, toimi nyt kuultavan edusmiehenä. Joku saattaisi löytää tästä esintymisestä tai sen seurauksista eturistiriitoja.

Messulegendan mukaan arkkitehtiä kuultiin työnantajan toimesta siksi, että hän oli pyyhkäissyt  sairauslomaltaan pariinkin otteeseen töihin. Tästä puolestaan oli kuulemma aiheutunut melkoista haittaa työyhteisölle. Lääkärin passittaessa arkkitehdin sairauslomalle, julkisuudessa arveltiin diagnoosissa syyn olleen jaksaminen eli vika silloin lienee mielen liikkeissä. Joten jos näin todella diagnosoitiin ja tapahtui, niin eipä ihme, jos työpaikalla ilmeni häikkää.

Huhun mukaan, arkkitehdin virkaesimiesten lisäksi, kuulemisessa kerrottiin olleen läsnä myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan. Yritin varmistaa asian tolan kaupunginhallituksen puheenjohtajalta, mutta en saanut häntä kiinni, koska mies nautti puolueristeilyn haastavista keskusteluista ynnä  iloisesta kanssakäymisistä. Niin monelta taholta kuulin huhun samoin toistuvana, joten siksi ja etenkin edellä mainitun mielitietyn ilmeestä päättelen, olen taipuvainen uskomaan legendan kuulemistapahtumasta pitävän kutinsa. Joka tapauksessa sopii pohtia, koska kaupungissa saatiin keskittyä normaaliin tekemiseen joidenkin kärhämien tai junttauksien torjumisen sijaan?

Vaikka edellä mainittu huhu sai huulet pyöreiksi ja ihmetykset ilmoille, eivät ne haitanneet messuilla olleiden yrittäjien, seurojen tai järjestöjen näytteilleasettajia. Tapahtuma onnistui loistavasti ja sen vieminen kaupunkimme ulkopuolelle antaa valoisen kuvan uusikaupunkilaisista toimijoista. Kun edelliseen  lisätään päätös vapaa-ajan puitteiden ja kouluolojen modernisoinnista, laskemme kaupunkimme muuttokynnystä ratkaisevasti. Viimeinkin voimme varautua kaupungissamme niin rutkaan väestön kasvuun, jotta sairaalan säilyttäminen nykyisellään ja jopa sen kehittäminen saa riittävän uskottavat perusteet, jotka uppoavat ministeriön virkahenkilöihin. Mutta sitä ennen: EI POLTETA PIENEMPIÄ SILTOJA!


55 kommenttia:

  1. Yhtä solvaamista.

    VastaaPoista
  2. Ei kai kukaan voi olla noin tyhmä. kenkää tulee

    VastaaPoista
  3. Siis mitä vikaa tossa nyt on?

    VastaaPoista
  4. Javalta meni paskat housuun kun Koski tuli kuvioihin.

    VastaaPoista
  5. Käsittämätön tilanne. Mitä lisäarvoa Rauma tästä asianhoidosta tai avustuksesta saatikka Uki? Nyt alkaa mennä puutalot, virkapaikat, kaupungit ja varmaan selityksetkin jo sekaisin.

    VastaaPoista
  6. Uusikaupunki on mystinen kylä. Taitaa arkitehdin kello tikittää viimeisiään.

    VastaaPoista
  7. Koskella on oikeus puolustaa ketä haluaa. Siinä ei ole mitään väärää.

    VastaaPoista
  8. Lopettakaa viattoman naisihmisen inhottava vainoaminen.

    VastaaPoista
  9. Java lähti mukaan porvarien arkkitehtijahtiin.

    VastaaPoista
  10. Forssin blogista kopioitu
    "

    Kansalainen kirjoitti 5.2.2017 klo 12.23
    Symbioosi Uki- Rauma-Eura. Laitonta? ?
    Oletko tyhmä, vai näytteletkö? kirjoitti 5.2.2017 klo 12.36
    Etkö ymmärrä? Ei siitä ole kysymys vaan siitä, että samat henkilöt käsittelevät kaikkien näiden kuntien salaisiakin asioita joissa edut saattavat olla ristiriidassa.
    "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän näissä teidän jutuissanne ole mitään järkeä. Tää viimenenki kopioitu pelkkää fiktiota. Mutta populistit näkee salaliittoja jokapuolella.

      Poista
  11. Kosken aika vei Ugin taloudelliseen tuhoon, väestökatoon ja yrittäjäpakoon. Siinä sinulle populismia ja salaliittoteoriaa. Vasemmisto on viemässä kaupunkiamme väärään suuntaan. Se on estettävä ja hallitseva kuppikunta syöstävä vallasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vasemmisto vaan demarit.

      Poista
    2. Eikös oikeisto hallituksessa sano, missä kaappi seisoo? Äänin 6-5. Sentakia valtuuston kokoukset on monia keroja peruutettu. Ei ole mukamas asioita.ja Harto on silloin tällöin oikeiston tukena.

      Poista
    3. Valtuusto päättää taloudesta ja sen demari pj peruuttaa kokouksia.

      Poista
  12. Yhdenkäden sormilla voi laskea kuvaamallasi tavalla ajattelevat. Niissäkin takana henkilökohtainen katkeruus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole ajatustavasta vaan tilastojen vahvistamasta totuudesta. Vasemmiston päätöksillä kaupunki ajautui rappiolle.

      Poista
  13. Kosken aika ja arkkitehdin tekemiset tiedetään. En ymmärrä kuinka joku voi puolustella niitä ja puhua salaliitoepäilystä.

    VastaaPoista
  14. En tiedä tekemisistä, mutta ikinä en unohda kaavoittajien vastauksia tuulivoimakaavamuistutuksiin. Niin ylimieliseen asenteeseen kuntalaisia kohtaan en ole ikinä missään törmännyt. Onneksi poliitikot silloin näkivät metsän puilta ja kuntalaisten näkemykset huomioitiin.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteista ja käynneistä! Tuulimyllyjen nujertamisesta saamme kiittää Li Grönlundia.Hän kokosi kansanjoukot nujertamaa virkakuntamielivallan. Jopa demarit kääntyivät loppupuolella arkkitehdin esitystä vastaan. Kaikille tiedoksi, että Li täydentää Vasemmistoliiton hienoa ehdokaslistaa, josta ikävä kyllä puuttuvat Sanna Loven ja Markku Varjo.

    Nostin esiin huhun, kun tiesin sen 99% todeksi. Miten sen esiin nostossa voi olla jahti saati katkeruus? Aikoinaan vastustin Tontonmäkeä, älyttömiä katuvaloja, typeriä risteyksiä, hallihaihattelua, aluesairaalan toimintojen alasajoa, miljoonien hakkaamista keittiöihin, koulujen lopettamista ja kannatin kaupungin elinpuitteiden ja palveluiden kehittämistä sekä pienten koulujen säilyttämistä ja kehittämistä. Kaiken tämän väitettiin johtuvan kateudesta ja katkeruudesta. Kuinka minä voin kateellinen ihmisille, jotka eivät osaa valmistella tai jotka hyväksyvät asioihin perehtymättä solkenaan onnettomat valmistelut. Katkeruutta taas en saa mitenkään liitettyä koko asiaan. Ainoa vaikuttimeni kuten Juha Aaltosella ja Rake Tähtiselläkin oli miljoonien eurojen tuhlaamisen sijaan kaupunkimme kehittäminen ja muuttaminen kaikille paremmaksi asua ynnä muuttovoittoiseksi.

    Tämäkin valtuustokausi on mennyt pitkälti epäolennaisten asioiden kanssa teuhuamiseen. Pidänkin melkoisena ihmeenä talouden tasapainoon saattamista ja nostan sille hattua. Olemme nukkuneet kasvun edellytysten ohi kahdella valtuustokaudella, kiitos onnettoman valmistelun, meillä ei enää ole enää kolmannella kaudella siihen varaa. Siksi kolme muskettisoturia tutkii tussareiden ja taistelutamineiden kuntoa...

    VastaaPoista
  16. Unohdit tämän
    http://yle.fi/uutiset/3-5076908

    VastaaPoista
  17. Niin sehän ei johtanut mihinkään vaikka se tuli oikein määrättyjen piirien kärkihankkeeksi.

    VastaaPoista
  18. Walan valtapolitiikkaa. Tehdään tekaistu tutkintapyyntö mediaa varten ja haukutaan syyttömät ihmiset .

    VastaaPoista
  19. En tiedä mikä turha tapahtuma Ugissa järjestettiin mutta Rauman ei tarvitse sitä kopioida. Sanooko Urastarttimessut mitään ..http://www.urastartti.fi/ .. No eipä tietenkään. Tässä taas yksi esimerkki siitä, että Ugi hiihtää 10 vuotta Rauman ja muiden kaupunkien perässä. Eikä saa ikinä ketään kiinni. Myös asiavirheenä: Hinnerjoki on kylä Eurassa, koska kuntakartta on muuttunut paljon ddr-ugin ympärillä.
    T: Exit-Ugi

    VastaaPoista
  20. Tapahtuma olisi pitänyt järjestää Raumalla, siellä on työttömyyttä, palveluita huononnettu ja verot ja maksut kohoavat. Kurjistuvasta Raumalta muutetaan pois, Ukin kannattaa ottaa osansa. Hinnerjoki on myös ihan hyvä esittäytymispaikka. Siellä ei ole nuorille mitään.

    VastaaPoista
  21. Juu kyllä. Et ole varmaa Raumalla käynytkään. Eristäytyneestä Ugista on helppo huudella, kun ei paremmasta tiedä. Kasatkaa te vaa noit mersun paskoja polkupalkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauma on kuin Lukko isolla rahalla menestytään huonoiten. Muistele sinä miltä tuntui kasata uppoavia laivoja

      Poista
  22. Ukin onni ja Rauman tuho on yhdestä tapahtumasta kiinni. Kaupunginjohtaja lähti Ukista Rauman kaupunginjohtajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vienyt arkkitehdin, Walan ja demarit mukanaan.

      Poista
  23. Yrittäkää kehittää älkää aina haukkuko:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helkutin ilon pilaajaa, juuri alkoi mennä hauskaksi.

      Poista
  24. Raumalaiset teki miljoonien eurojen risteyksen Lakariin. Kohta euralaiset pääsee Lakariin tappamaan kanoja. Kosken työpaikkoja, mutta ei asukkaita linja jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että teki mutta kysymys kuuluu: miten saat firmoja houkuteltua paikalle, jossa ei ole infraa? On kyseessä sitten lakari tai telakka-alue. Ilman investointeja siellä ei olisi nyt mitään. Kommenttisi muuten hyvä, mutta asia ei ole niin musta-valkoinen mitä lehdissä kirjoitetaan. Fakta on, että Euran tehtaalta KUKAAN ei pääse Rauman tehtaalle vanhana työntekijänä. Kuulin Euralaiselta tutulta. Viddumaine homma Euralle, kun kunnan suurin työnantaja muuttaa pois. Eikä työntekijät pääse mukaan. Elämä on...

      Poista
    2. Voi väittää raumalaisten verovaroja käytetyn euralaisten tappioksi. Kun raumalaiset eivät hyödy tästä, ovat Lakariin sijoitetut rahat käytännössä heitetty hukkaan.

      Poista
  25. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kun arvostelette Kosken elinkeinojohtamisen seurauksia, niin muistakaa: Hänellä ei ollut yhtään ääntä valtuustossa tai hallituksessa - he ketkä ketkä olisivat voineet vaatia vaihtoehtoja tai parempia esityksiä hyväksyivät mukisematta nyt arvostelun kohteena olevan valmistelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa. Miksi kaikki ottaa täällä asiat niin vakavasti.. hehehe =D
      Ja ehdottomasti kaikki energia pitäisi keskittää jatkuvaan kehittämiseen, muuten aika ajaa ohi monesta asiasta. Muutenkin on tärkeää, että kunnat tekisivät yhteistyötä keskenään varsinkin rannikkokaupungit. Tulevaisuudessa kaikennäköiset maakuntauudistukset vetää nyky kunta-kentän ihan uusiksi, niin ainut selvitymiskeino on verkostoitua.

      Poista
    2. Kyllä kyllä ja jos olit erimieltä sait vihat päällesi, Tara kirjoitti aikoinaan miksi näin kävi.
      Mitä Rake sai kuulla kun halusi nähtäväksi elikeinorahojen käyttöä hallitksessa.

      Poista
  26. Uudet vaalit, ja uusilla valtuutetuilla mennään siinä kupletin juoni.

    VastaaPoista
  27. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kuvitelkaa nyt, Rake oli ainoa hallituksen jäsen ketä kiinnosti kaupunkilaisten verovarojen käyttö. Äänin 6-3 hallitus oli valmis lähettämään poliisin meidän peräämme vain siksi, että Juhan kanssa puolustin kaupungin ja sen asukkaiden etua.

    Koomista on sekin, että juuri he ketkä nyt ovat sitä mieltä ettei tutkintapyyntö saa vaikuttaa kaupungin asioihin, olivat täysi toista mieltä, kun itse ajoivat tekaistuja tutkintapyyntöjä eteenpäin ja käyttivät niitä hyödykseen politiikassa. Parasta on kuitenkin se, että kaikki hässäkät tulevat esiin nyt juuri ennen vaaleja. Äänestäjien on aika pistää piste kaupunkimme kymmeniä vuosia kestäneelle nevahaapavuorelaiselle valehtelulle ja oman edun tavoittelulle: OLEMME SAANEET TOLKUN PÄÄTOIMITTAJAN, ENÄÄ TARVITAAN TOLKUN VALTUUTETTUJA!

    VastaaPoista
  28. Tolkun valtuutetulla Java tarkoittanee itseään. Joko on puolue löytynyt?

    VastaaPoista
  29. Kiitos käynneistä ja kommentista! Tarkoita riittävän montaa oikeamielistä, hereillä pysyvää ja tarmokasta valtuutettua. Henkilökohtaisesta ehdokkaaksi lähtemisestä en lähde sanomaan vielä mitään, kyse on sentään neljän vuoden sitoutumisesta ja tällä tyylillä se vie aikaa.

    VastaaPoista
  30. Ei löydyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löytyyyyyyy, puolueet tarvii.... ääniiiii. Näkyvintä politiikkooooooooo ei jätetäääääääääää litaltaaaaaaaa

      Poista
    2. On huvittavaa kuinka Javan tuloa pelätään. Nimettömät paskahousut vapisee ja pakenee haukkumisten taakse. Jos Java tulee ehdolle, luulen nurkan takana odottavan Tähtisen ja Aaltosen.

      Poista
    3. Tähtinen ei nurkan takana piileskele

      Poista
    4. Ei ne piileskele. Odottavat sopivaa hetkeä hyökätä-

      Poista
    5. Java, Juha, Rake valtuustoon ja vanhat hyvät ajat palaa.

      Poista
    6. Ainoastaan vanhat ajat palaisivat.

      Poista
    7. Juuri niin, tolkun valtuutetuilta esityksiä kaupungin parhaaksi ilman Ukarin valheita. Onneksi päätoimittaja vaihtui, se on toinen hyvä asia.

      Poista
    8. Kuinka niin HYVÄT ajat?

      Poista
  31. Toveri tietäjä
    Java on kirjoittanut vappupuheita demareille. Kalannin ja autotehtaan demarit haluaa tai pikemminkin vaatii Javaa listoille.

    VastaaPoista
  32. http://www.talouselama.fi/uutiset/aanekosken-parakit-helpottamaan-uudenkaupungin-asuntopulaa-vuokrat-vaihtelevat-260-eurosta-450-een-6620971

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, ei tätä asiaa muualta voinutkaan lukea.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!