keskiviikko 8. helmikuuta 2017

ELINKEINOHULLUTTELUN TAPPIOT MAKSATETIIN LAPSILLA JA NUORILLA

Uudessakaupungissa innovoitiin rajusti. Kaupungistamme piti tulla maanosamme teräsjalostuksen ja teräskaupan keskus. Kaupunki rakensi teräsyritykselle hallin ja takasi reilun viidenmiljoonan euron lainan. Teräskeskusta ei syntynyt, se ei pystynyt edes maksamaan kaupungin sille rakentamaa hallia, vaan lopulta kaupungilta hallin osti kaupungin omistama satamayhtiö. Tämä kuvio oli kallis, mutta ei ainoa lajissaan. Uusikaupunki hassasi miljoonia euroja mitä mielikuvituksellisimpiin typeryyksiin, joista räikein järjenvastainen esimerkki lienee Tontonmäki.

Jokainen kolmivuotiaskin olisi hoksannut Tontonmäki hankkeen älyttömyyden ja kannattamattomuuden. Kun kunnan viranhaltijat lähtevät leikkimään elinkeinopolitiikalla saattavat jäljet olla karmeita ja kalliita, sillä kunta ja yritys toivat aivan eri säännöin ja toimintaedellytyksin. Yritys kilpailee muiden yritysten kanssa tarkkojen lainalaisuuksien säätelemänä, sillä on melkoisesti velvoitteita yhteiskuntaa, asiakkaita ja työntekijöitään kohtaan. Kunta taas voi periaatteessa tehdä mitä lystää, jos ongelmat ja virheet saadaan salattua. Yritystä ja kuntaa ei voi tulosvastuullisesti edes verrata, niin  erilaisia ne ovat.

Yrityselämässä ainoa menestyksenmittari löytyy viimeisen viivan alta eli tuloksesta. Yksikään terve yritys ei laske toimintaansa kunnan veronkorotusten tai yhteiskunnan suoran taloudellisen tuen tai raha-apujen varaan. Sen sijaan kunnallisen toimijan tulos ei ole mitenkään taloudelliseen kannattavuuteen sidottu. Jos kunnallinen yksikkö ei toimi tehokkaasti, voidaan aina nostaa veroja tai taksoja ja muuttaa organisaatiota, siten että toinen hallintokunta joutuu maksamaan tappiot. Tarvitaan sopivia poliittisia päätöksiä ja salaileva lehdistö ja niiden seurauksena katastrofista tietämätön kansa juhlii menestystä ryystämällä ilmaista kahvia ja mutustelemalla maksutonta makkaraa. Kun juhlinta tapahtuu vain viikko ennen vaaleja, ei se voi olla vaikuttamatta äänestystulokseen.

Kaupunki on jaettu erilaisiin hallintokuntiin, jotka toimivat omilla luottamushenkilöiden myöntämillä budjeteilla. Aikoinaan nuoriso- ja liikuntatoimen budjetti oli 2,5 miljoonaa euroa. Summa tuntuu varsin rapialta, mutta toisaalta sisäisellä laskutuksella nuoriso- ja liikuntatoimi oli pakotettu maksamaan vuokria sun muita tekniselle puolelle 2,1 miljoonaa eroa. Käytännössä nuoriso- ja liikuntatoimen oli pärjättävä 400 000 eurolla. Tuolloin kaupunkimme oli taloudellisessa lirikierteessä, kiitos Tontonmäkien, soijatiestön, hallihulluttelun jne.. Niinpä hallintokunnille asetettiin kymmenen prosentin säästötarve. Siispä nuoriso- ja liikuntatoimen tuli säästää 250 000 euroa 400 000 eurosta.On warsin kuvottavaa, kun tätä politiikkaa ajanut tyyppi näyttelee nyt suurta nuorten ja liikunnan ystävää.

Ikävä totuus, joka Uudessakaupungissa todistettiin miljoonien erojen oppirahoilla on se, että yrityselämä ja kunta poikkeavat niin paljon toisistaan, ettei virkahenkilöiden tule ryhtyä leikkimään elinkeinogurua. Jäljet ovat ovat kalliit ja kammottavat, ne ovat kaupungista poismuuttaneiden tuhansien uusikaupunkilaisten jälkiä. Elinkeino-operaatioiden maksajiksi ovat jääneet paikkakuntamme lapset, nuoret ja vanhukset. Elinkeinosähläykset on maksettu heihin kohdistuvilla palvelujen riisumisilla sekä verojen ja taksojen korotuksilla. Mitä voimme tästä kaikesta oppia? - Ensinnäkin sen, jos joku tarjoaa sinulle ennen vaaleja ilmaista kahvia ja makkaraa, älä anna niiden vaikuttaa äänestyspäätökseesi ja toiseksi Uudessakaupungissa pitäisi valhe sana kirjoittaa tästä eteenpäin TUPLAWEELLÄ!

18 kommenttia:

  1. Lautakunnassa ollut

    Noin se meni. Wala kävi lautakunnassa aika usein ja sai siipeensä. Kerran Wala haukku Javan ja Varjon hallituksessa. Java ja Varjo olivat allekirjoittaneet lautakunnan pöytäkirjan ja sitten Wala väitti ettei pöytäkirjan allekirjoitus pitänyt paikkaansa. Wala nukahti lautakunnassa ja ei tiennyt mitä tapahtui ja munasi itsensä.

    VastaaPoista
  2. Wala ei nukkunut, hän lepuutti silmiään. Kuinka kehtaa olla ehdokkaana.

    VastaaPoista
  3. Wala junaili panimoon kaupunkilaisten rahaa ja sitten leikkii uakovaista raittiusihmistä. Liian läpinäkyvää, ei tule ääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa,että kaupungissamme toimii tunnettu ja arvostettu panimo.

      Poista
  4. Wala aliarvioi ihmisiä. Sairaalahysteria ja adressi ärsyttää äänestäjiä. Nimen adressiin laittaneet pitää itseään jymäytettyinä, siksi hekään ei äänestä Walaa. Heikillä on enemmän intoa kuin älyä ja hyvä, kun se näkyy juuri ennen vaaleja.

    VastaaPoista
  5. Hege Wee haalii sääliääniä. Niitä saa kun muut kertoo hänestä ikävän totuuden.

    VastaaPoista
  6. Wala saa noin 300 ääntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Uudessakaupungissa ole noin montaa hölmöä, jotka uskoo va.. ei kun walheisiin.

      Poista
  7. Kukaan ei äänestä ehdokasta, joka nukkuu kokouksissa. Ei edes ehdokkaan vaimo.

    VastaaPoista
  8. Kun nyt Walasta puhutaan, minua häiritse viime valtuustokaudella (kun hän oli kh:n puheenjohtaja) se, että hän toimi kaupunginjohtajan juoksupoikana. Mitä poliittista ohjausta sellainen on ?

    VastaaPoista
  9. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Hegewee oli poliittinen ohjain. Häntä kääntelemällä ja vääntelemällä virkahenkilöt tekivät mitä lystäsivät, nostivat jopa kannustinlisiä ja palkkojaan.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista, että Walasta saivat ensin tarpeekseen kokoomuslaiset jo viime valtuuston aikana. Demarit luottaa mieheen vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuslaiset käyttivät Walaa hyväkseen. Antoivat Walan voittaa vaalit. Niiden jälkeen Wala heitettiin ulos kokoomuksesta.

      Poista
    2. Wala alkoi kukkoilemaan sanelemaan ja vaatimaan mahdottomia. Siinä syy.

      Poista
    3. Kuten tuossa ylempänä mainittiin, on meitä Heikkiin luottavia tässä kaupungissa yli kolmesataa.
      Ei siinä verteilussa Javan lolmekymmentä ääntä ole juuri mitään. Saatte nähdä. Ps. Minäkään en luota demareihin.

      Poista
  11. Muistatkos Java tämän. Heikki Wala levitti valheita, mutta Turun Sanomat korjasi virheen ja jututti teitä. Uudenkaupungin Sanomat jatkoi valheiden levittämistä vaaleihin asti. http://www.ts.fi/uutiset/384183/Maaliskuu+2012+Valtuutetut+vaativat+tietoja+hairintavaitteista+Uudessakaupungissa

    VastaaPoista
  12. Kiitos poikkeamisista ja kommentoimisesta! HegeWee saattaa saada rutkasti ääniä ja varmaan saakin, mutta tuskin heiltä ketkä vähänkin enemmän seuraavat asioita. Ongelma oli se, että entinen kaupungin johtaja oli kuvion aivot ja hänen lähdettyään ei jäänyt jäljelle muuta kuin pitkävihaisuus, kaunaisuus ja katkeruus. Vai oletteko nähneet tuolta suunnalta minkäänlaisia avauksia?

    Ensin lähti kaupunginjohtaja, seuraavaksi vanhanvallan takuutiedottaja, joten nyt olisi aika päästä eroon muusta jarruporukasta. Enkä nyt tarkoita ainoastaan HegeWeetä, vaan haapanevavuorelaisten taantumuksellista ja kaiken harmaaksi muuttavaa romutusryhmää. Vanhan vallan munausten korjaus vei koko valtuustokauden. Viimeinkin kaupungintalous mahdollistaa kehittämisen, joten kehitetään Uuttakaupunkia eikä päästetä puikkoihin sitä purkuporukkaa, jonka kosketuksesta kauneinkin kultakoru ja stimangi muuttuu arvottomaksi plutoniumpaskaksi.

    VastaaPoista
  13. http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/804

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!