perjantai 6. helmikuuta 2015

Pääsimme semminkin tunnelista valon - Sittemminkin Uusikaupunki nousee

Hankalaksi ounailtu luottamuskihojen paikkajako toteutui maanantaina valtuustossa nopeasti ja vailla ensimmäistäkään soraääntä. Tämä osoittaa puolueiden ja ryhmien kunnioittavan niin tehtyä sopimusta kuin toisiaan. Viimeinkin taakse on jäänyt vääntö vallasta ja valtaa voidaan ryhtyä käyttämään kaupupungin ja sen asukkaiden hyväksi.

      Kaikki loppuu aikanaan, nyt on aika jättää tämä poliittinen räpellys ja pohtia tekemisiä!

Ilolla voi myön todeta päättäjien saaneen työrauhan. Torstai osoitti, että mediassa on todellakin tapahtunut selkeä muutos parempaan. Vuosi sitten ei kukaan olisi voinut kuvitellakkaan, että hallituksen puheenjohtajaksi nyt valittu henkilö olisi saanut ns. normaalia ja asiallista toimituksellista palstatilaa.

Päättäjien tehtävä ei ole helppo. Kaupungin taloudessa on yhä korjattavaa. Nyt, alkuviikon tapahtumien ansiosta siihen on realistinen mahdollisuus. Oma haasteensa syntynee paineesta, jatkaako kaupunki pelkkien säästöjen linjalla vai kyetäänkö kaupungin taloutta korjaamaan kehittämällä Uudenkaupungin vetovoimaa: Saammeko tänne uusia asukkaita eli uusia palvelujen ja puitteiden rahiottajia.

Toinen hankala tehtävä hallituksella ja osittain tarkastuslautakunnallakin on muutamien kaupungissa ilmenneiden ongelmien ja esiin putkahtavien ihmeellisyyksien saattaminen paremmalle tolalle. Aivan oma lukunsa on kaupungissa vellova, valmistelijan synnyttämä, tuulimyllyhysteria, jota ruokkitaan kohtullisen kummallisin manööverein. Kaikki asian tiimoilla tapahtunut ei täytäne järjestäytyneen demokraattisen yhteiskunnan toiminnan tunnusmerkkejä.

Jos tavalliset kansalaiset eivät saa kaipaamaansa tietoa ja joutuvat turvautumaan omatoimisuuteen, nimien keruuseen sekä joukkokokouksiin saadakseen äänensä kuuluville heitä koskevassa asiassa, ollaan ajamassa tavallisia kaupunkilaisiaa anarkiaan. Jos edellämainitun vieläpä aiheuttaa kansalaisten kustantantama taho, ollaan perin epädemokraattisessa tilanteessa, joka vaatii pikaista korjausta.

Saas nähdä kuinka mm. mainittuihin haasteihin hallituksemme lähtee uuden puheenjohtajan johtamana. Joten katsotaan kuinka homma lähtee etenemään ja toivotaan päättäjille parasta.

9 kommenttia:

  1. Yksimieliset valinnat johtuivat siitä etteivät vassarit lähteneet Antola-Koski kokoamaan pakettiin eikä ilman heitä se olisi mennyt läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vassarit kuulemma pelasti, täytyy nostaa hattua heille. että sovitusta pidetään kiinni.

      Poista
  2. Antola- Koski- Wala- Haapavuori - mukavia ihmisiä ?

    VastaaPoista
  3. Harton rooli oli iso, ilman sitä Wala istuisi hallituksessa.

    VastaaPoista
  4. Taisi olla Java, joka otti yhteyttä Vartiaiseen, joka käski toverit pitämään sopimuksen.

    VastaaPoista
  5. Ei Vartiainen komenna vassareita.

    VastaaPoista
  6. Wala, Vahtera, Junnila ei olisi tarvinnut kuin 1 äänen lisää walan hallituspaikkaan sensijaan Nikulan piti saada 22 ääntä. Se oli enemmän liipasimella olivathan eräät jo neuvotelleet ettei Walalle anneta hänen vaatimaansa kh:n puheenjohtajan paikkaa vaan sen ottavat demarit. Walalle luvattiin hallituspaikka. Kovaa peliä työväentalolla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Minulla ei ole mitään osaa eikä arpaa hallituksen puheenjohtajan valinnan suhteen. Joskus kesällä kysyttiin, käykö minulle, jos lähdemme 19:38 lähetetysstä kommentissa mainittujen valtuutettujen kanssa kimppaan ja otamme hallituspaikan. Tuolloin vastasin, että käyhän se. Siinä minun roolini, muista "ryhmämme" jäsenten neuvonpidoista en tiedä yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  8. Totuus tässä on se, että demarit eivät lähteneet Antola, Koski, Haapavuori kelkkaan. Halusivat pitää sopimuksesta kiinni.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!