sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Historia opetti ketä kaupungin työntekijöiden tulee kauhistella

On ikävää havaita, että hyvien lehtihenkilötapojen vastainen, vihakirjoittelu ja ilkeyksien lietsonta ei ole ole vieläkään loppunut läpyskässä. Kaupungintyöntekijät kuulemma kauhistelevat ennakoitua henkilövalintaa hallituksen puheenjohtajaksi. Meillä on historia tukenamme, jos haluamme totuuteen nojaamalla selvittää sitä, ketä kenenkin tulee kauhistella tai pelätä. Katsotaan lähihistoriaa eikä todeta: SITÄ TIKULLA SILMÄÄN, JOKA VANHOJA MUISTELOI!

Jos menemme samaan paikkaan, jossa demaritetteri esittää mm. rasistisia näytöksiään - mutta muistelkaamme nyt vuotta 2013 ja erästä kokousta. Tuolloin lyötiin kiinni vastuut yli kahdenmiljoonan euron takauksista ja hyväksyttiin 150 000 veroeron antaminen päämomaksi yhtiölle. Tätä vastusti mm. Seppo Nikula. Hän sanoi samat sanat, jotka minä tokaisin valtuustossa jo kesällä 2009: Mitä myöhemmin kaupungin talouden korjaus alkaa sitä ikävämpiä ja kivuliaampia toimenpiteitä se vaatii!

Ketkä olivat upottamassa kaupunkilaisten rahoja Tontonmääkeen, pressuhallikoohotukseen, kouluverkkouudistukseen, miljoonien omaisuuden myyntiin jne. jne.. Voin todeta, että olin siellä minäkin, mutta ei Seppo Nikula. Noilla mainitsemillani poliittisilla manoovereilla ajettiin Uutakaupunkia miljoonien eurojen talousahdinkoon ja valtavaan väestökatoon. Meidän talouden tasapainottamistarpeiden syyt löytyvät kirjattuina historiasta, joten katsokaa sieltä ketä on syytä kauhistella ja pelätä.

Jos olisimme toimineet jo 2009 tai edes 2013, kuten eräät oppositioon jääneet sanoivat, ei nyt elettäisiä kivuliaita leikkausaikoja ja turvauduttaisi irtisanomisiin! Taloutemme on seurausta väärästä politiikasta, joten älkää pelätkö heitä, ketkä yrittävät pistää asiat kuntoon vaan heitä, ketkä eivät opi tekemistään virheistä. Pohtikaapa esim. sitä, minkälaisiin säästötoimiin olisi tetteridemarien kaavailema Novida-manööveri johtanut.

On päätöntä uskoa, toivoa ja kauhistella, kun voi MUISTAA ja TIETÄÄ. Pelätkää siis näittä teatteridemareita, jotka osaavat kirjoittaa rasistisia näytelmiä, mutta eivät koskaan ota kansalaiskeskustelussa kantaa mihinkään konkreettiseen kuntalaisia koskettavaan asiaan. Pelätkää tiedotusvälinettä, joka pystyi ainoastaan yhdessä lehdessä olemaan rehellinen ja tasapuolinen hyvien lehtihenkilötapojen noudattaja. Ottakaa asioista selvää ja julkaiskaa kunnolla kunnollista lehteä, kun teillä on siihen kaikki eväät plus osaava toimituskunta.

6 kommenttia:

  1. Varsin aiheellinen huomio Javalta ( että Nikula piti tässä välissä kaksi sapattivaalikautta ). - Muuten ei ehkä kannattaisi repiä pelipaitaansa yhden tekstarin takia....... - Joku ( = 1 kpl. ) ei näköjään tykkää Nikulasta ja ilmoittaa sen nimettömänä ihan lehdessäkin.
    Sekin pitää muistaa, että viime vuoden paljon huomiota herättäneet irtisanomiset pantiin KH:ssa toimeen YKSIMIELISESTI ! - Tämä tarkoittaa sitä, että myöskin demarit ( ml. Merja Koski, Jaana Vasama, Lea Myllymäki, Harto Forss Mauri Rosten, kvalt. pj. Jouko Antola y.- ) olivat niitten takana.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja käynneistä! Ensin tulee yksi ja lopulta neljäsataa, näin se on läpyskässä mennyt. Pidän kyseenalaisena manipulointina ja mielipiteen muokkauksena moista viestintää juuri ennen paikkajakovaaleja. Skeptisyys elää tiedotushistorian vuoksi voimakkaana, mutta toivottavasti tämä läpyskän lipsaus oli vain yksittäinen lapsus!

    VastaaPoista
  3. Ei kannata esittää olettamuksia totena.

    VastaaPoista
  4. Mikäpä olettamus tässä ja nyt on esitetty totena?

    VastaaPoista
  5. Pidän kyseenalaisena manipulointina ja mielipiteen muokkauksena moista viestintää juuri ennen paikkajakovaaleja.
    Olettamus, että läpyskän tarkoitus olisi tämä,ei johtopäätöstä voi tehdä yhden perusteella

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentoinneista ja vierailuista! Ensinnäkin vain läpyskä kertoi puheenjohtajaspekuloinneista ja oikein ison kuvan kanssa. Toiseksi nimetön kirjoitus, jonkakirjoitus antaa ymmärtää olevan lähes tuhannen ihmisen näkemys. On täysin käsittämätöntä, että moista kirjoitusta edes julkaistaan ellei toimituksella ole, kuten ohjeistus määrää, lähes tuhannen kauhistelevan allekirjoittajan nimeä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!